Pikkuisen kuulumisia

Meidän murunen se täytti viikko sitten 9 kuukautta! Tuntuu jo kovin isolta pojalta. En ole kuulumisia taas päivitellyt, kun arki on rullannut painollaan ilman mitään sen ihmeellisempiä kommervenkkejä. Poitsu on onneksi saanut lopultakin olla terveenä pidemmän jakson, ja nukkunut sen seurauksena yönsä levollisesti putkeen. Unet yleensä 21-07, tosin viime yö oli kovin levoton ja kaipaili jopa tunnin välein tuttia.

Olemme nauttineet kesästä ihan mielettömästi!!! Ihanaa, kun ei tarvitse suuria pukemisia, vaan voi heittää suitsait pojan kaukaloon tai rattaisiin ja lähteä liikenteeseen. Nykyisin liikummekin enimmäkseen poitsun valveillaoloaikoina, kovin tuntuu tykkäävän katsella ympärilleen rattaista. Automatkatkin viihtyy mainiosti kaukalossaan. Helteet olivat ihania (eivätkä ihme kyllä vaikuttaneet edes yöuniin!), ja nautimme ulkona olemisesta hurjasti. Poika pääsi pariin otteeseen istuskelemaan veteen läheisellä uimarannalla, ja sekös veden räiskyttäminen oli lystiä : )

Arki sujuu siis leppoisasti. Pojalla on valtava ruokahalu, ruokaa menee purkkitolkulla, lisäksi yhä enenevässä määrin haluaa syödä itse. Ruuan lisäksi vetelee maitoa sekä ruokailun yhteydessä, että suoraan pullosta ainakin sen toivotut kuutisen desiä päivässä. Kasvu onkin sen mukaista, alkaa tulla meidän pojallekin mukavasti mittaa. Neuvola on vasta ensi kuun alussa, mutta veikkaisin tämänhetkiseksi painoksi reilut 9kg ja pituudeksi 75cm tienoilla. Vaatteista käytetään kokoja 74 ja 80.

Poika liikkuu kovasti, on liikkeellä aivan koko ajan. Konttaa ja seisoo. Joitakin kertoja on kävellyt huojahdellen taaperokärryn kanssa, siinä äiti tai isi ovat koko ajan vieressä, kun välillä tuppaa käymään häntä heiluttaa koiraa -ilmiö, ja kärry lähtee viemään poikaa... pitääkin muistaa tiukoittaa renkaita tässä lähiaikoina. Poika luullakseni alkaa tietää ei-sanan tarkoituksen, mutta ei selkeästi ole sitä ymmärtävinään, senkin velmu ; ) Vähän väliä konttaa hurjaa vauhtia nauraen äitiä karkuun, se tuntuu olevan tällä hetkellä kovin mieluisa leikki... Liikuttavaa on, kun aina isin tullessa kotiin konttaa kauheaa kyytiä vastaan hymyillen ♥ Toinen suosikkileikki on matkimisleikki: poika päästelee ääniä, ja minä tai isänsä matkimme niitä. Tajusi aika nopeasti leikin juonen ja hymyillen aina päästelee erilaisia ääniä, ja nauraa sitten makeasti kun me matkimme! Lisäksi tykkää kovasti katsella kirjoja - kun otan kirjan käteen ja kutsun lukemaan, konttaa kovaa vauhtia luokseni ja nousee minua vasten syliin päästäkseen. Yhtään pidempiin tarinoihin ei tietysti jaksa keskittyä, mutta katselee mielellään kuvia ja kuuntelee kun toistan sanoja. Pitää erityisesti kirjoista, joiden kuvissa on erikoisia, tunnusteltavia pintoja. Myös muumien luukkukirja on pop. Äänteistä tällä hetkellä useimmin käytössä on "mämmämmämmämmä", joka sopii eri äänensävyillä tilanteeseen kuin tilanteeseen - välillä sillä ilmaistaan iloa, välillä pahaa mieltä, ja välillä pulistaan muuten vaan.

Itse odotan miehen pian alkavaa kesälomaa kuin kuuta nousevaa, sitten saan silloin tällöin omaakin aikaa, ja pääsen esim. lenkille. Tällä haavaa ovat omat hetket olleet vähän kortilla... Toki odotan tietysti vieläkin enemmän sitä, että saadaan viettää aikaa enemmän kaikki yhdessä. Ihanaa kun on kesä : )

Raskaudessa on menossa rv 10+4. Tälläkään kertaa ei ole mitään tuntemuksia, ja kuumeisesti odotammekin ensi viikon np-ultraa...! Kunpa siellä olisi kaikki hyvin ♥

7+2...

... eli jokohan nyt uskaltaisi kertoa, että ensimmäinen hoitomme pojan syntymän jälkeen onnistui. Toissapäivänä kävimme varhaisultrassa katsomassa, miten pikkuinen sydän jumputti pontevasti ♥ Tuolloin maanantaina (7+0) koko vastasi viikkoja 7+2. Olo on tietysti sanoinkuvaamattoman onnellinen. Voiko meillä olla näin hyvä onni, että onnistuimme heti uudelleen...!? Tämä hoito oli meidän 8. ICSI:mme, ja toteutettiin täysin samalla kaavalla kuin edellinen, onnistunut hoito. Alkioita jäi eri vaiheiden jälkeen jäljelle kaksi siirtokelpoista. Molemmat siirrettiin ja toinen tarrasi kiinni. Jälleen vain toivomme, että kaikki sujuu loppuunkin asti hyvin, ja saamme murusen - poitsun pikkusisaruksen - kotiin ja syliin asti ♥ Kyllä niitä ihmeitä vaan voi tapahtua pitkänkin odottelun jälkeen, sanat eivät riitä kuvaamaan, kuinka kiitolliselta olo nyt tuntuu. Toki jännittää, mutta nyt ei voi muuta kuin vain toivoa, että kaikki päättyy onnellisesti. Vointini on ollut erinomainen, kuten viimeksikin, ainoa oire on oikeastaan väsymys. Ennen plussaamista ei myöskään ollut juurikaan mitään tuntemuksia. Samalla tavalla, kuin viime kerralla, oli 8-9 päivän kuluttua siirrosta aavistus vuotoa ja kuukautiskipuja. Siitä muuten taisin aavistaa plussan jo aiemmin, kun raskauden ajan mahassa ollut, ja sittemmin kadonnut linea negra joskus viikon kuluttua siirrosta yhtäkkiä palasi näkyviin!

