19.12.2012

Joulun odotusta ♥

Niin se pojan ensimmäinen joulu lähestyy kovaa vauhtia. En oikein alkuun tajunnut tätä joulun tuloa, enkä touhottanut yhtään enempää, kuin aiempinakaan vuosina. Vähän aikaa sitten se kuitenkin iski tajuntaan: tämä on meidän vauvan ensimmäinen joulu! Ja juuri se onnellinen, onnellinen joulu, jota olen vuosia toivonutkin!!! Ja kuinka ihanaa sitä onkaan valmistella tässä tilanteessa, maailman suloisin vauva sylissä. Rakkaudesta pakahtuen. Aika kovasti olen nyt tästä joulusta innostunut =) Tosin tajusin vasta nyt viime metreillä ostaa paketteja omallekin pojalleni, heh. Vain pari lahjaa olin hommannut jo aiemmin. Raukka kun ei vielä itse osaa pyytää mitään, niin meinasi unohtua... Ostelin sitten kuitenkin vielä muutaman kivan paketin hänelle, ja kylläpä tuntuikin kivalta ostaa omalle lapselleen lahjoja ♥

Arki rullaa meillä mukavasti. Meillä asuu pääasiassa hyväntuulinen, mutta kyllä hurjan (ja tarkoitan todella hurjan...) temperamenttinen vauva ; ) Jos hän kimpaantuu, meteli on sellainen, että esim. kaupassa kaikki kääntyvät katsomaan : D Ja todellakin kääntyvät, minusta ei vain tunnu siltä... Itse olen jo tottunut tuohon pieneen mutta kovin pippuriseen poikaan, enkä ihan vähästä enää hätkähdä. Ja kiukunpuuskia ei enää tule niin usein, vaan hän on enimmäkseen iloinen ja hyväntuulinen. Pari asiaa ovat pojan mielestä ylitse muiden: joulukalenteri ja kävelyttäminen. Hän voisi pulista ja kiljahdella hoitopöydän vieressä olevalle joulukalenterille vaikka kuinka kauan! Ja ne kerrat, kun poika on naurahtanut ääneen oikein kunnolla, ovat ne, kun olen kainaloista pitänyt ja "kävelyttänyt" tai hyppyyttänyt häntä. Lisäksi istuu tosi mielellään sylissä katselemassa kaikkea. Kääntyminen taisi muuten jäädä siihen yhteen kertaan, sen jälkeen ei tosissaan ole edes yrittänyt. Välillä menee kyljelleen, mutta liekö kadottanut kipinän, kun saavutti tavoitteensa ; )

Poika on alkanut nukkua hienosti yöunia, toivotaan, että tätä vaihetta kestää pitkäääään... Hän nukkuu yleensä klo 23-11, heräten kerran syömään. Ensimmäinen unipätkä on yleensä 6-8 tuntia. Yöllä hän syö pelkkää rintaa, ja ruokailee yleensä pontevasti viitisentoista minuuttia ja nukahtaa sitten uudelleen. Toki välillä on vaihtelua, ja joskus - nykyisin onneksi harvemmin - nukahtamisen kanssa on ongelmia. Huonompia öitä on kuitenkin helpompi jaksaa, kun hankaluudet eivät ole enää jokaöisiä. Koskaan ei myöskään tiedä, mitä päivä tuo tullessaan, kahtena edellisenä iltana olen nukuttanut pojan vain laittamalla sänkyynsä, ja työntämällä tutin suuhun!!! Se on ennenkuulumatonta, sillä tähän asti hän ei tutista ole innostunut lainkaan. Jostain syystä kuitenkin on muutaman viime päivän aikana ottanut mielellään tutin suuhunsa turvakaukalossa, ja näköjään tosiaan myös illalla nukkumaan ruvetessaan.

Olemme käyneet pojan kanssa jouluostoksilla, ja pyörineet kaupoissa useitakin tunteja putkeen. Välillä vain pidetty kunnon pit stop - hyvä ruoka, parempi mieli - ja jatkettu sitten kiertelyä. Usein hän nukkuu, mutta on alkanut olemaan jo hereilläkin mukana. Eilen Stockalla jokelteli iloisesti vaunustaan pitkän tovin. Äänen löytymisen lisäksi hän on jatkanut myös jo aiemmin löytyneiden nyrkkiensä syömistä, mikä saa mielestäni hetkittäin jopa liioitellut mittasuhteet.

Eka flunssa on myös koettu, luulen, että poika sai sen minulta. Selvittiin molemmat kuitenkin aika vähällä, vaikka pieni nuha vain tuntuukin molemmilla vielä kestävän.

Kuukauden päästä saadaan muuten ruveta vähän maistelemaan soseita! Pitää yrittää malttaa aloittaa sitten tosi kevyesti, lähipiirissä on sattunut jonkinasteisia fiaskoja, kun on aloitettu vähän liian tuhdeilla tavaroilla, esim. perunalla. Mikähän olisi alkuun parasta, hmm!?!

Tässäpä vähän kuulumisia! Ovulaatiota täällä muuten odotellaan - ou nou... Tosin en siltä kyllä ihmeitä odota, hih, mutta minkäs sitä itselleen näköjään voi... No, eipä tuota ole vielä kuulunut, liekö rytmit vielä lainkaan entisellään. Mutta ei paineita siitä!

Loppuun yksi kauneimmista tietämistäni joululauluista. Oih.
Onnellista joulunalusaikaa kaikille!!! ♥
Tulkoon joulu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti