Joulun odotusta ♥

Niin se pojan ensimmäinen joulu lähestyy kovaa vauhtia. En oikein alkuun tajunnut tätä joulun tuloa, enkä touhottanut yhtään enempää, kuin aiempinakaan vuosina. Vähän aikaa sitten se kuitenkin iski tajuntaan: tämä on meidän vauvan ensimmäinen joulu! Ja juuri se onnellinen, onnellinen joulu, jota olen vuosia toivonutkin!!! Ja kuinka ihanaa sitä onkaan valmistella tässä tilanteessa, maailman suloisin vauva sylissä. Rakkaudesta pakahtuen. Aika kovasti olen nyt tästä joulusta innostunut =) Tosin tajusin vasta nyt viime metreillä ostaa paketteja omallekin pojalleni, heh. Vain pari lahjaa olin hommannut jo aiemmin. Raukka kun ei vielä itse osaa pyytää mitään, niin meinasi unohtua... Ostelin sitten kuitenkin vielä muutaman kivan paketin hänelle, ja kylläpä tuntuikin kivalta ostaa omalle lapselleen lahjoja ♥

Arki rullaa meillä mukavasti. Meillä asuu pääasiassa hyväntuulinen, mutta kyllä hurjan (ja tarkoitan todella hurjan...) temperamenttinen vauva ; ) Jos hän kimpaantuu, meteli on sellainen, että esim. kaupassa kaikki kääntyvät katsomaan : D Ja todellakin kääntyvät, minusta ei vain tunnu siltä... Itse olen jo tottunut tuohon pieneen mutta kovin pippuriseen poikaan, enkä ihan vähästä enää hätkähdä. Ja kiukunpuuskia ei enää tule niin usein, vaan hän on enimmäkseen iloinen ja hyväntuulinen. Pari asiaa ovat pojan mielestä ylitse muiden: joulukalenteri ja kävelyttäminen. Hän voisi pulista ja kiljahdella hoitopöydän vieressä olevalle joulukalenterille vaikka kuinka kauan! Ja ne kerrat, kun poika on naurahtanut ääneen oikein kunnolla, ovat ne, kun olen kainaloista pitänyt ja "kävelyttänyt" tai hyppyyttänyt häntä. Lisäksi istuu tosi mielellään sylissä katselemassa kaikkea. Kääntyminen taisi muuten jäädä siihen yhteen kertaan, sen jälkeen ei tosissaan ole edes yrittänyt. Välillä menee kyljelleen, mutta liekö kadottanut kipinän, kun saavutti tavoitteensa ; )

Poika on alkanut nukkua hienosti yöunia, toivotaan, että tätä vaihetta kestää pitkäääään... Hän nukkuu yleensä klo 23-11, heräten kerran syömään. Ensimmäinen unipätkä on yleensä 6-8 tuntia. Yöllä hän syö pelkkää rintaa, ja ruokailee yleensä pontevasti viitisentoista minuuttia ja nukahtaa sitten uudelleen. Toki välillä on vaihtelua, ja joskus - nykyisin onneksi harvemmin - nukahtamisen kanssa on ongelmia. Huonompia öitä on kuitenkin helpompi jaksaa, kun hankaluudet eivät ole enää jokaöisiä. Koskaan ei myöskään tiedä, mitä päivä tuo tullessaan, kahtena edellisenä iltana olen nukuttanut pojan vain laittamalla sänkyynsä, ja työntämällä tutin suuhun!!! Se on ennenkuulumatonta, sillä tähän asti hän ei tutista ole innostunut lainkaan. Jostain syystä kuitenkin on muutaman viime päivän aikana ottanut mielellään tutin suuhunsa turvakaukalossa, ja näköjään tosiaan myös illalla nukkumaan ruvetessaan.

Olemme käyneet pojan kanssa jouluostoksilla, ja pyörineet kaupoissa useitakin tunteja putkeen. Välillä vain pidetty kunnon pit stop - hyvä ruoka, parempi mieli - ja jatkettu sitten kiertelyä. Usein hän nukkuu, mutta on alkanut olemaan jo hereilläkin mukana. Eilen Stockalla jokelteli iloisesti vaunustaan pitkän tovin. Äänen löytymisen lisäksi hän on jatkanut myös jo aiemmin löytyneiden nyrkkiensä syömistä, mikä saa mielestäni hetkittäin jopa liioitellut mittasuhteet.

Eka flunssa on myös koettu, luulen, että poika sai sen minulta. Selvittiin molemmat kuitenkin aika vähällä, vaikka pieni nuha vain tuntuukin molemmilla vielä kestävän.

Kuukauden päästä saadaan muuten ruveta vähän maistelemaan soseita! Pitää yrittää malttaa aloittaa sitten tosi kevyesti, lähipiirissä on sattunut jonkinasteisia fiaskoja, kun on aloitettu vähän liian tuhdeilla tavaroilla, esim. perunalla. Mikähän olisi alkuun parasta, hmm!?!

Tässäpä vähän kuulumisia! Ovulaatiota täällä muuten odotellaan - ou nou... Tosin en siltä kyllä ihmeitä odota, hih, mutta minkäs sitä itselleen näköjään voi... No, eipä tuota ole vielä kuulunut, liekö rytmit vielä lainkaan entisellään. Mutta ei paineita siitä!

Loppuun yksi kauneimmista tietämistäni joululauluista. Oih.
Onnellista joulunalusaikaa kaikille!!! ♥
Tulkoon joulu

Kääntyminen

OMG, nyt se sitten otti ja kääntyi. Meidän pikkuinen poika, selältä mahalleen. Tarkemmin ottaen jo eilen, enkä itse sitä nähnyt, nyyh. Olin asettanut pojan selälleen lelukaaren alle, ja kuuntelin, kun hän ähisi ja puhisi, ja pulisi lelukaaren leluille. Sitten alkoi kuulua tyytymätöntä, itkuntapaista ääntelyä, ja kun menin katsomaan, siellä se oli mahallaan ja jäänyt jumiin. Parin päivän päästä tulee 3kk täyteen, eli aika aikaisin poika on vissiin liikenteeseen pyrkimässä. On kyllä kovasti yrittänytkin liikkua, aina haluaisi eri asentoon, jossa juuri parhaillaan on. Ja samantien, kun laitettiin ensimmäisiä kertoja mahalleen, alkoi ähisten yrittää eteenpäin. Tänään ei sitten kuitenkaan ole enää kääntynyt, katsotaan koska seuraavan kerran.

Rotasta selvittiin sillä yhden illan itkulla, tosin sitäkin hirveämmällä. Soimaan itseäni siitä, että en tohtinut antaa sitä Panadolia etukäteen. Yritän aina välttää turhaa lääkkeiden käyttämistä, mutta nyt välttelin sitä kyllä täysin väärässä paikassa. Surettaa, kun tietää, että olisin sillä voinut estää pikkuisen kärsimyksen. No, ensi kerralla ollaan paljon viisaampia. Muuna oireena rokotteista tuli väsymystä, poika on ollut selkeästi unisempi vielä eilen ja tänäänkin. Muuten on ollut onneksi täysin oma itsensä, ja iloisena ja hymyileväisenä aina herännyt. Meidän rakas pieni ♥ Eipä tunnu enää pienet tyytymättömyyskitinät missään sen toissailtaisen jälkeen, ja tuntuu ihanalta tämä onnellinen vauva-arki ♥

Onnellista itsenäisyyspäivää kaikille! : )

Rota, prkl!

Tulipa sitten ihan hirveät kipuitkut siitä eilisestä rotarokotteesta :´( Oli jotain aivan kamalaa : ( Menin suihkuun, ja kuulimme lähtiessäni, että poika alkaa heräillä torkuiltaan. Oli nukahtanut väsähtäneen oloisena sikeille unille, oli varmaan niin väsynyt siitä neuvolakeikasta. Suihkusta tullessani poika kirkui kuin syötävä, oli kyllä hurjan kuuloista. Mies sanoi ajatelleensa silloin, kun itku alkoi ja oli pahimmillaan, että onneksi minä en ole kuulemassa sitä... No, sydän kyllä särkyi, pieni oli hetken aikaa niin kärsivän oloinen. Annettiin Panadol-suppo, ja siitä 30-45 minuutin päästä alkoi, Luojan kiitos, helpottaa. Loppuillan oli väsyneen oloinen, mutta onnistui pienen hymynpoikasenkin vääntämään kasvoilleen ennen iltaruokaa ja nukutusta. Keinutuolia pääsin testaamaan, ja siihen rauhoittuikin, mutta katsoa napitti äitiä sitten silmät auki niin sitkeästi, että lopulta imetin pienen uneen. Yöllä nukuttiin onneksi levollisesti oikein ennätysunet äidin kanssa: 00-07, ja vielä syötön jälkeen pari-kolme tuntia siihen päälle. Ja mikä parasta, iloinen ja puliseva poika heräsi tänään uuteen päivään ♥

Huh, olipas se huonoin iltamme ever. Neuvolasta sanottiin, että ei kannata antaa vain varuiksi lääkettä, sitten vasta jos tarvitsee. Ja jos nyt tulee oireita, niin ensi kerralla sitten voi antaa ihan kaiken varalta jo etukäteen... niin kylläpä todellakin annetaan. Oli niin sydäntäraastavaa kuunnella pientä, että sitä kyllä tekisi mitä vaan poistaakseen toisen murheen. Tajusin myös, että en juurikaan ole kyseenalaistanut noita rokotuksia, tai perehtynyt niihin sen kummemmin. Jos vain Panadolilla selvitään, niin mieluummin kuitenkin rokotamme, kuin otamme riskiä, että pieni sairastuu noihin kurjiin tauteihin. Ovat ne vaan pienille vauvoille niin rankkoja.

Kuulumisia 3kk:n kynnyksellä

Tänään kävimme neuvolassa, ensi perjantaina poika on tasan kolme kuukautta vanha. Normimittausten lisäksi saatiin ensimmäinen rokote, tai tarkemmin sanottuna kaksi, ja parkuahan siitä seurasi. Onneksi kuitenkin rauhoittui pian. Mitat olivat 5390g/59,5cm. Pikkuinen poika, mutta hienosti vaan kasvaa hurjan tasaisesti omalla käyrällään. Lisäksi sai maininnan: "Aurinkoisesti seurustelee ja hymyilee." Meidän pikkuinen! ♥

Nukkumisennätyksiä on taas rikottu, toissayönä poika nukkui klo 00-07, mikä tuntui melkoisen hyvältä. Edelleenkin nukuttaminen on hetkittäin haasteellista. Jos ei nukahda suoraan syötön jälkeen, uni jotenkin karkaa, ja sen jälkeen kestää helposti pitkäänkin ennenkuin lopulta nukahtaa. Toisinaan nukahtaa helposti syliin, toisinaan pitää kävellä ja keinutella parikin tuntia, kun taistelee niin kovin unta vastaan. Väsynyt on kyllä, mutta ei vain malta nukahtaa. Päädyimmekin ostamaan kokeeksi keinutuolin! Tuntuu, että on varmaan kivempi keinutella siinä ja katsella vaikka telkkaria samalla, kuin keinutella rättiväsyneenä jaloillaan seisten... Ne minuutit ja tosiaan toisinaan tunnit kun saattavat tuntua yön pimeydessä melko pitkiltä. Tuoli vaati pientä tuunausta eilen illalla, mutta tänään pääsemme sitä kokeilemaan, jee!

Muuten ei kuulukaan ihmeitä. Talvi tuli, lopultakin! Oikein hämmennyin tässä eräänä päivänä, kun ei tarvinnutkaan lenkin jälkeen pestä karvaisen kaverin tassuja, siihen ehti jo niin tottua... Päivät rullaavat melko leppoisalla tahdilla eteenpäin. Yksissä vauvapikkujouluissa käytiin viime viikolla, tosin poika ei tiedä niissä partyissä edes käyneensä, kun raukka nukkui taas koko ajan. Sai onneksi pukinkontista kivan pehmolelun muistoksi : )

Eilen sain kertoa Miehelle, että minulla on uutisia, ja sellaisia, että ensimmäisen kerran elämässämme niistä ilahdutaan. Arvasihan se heti, mistä oli kyse: hilloviikot, punajuuripäivät, rättipäivät, moonikset... Täällä taas! Sen verran optimisti sitä on, että toivotaan me kyllä luomusisarusta poitsulle... Turha toivohan se varmaan on, mutta ei sitä vain tälle luonnolleen mitään voi.

Edit. Ai niin, tänään ilahdutti myös painon tippuminen eri kymmenluvulle... Alkaa lopultakin kuutosella! Vielä pitäisi kymmenen kiloa saada lähtemään, mutta jospa hiljaa hyvä tulis... ; )

Ennätystehdas

Täällä on viime öinä rikottu nukkumisennätyksiä. Pisin unipätkä on vähitellen venynyt sieltä 2-3 tunnin tienoilta pidemmäksi. Toissayönä poika nukkui yhden kuuden tunnin pätkän, minkä jälkeen söi ja nukkui kolmisen tuntia lisää. Ja sitten, viime yönä, koisasi isänsä kanssa siten, että nukkui 00:00-02:45, söi, ja - tadaa! - nukkui 03:00-09:45, eli 6h 45min! Onpa kyllä erittäin tervetullutta vaihtelua niihin aiempiin ilta- ja yöhulinoihin!!! Tänään en tosin itse saanut aamulla oikein nukuttua, kun tietty noin pitkä väli sai rinnat aika täysiksi, ja heräsin seitsemältä jo odottelemaan, koska hänen korkeutensa suvaitsee herätä ruokailemaan : )

Se on myöskin ihanaa, että kaveri on nukahtanut iltaisin suht iisisti. Olisikohan viikon aikana ollut yksi sellainen ilta, että piti koittaa nukuttamalla nukuttaa (= kanniskella, kanniskella, kanniskella...) 2,5 tunnin ajan kahteen saakka. Olen huomannut tehokkaimmaksi nukuttaa pikkuisen peittoonsa käärittynä, joko rinnalle tai syliin, ja nostaa sitten samassa peittokäärössä sänkyynsä. Yleensä yöllä herätessään on samassa käärössä, jossa kätevästi nostan hänet syömään, ja sitten takaisin sänkyyn.

Ja on ennätyksiä rikottu myös päivisin, eilen taisi tulla vaunuissa nukkumisen ennätys, kun pitkällä lenkillä alkaneet päiväunet venyivät 4,5 tunnin pituisiksi.

Tänään oli muuten ensimmäinen kestovaippakokeilumme. Jäi sitten myös ainakin viimeiseksi hetkeksi aikaa ; ) Vaippavuori masentaa, kun miettii minkä verran jätettä tulee jo pelkästään meidän vauvalta... pyörryttää ajatellakin koko vaippashow´ta noin laajemmin maapallon kannalta. Kertakäyttövaipoista tulee kyllä huono omatunto, ei voi mitään. Olemme siis haaveilleet kestojen käytöstä, ja nyt niitä kokeilimme, kun pojan tuotanto on vakiintunut kiinteämmän aineen osalta joka toinen päivä -rytmiin. Tänään se suuri hetki oli, ja koska on todennäköistä, että hetken aikaa tulee pelkkiä pissavaippoja, laitettiinpa sitten pojalle juhlallisesti pirteän vihreä kestovaippa. Tulos: tunnin torkut, ja kaikki olikin tullut samantien läpi sänkyyn asti : ( Poikamme pissaa kyllä aika paljon, joten epäilyttää, että näinköhän tarpeeksi imukykyistä vaippaa löytyy. Kokeilu päättyi hetkeksi tähän.

