Jäähyväiset

Nyt on aika luopua tästä blogista.

Yhden tarinan loppu on toisen tarinan alku.

Meidän perheeseemme syntyi vuoden alussa toinen maailman ihanin, rakkain ja hurmaavin poika. Esikoisemme pikkuveli.

Nyt tunnen voivani sanoa meidän lapsettomuustarinamme päättyneen. Eräällä tavalla päättyneen - en tule koskaan unohtamaan miten tähän on päästy. Edelleenkään en tunne lisäksemme kuin yhden pariskunnan, joka on käynyt läpi useamman hoidon kuin me (ja vielä odottavat omaa ihmettään, kunpa se heille suotaisiin). Vain vähän reilut 2 vuotta sitten en tiennyt, saammeko ikinä yhtään lasta, ja nyt meille on suotu kaksi ihmettä. Tuntuu edelleen ihan epätodelliselta, voiko tämä tosiaan tapahtua meille!?

Vaikka en koskaan unohda matkamme vaiheita, lapsettomia emme enää ole. Jo esikoisen syntymän jälkeen olen pystynyt vitsailemaan lasten "tekemisestä" (ja mikä ettei - meillähän ne juuri onkin tekemällä tehty...). Lisäksi haaveilemme kolmannesta lapsesta. En tiedä, onko se lainkaan realistista, mutta niin tai näin, se on aivan oma tarinansa, ei enää lapsettomuustarina.

Raskaudessa kaikki sujui tälläkin kertaa hyvin. Loppuraskaus oli hankala, oli kovia lonkkakipuja ja milloin mitäkin (suurin murhe oli, etten voinut touhuta esikoisen kanssa niin paljon kuin olisin halunnut), mutta vauvalla ei missään vaiheessa mitään ongelmia. (Alkuraskauden verenvuodot pelästyttivät, mutta niistä selvittiin säikähdyksellä.)

Uusi pikkuinen tuntuu rauhalliselta ja ainakin toistaiseksi tyytyväisemmältä kuin esikoinen aikoinaan, mutta niin on äitikin. Vauvanhoito sujuu tuoreesta muistista rutiinilla. Googlen hakuhistoria onkin tällä kertaa muodostunut vauvanhoidossa askarruttavien asioiden sijaan alatiesynnytyksestä palautumiseen liittyvistä kysymyksistä... Tämä kuopus kun syntyi alakautta. Eikä helposti - oli iso, reilusti yli nelikiloinen poika. Se on kuitenkin takanapäin, viikon verran kesti enin toipuminen ja sen jälkeen alkoi elämä voittaa. Sen verran tuoreessa muistissa kaikki kuitenkin on, että vitsailin jo Miehelle että jos sen kolmannen lapsen voisi saada a) ilman hoitoja, b) ilman raskaana olemista ja c) ilman, että tarvitsee synnyttää mitään kautta, niin olisin iloinen ; ) Mutta pahimmat muistot synnytyksestä ovat alkaneet jäädä taka-alalle, ja avoimin mielin suhtaudun jo jatkoon.

Kiitos kaikille matkallamme mukana olleille.

Lapsettomuus hoitoineen, ja kaikkine siihen liittyvine ajatuksineen ja asioineen on asia, jota ei kannata käydä läpi yksin. Itse en olisi selvinnyt ilman vertaistukea, ja sitä on ollut paljon. Ikävän paljon - surullista, että asia koskettaa niin monia.

Sanat eivät riitä kuvaamaan, miten kiitollinen olen siitä mitä olemme saaneet. Lupaan, että en hetkeksikään unohda,  miten satumainen onni meitä on kohdannut.

Edelleen toivon, ja tulen aina toivomaan, että kaikki sitä toivovat oman ihmeensä myös saisivat ♥

Kiitos,

Tunteellinen Siili

PS. Jatkan kuulumistemme kertomista toisessa blogissa, jossa kirjoittelen toisinaan muustakin mielessä pyörivästä, kuin lapsista. Mikäli haluat seurata touhujamme, kerron niitä osoitteessa http://nununblogi.blogspot.fi/ : )

Edit. Uuden blogin osoite lisätty.