Poitsun kuulumisia pitää myös vähän kertoa. Hampaita on suussa kuusi. Vähän sairastelua on ollut kuukauden ajan, flunssaa ja korvatulehdusta, mutta nyt on saanut olla ihan terveenä viikon verran. Ja on viikon ajan nukkunut kaikki yöt heräämättä! Koko sairastelun ajan yöt olivat melkoista hulinaa, joten tämä on tuntunut kovasti luksukselta : ) Meidän pikkuinen onkin sen verran unissaan pyörivä tapaus (nyt vasta ollaan kunnolla tämä havaittu, kun on nukkunut yöt putkeen...), että eipä varmaan pysty kovin aikaisin laidattomassa sängyssä nukkumaan. On sängyssä milloin mitenkin päin, välillä pylly pystyssä taivasta kohti, välillä pitkin sängyn päätylaitaa. Välillä peittokasan päällä lähes istuvana! Hänellä on sängyssä roikkumassa myös pehmolelu, johon saa kiinnitettyä varatutin. No, kerran oli nukahtanut pehmolelussa roikkuen, varatutti suussaan : )

Poika seisoo tukevasti tukea vasten (ja saa otettua tukea ketterästi yllättävän korkeistakin paikoista, sanoimme pöytäliinoille hetkeksi hei hei...), ja saattaa ottaa pari askelta, jos pitää häntä kädestä kiinni, tai ihan vaan sivuttain tukea vasten. Ryömiminen vaihtui pari viikkoa sitten vauhdikkaaseen konttaukseen. Seisoessaan meinaa välillä unohtaa, ettei vielä osaa kävellä, ja heittää kädet irti tuesta ikäänkuin lähteäkseen liikkeelle... ja kaatumisia tulee, kun keskittyminen herpaantuu. Viikon ajan harjoiteltiin kovasti karkeampien ruokien syömistä (sormiruokailua on myös vähän testailtu, ja kivaa on ollut), kun alkuun oli tosi hankalaa. Mikään sileää sosetta paksumpi ei mennyt alas, ei edes liian paksuksi jäänyt tasainen puuro, vaan jos suuhun eksyi yhtään suurempi palanen tuli jopa oksennus. Viikon treeni tuotti tuloksen, ja nyt alas menee jo yllättävän möykkyinen ruoka. Korvatulehduksen bongaaminen pitkittyneen flunssan jälkeen oli muuten haasteellista, sillä poika on aina repinyt korviaan(!?!), jos ei ole tykännyt tarjotusta ruuasta, eli oli vaikea tietää, milloin korvissa tuntuu pahalta, ja milloin taas ruoka vain oli pahaa ; )

Mitään sanantapaisia ei vielä tule ulos, mutta sen sijaan poitsu mölisee hurjat määrät siansaksaa ("vävvävvää", "ättättäää") ja aivan käsittämättömiä kiljumisia ja karjahteluita... Pulina alkaa, kun ottaa äänenvaientimen eli tutin pois. Tuttia syö aina nukkuessaan, ja muutenkin, jos sattuu lattioilta pyörimästä (tai esim. olohuoneen pöydältä...) sellaisen bongaamaan. Kerran muuten nukkumaan mennessään sattui päästämään äänen, joka kuulosti ihan siltä kuin olisi heleällä äänellä toivottanut meille "Hyvää yötä!" : D Se nauratti. Poitsu on aina aurinkoinen ja iloinen - nälkää, väsymystä, tylsyyttä ja hetkittäisiä silmittömiä kiukunpuuskia lukuunottamatta ;) - ja nauraa vähän väliä kaikelle ääneen. On oppinut ojentamaan kätensä ylös, kun on pääsemässä syliin. Ojentaa käden pyydettäessä. Rakastaa vettä, ja veteen päästessään läiskyttää ja läiskyttää nauraen. On ihan pohjattoman utelias ja touhukas. Rakastaa lastenohjelma Noksua, jota Ylen Areenasta aina saa ruokailun jälkeen katsella (sen sijaan esim. muumit eivät kiinnosta yhtään!). Kun tuon Noksun tunnussävel kajahtaa ilmoille, meinaa aina revetä liitoksistaan, kun innostuu niin kovin. Rakastaa myös lastenlaulu Magdaleenaa : ) Emmekä pysty kuuntelemaan kauaa hänen huoneensa lattialla (pitää siirtää johonkin muualle...) olevaa radio/cd-soitinta, kun poitsu innostuu niin sieltä kuuluvasta musiikista, että hakkaa soitinta ja nousee sitä vasten, ja cd:t pomppivat ja musiikki katkeaa vahingossa. Poika on myös aika reippaan oloinen, ja vaikka viihtyykin sylissä, on sen verran itsenäinen, että viihtyy itsekseen ympäristöään tutkien, eikä hermostu yhtään, jos poistun näköpiiristä (poikkeuksena vaatekaupat, siellä ei pidä siitä, jos äiti häviää näkyvistä ;)) Vilkuttamisesta ja taputtamisesta meidän poitsulla ei muuten ole vielä minkäänlaista käsitystä!