Ihanan leppoisaa tämä vauvanhoito on viime aikoina ollut, tuo nukkumisten helpottuminen on tehnyt kyllä ihmeitä. Ja ihanaa, että pikkuinen on niin usein hyvällä tuulella nykyään. Katselipa jo pari päivää sitten hetken Pikku Kakkosen piirrettyäkin sitterissä sillä välin, kun äitinsä suoritti vauvanvaateinventaarion. Sen seurauksena luovuttiin muuten jo monista, monista pieneksi jääneistä vaatteista, nyyh. Joitain ei oltu ehditty edes käyttää kertaakaan, joten en tiedä itkisinkö vai nauraisinko, kun tämän nykyisen käytössä olevan koon vaatteita näyttää olevan about tuplasti noihin pienempiin verrattuna... No, eipähän tarvitse kovin usein pestä pyykkiä, vaatteet riittävät kyllä ; ) Onneksi emme ole itse juurikaan ostaneet niitä, vaan saaneet sukulaisilta ja tuttavilta...

Tänään poitsulla on kylpyilta! : )
Leppoisaa viikonlopun jatkoa kaikille!!! ♥

The best plan...

... is no plan at all.

Sen verran alan tästä vauvanhoidosta ymmärtää ; ) Kaikki muu tuntuukin olevan ihan avaruustiedettä. Kyllä ihme on, jos on kaksi samanlaista päivää putkeen ja hetkittäin sitä on aika hämmentynyt kaiken tämän äärellä.

Viikonloppuna muru nukkui taas isänsä kanssa kaksi yötä. Minä NAUTIN, ja tuntuu jo tänään, että tarpeeseen nuo levot tulivat, että jaksaa taas viikon, kun jo eilen illalla alkoi ihme nukutushulinat. Isänsä kanssa nukahti nätisti. Heräsi yöllä syömään, ja syönnin jälkeen Mies oli tökännyt vaavin sänkyyn, jossa oli hetken aikaa somasti jokellellut ja nukahtanut sitten. No, eipä äidin kanssa : ( Kauhea nukutusralli puoliltaöin, kaksi tuntia siihen lopulta meni. Hetkittäin kirkui ihan suoraa huutoa, eikä huolinut suuhunsa mitään (en siis epäillytkään nälkäiseksi, kun syönnistä ei ollut kovin kauaa aikaa). Sitten ihan yhtäkkiä lopetti huutamisen ja oli vähän uneliaan oloinen, joten laitoin sänkyynsä. Siinä sitten hetken pulisi jotain, imeskeli julmetusta maiskutuksesta päätellen nyrkkejään, ja nukahti itsekseen. Nukkui neljä tuntia, heräsi syömään, ja kun yritin syönnin jälkeen laittaa sänkyyn, alkoi joka kerta itku. Isänsä kanssa oli siis jäänyt sänkyyn itsekseen. Kokeilin monta kertaa, ja aina alkoi parku lähes samantien kun osui sänkyyn. En kyllä enää muista, miten lopulta nukahti, kanniskelinko vai tunginko tissiä suuhun, mutta nukahti sitten kuitenkin. Puolitoista tuntia meni siinä syötössä nukutuksineen. Tänään heräsi hyvällä tuulella, mutta sitä ei kauan kestänyt, ja aamupäivällä ei kelvannut mikään muu kuin kanniskelu tai hoitopöydällä seurustelu - siitä hän tykkää onneksi aina. Aika kiireesti lähdimme sitten vaunulenkille, ja niitä päiväunia nukkuu nyt sitten vieläkin.

Välillä on meininki ihan pähkähullun oloista, mutta onneksi tässä äitiyslomalla ollaan, ja kalenteri menoista tyhjä. Kyllä tämä zombiena haahuilu ainakin näin kotioloissa menee ; ) Kuten ihana palstaystäväni (ja nykyisin tuttu myös tosielämästä ;) ) totesi, kyllä tämä tuntuu olevan yhtä ongelmasta toiseen menemistä :D Eli onhan siinä puolensa, että vaiheet tulevat ja menevät. Ja kyllä sitä vaan sen voimalla jaksaa, kun on ihana vauva, ja saa seurata, miten pieni kehittyy päivä päivältä ♥ Poika on onneksi yhä useammin nauravainen, ja koko ajan seurustelevaisempi ja pidempiä aikoja hereillä. Tykkää ihan hirveästi katsoa itseään (ja meitä) peilistä : ) Ja tykkää pesulla käynnistä. Ja eilen bongasi lopulta omat nyrkkinsä, joita sitten silmät killissä katseli ♥

---
Tämän Bloggerin kanssa olen tapellut nyt kaksi päivää, ja perun kyllä puheeni siitä, että vika olisi ollut käyttäjässä. No ei kyllä varmasti ollut... Olen tehnyt kaiken koko ajan ihan samalla tavalla, ja tänään joku ihme tapahtui (en todellakaan tiedä, mitä...), ja sain tämän suunnilleen mieleisekseni. Vielä pitäisi hienosäätää leveyksiä ja sen sellaista, mutta en kyllä ihan vähään aikaan uskalla tähän koskea... saa luvan kelvata toistaiseksi näin. Lisäksi olisi ihanaa vaihdella pohjaa usein, kun tuolla shabbyblogsissa olisi niiiiin ihania pohjia, mutta vähän tämä sekoilu kyllä nosti kynnystä vaihtaa taustaa :D

Blogger-kiukkua!

En ymmärrä, mikä tätä Bloggeria vaivaa... Vaihtelee blogin taustoja itsekseen, ja vaikka syötän haluamani taustan koodin ihan samalla tavalla kuin ennenkin ja tallennan normaalisti, seuraavalla kerralla sisään kirjautuessani tausta on taas vaihtunut : ( Joko poistunut kokonaan, tai kuten tällä kerralla, tilalla on joku ihan muu tausta... AAAARRRRGGGHHHH. Onkohan multa mennyt jotain ohi...? No, perehdyn ongelmaan, kunhan aikaa on. Luppoaikaahan tässä on vaikka lampaat söis... ; )

2 kk mittarissa!

Nolottaa, miten on taas aikaa vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Päivät ovat rullanneet niin tasaisen vauhdikkaasti eteenpäin, että kirjoittaminen on vain jäänyt... ja todettakoon, että aiemmin päivämme ovat olleetkin sen verran täysiä, että aikaa – ainakaan pidempää yhtäjaksoista hetkeä – ei juurikaan ole edes liiennyt. Varsinkin ne päivät, jotka olen yksinäni pojan kanssa, jos miehellä on iltamenoa, ovat olleet aika tasarahoja, ja yhtään ylimääräistä aikaa ei ole jäänyt. Nyt rytmit ovat onneksi tulleet ainakin päivän osalta tutuiksi (yöt ovat suurimmaksi osaksi edelleen arvoitus...), ja pidempien iltapäivän päiväunien aikaan olisi ainakin mahdollista kirjoitella. Lisäksi poika on alkanut viihtyä pidempiä aikoja itsekseenkin, eli tilaisuuksia kirjoittamiseen olisi kyllä tarjoutunut aiempaa enemmän. Äiti ei vain oikein malta antaa pojan hengailla vaan itsekseen ; ) Nautin niin kovasti tästä uudesta, seurustelevasta vaiheesta : )

Pitkä tauko kirjoittamisessa kuitenkin kostautuu nyt, kun on vaikeuksia päättää, mistä kuulumisten päivittämisen aloittaisi... ja muistaa, mihin olen jäänyt. Edelleenkin olen miettinyt blogin jatkoa, kun en oikein osaa päättää, kirjaisinko tapahtumiamme tänne, että voisin niitä myöhemmin lukea (no joo, vähän outo näkökulma näin vähäisellä kirjoittamisella... heh), vai kirjoittelisinko sen sijaan ihan vain yksityistä päiväkirjaa, niin voisin kirjoitella muistiin myös henkilökohtaisempia juttuja. Tuntuu, että sen verran vauvanhoidossa on ollut toistaiseksi puuhaa, että kovin moneen paikkaan en jaksaisi, ja aina ehtisikään, ajatuksiani kirjoitella... No, toistaiseksi nyt päivittelen tätä blogia, jospa onnistuisi vähän ripeämpään tahtiin jatkossa.

Eilen tuli tasan 2 kuukautta mittariin, ja olimme neuvolassa. Se olikin ryhmäneuvola, eli meitä oli siellä muutama äiti vauvoineen. Juttelimme tunnelmista vauvantulon jälkeen, ja lisäksi kaikki kävivät omalla neuvolatädillään mittoja ottamassa. Meidän kirpun strategiset mitat olivat eilen 4875g/57,5cm, eli vieläkään ei mennyt viisi kiloa rikki...! Hienosti ja tasaisesti kasvaa kuitenkin omalla käyrällään ♥ Lisäksi hän on viime aikoina (parin viime viikon aikana) alkanut seurustelemaan ihan hirmuisesti, ja on äidille ja isille (ja näköjään neuvolantädillekin) yhtä hymyä ja naurua. IHANAA ♥ Tämä vauvanhoito saikin ihan eri ulottuvuuden nyt, kun vuorovaikutusta alkaa olla enemmän... ja uskomatonta, mutta hetkittäin jo surettaa, miten nopeasti meidän pikkuinen poika alkaakin kasvaa : )

Uniasioissa tapahtui yllättävä käänne viime viikon torstaina. Ilmeisesti poitsu oli lukenut samat opukset kuin äitinsä, ja tiesi, että suurimmat itkuisuudet ajoittuvat 6-8 viikon ikään... Viime perjantaina tuli nimittäin tasan 8 viikkoa täyteen, ja edeltävänä yönä tapahtui ihmeitä. Poika nukahti omaan sänkyynsä, ja nukkui 3-4 tunnin jaksoja!!! Tähän asti ongelmana on siis ollut se, että hän ei ole nukahtanut juurikaan muualle, kuin tissi suussa (no toisinaan kyllä isän turvalliseen syliin, välillä nopeammin, välillä taas hitaaaaammin...), ja olen nukkunut vauva vieressäni. Hän on herkkäuninen, ja lisäksi on torkahdellut rinnalle, eli on syönyt vain pikkuisen, nukahtanut, ja herännyt sitten heti tunnin-kahden päästä uudelleen joko nälkään, tai sitten havahtunut minun liikkumiseeni.

No, heti kun hän ensi kertaa nukahti omaan sänkyynsä (tai sitten syliini, josta vein hänet sänkyynsä), kaikki helpottui! Heräsi tosiaan 3-4 tunnin välein, vaihdoimme vaipan (pakko, yölläkin, sillä pissaa tulee PALJON ja märkä vaippa aiheuttaa ähisemistä, eikä uni tule millään), minkä jälkeen hän söi reippaasti ja pontevasti puolisen tuntia, ja sitten nukahti joko rinnalle, tai sitten kanniskelin hetken. Ja takaisin omaan sänkyyn nukkumaan. Oi autuutta, minäkin olen saanut nukkua ensinnäkin pidempiä pätkiä, ja toisekseen mukavassa asennossa, ilman, että pitää varoa pienintäkin liikettä, ettei vauva (jota juuri on tunnin-kaksi yrittänyt nukuttaa...) vain herää. Ja tietysti aina silloin, kun ei missään nimessä saisi liikahtaa, alkaa kutittaa selästä tai jostain muualta, että olisi pakko liikahtaa. Tai tulee hirveä vessahätä... Nyt vauvakin vaikuttaa olevan tyytyväisempi, kun on nukkunut kunnolla! Kunpa vain tätä vaihetta kestäisi pitkään... viime yö olikin jo vähän levottomampi taas, hui! Kaikki kun sanovat, että koko ajan tulee erilaisia vaiheita, ja aina kun juuri ehtii tottua johonkin, se jo samantien muuttuukin...

Lisäksi isä nukkui pojan kanssa viime viikonloppuna molemmat yöt, mikä oli aivan taivaallista luksusta. Nyt onkin ihan uudestisyntynyt olo! Ja nyt pirteämpänä olen kyllä ihmetellyt, että miten ihmeessä sitä tunnin välein heräämistä onki jaksanut...!? Aika rankkaa on kieltämättä ollut.

Syömisasiat ovat helpottaneet myös. Iltaitkut ovat vähentyneet, eli mahavaivoja ei tunnu juurikaan enää olevan. Suurin itkun aiheuttaja taitaa nykyään olla (tietysti ajoittaisen ruuan pyytämisen lisäksi) väsymys, kun monesti taistelee kovasti jonkin aikaa unta vastaan. Mutta siis syömisasiassa tunnumme löytäneen oman tapamme. Hän syö edelleen suurimmaksi osaksi rintaa, mutta saa lisäksi korviketta 2-3dl päivässä. Illat olisivat hurjan itkuisia ilman tuota korviketta, olen yrittänyt kyllä pitää koko ajan illalla rinnalla, mutta maitoa ei vain enää loppupäivästä taida riittää. Tästä en ole murhetta ottanut, vaan olemme iloisesti antaneet korviketta illalla, ja toisinaan myös yöllä. Useimmiten yön selviän kuitenkin pelkällä imetyksellä. Ja noiden öiden jälkeen, jotka isä nukkui poitsun kanssa, rinnat olivatkin jo niin täydet, että huhheijaa... Sain pumpattua aamulla heidän heräämistään odotellessani vaivattomasti desin (!!!), mikä on paljon siihen nähden, että aiempi ennätykseni oli 30ml yhteensä molemmista rinnoista. Eli ilmeisesti rintamaidonkin määrä on kasvanut tässä pojan kasvaessa mukavasti, hieno homma!

Ihanaa, kun tämä alkaa tuntua jo paljon leppoisammalta. Nyt, kun pahin väsymys on toistaiseksi voitettu, olen miettinyt samaa, jota Alice blogissaan, eli vauvan kanssa oleminen – niin ihanaa ja palkitsevaa kuin se onkin – tuntuu toisinaan vähän yksinäiseltä. Varsinkin niinä päivinä, kun mies on pois pitkään. Ja olipa tässä taannoin parin yön työmatkallakin, eli sain tilaisuuden ihan perusteellisesti selvittää, miltä tuntui olla pari päivää ihan yksinhuoltajana. Nostan muuten hattua heille, ei ole varmasti helppoa...!!! Itsellä kun on ihan kädet täynnä, vaikka saakin iltaisin ja viikonloppuisin toisen käsiparin avuksi. Tuota yksinäisyyttä olen torjunut järjestämällä muutamalle päivälle viikossa jotain menoa, mammakavereiden tapaamista tai kaupoissa käymistä. Ja tekee kyllä tosi hyvää päästä välillä ihmisten ilmoille! Lisäksi poika nukkuu kaukalossa ja vaunuissa niin autuaasti (nukkuu niissä AINA 3-4h, liikuttiinpa sitten tai ei), eli olen onnistunut loistavasti kahvittelemaan ja pyörimään kaupoissa ; ) Tosin poika on kyllä nukkunut joillain vauvatreffeillä onnensa ohi, kun on vedellyt sikeitä lähes koko tapaamisen ajan, hih.

Tällaista tänne – pitäkää peukkuja, että tämä meininki jatkuu ; )

1 kk!

Tänään poikamme on kuukauden vanha! En voi ymmärtää, miten aika on kulunut näin nopeasti, huh.