7+2...

... eli jokohan nyt uskaltaisi kertoa, että ensimmäinen hoitomme pojan syntymän jälkeen onnistui. Toissapäivänä kävimme varhaisultrassa katsomassa, miten pikkuinen sydän jumputti pontevasti ♥ Tuolloin maanantaina (7+0) koko vastasi viikkoja 7+2. Olo on tietysti sanoinkuvaamattoman onnellinen. Voiko meillä olla näin hyvä onni, että onnistuimme heti uudelleen...!? Tämä hoito oli meidän 8. ICSI:mme, ja toteutettiin täysin samalla kaavalla kuin edellinen, onnistunut hoito. Alkioita jäi eri vaiheiden jälkeen jäljelle kaksi siirtokelpoista. Molemmat siirrettiin ja toinen tarrasi kiinni. Jälleen vain toivomme, että kaikki sujuu loppuunkin asti hyvin, ja saamme murusen - poitsun pikkusisaruksen - kotiin ja syliin asti ♥ Kyllä niitä ihmeitä vaan voi tapahtua pitkänkin odottelun jälkeen, sanat eivät riitä kuvaamaan, kuinka kiitolliselta olo nyt tuntuu. Toki jännittää, mutta nyt ei voi muuta kuin vain toivoa, että kaikki päättyy onnellisesti. Vointini on ollut erinomainen, kuten viimeksikin, ainoa oire on oikeastaan väsymys. Ennen plussaamista ei myöskään ollut juurikaan mitään tuntemuksia. Samalla tavalla, kuin viime kerralla, oli 8-9 päivän kuluttua siirrosta aavistus vuotoa ja kuukautiskipuja. Siitä muuten taisin aavistaa plussan jo aiemmin, kun raskauden ajan mahassa ollut, ja sittemmin kadonnut linea negra joskus viikon kuluttua siirrosta yhtäkkiä palasi näkyviin!

Poitsun kuulumisia pitää myös vähän kertoa. Hampaita on suussa kuusi. Vähän sairastelua on ollut kuukauden ajan, flunssaa ja korvatulehdusta, mutta nyt on saanut olla ihan terveenä viikon verran. Ja on viikon ajan nukkunut kaikki yöt heräämättä! Koko sairastelun ajan yöt olivat melkoista hulinaa, joten tämä on tuntunut kovasti luksukselta : ) Meidän pikkuinen onkin sen verran unissaan pyörivä tapaus (nyt vasta ollaan kunnolla tämä havaittu, kun on nukkunut yöt putkeen...), että eipä varmaan pysty kovin aikaisin laidattomassa sängyssä nukkumaan. On sängyssä milloin mitenkin päin, välillä pylly pystyssä taivasta kohti, välillä pitkin sängyn päätylaitaa. Välillä peittokasan päällä lähes istuvana! Hänellä on sängyssä roikkumassa myös pehmolelu, johon saa kiinnitettyä varatutin. No, kerran oli nukahtanut pehmolelussa roikkuen, varatutti suussaan : )

Poika seisoo tukevasti tukea vasten (ja saa otettua tukea ketterästi yllättävän korkeistakin paikoista, sanoimme pöytäliinoille hetkeksi hei hei...), ja saattaa ottaa pari askelta, jos pitää häntä kädestä kiinni, tai ihan vaan sivuttain tukea vasten. Ryömiminen vaihtui pari viikkoa sitten vauhdikkaaseen konttaukseen. Seisoessaan meinaa välillä unohtaa, ettei vielä osaa kävellä, ja heittää kädet irti tuesta ikäänkuin lähteäkseen liikkeelle... ja kaatumisia tulee, kun keskittyminen herpaantuu. Viikon ajan harjoiteltiin kovasti karkeampien ruokien syömistä (sormiruokailua on myös vähän testailtu, ja kivaa on ollut), kun alkuun oli tosi hankalaa. Mikään sileää sosetta paksumpi ei mennyt alas, ei edes liian paksuksi jäänyt tasainen puuro, vaan jos suuhun eksyi yhtään suurempi palanen tuli jopa oksennus. Viikon treeni tuotti tuloksen, ja nyt alas menee jo yllättävän möykkyinen ruoka. Korvatulehduksen bongaaminen pitkittyneen flunssan jälkeen oli muuten haasteellista, sillä poika on aina repinyt korviaan(!?!), jos ei ole tykännyt tarjotusta ruuasta, eli oli vaikea tietää, milloin korvissa tuntuu pahalta, ja milloin taas ruoka vain oli pahaa ; )