Tässä vähäsen meidän elosta. Mietin tässä, kirjoittelenko jatkossa ahkerammin. Olen kyllä tauollakin seuraillut muiden kuulumisia : )

Maanantai

Uskaltaudun jo nyt kirjoittamaan meidän maanantaista, vaikka päivää onkin vielä jäljellä, ja vauvan elämässä ehtii tapahtua vielä vaikka mitä kummallista tämän päivän nimiin... Otan riskin.

Maanantaipäivä oli oikein kiva ja leppoisa. Aamupäivällä poika uinaili tyytyväisenä vaunuissaan, kun äiti veti kunnon, reippaan kävelylenkin. Olen yrittänyt käydä nyt ahkerasti lenkillä (tähän tahtiin kun tuota lunta on tullut ihan tuo vaunujen lykkiminenkin on täällä korvessa maanteitä pitkin kohtuullisen tehokasta kuntoilua...), sillä tavoitteena olisi saada paino alkamaan viitosella. Siihen olisi matkaa 7,5 kiloa, sen verran ovat hoidot ja raskaus tuoneet tullessaan. Se on siis virallinen tavoite, haaveena olisi kuitenkin päästä 55 kiloon. Siihen uskallan kuitenkin luvata pyrkiväni tosissani ja hammasta purren vasta sitten, kun kaikki lapset on ihan satavarmasti "tehtynä". Toistaiseksi riittäisi ihan tuo kuudenkympin masentavan rajapyykin alittaminen. Toki tässä toista lasta yritetään, mutta olisin valmis elämään sen asian kanssa, että onnistuisimme, ja painonpudotusprojekti ihan sen takia kariutuisi... ; )

Päivällä touhuttiin normipuuhia, ja yritettiin vähän järjestellä paikkoja (kummasti kämppä näyttää tuonkin ikäisen muksun kanssa aina ihan pommin jäljiltä olevalta). Illalla kylässä pistäytyi nimittäin ystäväperhe, mukanaan pikkuinen, suloinen vauva.

Illallisella alkoi vähitellen varmistua, että juniorin lemppariruoka on mangosose, jota sai jälkkäriksi (pääruokana oli kasviksia ja kinkkua). Veteli hyvällä halulla koko purkillisen mangoa, ja jos yritin tarjota välillä vettä tai maitoa, pahoitti kovasti mielensä, if U know what I mean... toisin sanoen huusi niin kuin jotain aivan kamalaa olisi tapahtunut ja hiljeni tyytyväisenä heti, kun lusikoin mangoa suuhun. Kohta iltapuuhiin ja rauhoittumaan yöpuulle!

Päivän kohokohta: Ystäväperheen vierailu, ja lisäksi tietysti nuo jo edellisessä postauksessa mainitsemani tanssihetket poitsun kanssa.

Kuulumispäivitys

Pitää taas (liian) pitkästä aikaa päivittää pikkuisen kuulumisia. Ei varmaan siitäkään syystä ole tullut inspiraatiota kirjoitella, kun elämä on rullannut eteenpäin ilman mitään sen kummallisempia juttuja.

Pojalle on tullut näkyviin nyt kolmas hammas, kahden jo olemassa olevan "rivin" jatkoksi, ne ovat aika soma näky! Olemme harjanneet hampaita lasten hammastahnan kanssa aamuin illoin, ja poitsu tuntuu tykkäävän siitä kovasti. Ruuista alas menevät edelleen lähes kaikki, jotkut (harvat) aiheuttavat vähän vastaanhangoittelua. Esim. kuningatarmarjasose ei kuulu suosikkeihin, ja vettä hörpätessään pieni ruokailija useimmiten irvistää suurieleisesti :D Jos nälkä on kova, soseensyönti on liian hidasta, ja poika huitoo kiukkuisena. Siihen auttaa, jos juo alkuun reippaasti maitoa - kun pahin nälkä on taltutettu, jaksaa keskittyä soseenkin syöntiin. Liharuuat ovat pojan ehdottomia lemppareita, ja hedelmistä tykkää myös. Eilen annoimme lopultakin (ei vain olla muistettu ostaa aiemmin...) ekaa kertaa maisteltavaksi maissinaksuja, ja sepäs vasta oli koomista seurattavaa! Välillä tuijotti meitä hölmistyneenä roikuttaen naksua huuliensa välissä, välillä taas tarkasteli kädessään pitämäänsä naksua kulmat kurtussa. Onneksi kaikki käsiin eksyvä kuitenkin päätyy myös suuhun, helppoa tuo sormiruokailuun tutustuttaminen...

Poika ryömii eteenpäin kovaa vauhtia, hetkeksikään ei voi jättää vahtimatta. Tietysti eniten kiinnostavat kaikki ei-niin-toivotut jutut: sähköjohdot, lattialle pudonneet kukkien lehdet (ai miten niin voitaisi imuroida vähän useammin), koiran luut, hutera (sirotekoinen) jalkalamppu... Ja tuota uteliaisuutta riittää kyllä! Lisäksi poitsu on jo jonkin aikaa treenaillut konttausasentoa, mutta ei vielä juurikaan siinä etene, nytkyttelee vain itseään edestakaisin. Toistaiseksi juniori on jaksanut tuota ryömimishommaa ihmeen kärsivällisesti niin, että ryömii jonnekin kiinnostavaan paikkaan, äiti nostaa ilmaan ja palauttaa lähtöpaikkaan, ryömii taas tuonne samaan paikkaan, josta äiti palauttaa... loputtomiin!

