2 kk mittarissa!

Nolottaa, miten on taas aikaa vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Päivät ovat rullanneet niin tasaisen vauhdikkaasti eteenpäin, että kirjoittaminen on vain jäänyt... ja todettakoon, että aiemmin päivämme ovat olleetkin sen verran täysiä, että aikaa – ainakaan pidempää yhtäjaksoista hetkeä – ei juurikaan ole edes liiennyt. Varsinkin ne päivät, jotka olen yksinäni pojan kanssa, jos miehellä on iltamenoa, ovat olleet aika tasarahoja, ja yhtään ylimääräistä aikaa ei ole jäänyt. Nyt rytmit ovat onneksi tulleet ainakin päivän osalta tutuiksi (yöt ovat suurimmaksi osaksi edelleen arvoitus...), ja pidempien iltapäivän päiväunien aikaan olisi ainakin mahdollista kirjoitella. Lisäksi poika on alkanut viihtyä pidempiä aikoja itsekseenkin, eli tilaisuuksia kirjoittamiseen olisi kyllä tarjoutunut aiempaa enemmän. Äiti ei vain oikein malta antaa pojan hengailla vaan itsekseen ; ) Nautin niin kovasti tästä uudesta, seurustelevasta vaiheesta : )

Pitkä tauko kirjoittamisessa kuitenkin kostautuu nyt, kun on vaikeuksia päättää, mistä kuulumisten päivittämisen aloittaisi... ja muistaa, mihin olen jäänyt. Edelleenkin olen miettinyt blogin jatkoa, kun en oikein osaa päättää, kirjaisinko tapahtumiamme tänne, että voisin niitä myöhemmin lukea (no joo, vähän outo näkökulma näin vähäisellä kirjoittamisella... heh), vai kirjoittelisinko sen sijaan ihan vain yksityistä päiväkirjaa, niin voisin kirjoitella muistiin myös henkilökohtaisempia juttuja. Tuntuu, että sen verran vauvanhoidossa on ollut toistaiseksi puuhaa, että kovin moneen paikkaan en jaksaisi, ja aina ehtisikään, ajatuksiani kirjoitella... No, toistaiseksi nyt päivittelen tätä blogia, jospa onnistuisi vähän ripeämpään tahtiin jatkossa.

Eilen tuli tasan 2 kuukautta mittariin, ja olimme neuvolassa. Se olikin ryhmäneuvola, eli meitä oli siellä muutama äiti vauvoineen. Juttelimme tunnelmista vauvantulon jälkeen, ja lisäksi kaikki kävivät omalla neuvolatädillään mittoja ottamassa. Meidän kirpun strategiset mitat olivat eilen 4875g/57,5cm, eli vieläkään ei mennyt viisi kiloa rikki...! Hienosti ja tasaisesti kasvaa kuitenkin omalla käyrällään ♥ Lisäksi hän on viime aikoina (parin viime viikon aikana) alkanut seurustelemaan ihan hirmuisesti, ja on äidille ja isille (ja näköjään neuvolantädillekin) yhtä hymyä ja naurua. IHANAA ♥ Tämä vauvanhoito saikin ihan eri ulottuvuuden nyt, kun vuorovaikutusta alkaa olla enemmän... ja uskomatonta, mutta hetkittäin jo surettaa, miten nopeasti meidän pikkuinen poika alkaakin kasvaa : )

Uniasioissa tapahtui yllättävä käänne viime viikon torstaina. Ilmeisesti poitsu oli lukenut samat opukset kuin äitinsä, ja tiesi, että suurimmat itkuisuudet ajoittuvat 6-8 viikon ikään... Viime perjantaina tuli nimittäin tasan 8 viikkoa täyteen, ja edeltävänä yönä tapahtui ihmeitä. Poika nukahti omaan sänkyynsä, ja nukkui 3-4 tunnin jaksoja!!! Tähän asti ongelmana on siis ollut se, että hän ei ole nukahtanut juurikaan muualle, kuin tissi suussa (no toisinaan kyllä isän turvalliseen syliin, välillä nopeammin, välillä taas hitaaaaammin...), ja olen nukkunut vauva vieressäni. Hän on herkkäuninen, ja lisäksi on torkahdellut rinnalle, eli on syönyt vain pikkuisen, nukahtanut, ja herännyt sitten heti tunnin-kahden päästä uudelleen joko nälkään, tai sitten havahtunut minun liikkumiseeni.