Mitään sanantapaisia ei vielä tule ulos, mutta sen sijaan poitsu mölisee hurjat määrät siansaksaa ("vävvävvää", "ättättäää") ja aivan käsittämättömiä kiljumisia ja karjahteluita... Pulina alkaa, kun ottaa äänenvaientimen eli tutin pois. Tuttia syö aina nukkuessaan, ja muutenkin, jos sattuu lattioilta pyörimästä (tai esim. olohuoneen pöydältä...) sellaisen bongaamaan. Kerran muuten nukkumaan mennessään sattui päästämään äänen, joka kuulosti ihan siltä kuin olisi heleällä äänellä toivottanut meille "Hyvää yötä!" : D Se nauratti. Poitsu on aina aurinkoinen ja iloinen - nälkää, väsymystä, tylsyyttä ja hetkittäisiä silmittömiä kiukunpuuskia lukuunottamatta ;) - ja nauraa vähän väliä kaikelle ääneen. On oppinut ojentamaan kätensä ylös, kun on pääsemässä syliin. Ojentaa käden pyydettäessä. Rakastaa vettä, ja veteen päästessään läiskyttää ja läiskyttää nauraen. On ihan pohjattoman utelias ja touhukas. Rakastaa lastenohjelma Noksua, jota Ylen Areenasta aina saa ruokailun jälkeen katsella (sen sijaan esim. muumit eivät kiinnosta yhtään!). Kun tuon Noksun tunnussävel kajahtaa ilmoille, meinaa aina revetä liitoksistaan, kun innostuu niin kovin. Rakastaa myös lastenlaulu Magdaleenaa : ) Emmekä pysty kuuntelemaan kauaa hänen huoneensa lattialla (pitää siirtää johonkin muualle...) olevaa radio/cd-soitinta, kun poitsu innostuu niin sieltä kuuluvasta musiikista, että hakkaa soitinta ja nousee sitä vasten, ja cd:t pomppivat ja musiikki katkeaa vahingossa. Poika on myös aika reippaan oloinen, ja vaikka viihtyykin sylissä, on sen verran itsenäinen, että viihtyy itsekseen ympäristöään tutkien, eikä hermostu yhtään, jos poistun näköpiiristä (poikkeuksena vaatekaupat, siellä ei pidä siitä, jos äiti häviää näkyvistä ;)) Vilkuttamisesta ja taputtamisesta meidän poitsulla ei muuten ole vielä minkäänlaista käsitystä!

Tässä vähäsen meidän elosta. Mietin tässä, kirjoittelenko jatkossa ahkerammin. Olen kyllä tauollakin seuraillut muiden kuulumisia : )

Kuulumispäivitys

Pitää taas (liian) pitkästä aikaa päivittää pikkuisen kuulumisia. Ei varmaan siitäkään syystä ole tullut inspiraatiota kirjoitella, kun elämä on rullannut eteenpäin ilman mitään sen kummallisempia juttuja.

Pojalle on tullut näkyviin nyt kolmas hammas, kahden jo olemassa olevan "rivin" jatkoksi, ne ovat aika soma näky! Olemme harjanneet hampaita lasten hammastahnan kanssa aamuin illoin, ja poitsu tuntuu tykkäävän siitä kovasti. Ruuista alas menevät edelleen lähes kaikki, jotkut (harvat) aiheuttavat vähän vastaanhangoittelua. Esim. kuningatarmarjasose ei kuulu suosikkeihin, ja vettä hörpätessään pieni ruokailija useimmiten irvistää suurieleisesti :D Jos nälkä on kova, soseensyönti on liian hidasta, ja poika huitoo kiukkuisena. Siihen auttaa, jos juo alkuun reippaasti maitoa - kun pahin nälkä on taltutettu, jaksaa keskittyä soseenkin syöntiin. Liharuuat ovat pojan ehdottomia lemppareita, ja hedelmistä tykkää myös. Eilen annoimme lopultakin (ei vain olla muistettu ostaa aiemmin...) ekaa kertaa maisteltavaksi maissinaksuja, ja sepäs vasta oli koomista seurattavaa! Välillä tuijotti meitä hölmistyneenä roikuttaen naksua huuliensa välissä, välillä taas tarkasteli kädessään pitämäänsä naksua kulmat kurtussa. Onneksi kaikki käsiin eksyvä kuitenkin päätyy myös suuhun, helppoa tuo sormiruokailuun tutustuttaminen...