Kävimme muuten tässä taannoin neuvolassa, ylimääräisellä neuvolalääkärikäynnillä. Syy tähän oli vinonmuotoinen pää, jota halusimme näyttää. Pää on ollut alusta asti vähän vino, tai siis takaraivo, ja pienempänä poika nukkuikin aina pää oikealle kääntyneenä. On kyllä aina kääntänyt päätään yhtä vaivattomasti molempiin suuntiin, ja muutenkin käyttää molempia puoliaan yhtä vahvasti. Harmittaa, että emme joskus pari kuukautta sitten tajunneet kääntää sänkyä eri suuntaan, kun vauva kääntää kasvonsa yleensä siihen suuntaan, jossa vanhemmat nukkuvat. Nyt lääkärikäynnin jälkeen käänsimme sängyn, ja poika rupesi heti nukkumaan pää vasemmalle, eli meihin päin käännettynä. No, aiemmin siis oli neuvolassa puhetta, että tarkkailemme päätä, ja että tuon takaraivon vinouden pitäisi vähentyä, kun poika viettää vähemmän aikaansa makuullaan, ja enemmän pää pystyssä. Mielestämme muutosta ei kuitenkaan ollut tapahtunut, joten käytimme poikaa näytillä. (Halusimme siis sulkea pois vaaran, että toinen puoli luutuisi ennenaikaisesti.) Kaikki näyttää kuitenkin onneksi olevan hienosti. Pää kasvaa tasaisesti, samoin kuin poika muutenkin. Lisäksi hän on motorisesti erittäin hyvin kehittynyt, tarkkaavainen ja virkeä. Pää on muutenkin ihan hyvännäköinen; kuulemma jos toinen puoli luutuisi, toisella puolella olisi yleensä jotain pullistumaa havaittavissa, ja kehityskin väistämättä viivästyisi. Olen kuitenkin iloinen, että piipahdimme siellä, jatkossa riittääkin sitten ihan normaali neuvolaseuranta.

Neuvolakäynnin mitat olivat 7295g/65,6cm, ja kasvu siis edelleen tasaista.

Kerrottakoon lopuksi myös, että poika on nukkunut nyt puolentoista viikon ajan heräämättä öisin kertaakaan syömään! Nukkuu yleensä klo 22-07:30.

Iloista viikkoa täältä toivottelemme itse kullekin!

Edit. Niin, kävimmehän tänään myös kaikki (siis minä, Mies, juniori ja koira - kissa jätettiin kotimieheksi) nauttimassa kevätauringosta yhteisellä kävelylenkillä. Olikin muuten ensimmäinen kunnon kevätpäivä tälle vuodelle! Poika matkasi Miehen kanssa kantorepussa, ja vissiin tykkäsi kovasti, hän vain poikkeuksetta nukahtaa reppuun aina. Vielä kertaakaan ei ole onnistunut kävely poika repussa ilman, että uni olisi tullut, mutta mikäpä siinä!

Edit 2. (Jokohan nyt olisin muistanut kaiken, josta oli aikomus kirjoitella...)
Kierto on muuten (ainakin toistaiseksi) palautunut, joten varasimmepa ajan suunnittelukäynnille seuraavaa hoitoa varten...!!! Emme halua aikailla yhtään, joten laitetaan pyörät pyörimään näin kevään kunniaksi... Mieli on iloinen, mutta silti: Hui! ; )

5kk-neuvola ja muuta pulinaa

Kävimme männä viikolla viisikuukautisneuvolassa. Pojallamme on valtava ruokahalu, mikä näkyi painonnousussa siten, että hurjaan liikkumisvauhtiin nähden kasvua oli tullut mukavasti. Nyt mitat olivat 6900g/64,5cm. Neuvolantädin mukaan paino lähentelee nyt keskikäyrää suhteessa pituuteen. (Lienen muuten varmaan vähän yksinkertainen, mutta mulle ei kyllä ihan kaikki ne käyrät avaudu, joita siellä aina vilautellaan :D ) Poika liikkuu edelleen siis kovasti, itselleni tulee aina välillä mieleen se "Suomalaiset, maailman nopein kansa" -tv-mainos. Ryömiminen on jo melko sujuvaa (ja poika on UTELIAS, ja ryömii määrätietoisesti kiinnostavia kohteita kohti), kääntyminen tapahtuu silmänräpäyksessä. Vaipanvaihdosta hoitopöydällä on tullut kohtuullisen haasteellista, kun poika kääntyy mahalleen lähes samantien, kun selkä koskettaa tasoa. Neuvolantäti katseli pojan touhuja ja naureskeli, että mahtavat isi ja äiti olla helisemässä, kun koittavat syöttää pientä. Neuvolakortissa lukee seuraavaa: "Oppinut ryömimään ja liikkuu jo vilkkaasti. Aurinkoisesti seurustelee. Istuu selkä suorassa. Varaa topakasti jalkoihin."