Ja nyt oli meidän kirppu kasvanut mukavasti : ) Perjantain neuvolassa (ikää 4 viikkoa) mitat olivat 4065g/53cm, eli viikossa painoa oli tullut 290g, mikä on hyvin! Kylläpä ilahdutti mieltä! Olemme pääsääntöisesti antaneet korviketta max 200ml päivässä, eli kuulemma voi päätellä, että rintamaitoa tulee mukavasti, kun oli kasvanut noin hyvin.
Kuukauden ikäiset syövät kuulemma n. 500-600ml päivässä, eli voidaan sanoa, että pikkuinen on pääasiassa rintamaidolla. Se helpotti. Ja mielestäni poika on imenytkin viime aikoina vähän pontevammin. Kunpa vain päästäisiin kokonaan tuosta korvikkeesta eroon, tai ainakin tarvittaisiin sitä vain silloin, kun pojat joutuvat (harvoin) jäämään keskenään kotiin.

Iltaitkuja on ollut edelleen, tosin toiset illat ovat helpompia kuin toiset. Välillä epäilyttää, johtuisiko se kuitenkin vain liiasta väsymyksestä, mutta toisinaan itkukohtaukset ovat kuitenkin melko koliikkityyppisiä. Voi olla, että vika on korvikkeessa, voi olla, että syytä (ainakaan mitään korjattavissa olevaa) ei löydy. Olemme yrittäneet kokeilla eri korvikkeita, mutta kaikki tuntuvat olevan samanlaisia, ainoastaan yksi järkyttävä fiasko matkan varrella on koettu... Nutrilon Omneo ei nimittäin ollut meidän juttumme. Samantien kun poika söi sitä satsin, alkoi hirmuinen kirkuminen, joka kesti puoli tuntia ja päättyi äkkinukahtamiseen. Tuon Omneon pitäisi vielä soveltua kaikille vatsavaivaisille...  No eipä sopinut meille! Siitä tuli vielä vuorokauden ummetus itkuineen (tähän saakka liki jokaisessa vaipassa on ollut kakkaa, joten tuo oli tosi dramaattinen muutos), joka onneksi meni ohi neuvolantädin suosittelemalla apteekin mallasuutteella! Suosittelen lämpimästi!

Noiden iltaitkujen vuoksikin haluaisin eroon korvikkeesta, niin ei tarvitsisi miettiä, vaikuttavatko ne asiaan. Riittäisi vain, että pohdin omia syömisiäni... Haasteellista koittaa miettiä syytä noihin kohtauksiin, kun on niin monta mahdollista vaikuttavaa tekijää.

Yöt ovat vielä todella katkonaisia, myönnettävä on, että kadehdin heitä, joiden vauvat nukkuvat pitkiä pätkiä. Hän siis ei itke öisin, vaan nukkuu nukahdettuaan (heräillen välillä usein syömään) yhteentoista asti aamupäivällä - kunnon teinipojan rytmi siis jo...! ; ) Ja muuten samanlainen rytmi kuin vanhemmillaan, mekin valvomme iltaisin aina puoleenyöhön, ja nukumme pitkään, hassua! Ehkäpä hänen unille menonsa aikaistuu sitten kun yösyönnit harvenevat?!? Kuuluisikohan lasten mennä aikaisin nukkumaan...?! Sitten kyllä varmaan heräävätkin aikaisin, hmm. Tietysti olisi helppoa elellä tällaisessa rytmissä, mutta toki ongelmia tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun joskus menee hoitoon. Sitä en kuitenkaan murehdi vielä, ollaan minun puolestani ihan missä rytmissä vaan ainakin tuonne puolen vuoden ikään asti, kunhan kaikki ovat tyytyväisiä. Tai siis vauva on tyytyväinen... Onnellinen vauva = onnelliset vanhemmat, heh ; )

Mutta siis vaikka varsinainen yöuniaika on pitkä, hän herää syömään usein, yleensä 1,5-2,5 tunnin välein. Silloin hän ei itke, vaan ähisten ja puhisten työntyy pitkänkin matkan päästä kainalooni, heiluttaen innokkaana käsiään : ) Se tuntuu aina niin liikuttavalta ♥ Asetan hänet aina syönnin jälkeen jonkun matkan päähän itsestäni nukkumaan, että saisin itsekin edes jonkunlaisessa kohtalaisen mukavassa asennossa nukuttua, mutta aina nälän yllättäessä hän äheltää itsensä salamannopeasti kainalooni - hassua : )

Koska olen ollut niin väsynyt, olemme parina yönä kokeilleet sellaista, että minä olen mennyt nukkumaan itsekseni eri kerrokseen, ja pojat ovat jääneet keskenään. Siitäpä ei ole tullut oikein mitään, ikävä kyllä... Hän herää syömään, ja syö kyllä korvikkeen, mutta ei nukahda siihen, toisin kuin rinnalle, vaan alkaa sen sijaan huutaa, ja sitä riittää sitten tuntitolkulla niin kauan, kuin Mies pystyy kuuntelemaan. Eikä sitä jaksa kovin pitkään kuunnella, kun tietää, että se loppuu samantien, kun poika pääsee rinnalleni : / En kyllä halua kiusata pikkuista enää yhtään, eli toivon, että yösyöntien harventuessa tilanne paranee itsestään...

Harmittaa kyllä, että olen noiden pätkäöiden vuoksi niin väsynyt, että se vähän verottaa näistä päivistämme nauttimista: päivät meillä ovat nimittäin hurjan leppoisia ja kivoja! Hän on yleensä tyytyväinen koko päivän ajan, ja nukkuu yhdet tai kahdet pidemmät unet. Ja on toistaiseksi matkustanut edelleen sekä autossa, että vaunuissa, kuin enkeli, eli hänen kanssaan on helppo liikkua. No, varmaan nuo yötkin ajan kanssa helpottavat, siihen asti mennään näin.

Onneksi tuo maailman rakkain yksikuukautinen auttaa jaksamaan ♥

Rytmit hukassa...

... vaikka ymmärtääkseni harvalla kolmiviikkoisella mitään rytmiä onkaan.

Täällä siis vaippa-arki asettuu hiljalleen uomiinsa. Päivä päivältä on helpompaa, vaikka ei tätä erityisen vaikeaksi ole voinutkaan sanoa. Väsymystä on se sijaan riittänyt. Ja kaoottiselta tämä on kuitenkin näin alussa tuntunut, mutta se mielestäni helpottaa koko ajan. Edelleen on kuitenkin PALJON niitä hetkiä, kun en kerta kaikkiaan käsitä, mitä pikkuinen on vailla.

Viimeisinä kolmena iltana poika on itkenyt n. klo 22-02 aikoihin parin tunnin ajan, hetkittäin suoraa huutoa. En oikein tiedä, onko hän nälkäinen; olemme varmistelleet vielä korvikkeella, mutta vasta sellaisen ajan kuluttua, että siinä vaiheessa hän on varmasti ollut jo yliväsynytkin. Rinnalla hän viihtyisi koko ajan (lukuunottamatta niitä yliväsyneitä hetkiä, kun vain vatkaa hermostuneena päätään, eikä jaksa keskittyä imemiseen), se tuntuu olevan ainoa paikka, jossa takuuvarmasti rauhoittuu. Pääsääntöisesti hän on rauhallinen, ja itkee vain kun on vailla jotain, nuo kaikki runsasitkuiset hetket sijoittuvat ilta-aikaan. Maitoa tulee ilmeisesti kohtalaisesti, mutta annamme edelleen lisäksi korviketta. Jos haluaisin vähentää korviketta, ja siis lisätä imetystä, pojan pitäisi olla rinnalla varmaan lähes koko ajan. Hän ei kuitenkaan tunnu jaksavan imeä enää kovin pitkän ajan kuluttua, vaan torkahtelee ja torkahtelee rinnalle : / Hankala yhtälö! Ja yllättävän paljon nyt sitten kuitenkin murehdin tuota imetysasiaa, vaikka olinkin päättänyt toisin. Harmittaa kyllä, että maitoa ei tule niin reilusti, että se pelkästään tuntuisi riittävän : (

Mietimme myös, voisivatko nuo iltaitkut johtua antibioottikuuristani (ilmeisesti sain rintatulehduksen, yhtenä iltana nousi nopeasti kuume, toinen rinta punoitti hieman, ja tulehdusarvot olivat hyvin lievästi koholla), joka monesti aiheuttaa vauvoille mahavaivoja, mutta luulisi, että vaikeaa oloa olisi silloin myös päivisin!? Annamme hänelle kuitenkin rela-tippoja tuon kuurin ajan. Ärsyttää muutenkin koko kuuri, kun ilmeisesti tulehdus olisi sitten kuitenkin voinut mennä ohi ilmankin. Itse inhoan kaikkia ylimääräisiä lääkkeitä. Lisäksi olen muutenkin huolissani vauvan vastustuskyvystä ja bakteerikannasta, kun on kerran sektiovauva, eikä ihan pelkällä rintamaidolla. Huoh!

Kasvua oli joka tapauksessa tullut vaadittava määrä. Syntymäpaino on saavutettu ja ohitettu, ja neuvolassa viime perjantaina 3 viikon iässä mitat olivat 3755g/52cm (syntymämitat siis 3680g/50cm). Kuulemma riittää, mutta korvikkeen antoa jatketaan edelleen. Neuvolassa kaikki oli muutenkin hienosti, ja poika sai erityismaininnan siitä, miten kiinnostuneena jo tarkkailee ympäristöään. Lisäksi hän on kannatellut päätään tosi hienosti jo ihan alusta asti. Oma hemoglobiinini oli muuten parin viikon päästä sektiosta 150, eli rautalisää en tarvitse ; )

Väsymystä siis riittää, ja paljon, enkä oikein edelleenkään ole saanut nukuttua päivisin. Poika nukkuu yhden tai kaksi muutaman tunnin pätkää päivän mittaan, eli siis 2-4h, ja muuten vain torkahtelee. Noistakin toisen pätkän yleensä vain siinä tapauksessa, että lähdetään silloin jonnekin autolla tai vaunuilla, joihin takuuvarmasti nukahtaa. Tänään kävimme heti aamupäivällä vaunulenkillä, ja siitä lähtien on nukkunut, nyt 2,5h. Tämä hetki on siis päivästä ainoa, jolloin ennätän käydä pesulla, syödä ja pukeutua. Muuten ne omat hetket ovat todella lyhyitä, eli pitää valita tyyliin mennäkö vessaan vai keittääkö kuppi kahvia... Yleensä tuostakin ajasta menee aluksi jonkin aikaa ihan akuutteihin hommiin: tuttipullojen pesemiseen, jälkien siivoiluun (yleensä poika pissaa joka aamu hoitoalustalle) jne. Siinä vaiheessa, kun olen tehnyt pakolliset hommat, ja mahdollisesti syönyt, alkaisi itselläni olla sellainen olo, että uni maistuisi taas, mutta siinä vaiheessa vauva sitten alkaa heräillä...

Väsymyksestä huolimatta tämä arki on ihanaa, ja rakastan poikaa yli kaiken. Häntä on ihanaa helliä ja hoitaa! Ihania ovat myös ne hetket, kun hän alkaa innokkaasti syömään, ja heiluttelee hyväntuulisesti päätään rintaani vasten velmun ja hymyilevän näköisenä : ) Oih, en jaksaisi millään odottaa niitä oikeita hymyjä!!!

Baby steps eli totuttelua vauva-arkeen

Täällä pikkuhiljaa opetellaan elämää vauvan kanssa, ihmeen luontevalta se kyllä tuntuu!

Tänään kävin pienen kanssa ekan kerran neuvolassa. Kaikki oli hyvin, oli tullut lisää sekä painoa, pituutta, että päänympärystä, mutta painoa olisi saanut tulla vähän enemmänkin. Huomenna tulee kuluneeksi kaksi viikkoa syntymästä, ja syntymäpainosta uupui vielä 60g. Imetys on käynnistynyt ihan mukavan tuntuisesti, maitoa ei tule hurjasti, mutta periaatteessa sen pitäisi riittää. Hetkittäin sitä ihan valuu, ja etenkin silloin kun poika on ruokailemassa - näköjään se vauva on paras heruttaja... Pumppaamalla olen syötön yhteydessä saanut toisesta rinnasta kolmisenkymmentä ml maitoa, mikä ei ole mitenkään hirveästi. Lisäksi poika syö pääsääntöisesti pontevasti ja ote on hieno, mutta toisinaan unohtuu vain hengailemaan rinnalle, se kun tuntuu olevan ainoa satavarma paikka jossa rauhoittuu. Päätimmekin neuvolantädin kanssa, että annetaan viikon ajan lisäksi tilkkanen korviketta joka päivä, esim. 2 x 30ml, ja katsotaan miltä paino näyttää viikon päästä. Harmittaa vähän, mutta pääasia, että vauva kasvaa! Enkä usko, että lisäsyötöt ovat ratkaisu, sen verran paljon hän nytkin jo roikkuu rinnalla, varsinkin yö- ja ilta-aikaan. Murhetta en suostu tuosta asiasta kuitenkaan ottamaan, mielestäni se on kaikista mahdollisista ongelmista pienimmästä päästä.

Nyt olemme kokeilleet sekä vaunuttelua, että autoilua, ja ilokseni sain todeta, että molemmat toimivat tehokkaana nuijanukutuksena, ainakin toistaiseksi. Ensimmäisellä automatkallamme hän huusi lämpöpuvun puettuani pää punaisena (ja on muuten ruvennut kirkumaan varsin pontevasti, jos asiat eivät mene oman mielen mukaan; samalla hetkellä kun ongelma korjataan, hän hiljenee kuin taikaiskusta) asettaessani häntä turvakaukaloon. Ja naps vain! Samantien kun auto liikahti, hän vaipui uneen. Piti oikein nousta peruuttamisen jälkeen tarkistamaan, onko kaikki kunnossa. Tänään hän nukkui koko neuvolareissun ajan, heräsi vain kulmat kurtussa kitisemään siksi aikaa, kun revittiin vaatteet pois, punnittiin ja mitattiin. Voi, kun olisi jatkossakin noin helppo matkustaja! Meiltä kun ei pääse mihinkään ilman autoa, ja vaunuissakin olisi hyvä viihtyä, että saadaan ulkoilutettua koiraa yhdessä päivittäin, eikä Miehen tarvitsisi lähteä viemään sitä heti töistä palattuaan lenkille.

Muuten poika tuntuu olevan aika keskivertotapaus. Pääasiassa tyytyväinen, mutta levottomiakin jaksoja on. Öistä joka toinen on rauhallinen, ja joka toinen levoton, viime yö lukeutui viimeksi mainittuihin... Hän ei juurikaan itkenyt, mutta ei asettunutkaan oikein kunnolla, ähisi, hihkui, heilutti käsiään, ja kaipasi läheisyyttä (= rinnalla oloa...). Katsotaan, miten ensi yö sujuu, jos tänään annamme illalla pikkuisen tuhdimmin ruokaa.