Poika ryömii eteenpäin kovaa vauhtia, hetkeksikään ei voi jättää vahtimatta. Tietysti eniten kiinnostavat kaikki ei-niin-toivotut jutut: sähköjohdot, lattialle pudonneet kukkien lehdet (ai miten niin voitaisi imuroida vähän useammin), koiran luut, hutera (sirotekoinen) jalkalamppu... Ja tuota uteliaisuutta riittää kyllä! Lisäksi poitsu on jo jonkin aikaa treenaillut konttausasentoa, mutta ei vielä juurikaan siinä etene, nytkyttelee vain itseään edestakaisin. Toistaiseksi juniori on jaksanut tuota ryömimishommaa ihmeen kärsivällisesti niin, että ryömii jonnekin kiinnostavaan paikkaan, äiti nostaa ilmaan ja palauttaa lähtöpaikkaan, ryömii taas tuonne samaan paikkaan, josta äiti palauttaa... loputtomiin!

Kävimme muuten tässä taannoin neuvolassa, ylimääräisellä neuvolalääkärikäynnillä. Syy tähän oli vinonmuotoinen pää, jota halusimme näyttää. Pää on ollut alusta asti vähän vino, tai siis takaraivo, ja pienempänä poika nukkuikin aina pää oikealle kääntyneenä. On kyllä aina kääntänyt päätään yhtä vaivattomasti molempiin suuntiin, ja muutenkin käyttää molempia puoliaan yhtä vahvasti. Harmittaa, että emme joskus pari kuukautta sitten tajunneet kääntää sänkyä eri suuntaan, kun vauva kääntää kasvonsa yleensä siihen suuntaan, jossa vanhemmat nukkuvat. Nyt lääkärikäynnin jälkeen käänsimme sängyn, ja poika rupesi heti nukkumaan pää vasemmalle, eli meihin päin käännettynä. No, aiemmin siis oli neuvolassa puhetta, että tarkkailemme päätä, ja että tuon takaraivon vinouden pitäisi vähentyä, kun poika viettää vähemmän aikaansa makuullaan, ja enemmän pää pystyssä. Mielestämme muutosta ei kuitenkaan ollut tapahtunut, joten käytimme poikaa näytillä. (Halusimme siis sulkea pois vaaran, että toinen puoli luutuisi ennenaikaisesti.) Kaikki näyttää kuitenkin onneksi olevan hienosti. Pää kasvaa tasaisesti, samoin kuin poika muutenkin. Lisäksi hän on motorisesti erittäin hyvin kehittynyt, tarkkaavainen ja virkeä. Pää on muutenkin ihan hyvännäköinen; kuulemma jos toinen puoli luutuisi, toisella puolella olisi yleensä jotain pullistumaa havaittavissa, ja kehityskin väistämättä viivästyisi. Olen kuitenkin iloinen, että piipahdimme siellä, jatkossa riittääkin sitten ihan normaali neuvolaseuranta.

Neuvolakäynnin mitat olivat 7295g/65,6cm, ja kasvu siis edelleen tasaista.

Kerrottakoon lopuksi myös, että poika on nukkunut nyt puolentoista viikon ajan heräämättä öisin kertaakaan syömään! Nukkuu yleensä klo 22-07:30.

Iloista viikkoa täältä toivottelemme itse kullekin!