Poika sai nyt toisen rotarokotteensa, ja tällä kertaa selvittiin vähemmillä kärsimyksillä. Annoin 3 tunnin päästä rokotteesta Panadolin, ja illalla nukkumaan mennessä Mies laittoi toisen (tietysti hän kakkasi vähän sen jälkeen, joten lorautimme pienen tilkan nestemäistä Panadolia vielä perään). Ilman itkuja selvittiin, mutta selvästi aavistuksen kärttyisempi ja väsyneempi poika on ollut. Yötkin ovat olleet levottomia, mutta se alkoi jo vähän ennen rokotetta. Yhden yön heräili tunnin välein... En tiedä mikä oli ongelma, mutta siihen malliin se sängyssä kohkasi, ja on muutenkin kaikkea järsinyt, että lisää hampaita yhden suusta jo löytyvän kaveriksi lienee tulossa. Muutoin unipätkät ovat viime öinä olleet paria kolmea tuntia, pisimmillään jossain välissä muutaman tunnin putkia. Onneksi taas (kuten yleensä aina viikonloppuisin) viime yön Mies nukkui juniorin kanssa, ja itse sain nauttia kunnon unista.

Poikaan on tähän asti uponnut kaikki ruoka, ja useimmiten siihen tahtiin, kun vain on ehditty suuhun kauhoa. Toisinaan nauraa syödessään ääneen lusikallisten välillä : ) Ruuista ollaan kokeiltu paljon kaikkea: maissi-, riisi-, peruna-porkkanavellejä, nyt viiden kuukauden tultua täyteen myös neljän viljan velliä. Lisäksi eri puuroja, ja soseista mm. kukkakaali-, maissi-, kasvis-, ja eri hedelmäsoseita. Äidin tekemänä on saanut kukkakaali-parsakaalisosetta. Aion ruveta tekemään enemmän ruokia itse, nyt kun soseen syönnissä on alkuun päästy.

Nyttemmin on kuitenkin löytynyt yksi ruoka, josta hän ei niin paljon välitä: neljän viljan puuro. Ensireaktio oli siitä erittäin hämmentynyt ("WTF!!??? Mitä mun suuhuni laitetaan?!?"). Pari ekaa puuronsyöntikertaa meni vähän pelleilyksi, sitten kokeilin sotkea siihen mukaan hedelmäsosetta, ja se auttoi - yhdessä samanaikaisesti laulettujen laulujen kanssa! Niin kauan kuin lauloin, syöminen jatkui, ja aina jos lopetin, alkoi kitinä... Sitä piti ottaa kyllä ihan videollekin.

Jotkut laulut (esim. pojan suuresti rakastama Pienen pieni veturi) ovat kuitenkin niin hauskoja, että syöminen vain tahtoo unohtua, kun naurattaa niin kovasti. Tuo nauraminen on muuten niin hellyyttävää hörähtelyä, että sydän sulaa. Omalla maailman kauneimpien äänien ranking-listallani tuo oman lapsen nauru on kyllä kirkkaasti ykkössijalla ♥ Onneksi saamme kuulla sitä paljon! Vaarilla on saari on muuten myös erityisen hauska laulu, mutta aikaansaa sen verran maltillisen reaktion, että syöminen onnistuu sen tahdissa. Muista tärkeistä lauluista mainittakoon Kukkurukuu, jota isi on pojalle viheltänyt ja laulanut, yhdessä Laulun oravasta kanssa. Makeasti oravainen - yksi omista laulusuosikeistani, joka saa aina tipan linssiin, tässä ehkä koskettavin kuulemani tulkinta Miesten vuoro -elokuvasta. En pysty silmät kuivina katsomaan.

Ruokailusta puheenollen, imetys on sitten loppunut. Iso NYYH!!!!! Alun hankaluuksien jälkeen se on ollut ihanaa - meidän yhteinen juttu - ja kyllä sitä tuleekin ikävä. Itkuhan siitä tuli, kun se päättyi, ja ihan hirveä haikeus - tuo rakas pikkuinen ei koskaan enää ole rinnallani. Oli niin ihanaa, kun se tuhisi siinä ruokailemassa ♥  Maidon tulo romahti parin viime viikon aikana, ja lopulta imetin kunnolla ehkä kerran päivässä. Ja havahduin siihen, että vaikka olin ollut imettämättä pitkään, rinnat eivät enää tuntuneet lainkaan täysiltä. Poikakaan ei tuntunut saavan irti kuin tilkkasen. Luovuin siitä sitten melko suosiolla, vaikka missään nimessä en olisi halunnutkaan lopettaa jos maito vain olisi riittänyt. Tilanteen nyt vain ollessa tämä, löydän asiasta kuitenkin omalta kannaltani kaksi hyvää puolta: voin ruveta kunnolla hankkiutumaan jäljellä olevasta mahasta eroon, ja voimme ruveta piakkoin toden teolla yrittämään pikkusisarusta.

Molly oli kommenteissa kysäissyt tuosta mainitsemastani kantorepusta, ja itseänikin aihe askarruttaa sen verran, että piti oikein kirjoittaa siitä pidemmästikin... Olen nimittäin miettinyt samaa: minkä verran pakkasta vauvan naama kestää!?? Itse suojasin lumisateessa vauvan kasvoja omalla kädelläni, ja en uskaltaisi varmaan viedä kantorepussa lenkille muuten kuin lauhalla säällä. Olisiko niin, että jos omiin kasvoihin tuntuu yhtään kylmältä, on liian kylmää myös vauvalle...? (Taidanpa mennä googlailemaan tämän postauksen kirjoitettuani... hih.) Olen kokeillut reppua ulkona vain muutaman kerran. Kerran syksyllä kun oli vielä lämmintä, ja muutaman kerran talvella, kun on ollut lauhaa. Syksyllä poika oli puettu samoin kuin muutenkin olisin ulos pukenut, ja itselläni oli päällä paksusti (neulepaita ja fleecetakki), sitten otin vielä varuiksi ohuen tuulitakin päällemme, se ulottui siis meidän molempien ympäri. Talvella olen pukenut hänet ohueen toppapukuun, ja laittanut päähän kunnon toppapipon, ja olemme olleet yhteisen toppatakin sisässä. Miehen takki, siihen ollaan pojan kanssa mahduttu. Yritin myös sellaista, että puin pojalle kunnon toppapuvun (se äitiyspakkauksessa tullut), mutta siinä puvussa ei mahtunut yhteenkään kantorepuistamme (meille on kertynyt niitä kolme... huokaus tätä tavaramäärää!). Oli muuten vauvanhoidon tähtihetkiä se yritys, kun olin pukenut itseni jo valmiiksi, kun aloin ähertää poikaa reppuun... Ärsyyntyneisyyttähän siitä seurasi - sekä äidin, että pojan ; )