Nukkumisjärjestelyt ovat pohdituttaneet minua paljon. Ajattelin ennen, että ehdottomasti omaan sänkyyn nukkumaan. No, pari yötä kokeilin, mutta itselleni on osoittautunut paljon armeliaammaksi ratkaisuksi nukkua poika vieressä. Aina, kun nousen sängystä ylös, herään sen verran, että en saa pitkään aikaan unta. Ja siinä vaiheessa, kun uni tulisi, käsky käy taas... Siispä ratkaisumme on toistaiseksi perhepeti. Alussa varsinkin hermoilin sitä, että jos kierähdän vauvan päälle, mutta sairaalassa kovasti vakuuttelivat, että äidin hormonit suojaisivat siltä. Ja melkoista koiranunta kyllä nukun, ja havahdun herkästi vauvan liikkeisiin. Isän ja vauvan väliin olen asettanut pitkulaisen pehmolelun, kun isän liikkeistä ei kuulemma ole samaa varmuutta, kuin äidin. Jossain vaiheessa on siis edessä omaan sänkyyn opettaminen, mutta jospa se onnistuisi siinä vaiheessa, kun yösyötöt vähenevät tai loppuvat.

Ensimmäisen viikon ihmettelimme kaikkea: vauvan hengityksen rohinaa, silmien rähmimistä, epäsäännöllistä hengitystä, navasta tulevaa verta... You name it! Tulimme aika pian siihen tulokseen, että hivenen ylihössöjä ensikertalaisvanhempia tässä ollaan... ja löysinkin muuten netistä luotettavan tuntuisen sivuston, jossa oli luettelo kaikista vanhempia askarruttavista asioista vauvoihin liittyen, ja sehän oli identtinen meidän listamme kanssa ; ) No, tuo hengitysasia oli noista ainoa, joka kunnolla huolestutti, kun vauva siis on joskus lyhyitä hetkiä hengittämättä (muutaman sekunnin), ja jatkaa sitten taas. Se on ilmeisesti hurjan yleistä vauvoilla, toiset sanovat, että täysin normaalia, toiset ovat kehottaneet tutkimaan lisää. Meidän neuvolantätimme sanoi, että kuulostaa normaalilta, ja jos vauva ei näytä siihen reagoivan (väri ei muutu yms.), ei varmaan tarvitse tehdä mitään muuta kuin seurailla vähän. Hän sanoi kysymyksen tulevan eteen niin usein, että tuntuu olevan hyvin tavallinen vaiva vauvoilla.

Olen melko lailla tyytyväinen tekemiimme hankintoihin. Ainoa, joka taitaa jäädä vähälle käytölle (harmittaa kyllä, jos rahanmeno oli turha) on rintapumppu, sillä jos vauva tarvitsee enemmän ruokaa, lienee viisaampaa syöttää hänet molemmista rinnoista, ja jättää pumppaamatta kokonaan. Vauva kun saa kuulemma imettyä pumppua tehokkaammin. Imetystyyny sen sijaan on ollut loistava hankinta! Jos nyt voisin muuttaa jotain, ostaisin vain vielä pidemmän tyynyn, joka menisi mukavasti selänkin taakse. Lisäksi kääntöhihalliset bodyt ovat osoittautuneet kullan arvoisiksi, sillä ainakin meidän vauvelimme huiskii käsillään niin paljon, että tumput lentävät käsistä samantien. Hänellä on myös kuivat kädet, ja aamuisin rasvaan ja öljyän kädet aina kunnolla, ja saavat sitten rauhassa imeytyä hihojen sisällä. Kädet kun tuppaavat menevän vähän väliä suuhun. Lisäksi olen tykästynyt saamaamme unipussiin, ja poikakin vaikuttaa tyytyväiseltä sen kanssa. Jalat saavat olla vapaana, ja vaipanvaihtokin käy kätevästi.

Täällä siis totutellaan yhteiseloon! Toivottavasti aurinkoiset syyspäivät jatkuvat : )

Synnytys/sektiokertomus

40+0 ja 40+1 illalla kokeiltiin, josko synnytys innostuisi käynnistymään kahden miellyttävimmän S:n avulla. Ei – en siivonnut. 40+1 illalla, Saunan ja sitä seuranneen S:n jälkeen huomasin melko pian limatulpan lähteneen irtoamaan. Lisäksi alkoi tuntua sellaisia menkkamaisia kipuja, jotka seuraavan päivän ja illan aikana tajusin supistuksiksi. 40+2 illalla klo 20 niitä alkoi tulemaan 10 min välein, ja klo 22 alkaen tiheämmin. Soittelin sairaalaan, ja käskivät lähteä tulemaan (puolen tunnin ajomatka) siinä vaiheessa, kun tulevat 2 tunnin ajan 5 min välein. Odottelin siihen saakka, kunnes niitä tuli 5-7 min välein, vaikka mietinkin, että vieläkö hetken kärvistelisin ja antaisin Miehen nukkua vielä jonkun aikaa. Onneksi en antanut; kotoa lähtiessä supisteli hetkittäin 4 min välein, ja sairaalaan päästyämme (klo 04:30) 3 min välein. Kätilö, joka vastaanotti meidät, oli sitä mieltä, että olen aivan liian hyväkuntoisen oloinen tullakseni synnyttämään, mutta laittoi minut käyrään. Siitä siirryimmekin suoraan synnytyssaliin, kohdunsuun ollessa 4 cm auki.

Salissa odottelimme tilanteen edistymistä ja kaikki vaikutti oikein lupaavalta. Ensin mentiin ihan ilokaasun voimin, klo 7 jälkeen alettiin suunnitella puudutusta. Päivystävä lääkäri oli kiireinen, ja sanoi, että ei ehdi laittaa epiduraalia, mutta sen sijaan spinaalipuudutuksen. Näin edettiin, ja puudutus auttoi hyvin, sen laittaminen tosin tuntui epämiellyttävältä. Kalvot puhkaistiin 07:40, kun laitettiin anturi lapsen päähän. Vähän ennen yhdeksää kohdunsuu oli auennut 7 cm, ja yritin liikkua saadakseni vauvaa laskeutumaan alaspäin. Tanssimme Mieheni kanssa, kävelin, ja istuin pallon päällä. Kertomuksessa on merkintä ”Isä hienona tukena”, ja niin tosiaan oli. En tiedä, miten olisin jaksanut koettelemuksen ilman häntä, hän oli aivan mahtava! Supistukset olivat ihan mielettömän kivuliaita, eikä synnytys edennyt toivotusti.

Klo 11 jälkeen puudutuksen vaikutus alkoi heiketä, ja 12:27 valmisteltiin toinen spinaalipuudutus. Minua varoitettiin tästä, kuulemma kiukkuisesta ja kiireisestä lääkäristä, eikä aiheetta. Hän oli minulle erittäin epäystävällinen, ja kohteli siinä määrin huonosti, että olemme jo lähettäneet sairaalaan palautetta hänestä ja asia on mennyt eteenpäin. Puudutus auttoi kohtalaisesti kipuihin, mutta melko pian tämän jälkeen supistukset alkoivat harveta, ja tulivat enää 6-10 min välein. Klo 15 jälkeen alettiin puhua sektiosta; supistukset heikkenivät, vauva oli väärässä asennossa (avotarjonta), ja lähtenyt nousemaan takaisin ylöspäin. Lääkäri, joka tuli katsomaan tilannettamme, oli sitä mieltä, että ei ole mitään järkeä enää kiusata minua tai vauvaa, ja aletaan valmistella kiireellistä sektiota.

Lantioni on hyvin suurella todennäköisyydellä niin ahdas, että se oli yksi syy ongelmiin. Täsmälleen oikeassa tarjonnassa olisi voitu yrittää vielä alakautta esim. imukupin avulla, mutta tuo tarjonta olisi joka tapauksessa vaatinut enemmän tilaa. Kuulemma mahdollisen seuraavan raskauden osalta päädyttäisiin todennäköisesti suunniteltuun sektioon. Synnytyskokemukseni oli tuota yhtä epämiellyttävää lääkäriä lukuunottamatta positiivinen, ja tunsin olevani hyvissä käsissä. Jälkikäteen ajateltuna olisin ehdottomasti halunnut epiduraalin sen spinaalin sijaan. Muut ratkaisut olivat mielestäni oikea-aikaisia ja oikeita. Missään vaiheessa en ollut varsinaisesti huolissani (vaikkakin tuskissani ja ihan kuolemanväsynyt, valvottuani leikkausvaiheessa 32h putkeen), sillä vauva oli koko ajan pirteän tuntuinen, potki masussa normaalisti, ja sydänäänet olivat erinomaiset.

Kun päätös leikkauksesta tehtiin (olo oli kieltämättä siinä vaiheessa äärettömän helpottunut), asiat tapahtuivat vauhdilla! Mies sai tulla mukaan (koska kyseessä ei ollut hätäsektio), ja siellä me yhdessä odottelimme, kun poika kaivettiin ulos. Aloin itkeä vuolaasti jo siinä vaiheessa kun vauvaa alettiin leikata ulos, ja se tunne, kun kuulin hänen ensimmäisen äännähdyksensä – sanat eivät riittäisi sitä kuvaamaan. Poikaa näytettiin minulle, ja isä sai mennä mukaan häntä puhdistamaan, ja mitä olimme kovasti toivoneetkin, leikkaamaan napanuoran : ) Poika tuotiin pikaisesti isänsä kanssa minua tervehtimään, jonka jälkeen minut vietiin heräämöön. Sinne he tulivat perässä minun luokseni, ja sain pienokaisen samantien ihokontaktiin. Sieltä sitten yhdessä perhehuoneeseemme, kun oloni sen salli.

En pysty mitenkään kuvaamaan sitä mieletöntä rakkautta, joka valtasi minut samantien kun hän oli maailmassa. En voi ymmärtää, miten jotakin voi rakastaa noin valtavasti, ja onnentunne on sanoinkuvaamaton. Lisäksi olen kiitollinen maailman parhaalle Miehelleni siitä, miten hienona tukena hän oli tuolloin, ja on ollut sen jälkeenkin. Ihanaa katsoa häntä ja poikaansa yhdessä.

Arki on käynnistynyt ihan mukavasti, vauvaa on ihana hoitaa. Väsymystä riittää, mutta siitä huolimatta olo on euforisen onnellinen, sen avulla sitä kai jaksaa. Eilen kävimme jo ensimmäisellä, aurinkoisella vaunulenkillämme, ja pari päivää sitten kävi neuvolantäti kotikäynnillä, mikä olikin oikein mukava visiitti. Ja saimme muuten oikein mustaa valkoisella, että meillä on ”hieno poika”, minkä jo toki tiesimmekin ; ) Täällä siis pikkuhiljaa tutustutaan toisiimme : )

Hän on täällä!

Rakas lapsemme. Hurmuripoikamme. Meidän ihmeemme.
Hän tuli maailmaan 7.9.2012, teki meistä isän ja äidin, teki meistä perheen.
Kiitos.

(Kerron tähän johtaneista tapahtumista tarkemmin tuonnempana. Yritin jo aiemmin postata jotain kännykän kautta, mikä osoittautui jostain syystä liian haasteelliseksi. Kaikki on siis aivan loistavasti, ja nyt totuttelemme ikionnellisina tähän uuteen arkeen.)

40+0

Tänään on siis THE SUURI PÄIVÄ, viikot ovat täynnä. Ja näköjään tämä päivä olikin vain yksi päivä muiden joukossa... täällä siis vain odotellaan, ei vieläkään mitään merkkejä pikkuisen tulosta.

Tänään kävin näillä näkymin viimeisen kerran (jos ei loppuviikon aikana ilmene mitään mieltä askarruttavaa) neuvolassa tyhjin käsin. Kaikki näytti olevan hienosti, beibe oli oikein pontevan kuuloinen, hemoglobiini noussut jo 137:ään (ilman mitään rautalisää!) ja kaikki näytti muutenkin oikein mallikkaalta. Jos synnytys ei käynnisty tämän viikon aikana, meillä on seurantaultra viikon päästä, eli 41+0. Neuvolantäti oli tänään sitä mieltä, että jos murunen ei vielä silloin ole syntynyt, luultavasti käynnistävät sitten...

Nyt vain peukut pystyyn, että jotain alkaisi tapahtua!!! Kaikki ässät on jo kokeiltu, mutta pitänee vetää uusi kierros siltä varalta, että olimme liian hätäisiä niiden kanssa - sauna siis lämpiää... ;)

Liikeseurantaa ja muita 40. raskausviikon tunnelmia...

Rv 39+1.
Odotellaan, odotellaan...

Ei siis mitään merkkejä pikkuisen maailmaan tulosta. Olen ihmeen levollinen, enää on joka tapauksessa niin vähän aikaa jäljellä, että ei siihen kauan mene. Kaikki on siis jo valmiina, loppuajan voin vain lomailla ja odotella, ihanaa! Olen tehnyt vähän käsitöitä, neulonut ja ommellut. Ompelin lopultakin ensisänkyyn pehmoisia, froteisia aluslakanoita, ja petasin sängyn valmiiksi. Olen vetkutellut sen asian kanssa, sillä taloudessamme asuu karvainen perheenjäsen, jonka tiesin hakeutuvan samantien niin mukavaan pesään nukkumaan... Tähän mennessä hän on välittömästi bongannut ja testannut mm. lastenvaunut ja hoitopöydän pehmeän alustan ; ) No, ainakaan toistaiseksi missemme ei ole tajunnut, että korisänky on nyt pedattu ja odottaa vain nukkujaa...

Liikeseuranta tuntuu hetkittäin ajavan minut hulluuden partaalle. Neuvolan ohjeen mukaan liikkeitä pitää olla 5-50 tunnissa (joskus jopa 100...), tuntuu muuten aika hurjalta vaihtelulta... Mutta siis meidän pikkuisemme on päivisin niin rauhallinen, että joka päivä jossain vaiheessa huolestun ja yritän väkisin herätellä. Päivissä on vaihtelua. Joinain päivinä liikkeitä tuntuu pitkin matkaa, kuten tänään, kun heti aamusta asti on tuntunut jotain. Mutta aina parin liikkuvaisen päivän välissä on yksi tai kaksi todella hiljaista päivää. Toissapäivä oli tällainen. Illalla mietin, että päivä oli ollut melko hiljainen, ja asetuin sitten sohvalle makaamaan (yleensä siinä vaiheessa kaveri viimeistään vilkastuu), ja tuupin mahaani puolisen tuntia... eikä juuri mitään reaktiota! No, siinä vaiheessa kun huolestuin toden teolla, ja Mies oli kysynyt jo pariin otteeseen, että joko lähdetään tarkistamaan tilanne, tuo tuttu, ihana hulina taas alkoi. Joka ilta siis tuntuu kuitenkin lopulta (aika myöhään, yleensä ruokailumme jälkeen eli yhdeksästä eteenpäin), että masussani on meneillään sambakarnevaalit. On kuitenkin hermostuttavaa odottaa aina pitkä päivä tuota iltaa, jolloin sitten viimeistään jotain tapahtuu!!! No, onneksi edes sitten. Mietin kuitenkin, että onkohan vauvamme vain rauhallinen, tai onko tällainen normaalia. Ja voiko se nukkua niin sikeästi, että vasta puolen tunnin tuuppimisen jälkeen herää?! Liikkuminen kyllä tuntuu kuitenkin normaalilta, ja onneksi noita hurjan hiljaisia päiviä on harvemmin. Sillä voimalla ja vilkkaudella murunen aina iltaisin varsinkin liikkuu, että kaikki kyllä tuntuu olevan oikein hyvin. Tilaa hän vain tarvitsisi enemmän - alkaa tuntua kohta siltä, että monot tosiaan tulevat kohta kyljestä läpi ; )

Eipä voi mennä kauan enää, hui miten jännää!!! Nyt punnitaan muuten samalla, miten täsmällinen tämä neitsyen merkissä syntyvä pienokaisemme onkaan :D

Hetki elämästä

Ei kiirettä mihinkään, kalenteri tyhjä.

