16.1.2014

Jäähyväiset

Nyt on aika luopua tästä blogista.

Yhden tarinan loppu on toisen tarinan alku.

Meidän perheeseemme syntyi vuoden alussa toinen maailman ihanin, rakkain ja hurmaavin poika. Esikoisemme pikkuveli.

Nyt tunnen voivani sanoa meidän lapsettomuustarinamme päättyneen. Eräällä tavalla päättyneen - en tule koskaan unohtamaan miten tähän on päästy. Edelleenkään en tunne lisäksemme kuin yhden pariskunnan, joka on käynyt läpi useamman hoidon kuin me (ja vielä odottavat omaa ihmettään, kunpa se heille suotaisiin). Vain vähän reilut 2 vuotta sitten en tiennyt, saammeko ikinä yhtään lasta, ja nyt meille on suotu kaksi ihmettä. Tuntuu edelleen ihan epätodelliselta, voiko tämä tosiaan tapahtua meille!?

Vaikka en koskaan unohda matkamme vaiheita, lapsettomia emme enää ole. Jo esikoisen syntymän jälkeen olen pystynyt vitsailemaan lasten "tekemisestä" (ja mikä ettei - meillähän ne juuri onkin tekemällä tehty...). Lisäksi haaveilemme kolmannesta lapsesta. En tiedä, onko se lainkaan realistista, mutta niin tai näin, se on aivan oma tarinansa, ei enää lapsettomuustarina.

Raskaudessa kaikki sujui tälläkin kertaa hyvin. Loppuraskaus oli hankala, oli kovia lonkkakipuja ja milloin mitäkin (suurin murhe oli, etten voinut touhuta esikoisen kanssa niin paljon kuin olisin halunnut), mutta vauvalla ei missään vaiheessa mitään ongelmia. (Alkuraskauden verenvuodot pelästyttivät, mutta niistä selvittiin säikähdyksellä.)

Uusi pikkuinen tuntuu rauhalliselta ja ainakin toistaiseksi tyytyväisemmältä kuin esikoinen aikoinaan, mutta niin on äitikin. Vauvanhoito sujuu tuoreesta muistista rutiinilla. Googlen hakuhistoria onkin tällä kertaa muodostunut vauvanhoidossa askarruttavien asioiden sijaan alatiesynnytyksestä palautumiseen liittyvistä kysymyksistä... Tämä kuopus kun syntyi alakautta. Eikä helposti - oli iso, reilusti yli nelikiloinen poika. Se on kuitenkin takanapäin, viikon verran kesti enin toipuminen ja sen jälkeen alkoi elämä voittaa. Sen verran tuoreessa muistissa kaikki kuitenkin on, että vitsailin jo Miehelle että jos sen kolmannen lapsen voisi saada a) ilman hoitoja, b) ilman raskaana olemista ja c) ilman, että tarvitsee synnyttää mitään kautta, niin olisin iloinen ; ) Mutta pahimmat muistot synnytyksestä ovat alkaneet jäädä taka-alalle, ja avoimin mielin suhtaudun jo jatkoon.

Kiitos kaikille matkallamme mukana olleille.

Lapsettomuus hoitoineen, ja kaikkine siihen liittyvine ajatuksineen ja asioineen on asia, jota ei kannata käydä läpi yksin. Itse en olisi selvinnyt ilman vertaistukea, ja sitä on ollut paljon. Ikävän paljon - surullista, että asia koskettaa niin monia.

Sanat eivät riitä kuvaamaan, miten kiitollinen olen siitä mitä olemme saaneet. Lupaan, että en hetkeksikään unohda,  miten satumainen onni meitä on kohdannut.

Edelleen toivon, ja tulen aina toivomaan, että kaikki sitä toivovat oman ihmeensä myös saisivat ♥

Kiitos,

Tunteellinen Siili

PS. Jatkan kuulumistemme kertomista toisessa blogissa, jossa kirjoittelen toisinaan muustakin mielessä pyörivästä, kuin lapsista. Mikäli haluat seurata touhujamme, kerron niitä osoitteessa http://nununblogi.blogspot.fi/ : )

Edit. Uuden blogin osoite lisätty.