Tämä viikko sisälsi muuten aivan ihanan äidin hemmottelupäivän: pääsin kampaajalle ja hierontaan, aah! Olin saanut Mieheltä synttärilahjaksi synnytyksenjälkeisen hieronnan, ja pääsin sen lopulta lunastamaan, paikkana Organic Spirit Helsingissä. Suosittelen lämpimästi, hieronta oli aivan taivaallinen! Tuo päivä oli pisin aika, jonka olen ollut pojan luota pois, yhteensä 7 tuntia. Isi teki töitä kotona, ja poika nukkuu niin pitkiä päiväunia edelleen (viime päivinä nukkunut 4+3 tunnin unet päivällä...), että taisi olla niin, että hän sai tehtyä pojan kanssa kahden ollessaan enemmän töitä, kuin jos minä olisin ollut kotona pulisemassa ja keskeyttämässä...!

Tulipas pitkästi asiaa (näinköhän kukaan jaksaa näin pitkää postausta edes kahlata läpi...), tämä siitä seuraa, kun ei päivittele kuulumisia tarpeeksi usein. Jälleen kerran yritän parantaa tapani...!

Harrastelua ja muita puuhia

Tällä viikolla käytiin vilkaisemassa, millainen meininki on vauvamuskarissa! Se oli aika hauskaa, melko lailla sellaista kuin oletinkin. Pieni pettymys oli, että ei laulettu yhtään tutumpaa lastenlaulua. Onkohan se tyypillistä, vai laulellaankohan jatkossa edes joskus vähän tutumpiakin lauluja, hmm? Myös vetäjä oli ehkä vähän vaisun oloinen, odotin jotenkin iloisempaa meininkiä, mutta jospa hänellä oli vain jostain syystä veto pois... Meidän poika taisi olla porukan pienin, mutta uskon kuitenkin, että hän sai hommasta jotain irti. Oli muuten varmaan huippua, kun sai olla niin pitkän aikaa yhtä soittoa sylissä pomputeltavana. Lisäksi tykkäsi kovasti katsella muita vauvoja.

Myös vauvauinnissa olemme ennättäneet käydä nyt muutaman kerran, ja se tuntuukin olevan hurjan mieleistä hommaa. Äiti ja isikin tykkäävät siitä kovasti ja onpa kiva kun on joku koko perheen yhteinen juttu! Nuo muskarit ja muut kun tuppaavat olemaan sellaisiin aikoihin, että ovat väistämättä äiti+lapsi -menoja, isä kun on töissä. Tässä saavat vähään aikaan olla meidän harrastuksemme, mamma/vauvatreffejä lukuunottamatta, en halua kasata meille touhua liiaksi - ihanaa, kun on välillä ihan tavallista, aikataulutonta arkea, ja taitaa se vauvallekin olla hyväksi, ettei liikaa harrasteta...

Muuten arki rullaa entisellään. Soseita on maisteltu edelleen, yleensä aina illalla vähän ennen iltavelliä. Kaikki mitä suuhun työnnämme, menee myös alas. Ihanan kuuliainen poika ; ) Osa ruuista aiheuttaa vähän hämmentyneempiä ilmeitä, kuin toiset. Banaanin kanssa tapahtui kuitenkin niin, että ennenkuin ensimmäinen lusikallinen ehti mahaan asti, se tuli samantien ylös tuoden mukanaan aiempiakin ruokia. Ei sitten uskallettu antaa sitä enempää sillä kertaa... Liekö joku kertaluontoinen juttu, vai eikö banaani sitten sovellu hänelle, saa nähdä.

Yöt ovat edelleen levottomia. Yleensä joka yö tulee yksi pidempi, muutaman tunnin unijakso (viime yönä 23-06), mutta sitten kun ekan kerran herää, ei meinaa millään nukahtaa, ja sitten kun nukahtaa, nukkuu levottomasti ja havahtuu pienimpäänkin risaukseen. Ja joka kerta nukuttaminen kestää pari tuntia, viime yönä valvottiin klo 06-08, sitten poika nukkui vielä puoli kymmeneen saakka, itse en tuon kuuden herätyksen jälkeen enää nukkunut...

Minä puran herkästi väsymystäni Mieheen, mikä on huono homma. Vaikka kuinka päätän etukäteen, että ensi kerralla kun väsyttää, en kiukuttele hänelle, en vaan aina voi itselleni mitään... huoh. Ihmeen kärsivällinen hän on ollut, nostan kyllä hattua! Tiedän, että hän tekee kaikkensa, jotta me saisimme nukuttua, touhuilee aamulla töihin lähtiessään mahdollisimman hiljaa, päästää karvaiset ystävät ulos ja ruokkii jne. Kyllä me kuitenkin tosi hyvä tiimi ollaan ja olen mä vaan onnentyttö ♥

Terveisiä vaan äitiysLOMALTA...! Kiinnostaisi kovasti tietää, montako lasta sillä tyypillä on itsellään, joka kyseisen termin on keksinyt ; ) Onneksi tämä on sentään kivaa työtä! Ja tekisin mielelläni pidempäänkin, jos se taloudellisesti vain olisi mahdollista, nyt joudun palaamaan syksyllä töihin. (En ole edes uskaltanut ajatella sitä vielä, sen verran vain selvitin, että hoitopaikkaa pitää hakea 4kk ennen tarvetta.)