Edit. Niin, kävimmehän tänään myös kaikki (siis minä, Mies, juniori ja koira - kissa jätettiin kotimieheksi) nauttimassa kevätauringosta yhteisellä kävelylenkillä. Olikin muuten ensimmäinen kunnon kevätpäivä tälle vuodelle! Poika matkasi Miehen kanssa kantorepussa, ja vissiin tykkäsi kovasti, hän vain poikkeuksetta nukahtaa reppuun aina. Vielä kertaakaan ei ole onnistunut kävely poika repussa ilman, että uni olisi tullut, mutta mikäpä siinä!

Edit 2. (Jokohan nyt olisin muistanut kaiken, josta oli aikomus kirjoitella...)
Kierto on muuten (ainakin toistaiseksi) palautunut, joten varasimmepa ajan suunnittelukäynnille seuraavaa hoitoa varten...!!! Emme halua aikailla yhtään, joten laitetaan pyörät pyörimään näin kevään kunniaksi... Mieli on iloinen, mutta silti: Hui! ; )

Tervetuloa uusi, hyvä vuosi!

Hyvää uutta vuotta! Sen verran paljon on ollut ohjelmaa ja sosiaalista kanssakäymistä tässä joulun ja vuodenvaihteen tienoilla, että en ole ehtinyt käydä ollenkaan kuulumisia kertomassa. Tänään onkin merkkipäivä: 4 kuukautta tuli täyteen!

Meidän vuotemme alkoi yhtä iloisissa merkeissä, kuin edellinen päättyi. Kyllä tuo juniori tuo ihan hurjan onnellisuuslisän sekä kaikkiin juhlapyhiin, että ihan tavalliseen arkeen! Ihanaa, että saa aloittaa uuden vuoden tällaisissa tunnelmissa. Elän kyllä epäilemättä elämäni onnellisinta aikaa, pitää hetkittäin oikein keskittyä ja pysähtyä miettimään asiaa. Pelottaa, että tämä aika livahtaa ohi liian nopeasti.

Joulu vierähti rattoisasti - sekä poika, että vanhemmat olivat olleet kiltteinä, ja saivat aukoa mieluisia paketteja. Poika useampia kuin äiti ja isi. Välipäivinä oli ohjelmassa sukulaisvisiittejä puolin ja toisin. Olemme nyt myös kokeneet ensimmäiset yökyläilymme, jotka sujuivat oikein mallikkaasti. Unetkin sujuivat lähes samanlailla kuin kotona. Uusi vuosi vastaanotettiin kivasti ja rauhallisesti ystäväpariskunnan luona, joilla on myös vauva. Kovin riehakkaaksi juhlinta ei siis päässyt, viihdyttiin ruokaillen ja seurapeliä pelaillen. Vauvat torkkuivat ja söivät vuoronperään.

Pojan kanssa on ollut viime aikoina hurjan leppoisaa. Hänestä on kuoriutunut oikein valloittava tapaus. On yleensä aina superhyvällä tuulella, ja hymyilee hangonkeksinä äidille, isille, ja kaikille muillekin (vielä ei ole minkäänlaista vierastamista havaittu). Äänen voisi myös sanoa löytyneen, ja hetkittäin äänenkäyttö kohoaa sille tasolle, että ei voi puhua mistään jokeltelusta, älämölö lienee kuvaavampi termi ; ) Pojan kaikkien aikojen ultimate-suosikkilelu taitaa olla joulukalenteri. Innostuu siitä ihan hurjasti, ja tuntuu, että voisi pulista sille tuntikausia. Se on hauska kuvakalenteri, jossa on paljon pieniä yksityiskohtia.