Istun rauhassa neulomassa pienenpieniä lapasia - rakkaan murusen potkiessa samalla mahassani.

Tuntuu niin mielettömältä, että saan elää juuri tätä hetkeä.
Kiitos.

38+0

"Älä tuijota liian tiukasti laskettua aikaa! Oletetun syntymäpäivän yhteydessä käytetään aikavarausta”plus/miinus 14 päivää”. Se tarkoittaa, että synnytys voi alkaa koska tahansa seuraavien neljän viikon aikana! Säästät paljon kallisarvoista energiaa, kun et anna lasketun ajan päivämäärän hallita elämääsi. Kuten olet huomannut, et juurikaan pysty kontrolloimaan raskauttasi. Niin on myös nyt. Vaikka kuinka jännittäisit ja odottaisit laskettua päivää, et voi vaikuttaa todelliseen syntymähetkeen." Näin sanotaan vau.fi:n Raskausviikot -osiossa.

Tänään käynnistyi 39. raskausviikko. Vielä ei ole mitään merkkejä synnytyksen lähestymisestä, vain tukala olo etenkin iltaisin on lisääntynyt. Tuntuu, että maha painaa, eikä missään asennossa ole hyvä olla. Lisäksi pikkuinen painaa iltaisin epämukavasti tuonne alakertaan ja samalla seudulla on myös hurjan teräviä vihlaisuja. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että tätä olotilaa voi jatkua vielä viikkojakin. Tällä hetkellä minulla on sellainen olo, että tulen olemaan raskaana aina. Sanoin Miehellekin, että varmaan tämä kasvaa aikuiseksi mieheksi sisälläni.
Hän nauroi, että niin, alkaa sitten vain parransänki jossain vaiheessa kutittaa : D

Olo on kärsimätön, malttamaton, innostunut, hivenen jännittynyt, aavistuksen levoton. Ainoastaan lyhyiden, ohimenevien hetkien ajaksi olen onnistunut saamaan sellaisen levollisen tunteen, että tulee kun tulee, joka tapauksessa seuraavien neljän viikon aikana hän saapuu. Muun ajan pohdin synnytystä, haaveilen vauvanhoidosta, luen synnytystarinoita ja haalin tietoa imetyksestä, tuntuu ettei oikein osaa kunnolla pysähtyä ja rauhoittua, kun kaikki ajatukset pyörivät vauvassa.

Huomasin omassa käytöksessäni taantumista: kun koko alkuraskauden ajan googlasin hermostuneena raskausoireita, ja vertailin omiin olemattomiin oireisiini, hakien epätoivoisesti samankaltaisuuksia, olen löytänyt itseni nyt googlettamassa erilaisia synnytyksen lähestymistä ennakoivia oireita ja tuntemuksia... Ja ilahtunut huomatessani, että monella synnytys on käynnistynyt ihan yhtäkkiä, ilman ennakkovaroituksia, itse kun en edelleenkään tiedä mistään supistuksista mitään. Sen vain olen vasta synnyttäneiden tuttavieni (heitä on paljon) kertomusten, ja muiden synnytyskertomusten perusteella huomannut, että yhtä paljon kuin on synnyttäjiä, on myös synnytystarinoita... Mistään ei voi päätellä mitään omasta synnytyksestä. Milloin se alkaa, miten se alkaa, kauanko se kestää, mitä kivunlievitystä tarvitaan/käytetään, missä asennossa se tapahtuu, tuleeko se olemaan helppo tai vaikea, saadaanko vauva helposti ulos, haluanko, että minua kosketetaan synnytyksen aikana vai enkö voi sietää sitä, haluanko kävellä vai maata supistusten aikana... Mitään ei voi etukäteen tietää. En siis ole näitä asioita kovin paljon miettinytkään, homma etenee sitten omalla painollaan.

Vatsassa on varsinkin iltaisin sellainen hulabaloo, että muuhun keskittyminen onkin lähes mahdotonta. Eilen saimme lopultakin kuvattua videolle pikkuisen pyörimistä masussa. Olemme joka ilta nukkumaan käydessämme kuunteluttaneet hänellä musiikkia, ja se saa aina liikehdintää aikaiseksi, mutta aina kun olemme alkaneet kuvaamaan, hän on lopettanut... Eilen se sitten lopultakin onnistui! Muru suorastaan villiintyi Tähtien sota -marssista...! Mainittakoon, että se oli Miehen valinta - itselläni ei ole minkäänlaista tunnesidettä kyseiseen teokseen... Isänsä poika, hih ; ) Myös pari muuta Miehen valintaa osui ja upposi pikkuiseen. Hyvä, että ehdimme kuvaamaan sitä. Mahakuvia olemme ottaneet joitakuita, tänään pitäisi yrittää muistaa ottaa vielä yksi tältä loppuajalta, ihan vaan siltä varalta, että lähtö tulisi...

Täällä olisi siis kaikki valmista, tervetuloa pikkuinen koska tahansa!!!

Täysiaikaisuuden kynnyksellä

Tänään on rv 36+6, eli huomisesta lähtien bebe on maailmaan saapuessaan täysiaikainen. Niin, tai yliaikainen, mitä vaihtoehtoa en toistaiseksi halua ottaa huomioon ;) Hurjaa, että on tultu näin pitkälle. Olen yrittänyt jutella pikkuiselle, ja kertoa, että tämä viikko olisi jo loistava syntymiseen, mutta voi olla, että hän ei ole ihan niin miellyttämishaluinen... No, pääasia tietysti, että vauva on aivan valmis tullessaan!

Olo alkaa olla jo aika tukala. Kömpelyys tuntuu saaneen ihan uudet mittasuhteet, samoin jotkut tähänkin asti rassanneet vaivat. Sormet ovat turvoksissa (tosin viileä sää on onneksi tuonut helpotusta muuhun turvotukseen), ja jo entuudestaan kipeä lonkka on pahentunut. Käveleminen tuntuu epämukavalta, rappusten ylös kipuaminen ja kumarassa oleminen todella hankalalta. Harmittaa, kun en pysty touhuamaan pientä varten niin paljon kuin haluaisin. Lisäksi kädet ovat alkaneet öisin puutumaan kovasti, ja siis todellakin kovasti. Nousen venyttelemään ja vaihdan asentoa, ja kas, minuutin päästä sama homma. Niin, ja pakko kai tässä yhteydessä mainita myös yksi masentava häiriötekijä: kuorsaus. Ja siis todellakin aivan infernaalinen kuorsaus. Kerrassaan viehättävää :/ Todellakin toivon, että se vaiva häviää raskauden myötä! Pari kertaa olen siirtynyt suosiolla vierashuoneeseen nukkumaan, että Mies saisi nukkua kunnolla, raukka kun kärvisteli vieressä korvatulppineen. Tehottomine korvatulppineen... Syvä huokaus. Todettakoon kuitenkin, että en kuitenkaan koe juurikaan kärsiväni, masu tuntuu edelleen ihanalta, ja pikkuisen myllertäminen siellä sisällä aivan erityisen ihanalta ♥  Tulkoon tosiaan sitten, kun on aivan valmis! Mikäs mulla on täällä ollessa, kun voi olla kotona ja ottaa rennosti.

Valmistelut ovat onneksi aika hyvällä mallilla. Murun huone on vielä täysin vaiheessa, mutta eiköhän isänsä ehdi sitä isyysvapaan aikana vähän edistämään (voi olla, että itsestäni ei ole siinä vaiheessa kovinkaan suurta apua). Eipä tuo yksin mene sinne huoneeseen nukkumaan ja oleskelemaan ihan vähään aikaan ;) Muuten olemme saaneet enimmät hankinnat tehtyä. Eilen ompelin ensisänkyyn soman reunuksen, mielestäni ihanasta kankaasta, sinivalkoinen pallokuvio. Nyt vain aprikoimme, pitääkö reunuksen kuitenkin olla niin matala, että näemme vauvan helposti... Lisäksi kaikki muutkin vauvan tekstiilit vaatteista vuodevaatteisiin ovat kaikki pestyjä ja käyttövalmiita. Pohdiskelin tässä, olisinko ommellut meillä olevista ylimääräisistä aluslakanoista valmiiksi jo parit pinnasängyn aluslakanat, mutta huomasin sitten, että niitä saa Ikeasta 2kpl hintaan 7,95... Just, enpä enää tiedä, onko kannattavampaa tehdä itse.

Tänään ajattelin pakata sairaalakassin valmiiksi, jos se vaikka toisi hyvää karmaa ja nopeuttaisi laitokselle lähtöä ;) Sen sisältö on tosin jo valmiiksi mietitty, eli siihen ei kovin kauan aikaa kulu. Turvakaukaloasian ratkaisimme muuten niin, että ostimme Britax-kaukaloomme sopivan autojalustan. Ei onneksi maksanut ihan hirveästi, ja olen ymmärtänyt, että on muutenkin paljon kätevämpi systeemi, kuin kiinnittää kaukalo joka kerta turvavöillä! Nyt kaukalo vain napsautetaan kiinni jalustaan, ja myyjän mukaan (tietysti...) tämä ratkaisu on myös turvallisempi, mikä kyllä käy järkeen. Lisäksi meillä on siis Britaxin kevyet matkarattaat, joihin kaukalon saa kiinni. Ja kunnon vaunut tietysti myös, ne ostimme käytettyinä. Olen aika tyytyväinen hankintoihimme, olemme saaneet mielestäni kohtuuhinnalla periaatteessa kaikki vaunut ja rattaat, joita tulemme tarvitsemaan (nuo Britaxit olivat uudet, mutta edulliset). Tulevaisuuden turvaistuinrumba on sitten taas asia erikseen, mutta siihen on vielä aikaa...

Nyt pitää ehkä olla liikoja miettimättä tulevaa synnytystä, ja ennen kaikkea sen mahdollista ajankohtaa, ja keskittyä sen sijaan nauttimaan tästä ihanasta ajasta, kun tietää, että se on joka tapauksessa aivan pian...! ♥ Ihanaa!!!

Malttamattomuutta ilmassa!

Eilen kävimme tarkistusultrassa. Kohonneiden sokeriarvojeni vuoksi sikiön kokoa halutaan vielä seurata. No, ultrassa kaikki oli oikein mallikkaasti ♥ Nyt on siis rv 36+2. Eilinen kokoarvio oli 2800g, ja murunen on kuulemma oikein sopusuhtainen. Vatsanympärys mitattiin kahteen kertaan, eikä ylimääräistä rasvaa ole kertynyt. Jos sikiö saa liikaa sokeria, on kuulemma riski, että vyötärölle kertyy rasvaa, mutta poikasemme on onneksi toistaiseksi välttynyt vyötärölihavuudelta ;) Hän on kasvanut niin tasaisesti keskikäyrällä, että jos mitään suurempia muutoksia ei tapahdu, arvio lasketun ajan syntymäpainosta oli keskiarvio, eli 3700g. Seuraava käynti sovittiinkin sitten viikolle 41+0, hui! Ilmoitin kyllä, että toiveissamme ei ole päästä sitten paikalle ;)

Lisäksi vaavi on kuuliaisesti pää alaspäin, ja kiinnittynyt, eli oletuksena on normaali alatiesynnytys. Kohdunsuu on pehmentynyt, ja lääkäri mutisi jotain sentistä, ymmärsin niin, että olisi sormelle auki. Kohdunkaulan pituus 2cm. Yritin kovasti kysellä, koska hän arvelee pienokaista saapuvaksi, mutta voin kuulemma kristallipallosta katsoa :D Pidin lääkäristä hurjasti, hän oli juuri meidän oloisemme. Kokenut ja sopivan suorasanainen, pilkettä silmäkulmassa. Muutenkin koko äitipolimme henkilökunta on vaikuttanut ihanalta, mikä tuntuu hyvältä tulevaa koitosta ajatellen.

Eilisen jälkeen olo on ollut - jos mahdollista - vieläkin malttamattomampi. En millään jaksaisi odottaa, että näemme pikkuisen!!! Vielä tuntuu ihanalta sekin, että hän on tuolla masussa, mutta yhä enemmän odotan sitä, että saamme hänet syliimme ihan oikeasti. Se tunne, että jos tämä onkin vain ihanaa unta tuntuu myös vain suurenevan...! Tuntuu ihan käsittämättömältä, että olemme päässeet jo näin pitkälle ♥

Olen miettinyt kovasti viime aikoina sitä yritysajan raskautta. Nautin siitä, että elämä tuntuu nyt niin valoisalta. Ja olen yllättynyt siitä, miten vaivattomasti tunnelmat ovat kääntyneet toisenlaisiksi, siihen ilmeisesti riitti vain onnistuminen. Toki se olikin ainoa asia joka suretti, joten lienee luonnollista että asian korjauduttua murheetkin tuntuvat väistyneen. On ihanaa, kun on aivan vilpittömän onnellinen lähipiirin raskaus- ja vauvauutisista. Edelleen olen herkkä tietynlaisille kommenteille, mutta ohitan ne kevyemmin kuin ennen. Lähipiirissäni on paljon tapauksia, joissa hoidoilla on saatu esikoinen, ja sitten toinen onkin tullut ihan luomusti. Ihmiset ovat mielellään kertoneet näitä tarinoita minulle, ja yllätyksekseni sen sijaan, että hermostuisin ja sanoisin kirpeästi, että kaikille ei kuitenkaan käy niin onnellisesti, huomaan ajattelevani, että entäs jos... Toinen olisi toiveissa niin pian kuin mahdollista, sillä emme halua/voi tuhlata aikaa yhtään enemmän kuin on välttämätöntä. Niin monta vuotta - ja hoitoa - tähän meni. Olemme kuitenkin realistisia asian suhteen. Joka tapauksessa uskon tällä hetkellä, että toisen yrittäminen ei tule olemaan kaiken kokemamme jälkeen yhtä stressaavaa kuin ensimmäisen. Aika näyttää, onko näin. Juuri nyt minusta tuntuu kuitenkin, että on erilaista pohtia, tuleeko äidiksi ikinä, koskaan, kenellekään, kuin yrittää onnistua niin, että on jo yksi, rakas kullanmuru hoivattavana. Tältä minusta siis tuntuu. Tällä hetkellä.

Nyt on kuitenkin niin onnellinen tilanne, että saan keskittyä täysillä tähän sisälläni kasvavaan, maailman rakkaimpaan olentoon. Hän ansaitsee kaiken huomiomme ja kaikki lämpimät tunteemme. Hän ansaitsee nyt kaiken, mitä meillä on annettavana.

Taistelua turvotusta vastaan ja muuta pientä puuhastelua

Meni hermo turvotukseen! Nilkat olivat joka ilta (ja pahimmillaan myös aamuisin) niin pulleat, että heräsi epäilys siitä, että näinköhän ne tulevat enää koskaan normaaleiksi... Kävin sitten eilen ostamassa kunnon tukisukat eräästä terveystarvikekaupasta Helsingissä, ja kiskoin ne samantien jalkaan. Myyjätär sanoi, että eivät suosittele odottajille polvisukkia, vaan nivusista saakka lähteviä stay-upeja, mutta halusin kuitenkin kokeilla niitä, sillä pidempien viritysten päälle kiskominen ei näillä säillä houkutellut... Ja ne tuntuivat auttavan! Ja siitäkin huolimatta, että kiskoin ne jalkaani kesken päivän - suositellaan, että ne vedettäisiin jalkaan aamulla ennen ylösnousemista. Eilen illalla nilkat olivat kuitenkin suht normaalit, vain hienoista turvotusta havaittavissa! Oh joy - tuntui kyllä mukavalta jo tuollainen pienikin kohennus ulkomuodossa :D Tosin eilen oli viileä päivä, eli en tiedä minkä verran sillä oli osuutta asiaan, mutta tuntuivat ne sukat kyllä auttavan.