Mutta siis tosiaan ainakin tämänpäiväinen äitiyslomailu on pitänyt sisällään täysipainoista viihdetirehtöörinä toimimista... Pojalla on kova hinku liikkua, ja jatkuvasti saa olla häntä kääntämässä, kun jää johonkin jumiin. Ryömiminen ei ole edistynyt, pääsee eteenpäin niin hitaasti, että ei enää juurikaan yritä, pyörii vain kellonviisarin tapaan ympäri. Sen verran kuitenkin liikkuu, että on hetkessä pois matolta, ja pari kertaa jo otsa on osunut kaapin reunaan... onneksi ei kovaa, sen verran vain, että närkästynyt huutohan siitä seuraa. Lisäksi kyllästyy pian yrittämään eteenpäin ja alkaa itkemään, sitten pitääkin keksiä jotain muuta virikettä. Parasta huvia olisi hyppyyttäminen, mutta äidin kädet eivät sitä kovin kauan jaksa yhtäjaksoisesti tehdä. Nyt tuntuu, että ryömimistä enemmän olisi kiinnostunut siitä istumisesta. Haluaisi koko ajan, että häntä vedetään käsistä istumaan, kun on selällään, ja sitterissä yrittää kammeta itseään eteenpäin ihan väkisin... Saa nähdä minkälainen ikiliikkuja tuosta vielä tulee.

Äänenkäyttöäkin on taas parin päivän aikana treenattu kovasti, hurjia kiljaisuja päästelee kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Tuntuu, että aina kun poika herää unilta, on taas uusia ääniä kokeiltavana. Ja välillä oikein vetää kunnolla henkeä saadakseen päästellä kunnon kiekaisuja... onneksi ei asuta kerrostalossa ; ) Tänne mahtuu kyllä ääntä!

Soseiden maistelu on sujunut hyvin, ja poika avaa kiltisti suunsa aina kun lusikka lähestyy, ja sanomme: "Suu auki!" : ) Samoin iltavelli menee edelleen alas hujauksessa. Unien kannalta noilla tuhdimmilla ruuilla ei oikeastaan ole ollut mitään vaikutusta. Päinvastoin, yöunissa on tapahtunut melkoinen taantuminen. Toissayönä heräiltiin vähintään parin tunnin välein... Viime yö oli parempi, poika nukkui klo 23-08 heräten syömään viideltä ja seitsemältä. Tutista on alkanut olla hyödyn lisäksi myös haittaa; jos hän nukkuu kevyesti, hän helposti herää siihen kun tutti tipahtaa suusta. Itse kuulen aina, kun tutti tipahtaa suusta patjalle : D Tiedän sitten nousta samantien lykkäämään sen takaisin suuhun.

Tällaista tänne, ihanaa arkea : )

Tervetuloa uusi, hyvä vuosi!

Hyvää uutta vuotta! Sen verran paljon on ollut ohjelmaa ja sosiaalista kanssakäymistä tässä joulun ja vuodenvaihteen tienoilla, että en ole ehtinyt käydä ollenkaan kuulumisia kertomassa. Tänään onkin merkkipäivä: 4 kuukautta tuli täyteen!

Meidän vuotemme alkoi yhtä iloisissa merkeissä, kuin edellinen päättyi. Kyllä tuo juniori tuo ihan hurjan onnellisuuslisän sekä kaikkiin juhlapyhiin, että ihan tavalliseen arkeen! Ihanaa, että saa aloittaa uuden vuoden tällaisissa tunnelmissa. Elän kyllä epäilemättä elämäni onnellisinta aikaa, pitää hetkittäin oikein keskittyä ja pysähtyä miettimään asiaa. Pelottaa, että tämä aika livahtaa ohi liian nopeasti.

Joulu vierähti rattoisasti - sekä poika, että vanhemmat olivat olleet kiltteinä, ja saivat aukoa mieluisia paketteja. Poika useampia kuin äiti ja isi. Välipäivinä oli ohjelmassa sukulaisvisiittejä puolin ja toisin. Olemme nyt myös kokeneet ensimmäiset yökyläilymme, jotka sujuivat oikein mallikkaasti. Unetkin sujuivat lähes samanlailla kuin kotona. Uusi vuosi vastaanotettiin kivasti ja rauhallisesti ystäväpariskunnan luona, joilla on myös vauva. Kovin riehakkaaksi juhlinta ei siis päässyt, viihdyttiin ruokaillen ja seurapeliä pelaillen. Vauvat torkkuivat ja söivät vuoronperään.

Pojan kanssa on ollut viime aikoina hurjan leppoisaa. Hänestä on kuoriutunut oikein valloittava tapaus. On yleensä aina superhyvällä tuulella, ja hymyilee hangonkeksinä äidille, isille, ja kaikille muillekin (vielä ei ole minkäänlaista vierastamista havaittu). Äänen voisi myös sanoa löytyneen, ja hetkittäin äänenkäyttö kohoaa sille tasolle, että ei voi puhua mistään jokeltelusta, älämölö lienee kuvaavampi termi ; ) Pojan kaikkien aikojen ultimate-suosikkilelu taitaa olla joulukalenteri. Innostuu siitä ihan hurjasti, ja tuntuu, että voisi pulista sille tuntikausia. Se on hauska kuvakalenteri, jossa on paljon pieniä yksityiskohtia.