Hurjan kova kiire pienellä vain tuntuu johonkin olevan, muutama päivä sitten aloitti jo ryömimisen! Alusta asti on tuntunut, että hänellä on hirmuinen hoppu liikkumaan, ja meininki näköjään vain jatkuu. Hitaastihan se vielä sujuu, mutta eteenpäin mennään kuitenkin. Samantien, kun hänet asettaa selälleen, pyörähtää ketterästi mahalleen ja lähtee pyrkimään eteenpäin. Ja harjoittelu alkaa heti, kun aamulla saa silmänsä auki... Harjoittelu ei useinkaan tapahdu varsinaisesti "Ilon kautta" -teemalla, usein ryömitään vaikeroiden, lähes itkun kanssa, kun eteenpäin ei pääse vielä toivotulla vauhdilla ; ) Se näyttää hetkittäin melko hullunkuriselta... ja niin liikkikseltä ♥ Pirteänä ryömiminen tapahtuu suht normaalisti, väsyneenä taas mittarimato-meiningillä: nostaa pepun ylös ja suoristaa itsensä. Hivenen koomisen näköistä sekin : )

Lisäksi pojalla on kova hinku istua, koko ajan kampeaa itseään istuvampaan asentoon. Tälläkin hetkellä istuu sylissäni katselemassa, kun aamun liikuntatreeni alkoi jälleen muuttua vähän liian pakkomielteisen kuuloiseksi :D Piti ottaa kaveri hetkeksi jäähylle rauhoittumaan... (edit. Piti tovin kuluttua palauttaa takaisin leikkimatolle, kun sylissä olo alkoi käydä tylsäksi.) Neuvolalääkäri oli sitä mieltä, että saa tukea vasten istuakin sen verran, kuin haluaa, kun on niin jäntevän ja pontevan oloinen vauva. Mistä tulivatkin mieleeni parin päivän takaiset neuvolan mitat: 6070g/62,5cm. Pikkuinen kirppu siis edelleen, mutta hienosti kasvaa johdonmukaisesti omalla käyrällään. Siksikin liikkuminen lienee niin vaivatonta, kun on noin sirorakenteinen (toki runsas liikkuminen myös kuluttaa energiaa). Ystäväpiirin pyöreämmät vauvat eivät ole ollenkaan yhtä innostuneita liikkumisesta.

Otimme muuten pienen varaslähdön kiinteisiin, ja aloitimme jo pari iltaa sitten vähän maistelua. Lisäksi iltapalaksi on annettu maissivelliä, mikä osoittautui suureksi herkuksi: pullo tyhjenee hujauksessa! Aivan alkuun hän sai maistella kukkakaalisosetta, ja lusikan kärjellä mansikkaa. Molemmat aiheuttivat hämmentyneen oloista maiskuttelua, mutta kiltisti avasi suunsa. Lisäksi poika sai "järsiä" suurta kurkunpalaa, siihen suhtautui samanlailla kuin mihin tahansa puruleluun. Isi on myös antanut pojan maistaa paria uutta makua sormenpäästä, lohta ja mustaherukka(?)hilloa. Molemmat saivat aikaan hivenen hämmentyneen ilmeen, hauska seurata pienen reaktioita uusiin makuelämyksiin.

Pojalle on siis tullut paljon uusia kehitysvaiheita. Kun tähän vielä lisää kovan, kovan innokkuuden seurusteluun, lienee luonnollista, että jonkun verran tämä kaikki on nukkumiseen vaikuttanut. Päiväunet ovat lyhentyneet, ei oikein malttaisi nukkua kun haluaisi touhuta niin paljon kaikkea. Lisäksi yöunet ovat vähän taantuneet, nykyisin herätään kerran, kaksi yössä ruokailemaan. (Tähänastinen uniennätys oli jo 8h 40min yhtä soittoa... aah!) Toisinaan jopa useammin, tosin joskus riittää vain tutin laittaminen suuhun. (Hän on muuten tosiaan alkanut pitää jonkun verran tutista, lähinnä siis nukahtaessa ja turvakaukalossa, ja yritämme pitääkin tutinsyönnin vain niiden yhteydessä.) Lisäksi poika ei aina malttaisi syödä, kun pitää hymyillä äidille, tai katsella pää pyörien ympärilleen. Nauroin Miehelle, että ei enää onnistu sen "lempeän katsekontaktin" toteuttaminen vauvaa syöttäessä, jota suositellaan, kun ei oikein uskalla edes katsoa silmiin kun kaveri alkaa heti nauraa ja syöminen unohtuu.