No, heti kun hän ensi kertaa nukahti omaan sänkyynsä (tai sitten syliini, josta vein hänet sänkyynsä), kaikki helpottui! Heräsi tosiaan 3-4 tunnin välein, vaihdoimme vaipan (pakko, yölläkin, sillä pissaa tulee PALJON ja märkä vaippa aiheuttaa ähisemistä, eikä uni tule millään), minkä jälkeen hän söi reippaasti ja pontevasti puolisen tuntia, ja sitten nukahti joko rinnalle, tai sitten kanniskelin hetken. Ja takaisin omaan sänkyyn nukkumaan. Oi autuutta, minäkin olen saanut nukkua ensinnäkin pidempiä pätkiä, ja toisekseen mukavassa asennossa, ilman, että pitää varoa pienintäkin liikettä, ettei vauva (jota juuri on tunnin-kaksi yrittänyt nukuttaa...) vain herää. Ja tietysti aina silloin, kun ei missään nimessä saisi liikahtaa, alkaa kutittaa selästä tai jostain muualta, että olisi pakko liikahtaa. Tai tulee hirveä vessahätä... Nyt vauvakin vaikuttaa olevan tyytyväisempi, kun on nukkunut kunnolla! Kunpa vain tätä vaihetta kestäisi pitkään... viime yö olikin jo vähän levottomampi taas, hui! Kaikki kun sanovat, että koko ajan tulee erilaisia vaiheita, ja aina kun juuri ehtii tottua johonkin, se jo samantien muuttuukin...

Lisäksi isä nukkui pojan kanssa viime viikonloppuna molemmat yöt, mikä oli aivan taivaallista luksusta. Nyt onkin ihan uudestisyntynyt olo! Ja nyt pirteämpänä olen kyllä ihmetellyt, että miten ihmeessä sitä tunnin välein heräämistä onki jaksanut...!? Aika rankkaa on kieltämättä ollut.

Syömisasiat ovat helpottaneet myös. Iltaitkut ovat vähentyneet, eli mahavaivoja ei tunnu juurikaan enää olevan. Suurin itkun aiheuttaja taitaa nykyään olla (tietysti ajoittaisen ruuan pyytämisen lisäksi) väsymys, kun monesti taistelee kovasti jonkin aikaa unta vastaan. Mutta siis syömisasiassa tunnumme löytäneen oman tapamme. Hän syö edelleen suurimmaksi osaksi rintaa, mutta saa lisäksi korviketta 2-3dl päivässä. Illat olisivat hurjan itkuisia ilman tuota korviketta, olen yrittänyt kyllä pitää koko ajan illalla rinnalla, mutta maitoa ei vain enää loppupäivästä taida riittää. Tästä en ole murhetta ottanut, vaan olemme iloisesti antaneet korviketta illalla, ja toisinaan myös yöllä. Useimmiten yön selviän kuitenkin pelkällä imetyksellä. Ja noiden öiden jälkeen, jotka isä nukkui poitsun kanssa, rinnat olivatkin jo niin täydet, että huhheijaa... Sain pumpattua aamulla heidän heräämistään odotellessani vaivattomasti desin (!!!), mikä on paljon siihen nähden, että aiempi ennätykseni oli 30ml yhteensä molemmista rinnoista. Eli ilmeisesti rintamaidonkin määrä on kasvanut tässä pojan kasvaessa mukavasti, hieno homma!

Ihanaa, kun tämä alkaa tuntua jo paljon leppoisammalta. Nyt, kun pahin väsymys on toistaiseksi voitettu, olen miettinyt samaa, jota Alice blogissaan, eli vauvan kanssa oleminen – niin ihanaa ja palkitsevaa kuin se onkin – tuntuu toisinaan vähän yksinäiseltä. Varsinkin niinä päivinä, kun mies on pois pitkään. Ja olipa tässä taannoin parin yön työmatkallakin, eli sain tilaisuuden ihan perusteellisesti selvittää, miltä tuntui olla pari päivää ihan yksinhuoltajana. Nostan muuten hattua heille, ei ole varmasti helppoa...!!! Itsellä kun on ihan kädet täynnä, vaikka saakin iltaisin ja viikonloppuisin toisen käsiparin avuksi. Tuota yksinäisyyttä olen torjunut järjestämällä muutamalle päivälle viikossa jotain menoa, mammakavereiden tapaamista tai kaupoissa käymistä. Ja tekee kyllä tosi hyvää päästä välillä ihmisten ilmoille! Lisäksi poika nukkuu kaukalossa ja vaunuissa niin autuaasti (nukkuu niissä AINA 3-4h, liikuttiinpa sitten tai ei), eli olen onnistunut loistavasti kahvittelemaan ja pyörimään kaupoissa ; ) Tosin poika on kyllä nukkunut joillain vauvatreffeillä onnensa ohi, kun on vedellyt sikeitä lähes koko tapaamisen ajan, hih.

Tällaista tänne – pitäkää peukkuja, että tämä meininki jatkuu ; )