Eilen kävimme myös tutustumassa sairaalaan, ja se oli todella hyödyllisen tuntuinen käynti. Sen lisäksi, että tuli levollisempi olo kun tietää vähän enemmän itse synnytyksestä ja paikasta jossa se tulee tapahtumaan, tuli kyllä myös sellainen olo, että iik, ihan oikeasti meille tulee kohta vauva! Ihan oikea pieni ihminen! Tuntuu se vaan niin hurjalta... ja ihanalta, en millään jaksaisi odottaa :) Jäin vähän pohdiskelemaan puudutus- ym. asioita, mutta en taida kovin suuresti yrittää suunnitella synnytystä, vaan katson sitten miten tilanne etenee. Toiveissa olisi edetä mahdollisimman luomusti, mutta jos tuntuu siltä, ettei onnistu, en ole ehdottomasti mitään kivunlievitystä vastaankaan. Miehelle olen sanonut, että jos näyttää siltä, että joku on huonosti, ja synnytys ei tunnu etenevän, hänen pitää tarvittaessa olla jämäkkä ja vaatia jotain tapahtuvaksi, jos itse olen niin väsynyt, etten jaksa. Hän tuntee minut parhaiten, ja tietää milloin olen tosissani. Joka tapauksessa käynnistä tuli luottavainen olo, kuulostaa siltä, että paikka on hyvä, ja ihmiset siellä osaavat asiansa.

Hankinnoissa olen edennyt jonkin verran. Löysin aivan sattumalta nettikaupasta tyynyn, jollaista olin jo aiemmin katsellut! Katsoin erästä tyynyä ja kokeilin löytyykö sitä eri värisenä, ja kas vain, tämä tupsahti esille ja oli mielestäni vielä kohtuullisen hintainenkin! Lähti tilaukseen, oli yksi söpöimmistä joihin olen törmännyt. (Ei ole kyllä erityisen poikamainen, mutta äitihän siihen nojailee ;) ) Lisäksi tilasin sähköisen rintapumpun (30e edullisempi kuin Suomessa), ja Lansinoh -liivinsuojia ja -voidetta, nekin kun olivat edullisempia kuin Suomessa.

Kaikki alkaa siis pikkuhiljaa edistyä, vielä kun saadaan pikkuisen huone kuntoon. Niin ja se turvakaukalo hankittua, että saadaan hänet kotiinkin tuotua...

Edit. Kaipasin vähän jotain uutta blogin ulkoasuun, ja päädyin tähän. Voi olla, että vielä muokkailen jotain, pitää ensin vähän tunnustella tätä...

Äitiyslomalla!

Tänään on ensimmäinen äitiyslomapäivä. Kesäloman loppuminen ei siis tänä kesänä saanut aikaan sellaista "IIIIIK, LOMA LOPPUU!!!" -tunnelmaa, jota jossain mainoksessakin joskus väläyteltiin. Tämä vapaalla olo on taivaallista!

Tänään alkoi siis rv 35+0, jäljellä virallisesti viisi viikkoa. Saa nähdä, onko pikkuinen täsmällinen... Jos minulta kysytään, niin vaikka edelleen nautinkin raskaudesta, en pahastu jos on yhtä kärsimätön kuin äitinsä ja saapuu pikkuisen etuajassa ;) Olo on ollut ihan ok, tosin nämä kuumat ilmat toivat turvotuksen takaisin. Lisäksi olemme tehneet pari lyhyttä reissua, toisen länsinaapuriin ja toisen autolla kotimaassa, ja varsinkin pitkien automatkojen jälkeen nilkat ja sormet ovat turvonneet järkyttäviksi. Lisäksi maha on SUURI, ja olo kömpelö. Etenkin iltaisin kaikki tuntuu hankalalta, kun jalatkin ovat jo päivän mittaan kipeytyneet. On ihanaa olla raskaana, mutta harmittaa, että en tunne oloani niin viehättäväksi kuin toivoisin. Ihmeen vähän se kuitenkin häiritsee, jotenkin sen kai tajuaa, että se liittyy vain tähän raskauteen. Elän toivossa, että olotila ei ole pysyvä ja olemukseni on aavistuksen sirompi sitten kun raskausaika on takanapäin :D

Synnytys on alkanut pyöriä mielessä yhä enemmän. Huomenna menemme tutustumaan sairaalaan, jännää! Ensi viikolla meillä on ultrakäynti äitipolilla (niistä sokeriarvoista johtuen menemme seurantaultraan, jossa tarkistetaan vauvan koko), jossa tehdään samalla synnytystapa-arvio. Lisäksi ensi viikolla alkaa perhevalmennus.

Olen ihmeen vähän hermostunut siitä, että meillä ei vielä ole juurikaan mitään valmiina... Minulla oli hienot suunnitelmat - kaiken piti olla valmiina äitiysloman alkaessa - mutta todellisuus on osoittautunut toiseksi... Pikkuisen huone on remontin kourissa, ja kaikki vaatteet pesemättä. Olemme ostaneet joitain juttuja, eikä meiltä kyllä ihmeellisiä enää puutukaan. Mitä nyt kaikki lastenhuoneen kalusteet (ostamme kaikki kerralla Ikeasta, kun huone on valmis), rintapumppu, imetystyyny... niin ja turvakaukalo, uskokaa tai älkää! Tilasin turvakaukalon ja niihin yhteensopivat matkarattaat, mutta eilen kun rupesimme kokeilemaan asennusta autoon, tulikin ikävä mutka matkaan: automme turvavyö ei riitä kaukalolle! Murrr!!! Olin piiiiitkään selvittänyt, mikä yhdistelmä olisi juuri meille hyvä, täältä kun ei ilman autoa pääse mihinkään, ja lopulta uskoin, että tuo kyseinen yhdistelmä olisi meille erinomainen. Homma meni siis uusiksi, blääh.

Onko muilla rintapumppu valmiina kotiin tullessa? Haluan sähköisen, mekaaninen kuulostaa vaivalloiselta, ainakin tällaisesta kohtalaisen mukavuudenhaluisesta tulevasta äidistä... hih. Ja kai sellaisen joka tapauksessa joutuu hankkimaan? Tosin en usko olevani pikkuisesta erossa kovin pian, mutta jos maitoa tulisikin runsaasti jo heti synnytyksen jälkeen? Kannattaakohan kuitenkin ensin odotella ja katsoa, tuleeko maitoa ylipäätään pumpattavaksi asti...? Varmaankin. Imetystyynyn haluan myös, mutta ne ovat Suomessa niin kalliita (maksavat tuplasti sen mitä esim. rapakon takana), että mietin olisiko joku muu viritys mahdollinen. Siis nojailla ihan tavallisiin tyynyihin, tai jotain sellaista...

Tänään aion aloittaa vaatteidenpesuprojektin. Kotiintulovaatteetkin pikkuiselle on jo valittuna ;) Lisäksi pitäisi löytää kangasta ja ommella reunus lapsosen ensimmäiseen rottinkiseen sänkyyn, sekä esteettisistä, että turvallisuussyistä: en halua, että hän työntää kätösiään sängynlaitojen ahtaisiin väleihin. Valmisteluja tehdään tässä siis pikkuhiljaa, mutta jospa tässä kuitenkin olisi vielä jokunen viikko aikaa puuhastella...

32+0

Tänään käynnistyi 33. raskausviikko ja samalla YHDEKSÄS KUUKAUSI...! Hui, miten tämä aika kulkee niin nopeasti! Tämä aika on ihanaa, kun tuntuu, että voi pysähtyä mihin tahansa hetkeen ja ajatella, että juuri tämän haluan muistaa. Siis nautin edelleen joka sekunnista. Aloitin lomani reilu viikko sitten, ja vapaalla oleminen on aivan mahtavaa. Tuntuu taivaalliselta ajatella, että ainakin yli vuoden saa olla ilman aikatauluja. Laatikoon tulokas sitten aikataulumme :)

Töistä poisjäämisen myötä helpotti myös turvotus, mikä tuntuu todella tervetulleelta. Enää turvottaa kunnolla vain sormia, sekään ei ole onneksi ihan kokoaikaista, ja oikein kuumalla nilkkoja. Muutenkin olo on erinomainen, myös lonkkasäryt helpottivat, kun ei tule istuskeltua paikallaan niin paljon. Käveleminen on edelleen vähän hankalaa, sillä heti pidempään taaperrettuani alkaa alavatsaa kiristää, ja vessan pitäisi myös olla helposti saatavilla. Supistelusta en edelleenkään tiedä mitään, sillä saralla on rauhallista. Eikä muutenkaan mitään merkkejä siitä, että olisi aihetta pelätä ennenaikaisuutta. Lisäksi sokeriarvot ovat pysyneet hyvinä, samoin hemoglobiini on ok, 120, joskaan ei saisi siitä tippua.

Mielenrauhaultrassa jouduimme pistäytymään viime viikolla, kun tuli eräänä aamuna aavistus rusehtavaa vuotoa, eikä pikkuisen liikkeitä ollut tuntunut yhtä paljon kuin aiemmin. En ollut kovin huolissani, sillä minulla oli sellainen olo, että kaikki on kunnossa, ja ajattelin vauvan vain olevan sellaisessa asennossa, että liikkeitä ei tunnu niin hyvin kuin aiemmin. Kun sitten kuitenkin tuli vielä tuo vuoto, ja aamiaisenkaan jälkeen ei liikkeitä ruvennut tuntumaan, soitin äitipolille. Siellä ollaan maailman ihanimpia, ja sanottiinkin, että tervetuloa ihan samantien tarkistamaan. Toki ilmeisesti kuuntelevat äitejä kovastikin tuon liikkeiden seuraamisen tiimoilta, se kun on ainoa keino äidille seurata pikkuisen vointia. Ja parempi tarkistaa asia turhaan, kuin jättää tarkistamatta mahdollisesti kohtalokkain seurauksin. Siispä käväisimme tarkistettavana. Ensin minut laitettiin käyrälle, ja seurattiin vauvan sykettä vartin ajan. Se oli juuri sellainen kuin pitikin, ja vaihtelu erinomaista. Sen jälkeen käväisimme lääkärin luona ultrassa, ja myös siellä kaikki oli niinkuin pitääkin. Ja poika liikkui kovastikin, mutta en siinäkään juurikaan tuntenut liikkeitä, hassua! Koko vastasi täysin viikkoja (oli siinä vaiheessa n. 1800g) ja kaikki näytti oikein mainiolta ♥ Saimme vieläpä mukaan yhden parhaista kuvistamme, kuvan pikkuisen kasvoista! Hänellä on muuten ihan isin nenä :) Lisäksi vahvistui oletus siitä, että poikahan sieltä on tulossa ;) Koska kaikki näytti olevan hyvin, ja ultralla sisäpuolelta katsottuna kohdunsuu oli tiukasti kiinni, ei tehty edes sisätutkimusta. Sain itse päättää, tehdäänkö, enkä kokenut sitä tarpeelliseksi. Tuo vuotokin jäi arvoitukseksi, tosin se olikin niin niukkaa, että sen nyt saattoi aiheuttaa mikä vain.

Ja pitää varoa mitä toivoo: jo samana iltana masussa oli sellainen hulabaloo, että huh! Hetkittäin tuntuu, että meillä on vaikeuksia mahtua tähän samaan kroppaan, pikkuinen alkaa olla jo sen verran ponteva. Painautuu siihen malliin vatsaa vasten, että tuntuu kuin yrittäisi tulla siitä läpi. Ja isin kanssa leikkii piilosta, lakkaa herkästi liikkumasta kun tämä laittaa käden vatsalle, hih... Onneksi kuitenkin toisinaan myös painautuu isinkin kättä vasten, että ei hänkään ihan osattomaksi liikkeistä jää ♥ Lisäksi iltaisin kuuntelutamme hänellä musiikkia, ja seurailemme huvittuneena, kun masun päällä oleva puhelin keikkuu puolelta toiselle. Kun kuuntelutimme pienen tauon jälkeen erään kappaleen, jota aiemmin soitimme joka ilta, meno masussa muuttui hurjaksi! Ehkä se oli tullut jo hänelle tutuksi?

Nyt on varmasti aikaa päivitellä kuulumisia vähän tiuhemmin, kun saan viettää vapaaherrattaren elämää.

Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!!!

Kesäkuulumisia...

Rv 28+5. Piti oikein tarkistaa kalenterista...

Olen edelleen miettinyt blogin jatkoa, kun ei ole tullut kirjoitettua mitään. Raskausaika on ollut niin helppo, ettei oikein ole ollut mitään raportoitavaa, ja muutenkin tarvetta avautumiseen oli näköjään paljon enemmän silloin, kun tarvottiin hoitotaivalta. Nautin edelleen joka sekunti siitä, että elämä tuntuu taas elämisen arvoiselta, ja fiilis on jatkuvasti valoisa ja onnellinen. Ihanaa olla taas oma itsensä, nyt jälkikäteen sen vasta tajuaakin miten erilainen sitä on tässä matkan varrella ollut.

Raskaus on siis sujunut erinomaisesti. Ei ole ollut mitään muita vaivoja, kuin kipeät lonkat. Käveleminen on hidasta taaperrusta, ja tuntuu hankalalta laskea painoa etenkään vasemmalle lonkalle, siis pukeutuminenkin on hetkittäin hieman hankalaa. Aamuisin tilanne on parempi, mutta iltaa kohti aina pahenee. Toinen vaiva ilmaantui pari hellepäivää sitten: TURVOTUS isolla T:llä... Kävin jo kertaalleen mittauttamassa verenpaineeni, kun rupesin hermoilemaan mahdollista raskausmyrkytystä, sen verran valtavaa tuo turvotus oli, mutta verenpaine oli ihanteellinen... Kaksi hellepäivää, ja nilkat turposivat aivan kauheiksi. Eilen aamulla en ensimmäistä kertaa saanut laitettua sormuksia sormeen :( (Olin ollut edellisillan turvotusta katsellessani kaukaa viisas ja jättänyt ne yöksi pois...). No, helteet ovat kuulemma takanapäin, ja tässä yksi helpottunut!!! Jo eilisiltana tilanne oli parempi, kun sää alkuillasta viileni, ja tänä aamuna mulla oli NILKAT, oi autuutta :) Heinä- elokuun helteitä siis odotellessa... Onneksi töitä on enää kaksi viikkoa, sen jälkeen on ihan sama millainen olo/olemus on, kun saa vaan olla ja nauttia, ja alkaa toden teolla valmistautumaan vauvan tuloon. Meillä on ollut niin paljon kaikkea hulinaa, että olemme suosiolla jättäneet lähes kaiken kesälomaan ja äitiyslomaan - onneksi on yhteinen kesäloma, ja itselläni kaksi kuukautta vapaata ennen vauvan tuloa.