Äidin ja isin kuulumisia sen verran, että ovulaatiotestiin ilmestyi hymynaama... Kaksi viikkoa myöhemmin kuin normikierrossa, meinasin jo luovuttaa testailun suhteen. Odotukset eivät ole suuret (oikeastaan eivät minkäänlaiset), mutta romanttisia hetkiä vietettiin kuitenkin. Eihän sellaista arpalippua voi lunastamatta kuitenkaan jättää ; ) Lähipiirissä on useita sellaisia, joilla on ensimmäinen lapsi hoidoilla, ja toinen on tullut yllätyksenä luomusti. Tyhmää, niin tyhmää elätellä toiveita, että sellainen ihme omalle kohdalle sattuisi, mutta niin kauan kuin on olemassa edes teoreettinen mahdollisuus siihen, en kyllä voi itselleni mitään. Tulevaisuuden hoitokuvioitakin on jo vähän mietitty, sillä kovin pitkään emme halua/uskalla odotella. Niistä lisää myöhemmin. Pikkusisaruksesta siis tässä ohessa haaveillaan, mutta nautitaan täysillä tästä murusestamme, johon molemmat ollaan ihan lääpällään : )

Kuulumisia 3kk:n kynnyksellä

Tänään kävimme neuvolassa, ensi perjantaina poika on tasan kolme kuukautta vanha. Normimittausten lisäksi saatiin ensimmäinen rokote, tai tarkemmin sanottuna kaksi, ja parkuahan siitä seurasi. Onneksi kuitenkin rauhoittui pian. Mitat olivat 5390g/59,5cm. Pikkuinen poika, mutta hienosti vaan kasvaa hurjan tasaisesti omalla käyrällään. Lisäksi sai maininnan: "Aurinkoisesti seurustelee ja hymyilee." Meidän pikkuinen! ♥

Nukkumisennätyksiä on taas rikottu, toissayönä poika nukkui klo 00-07, mikä tuntui melkoisen hyvältä. Edelleenkin nukuttaminen on hetkittäin haasteellista. Jos ei nukahda suoraan syötön jälkeen, uni jotenkin karkaa, ja sen jälkeen kestää helposti pitkäänkin ennenkuin lopulta nukahtaa. Toisinaan nukahtaa helposti syliin, toisinaan pitää kävellä ja keinutella parikin tuntia, kun taistelee niin kovin unta vastaan. Väsynyt on kyllä, mutta ei vain malta nukahtaa. Päädyimmekin ostamaan kokeeksi keinutuolin! Tuntuu, että on varmaan kivempi keinutella siinä ja katsella vaikka telkkaria samalla, kuin keinutella rättiväsyneenä jaloillaan seisten... Ne minuutit ja tosiaan toisinaan tunnit kun saattavat tuntua yön pimeydessä melko pitkiltä. Tuoli vaati pientä tuunausta eilen illalla, mutta tänään pääsemme sitä kokeilemaan, jee!

Muuten ei kuulukaan ihmeitä. Talvi tuli, lopultakin! Oikein hämmennyin tässä eräänä päivänä, kun ei tarvinnutkaan lenkin jälkeen pestä karvaisen kaverin tassuja, siihen ehti jo niin tottua... Päivät rullaavat melko leppoisalla tahdilla eteenpäin. Yksissä vauvapikkujouluissa käytiin viime viikolla, tosin poika ei tiedä niissä partyissä edes käyneensä, kun raukka nukkui taas koko ajan. Sai onneksi pukinkontista kivan pehmolelun muistoksi : )

Eilen sain kertoa Miehelle, että minulla on uutisia, ja sellaisia, että ensimmäisen kerran elämässämme niistä ilahdutaan. Arvasihan se heti, mistä oli kyse: hilloviikot, punajuuripäivät, rättipäivät, moonikset... Täällä taas! Sen verran optimisti sitä on, että toivotaan me kyllä luomusisarusta poitsulle... Turha toivohan se varmaan on, mutta ei sitä vain tälle luonnolleen mitään voi.

Edit. Ai niin, tänään ilahdutti myös painon tippuminen eri kymmenluvulle... Alkaa lopultakin kuutosella! Vielä pitäisi kymmenen kiloa saada lähtemään, mutta jospa hiljaa hyvä tulis... ; )