Menossa rv 19+2. Viiden päivän päästä olemme puolivälissä!!! Ihan käsittämätöntä. Ja rakenneultra on tasan viikon päästä, en jaksaisi millään odottaa... Tähän asti olimme ajatelleet, että emme kysy sukupuolta. Nyt on mieli kuitenkin muuttunut, ja asiaa vastustanut Mies itse ehdotti, että jos nyt sitten kuitenkin kysyttäisi... ja minullehan se sopii! Viikon päästä siis saatamme jo tietää, tuleeko meille prinssi vai prinsessa, huh. Tosin luonnollisestikin ultra jännittää ihan muista syistä, hermoilen ihan hirmuisesti, onko meidän pikkuisellamme kaikki kunnossa ♥ Kunpa vaan kaikki olisi hyvin! Olen kovasti koittanut kuulostella, mutta liikkeitä en juurikaan vielä tunne, sellaista väreilyä vaan, että jotain actioniä siellä on meneillään, sitä pääasiassa iltaruokailun jälkeen. Kunpa vain tuntuisi selkeämpiä liikkeitä jo mahdollisimman pian!
Olemme silloin tällöin kuunnelleet sydänääniä ja enää niitä ei tarvitse haeskella: tökkäsi masiinalla lähes mihin kohtaan tahansa, sydänäänet kuuluvat voimakkaasti. Elän siis toivossa, että kasvua on tapahtunut...! Ja masu on kasvanut siihen malliin, että voisi olettaa, että kun yksiö kasvaa niin valtavaa vauhtia, kasvaa myös sen asukaskin. Mahaa on nimittäin tullut...! Hassua makoilla selällään, kun silloinkin maha on siinä pyöreänä taivasta kohti. Ihanaa aikaa tämä on ♥ Mitään vaivoja ei juurikaan ole, ainoa vaiva on ainakin itsestäni hassulta kuulostava levottomat jalat... Tähän asti olen pitänyt sitä vähän huuhaa -vaivana, mutta niinpä vain olen ihan oikeasti sitä kokenut. Ja luin, että noin viidesosalla raskaana olevista tuota vaivaa on jossain raskauden vaiheessa. Siis itselläni erityisesti iltaisin sohvalla rentoutuessa alkaa jalkoja ahdistaa hassusti, eikä voi pitää niitä paikallaan. Siihen vaivaan onneksi auttoi magnesium, eikä ole enää ainakaan viikkoon vaivannut. Mistään en siis todellakaan voi valittaa!
Jos siis ultrassa vain on kaikki hyvin, olen ihan käsittämättömän onnellinen! Tuntuu ihan pelottavalta, miten onnellinen sitä sitten onkaan, kun tämä odottelukin jo on näin ihanaa. Mitään hankintoja emme muuten ole edelleenkään tehneet. Kuten aiemmin ajattelimme, rupeamme kunnolla touhuamaan vasta rakenneultran jälkeen. Jotain (ihania, ihania, ihania...) pikkuisia vaatteita olemme jo saaneet, kun ystävälliset lahjoittajat halusivat jo antaa pois nurkistaan pyörimästä. Sekin tuntui ihanalta, hypistellä niitä ja haaveilla... miettiä, minkälainen pikkuruinen tyyppi niihin sitten puetaan. Yhä enemmän on alkanut pyöriä mielessä se ihan oikea ihminen, joka tänne sitten tulee asumaan. Ihan oma persoonansa, meidän luokse olemaan, meidän hoidettavaksemme... Ja tietysti jälleen on lopuksi sanottava mantra: jos vain kaikki menee hyvin...
Olemme silloin tällöin kuunnelleet sydänääniä ja enää niitä ei tarvitse haeskella: tökkäsi masiinalla lähes mihin kohtaan tahansa, sydänäänet kuuluvat voimakkaasti. Elän siis toivossa, että kasvua on tapahtunut...! Ja masu on kasvanut siihen malliin, että voisi olettaa, että kun yksiö kasvaa niin valtavaa vauhtia, kasvaa myös sen asukaskin. Mahaa on nimittäin tullut...! Hassua makoilla selällään, kun silloinkin maha on siinä pyöreänä taivasta kohti. Ihanaa aikaa tämä on ♥ Mitään vaivoja ei juurikaan ole, ainoa vaiva on ainakin itsestäni hassulta kuulostava levottomat jalat... Tähän asti olen pitänyt sitä vähän huuhaa -vaivana, mutta niinpä vain olen ihan oikeasti sitä kokenut. Ja luin, että noin viidesosalla raskaana olevista tuota vaivaa on jossain raskauden vaiheessa. Siis itselläni erityisesti iltaisin sohvalla rentoutuessa alkaa jalkoja ahdistaa hassusti, eikä voi pitää niitä paikallaan. Siihen vaivaan onneksi auttoi magnesium, eikä ole enää ainakaan viikkoon vaivannut. Mistään en siis todellakaan voi valittaa!
Jos siis ultrassa vain on kaikki hyvin, olen ihan käsittämättömän onnellinen! Tuntuu ihan pelottavalta, miten onnellinen sitä sitten onkaan, kun tämä odottelukin jo on näin ihanaa. Mitään hankintoja emme muuten ole edelleenkään tehneet. Kuten aiemmin ajattelimme, rupeamme kunnolla touhuamaan vasta rakenneultran jälkeen. Jotain (ihania, ihania, ihania...) pikkuisia vaatteita olemme jo saaneet, kun ystävälliset lahjoittajat halusivat jo antaa pois nurkistaan pyörimästä. Sekin tuntui ihanalta, hypistellä niitä ja haaveilla... miettiä, minkälainen pikkuruinen tyyppi niihin sitten puetaan. Yhä enemmän on alkanut pyöriä mielessä se ihan oikea ihminen, joka tänne sitten tulee asumaan. Ihan oma persoonansa, meidän luokse olemaan, meidän hoidettavaksemme... Ja tietysti jälleen on lopuksi sanottava mantra: jos vain kaikki menee hyvin...
Mulla nyt 20+4 muistaakseni ja potkuja alkoi tulemaan vasta viime viikolla niin, että se ei ollut edes päivittäistä. Ultrassa huomattiin että istukka on niin edessä että se vaimentaa liikkeitä todella paljon, älä siis ole huolissasi. Nyt liikkeitä jo tunnistaa ja osaa huomata ne enemmän kuin alussa. Kaikki on varmasti ihan hyvin!
VastaaPoistaMeilläkin oli alunperin sellainen ajatus, ettei sukupuolta olisi mitenkään välttämätöntä tietää ennen synnytystä. Kummasti vaan sitten matkan varrella mieli kuitenkin muuttui ja ainakin itse olen tyytyväinen päätökseen selvittää sukupuoli ultrassa. Vauva tuntuu jotenkin vielä läheisemmältä nyt, kun tietää, kumpi sieltä on tulossa, niin hassulta kuin tämä ajatus kenties kuulostaa.
VastaaPoistaMutta kaiken kaikkiaan tärkeintä todellakin on tietää, että kaikki on hyvin, sitähän varten sinne mennään!