Maha on kasvanut hurjasti, ja itse asiassa niin paljon, että kävimme taannoin neuvolalääkärin lähetteellä sen vuoksi ihan seurantaultrassa. On kyllä ollutkin ihan selkeästi suurempi kuin muilla samoilla viikoilla olevilla... Ultrassa tarkistettiin poikasen koko ja lapsiveden määrä - kaikki oli normaalia! Pikkuinen menee keskikäyrällä, oli silloin 1090 g, nyt varmaankin 1300 g:n tienoilla. Hurjaa! Mahan (ja siis kohdun) suurta kokoa ei siis selitä mikään, se vain on sitten kuulemma sen mallinen ;) No, eipä sen väliä, rakastan massuani hurjasti...! Vähän hankalaa sen kanssa on hetkittäin elää, kyljen kääntäminen sängyssä on hankalaa, samoin monet muut asiat, mutta ei haittaa! Ihanaa olla raskaana, rakastan joka sekuntia ♥

Lisäksi sokerirasituksessa yksi arvo oli rajalla, ja sen vuoksi olen joutunut mittailemaan sokereita... blääh. Riittää että yksikin arvo on edes rajalla, sen jälkeen on virallisesti raskausdiabetes. No, en huolehdi asiasta suuresti: kaikki mittaamani arvot ovat olleet normaaleja. Ja tuon diagnoosin ansiosta joudumme (= pääsemme) ylimääräiseen seurantaultraan viikolla 36, ja mikäs sen mukavampaa kuin päästä taas tarkastelemaan poikasta ;) Kaikessa on siis hyvätkin puolensa, ja kunhan vain poikanen jatkaa keskikäyrällä (tai edes käyrien sisäpuolella) porskuttamistaan, olen tyytyväinen.

Lisäksi liittomme Mieheni kanssa sai Herran siunauksen, viikonloppu oli varmasti elämäni ihanin ja onnellisin, ja tämä alkukesä onkin ollut kaikin puolin elämäni onnellisinta aikaa mistä tahansa näkökulmasta katsottuna...!!! ♥ ♥ ♥ Aloinkin jo panikoimaan Miehelle tässä yhtenä päivänä, että entäs nyt kun olen niin onnellinen, että tuntuu ettei ole mitenkään edes mahdollista olla tätä onnellisempi... että onko suunta nyt vain alaspäin :D Mutta eiköhän se onnen määrä tästä vielä kasva, kunhan saadaan kauan odotettu ja maailman rakastetuin ja toivotuin poikanen maailmaan... Nautin kyllä tästä kaikesta ihanasta aivan täysillä, niin pitkään tätä on odotettu.

Postauksesta tuli aika imelä (ei voi mitään, kun ei tällä hetkellä ole mitään valittamista ;) ), ja tähän lopuksi taidankin vielä vähän lisätä sitä ja vastata Paloman kivaan haasteeseen, joka oli blogitauostani johtuen joutunut odottamaan pitkään.

Siis Hyvän mielen haaste: Tarkoitus on listata hyvää mieltä tuottavia asioita (10kpl) satunnaisessa järjestyksessä. Sen jälkeen haaste pitää pistää viidelle eteenpäin!

1. Rakas, turvallinen, yllätyksellinen ja maailman paras Mieheni
2. Olen raskaana, ja se, kun tunnen pikkuisemme potkuja mahassani
3. Sympaattiset, rakkaat lemmikkimme
4. Aurinko
5. Jäätelö ja mansikat
6. Nukkuminen
7. Koti ♥
8. Ystävät ja ihanat työkaverit
9. Matkustelu ja matkalta kotiin palaaminen
10. Musiikki

Olipas sääli kun piti lopettaa kymmeneen - vastahan siinä pääsi alkuun...!
Laitan haasteen eteenpäin Shaynalle, Harukolle, Barballe, EmmyAuroralle ja Alicelle.

Ihania ja aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!
Yritän vähän aktiivisemmin kirjoitella kuulumisia, kun en näköjään raskikaan vielä luopua tästä blogista ;)

Yours, Tunteellinen Siili

Rakenneultra

Huh! Eilen oltiin rakenneultrassa, jossa kaikki näytti olevan niinkuin pitääkin!!! Olo on niin onnellinen ♥ Pikkuinen vastasi täysin viikkoja (20+2), tosin pään koko oli pikkuisen jäljessä, viisi päivää. Kuulemma kahdenkin viikon heitto on siinä kuitenkin normaalia. Painoa kaverilla oli 340g.

Tuo ultra oli aivan mahtava kokemus, aivan mieletöntä oli katsella kaikkia niitä osia joista pikkuisemme koostuu. Ultraaja oli aivan ihana, ja teki käynnistämme todella hienon, selitti koko ajan tarkasti mitä tekee ja näkee. Suuri yllätys tulikin sitten jalkoväliä tutkittaessa, sillä oh boy... it´s a BOY! Olimme molemmat aivan puulla päähän lyötyjä! Olimme olleet niin varmoja tytöstä (perusteluna tosin ainoastaan pari huuhaa -ennustusta... ihan hävettää tunnustaa), että hämmennyimme uutisesta täysin <3 Voihan pojat... Ultraajan mukaan oli sen verran selkeän näköinen kapistus, että jos olisikin tyttö, olisi kyllä melkoisen erikoisen mallinen... :D Kotiin lähdettyämme olimme molemmat pitkään sanattomia hämmennyksestä, ilman yhtäkään muuta ajatusta päässä! Sukupuolella ei siis ollut väliä, olisin aivan yhtä ihastunut pienokaiseemme, olisi kyseessä kumpi vain ♥ Se taitaa kuitenkin olla totta, mitä kaikki sanovat, tuo tieto tekee kyllä odotuksesta vieläkin konkreettisemman. Sooo happy!

Tästä viikosta tekee erityisen myös se, että lapsukainen on alkanut myös potkia, ja potkut tuntuvat kunnolla. Ihana tunne! Hän innostuu aina musiikista ja ruuasta - vanhempiensa tavoin :) Istukkani on kuulemma takana, joten siitäkin syystä liikkeet tuntuvat niin hyvin juuri tuossa edessä keskellä. Ei tosin vielä vatsan päältä - sitä odotellessa, että pääsee isikin osalliseksi niistä!

Huh, olo on jälleen ihan epätodellisen onnellinen ♥

Vaaleanpunaisia (vai -sinisiä?) haaveita...

Menossa rv 19+2. Viiden päivän päästä olemme puolivälissä!!! Ihan käsittämätöntä. Ja rakenneultra on tasan viikon päästä, en jaksaisi millään odottaa... Tähän asti olimme ajatelleet, että emme kysy sukupuolta. Nyt on mieli kuitenkin muuttunut, ja asiaa vastustanut Mies itse ehdotti, että jos nyt sitten kuitenkin kysyttäisi... ja minullehan se sopii! Viikon päästä siis saatamme jo tietää, tuleeko meille prinssi vai prinsessa, huh. Tosin luonnollisestikin ultra jännittää ihan muista syistä, hermoilen ihan hirmuisesti, onko meidän pikkuisellamme kaikki kunnossa ♥ Kunpa vaan kaikki olisi hyvin! Olen kovasti koittanut kuulostella, mutta liikkeitä en juurikaan vielä tunne, sellaista väreilyä vaan, että jotain actioniä siellä on meneillään, sitä pääasiassa iltaruokailun jälkeen. Kunpa vain tuntuisi selkeämpiä liikkeitä jo mahdollisimman pian!

Olemme silloin tällöin kuunnelleet sydänääniä ja enää niitä ei tarvitse haeskella: tökkäsi masiinalla lähes mihin kohtaan tahansa, sydänäänet kuuluvat voimakkaasti. Elän siis toivossa, että kasvua on tapahtunut...! Ja masu on kasvanut siihen malliin, että voisi olettaa, että kun yksiö kasvaa niin valtavaa vauhtia, kasvaa myös sen asukaskin. Mahaa on nimittäin tullut...! Hassua makoilla selällään, kun silloinkin maha on siinä pyöreänä taivasta kohti. Ihanaa aikaa tämä on ♥  Mitään vaivoja ei juurikaan ole, ainoa vaiva on ainakin itsestäni hassulta kuulostava levottomat jalat... Tähän asti olen pitänyt sitä vähän huuhaa -vaivana, mutta niinpä vain olen ihan oikeasti sitä kokenut. Ja luin, että noin viidesosalla raskaana olevista tuota vaivaa on jossain raskauden vaiheessa. Siis itselläni erityisesti iltaisin sohvalla rentoutuessa alkaa jalkoja ahdistaa hassusti, eikä voi pitää niitä paikallaan. Siihen vaivaan onneksi auttoi magnesium, eikä ole enää ainakaan viikkoon vaivannut. Mistään en siis todellakaan voi valittaa!

Jos siis ultrassa vain on kaikki hyvin, olen ihan käsittämättömän onnellinen! Tuntuu ihan pelottavalta, miten onnellinen sitä sitten onkaan, kun tämä odottelukin jo on näin ihanaa. Mitään hankintoja emme muuten ole edelleenkään tehneet. Kuten aiemmin ajattelimme, rupeamme kunnolla touhuamaan vasta rakenneultran jälkeen. Jotain (ihania, ihania, ihania...) pikkuisia vaatteita olemme jo saaneet, kun ystävälliset lahjoittajat halusivat jo antaa pois nurkistaan pyörimästä. Sekin tuntui ihanalta, hypistellä niitä ja haaveilla... miettiä, minkälainen pikkuruinen tyyppi niihin sitten puetaan. Yhä enemmän on alkanut pyöriä mielessä se ihan oikea ihminen, joka tänne sitten tulee asumaan. Ihan oma persoonansa, meidän luokse olemaan, meidän hoidettavaksemme... Ja tietysti jälleen on lopuksi sanottava mantra: jos vain kaikki menee hyvin...

16+4

Menossa rv 16+4. Reilun kolmen viikon päästä olemme puolivälissä! Reilun kolmen viikon päästä on myös kovasti odottamani rakenneultra.

Eilen kävimme neuvolassa. En koe saavani neuvolakäynneistä erityisen paljon irti, lähinnähän se on vain minun vointini seuraamista. Enemmän odotan sitten niitä valmennuksia, erityisesti synnytysvalmennusta ja perhevalmennuksen vauvanhoito-osuuksia. Niistä perhevalmennuksiin kuuluvista jutusteluista toisten tulevien vanhempien kanssa en niinkään ole innostunut. Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta keskustella näistä asioista toisten tietämättömien kanssa, saati esim. makuuhuonekuulumisistamme, niiden asioiden kanssa olen ihan sinut... Haluaisin käyttää kaiken ajan saadakseni mahdollisimman paljon tietoa noista oikeasti kiinnostavista jutuista. Neuvolassa Mies on mukana lähinnä koristeena, vaikka neuvolantätimme kyllä tuokin häntä mielestäni hienosti mukaan keskusteluun. Ja vakuuttavasti hän mukana nyökkäileekin. Eilisessä neuvolakäynnissä tietysti parasta oli sydänäänien kuuntelu ♥ Murunen myös liikkui siellä kovasti, oli ihanaa havaita miten eloisalta pikkuisemme kuulosti. Mitään ihmeellisiä asioita ei noussut esille, ainoastaan jo nyt alentunut hemoglobiini, mikä on täysin normaalia. Ensi kertaan asti saan olla vielä ilman rautalisää, mutta seuraavan kerran jälkeen se todennäköisesti astuu kuvioihin.

En vain voi lakata hämmästelemästä, kuinka ihanaa tämä odotusaika on. Olen juuri niin onnellinen kuin silloin yrityksen aikana kuvittelinkin olevani jos raskaus joskus alkaa. Tuntuu siltä, että kaikki elämässä on loksahtanut kohdalleen. Yrityksemme oli niin pitkä, ja hoitoja niin monta että onnistuminen alkoi tuntua koko ajan vaikeammalta, että nyt en edes pode sitä monelle tyypillistä huonoa omaatuntoa omasta onnistumisesta. Tuntuu siltä, että tämä onni kuuluu meille. Silti olen surullinen kaikkien niiden puolesta, jotka vielä odottavat onnistumistaan. Olen edelleen käynyt päivittäin katsomassa mitä tutuksi tulleille kanssasisarille kuuluu, ja jännitän heidän puolestaan. Olen ajatellut kuitenkin vähentää lapsettomuuspalstojen tutkailua, kun siitä tulee niin paha mieli. Haluan, että ne tunteet ja se vuoristorata tuntuvat ainakin toistaiseksi kaukaisilta. Haluan keskittyä imemään itseeni imeliä onnellisuuden tunteita vaaleanpunaisine ja -sinisine vauvaunelmineen. Sitä juuri eilen Miehen kanssa pohdiskelimme, miten onnellinen ja seesteinen olenkaan ollut nyt raskauden aikana. Tuntuu ihanalta olla taas oma iloinen itsensä. Koko sen haastavan yritysajan tuntui, että olen itselleni vieras, synkkyyteen taipuva ja iloton ihminen. Nyt tunnen saaneeni vanhan minäni takaisin.

Elämä tuntuu siis käsittämättömän ihanalta.
Äskettäin kokemani elämäni suurin menetys kuitenkin palauttaa jalkoja maanpinnalle. Ilman sitä olisin niin onnellinen ja tyytyväinen, etten edes uskoisi sitä todelliseksi. Nyt olen toisaalta onnellinen, mutta toisaalta hämmentynyt siitä, että elämä näyttää yhtäaikaa parhaat ja surullisimmat puolensa.

15+5

Euforinen olotila jatkuu.

En ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan. Toisaalta tuntuu, että ei ole mitään kirjoitettavaa, aika rullaa hitaasti eteenpäin, eikä raskauden osalta tapahdu mitään raportoitavaa. Toisaalta on myös tullut sellainen olo, että tekee mieli vain vetäytyä olemaan itsekseen ja nauttimaan tästä olotilasta.

Rakenneultraan on reilut neljä viikkoa aikaa, enkä millään jaksaisi odottaa! Haluaisin tietää, että vaavilla on kaikki hyvin. Sitä ennen on yksi neuvolakäynti. Dopplerilla olemme kuunnelleet ääniä harvakseltaan, tosin viimeksi eilen. Sieltähän se jumputus kuului - maailman kaunein ääni. Emme raski kovin pitkään kuunnella, ettei pikkuinen häiriinny liikaa ;) emmekä tosiaan kovin usein. Toisinaan, esimerkiksi erään erittäin rankan (sekä henkisesti, että myös fyysisesti unenpuutteen vuoksi) viikon jälkeen tuli sellainen olo, että oli tarve kuunnella ja tarkistaa, että pikkuinen on siellä olemassa. Ja kyllähän se helpotti oloa.

Tämä raskausaika on ihanaa. Sitä varjostaa ainoastaan se, että jokin aika sitten menetin rakkaan ja läheisen ihmisen. Minulle maailman tärkeimmän. Olisin ehdottomasti suonut hänen saavan nähdä pienokaisemme. Onneksi ennätin juuri kertoa uutisemme, joista hän oli ikionnellinen, siitä olen kiitollinen. Olotila onkin nyt kummallisen ristiriitainen, yhtenä hetkenä olen ikionnellinen ja kiitollinen, ja kun tuo menetys sitten yhtäkkiä palaa mieleen, tilalle tulee haikeus ja suru. Tämä raskaus on kyllä kuitenkin helpottanut surun kanssa elämistä.

Vielä en tunne liikkeitä, ja ensimmäisen lapsen ollessa kyseessä en taida uskaltaa edes toivoakaan tuntevani ennen kuin muutaman viikon päästä. Maha on kuitenkin ruvennut kasvamaan mukavasti. Odotan kuumeisesti tuota rakenneultraa ja puolenvälin etappia, mutta onnistun kuitenkin nauttimaan olotilastani tässä ja nyt. Raskaana oleminen on ihanaa :) enkä ole ikinä elämässäni ollut näin onnellinen kuin nyt, kaikesta huolimatta. Hämmentävää. Ja katkeransuloista. Tuntuu hullulta, miten moninaisena elämä yhtäkkiä tässä hetkessä koko kirjossaan näyttäytyy.

Ensi kesältä odotan paljon. Ja se pitää sisällään lähinnä vain taaperrusta kotipihassa ison masun kera, kukkia hoidellen ja pihakeinussa istuskellen ;) Ja sukulaisten ja ystävien luona vierailua. Pidän kesälomani äitiysvapaan alle, joten saan olla ihanat pari kuukautta vapaalla ennen laskettua aikaa. Tuota aikaa odotan kuin kuuta nousevaa. Onneksi tämä tämänhetkinenkin odotusaika on aika kivaa! Ja rakenneultran jälkeen alammekin valmistautua kullanmurun saapumiseen pikkuhiljaa vähän enemmän...

Mieli tekisi ehkä kirjoitella sitten enemmän valmistautumisesta ja hankinnoista, mutta katsotaan. Olen vähän herkkä arvostelulle - siis en pidä siitä, että mielipiteitäni tai valintojani kyseenalaistetaan... ;) - ja olen nyt jo hämmästynyt siitä, miten paljon eri mielipiteitä jokaikinen pikkuasia (suuremmista puhumattakaan...) lasten hoitamiseen ja kasvattamiseen liittyen herättää... enkä ole vielä tämän pidemmällä. Kahvipöytäkeskusteluissa tuntuu olevan ihan mieletön määrä erilaisia, voimakkaita mielipiteitä kaikkeen mahdolliseen liittyen... siis ihan kaikesta, sukupuolen selvittämisestä kestovaippoihin ja imetykseen... Katsotaan nyt, minkä verran omia mielipiteitään haluaa sitten tuoda julki ;)

Nyt keskityn kuitenkin tähän hartaasti odottamaani raskauteen.
Edelleen hämmästelen joka hetki, että tapahtuuko tämä tosiaankin meille!

Elämäniloa

Tänään menossa rv 12+5, eli 13. viikko on huomenna täynnä. Vatsa on ruvennut kasvamaan, ja ostin pari kivaa äitiysvaatetta. Aion ottaa kaiken ilon irti tästä onnestamme ja minun puolestani raskaus saa näkyä koko maailmalle heti kun on näkyäkseen. Normaalit vaatteeni eivät olekaan enää toviin mahtuneet päälle, siis ainakaan alaosat, eli olipas ihanaa saada parit kivat housut - olen jo monta viikkoa kulkenut parissa, kolmessa hameessa, jotka ovat olleet ainoat päälle mahtuvat alaosat. Olen edelleen hämmentynyt ja kiitollinen tästä kaikesta. En voi sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olen kun elämämme nyt yhtäkkiä muuttuikin tällaiseksi. Alan ymmärtää erään tunnetun henkilön kuvausta siitä, kuinka ennen mustavalkoinen maailma on nyt saanut värit ;)

Raskaana olo tuntuu ihmeen luontevalta. Olemme kertoneet nyt kaikille läheisimmillemme, ja kaikki ovat olleet puolestamme ikionnellisia. Suurin osa on sanonut odottaneensa ja toivoneensa meiltä näitä uutisia, ja miettineensä kovasti mitä meille kuuluu. Eivät ole kuulemma tohtineet kysellä mitään. Siitäkin olen iloinen, että lähipiiriimme kuuluu huomaavaisia ja hienotunteisia ihmisiä. Niille, joiden tiedän toivoneen meille tätä onnea, on ollut ihanaa kertoa asiasta. Edelleenkin olisin varovainen puhumaan asiasta suuremmissa porukoissa, joissa en kaikkien tarinoita tuntisi. Tuntosarveni ovat heti koholla muiden reaktioihin. Esimerkiksi panin merkille erään suvun kautta tutun ihmisen reaktion; jotenkin tuntui, että hän katsoi ehkä vaimoaan erityisen pitkään uutisemme kuultuaan. Heti huolestuttaa kun tietää, että kaikille tällaisten uutisten kuuleminen ei suinkaan ole iloinen asia. Yritin olla asiasta luontevasti hissukseen ihan vain kaiken varalta, vaikka en tiedä onko asia heillä edes millään tavalla ajankohtainen.

Minulla on voimakas tunne siitä, että kaikki menee hyvin. Toivon olevani oikeassa. Ainakin aion iloita tästä reippain mielin, ja murehtia vasta sitten jos jotain murehdittavaa tulee. Niin kauan olemme tätä tilannetta odottaneet, että en halua jälkeenpäin joutua harmittelemaan, että olisi vain pitänyt silloin uskaltaa riemuita asiasta. Ihmeen hyvin olemme tässä onnistuneetkin, suunnitelmat tulevasta ovat ihan päivittäisissä puheissa rohkeasti läsnä. Mitään hankintoja emme ole tehneet yhteensä viittä suloista bodya lukuunottamatta. Ajatuksen tasolla olemme kuitenkin vauhdilla valmistautumassa tulevaan. Ajattelin uskaltaa tehdä ostoksia vauvaa varten rakenneultran jälkeen, eikä meidän kovin paljon tarvitse edes ostaa kun saamme ilmeisesti niin paljon kaikkea valmiina. Taidamme sen sijaan panostaa lastenhuoneen sisustamiseen :)

Ostimme taannoin kotidopplerin, mutta ihme kyllä olemme malttaneet olla juurikaan käyttämättä sitä. Olen saanut sydänäänet kuulumaan joitakin kertoja, mutta pikkuinen menee heti karkuun, ja yleensä en kuule niitä enää uudelleen. Emme halua turhaan kiusata pikkuista (ainakin ultraajamme sanoi, että kaikki vauvat aina menevät doppleria karkuun, hän kun kuunteli ultran lisäksi sydänäänet myös dopplerilla mainittuamme, että emme koskaan ole kuulleet ääniä, vain nähneet sykkeen ruudulla), ja koska oloni on näin levollinen, aiomme kuunnella vasta sitten, jos alkaa kovin paljon hermostuttaa. Pitää vain malttaa odottaa liikkeiden tuntemista, se on sitten varmasti järkevämpi ja pienokaisystävällisempi tapa kuulostella onko vauvalla kaikki hyvin.

Kerrottakoon muuten oireista sen verran, että niitä ei edelleenkään ole ollut. Olen siinä suhteessa onnekas. Kätilö kyllä ultratessaan totesikin, että onhan se reilua, että joku asia tällä taipaleellamme menee helposti ;) Nälän ja väsymyksen lisäksi ainoa raskauden aiheuttama vaiva on silloin tällöin riesaksi ilmaantuva, erittäin epämiellyttävä päänsärky. Onneksi niitä päiviä ei kuitenkaan ole ollut kuin muutama. Olonkin puolesta olen siis saanut nauttia tästä raskaudestamme jo nyt täysillä.

Ihanaa, että elämä on nyt toistaiseksi tällaista ♥

Hyvää ystävänpäivää!

Helpotuksen huokaus! Niskapoimu-ultra on takana ja kaikki näytti oikein mainiolta. Pikkuinen oli maailman hurmaavin siellä ruudulla <3 Tänään menossa 11+0 ja murunen vastasi kokonsa puolesta viikkoja 11+2, hienosti oli siis jatkanut kasvamistaan. Olen edelleen aivan sanaton tästä kaikesta, ihanaa, että saamme elää tällaista aikaa.

Olen pohdiskellut blogin jatkoa, mutta en ole päässyt minkäänlaiseen lopputulokseen. Katsotaan, löytyykö asiaa vai jatkuuko tämä hämmennyksestä mykistynyt linja... Jos hoitojen aikana elämä tuntui olevan yhtä odottamista, niin nyt se vasta tuntuukin! Tosin tämä odotus tuntuu miljoona kertaa paremmalta ;) Tuntuu vain, että ei tosiaan ole juuri mitään sanottavaa. Olotilasta ei riitä mitään kerrottavaa, ja vielä ei kuitenkaan uskalla mitään ihmeellistä suunnitella tulevaisuutta silmällä pitäen. Nyt aion vain nauttia olostani :) Kätilö kyllä muistutti, että tämä kahdestoista viikkohan kuuluu vielä varsinaisiin riskiviikkoihin, mutta yritän olla stressaamatta. Eikä se ole edes vaikeaa, nyt olo on ihan oikeasti iloinen ja onnellinen. Tämä on elämäni ihanin ystävänpäivä! Sovimme Miehen kanssa, että emme hanki toisillemme mitään tänä ystävänpäivänä, vaan ultrakäynti saa riittää. Ja kyllä, se todella riittää.

9+2

Pitää yrittää vähän kirjata tunnelmia ylös, vaikka mitään uutta kerrottavaa ei olekaan.

Tässä sitä vaan porskutetaan: aika rullaa eteenpäin hitaasti mutta suht varman oloisesti... Olen jo onnistunut hieman rauhoittumaan. Hassultahan se edelleen tuntuu, että ei ole mitään tuntemuksia, mutta siitä huolimatta alan onneksi vähitellen kunnolla sisäistää tämän. Lisäksi mieltäni rauhoitti tutkimustulos, johon törmäsin : http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article124049.ece

Koko tänä aikana painoni on noussut reilun kilon. Vyötärönympärys oli kasvanut yhdeksässä päivässä 4 cm, eli ei ihme, että vaatteet tuntuvat epämukavilta... Meillä on muuten huomenna ensimmäinen neuvolakäynti, aika jännää :) Tosin siltä en odota juurikaan ihmeitä, yleistä jutustelua vaan. Eivät edes kuuntele tuolla sydänääniä, höh. On kuulemma liian epävarmaa, ja sitten aiheuttaa vaan huolta jos eivät vielä kuulukaan. Joudumme siis odottamaan nt-ultraan, joka on vajaan kahden viikon päästä, sopivasti ystävänpäivänä... En ole ihme kyllä juurikaan hermoillut sitä, onkin aivan ihanaa kun hermoilu yleensäkin on vähitellen vähenemässä. Aika vain tuntuu kuluvan ihan sietämättömän hitaasti. Ei siis mitään uutta auringon alla!

Kaikille oikein pirteitä pakkaspäiviä!!!

Aika - ystävä ja vihollinen

Tänään menossa rv 8+5. Toisaalta tuntuu, että aika hurahtaa tosi nopeasti - en voi uskoa, että plussasta on kohta viisi viikkoa. Toisaalta taas se kuluu ihan käsittämättömän H-I-T-A-A-S-T-I. Edelleen ollaan niin heikoilla jäillä tämän kanssa. Todellakin se pitkääkin pidempi toivominen (ja säännölliset pettymiset) on vaikuttanut minuun jotenkin. Onneksi kuitenkin jotain on jäljellä entisestä optimismistani, suurimman osan ajasta uskon, että tässä käy hyvin ;)

Eilen oli alavatsassa menkkamainen olo. Ei mitään kipuja, mutta sellainen hassu turvottava tunne, ehkä ihan aavistuksen jomottava... ja sekös sai olon hermostuneeksi ja sätkyksi. Lisäksi tuli pisara (!) jotain tuhrun kaltaista, ja olin jo repiä pelihousuni totaalisesti. No, se jäi siihen pisaraan, ja mietin, voisiko se olla kenties sen perjantaisen ultran aikaansaannosta??!! Tokihan vuotelut alkuraskaudessa olisivat ylipäätään tavallisia, ja minulla on koko aikana tullut vain about 3 pisaraa (joista yksi ennen plussatestiä), eli en nyt suostu sen suuremmin tuosta hermostumaan. Ei kai ole aihettakaan...???!!

Odotan kuin kuuta nousevaa sitä nt-ultraa, ja maagista 12 viikon rajaa... Aika siihen tuntuu ihan epätodellisen pitkältä. Haluaisin jo kertoa tästä kaikille! Vaikka tiedänkin hyvin, että siitä huolimatta, että jos ja kun se päivä koittaa että olemme tarpeeksi pitkällä uskaltaaksemme kertoa tästä ihmisille iloisin mielin, jossain takaraivossa se pieni ääni vielä kuitenkin varoittaa, että mitä vaan voi sattua missä vaiheessa vaan... Syvä huokaus. Ei se huolehtiminen taida tosiaan loppua koskaan. Luotan kuitenkin siihen, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän murehtiminen saa väistyä ILOITSEMISEN tieltä :)

Edit. Kaipasin vähän jotain vaihtelua blogin ulkoasuun - hieman jotain valoisampaa ja toiveikkaampaa - ja päädyin toistaiseksi tällaiseen Magnolia-pohjaan.

Mielenrauhaa ultrasta...

No otsikkohan sen kertoo ;) Hermoilu jatkui varhaisultran jälkeenkin. Hävettää jo melkein tunnustaa, miten höpsähtänyt olen. Oireita ei edelleenkään ole minkäänlaisia (mitä nyt maha on edelleen ISO), joten niinhän siinä kävi, että alkuviikosta se uskonpuute taas iski toden teolla, ja varasin sitten kuitenkin vielä ultra-ajan tälle päivälle. Halusin vain niin kovasti tietää, että pikkuinen jatkaa kasvuaan...

Ja niinhän se jatkaa ♥ Siellä se yhä möllötti sydän sykkien. Voi että tämä on ihanaa! Nyt tuli viimein sellainen olo, että uskon tämän todeksi! Eikä harmita yhtään rahanmeno - tämän tunteen saaminen oli joka euron arvoista. Nyt alan ihan oikeasti uskoa tähän. Murunen oli vielä kasvanut reippaasti: vastasi kooltaan viikkoja 8+5 (tänään siis 8+3). Seuraava ultra onkin sitten niskapoimu-ultra 2,5 viikon päästä. Hui! Se se mahtaa jännittää, mutta teen parhaani ollakseni miettimättä sitä sen suuremmin etukäteen. Ja tämä on lupaus!

Maha on tosiaan edelleen niin turvonnut (ja jos kaikki sujuu toivotusti, eipä se siitä toviin pienenekään... heh), että jouduin ostamaan muutaman väljemmän vaatteen, kun vanhat tuntuvat tiukoilta ja epämukavilta. Ostinpa sitten ihka ensimmäisen äitiysvaatteeni, söpön farkkupaidan, joka ei vielä tässä vaiheessa tuntunut ihan liioittelulta... Monet muutkin vaatteet tuntuivat huutelevan perääni kaupan hyllyltä, mutta niiden aika on sitten paaaaaljon myöhemmin. Nyt pitää vain selvitä tästä alkuvaiheesta jotenkin rauhallisesti jalat maassa. Aion nyt oikeasti olla miettimättä kaikkea mikä voi mennä pieleen (Luoja tietää, että kaikenlaista murehdittavaa sillä saralla riittäisi...) ja alkaa vähitellen iloita tästä kunnolla.

Olen aivan käsittämättömän onnellinen ja tuntuu ihan kuin eläisin yhtäkkiä kokonaan uutta elämää ♥ Voiko tämä todellakin tapahtua meille!?!