Hurjan kova kiire pienellä vain tuntuu johonkin olevan, muutama päivä sitten aloitti jo ryömimisen! Alusta asti on tuntunut, että hänellä on hirmuinen hoppu liikkumaan, ja meininki näköjään vain jatkuu. Hitaastihan se vielä sujuu, mutta eteenpäin mennään kuitenkin. Samantien, kun hänet asettaa selälleen, pyörähtää ketterästi mahalleen ja lähtee pyrkimään eteenpäin. Ja harjoittelu alkaa heti, kun aamulla saa silmänsä auki... Harjoittelu ei useinkaan tapahdu varsinaisesti "Ilon kautta" -teemalla, usein ryömitään vaikeroiden, lähes itkun kanssa, kun eteenpäin ei pääse vielä toivotulla vauhdilla ; ) Se näyttää hetkittäin melko hullunkuriselta... ja niin liikkikseltä ♥ Pirteänä ryömiminen tapahtuu suht normaalisti, väsyneenä taas mittarimato-meiningillä: nostaa pepun ylös ja suoristaa itsensä. Hivenen koomisen näköistä sekin : )

Lisäksi pojalla on kova hinku istua, koko ajan kampeaa itseään istuvampaan asentoon. Tälläkin hetkellä istuu sylissäni katselemassa, kun aamun liikuntatreeni alkoi jälleen muuttua vähän liian pakkomielteisen kuuloiseksi :D Piti ottaa kaveri hetkeksi jäähylle rauhoittumaan... (edit. Piti tovin kuluttua palauttaa takaisin leikkimatolle, kun sylissä olo alkoi käydä tylsäksi.) Neuvolalääkäri oli sitä mieltä, että saa tukea vasten istuakin sen verran, kuin haluaa, kun on niin jäntevän ja pontevan oloinen vauva. Mistä tulivatkin mieleeni parin päivän takaiset neuvolan mitat: 6070g/62,5cm. Pikkuinen kirppu siis edelleen, mutta hienosti kasvaa johdonmukaisesti omalla käyrällään. Siksikin liikkuminen lienee niin vaivatonta, kun on noin sirorakenteinen (toki runsas liikkuminen myös kuluttaa energiaa). Ystäväpiirin pyöreämmät vauvat eivät ole ollenkaan yhtä innostuneita liikkumisesta.

Otimme muuten pienen varaslähdön kiinteisiin, ja aloitimme jo pari iltaa sitten vähän maistelua. Lisäksi iltapalaksi on annettu maissivelliä, mikä osoittautui suureksi herkuksi: pullo tyhjenee hujauksessa! Aivan alkuun hän sai maistella kukkakaalisosetta, ja lusikan kärjellä mansikkaa. Molemmat aiheuttivat hämmentyneen oloista maiskuttelua, mutta kiltisti avasi suunsa. Lisäksi poika sai "järsiä" suurta kurkunpalaa, siihen suhtautui samanlailla kuin mihin tahansa puruleluun. Isi on myös antanut pojan maistaa paria uutta makua sormenpäästä, lohta ja mustaherukka(?)hilloa. Molemmat saivat aikaan hivenen hämmentyneen ilmeen, hauska seurata pienen reaktioita uusiin makuelämyksiin.

Pojalle on siis tullut paljon uusia kehitysvaiheita. Kun tähän vielä lisää kovan, kovan innokkuuden seurusteluun, lienee luonnollista, että jonkun verran tämä kaikki on nukkumiseen vaikuttanut. Päiväunet ovat lyhentyneet, ei oikein malttaisi nukkua kun haluaisi touhuta niin paljon kaikkea. Lisäksi yöunet ovat vähän taantuneet, nykyisin herätään kerran, kaksi yössä ruokailemaan. (Tähänastinen uniennätys oli jo 8h 40min yhtä soittoa... aah!) Toisinaan jopa useammin, tosin joskus riittää vain tutin laittaminen suuhun. (Hän on muuten tosiaan alkanut pitää jonkun verran tutista, lähinnä siis nukahtaessa ja turvakaukalossa, ja yritämme pitääkin tutinsyönnin vain niiden yhteydessä.) Lisäksi poika ei aina malttaisi syödä, kun pitää hymyillä äidille, tai katsella pää pyörien ympärilleen. Nauroin Miehelle, että ei enää onnistu sen "lempeän katsekontaktin" toteuttaminen vauvaa syöttäessä, jota suositellaan, kun ei oikein uskalla edes katsoa silmiin kun kaveri alkaa heti nauraa ja syöminen unohtuu.

Äidin ja isin kuulumisia sen verran, että ovulaatiotestiin ilmestyi hymynaama... Kaksi viikkoa myöhemmin kuin normikierrossa, meinasin jo luovuttaa testailun suhteen. Odotukset eivät ole suuret (oikeastaan eivät minkäänlaiset), mutta romanttisia hetkiä vietettiin kuitenkin. Eihän sellaista arpalippua voi lunastamatta kuitenkaan jättää ; ) Lähipiirissä on useita sellaisia, joilla on ensimmäinen lapsi hoidoilla, ja toinen on tullut yllätyksenä luomusti. Tyhmää, niin tyhmää elätellä toiveita, että sellainen ihme omalle kohdalle sattuisi, mutta niin kauan kuin on olemassa edes teoreettinen mahdollisuus siihen, en kyllä voi itselleni mitään. Tulevaisuuden hoitokuvioitakin on jo vähän mietitty, sillä kovin pitkään emme halua/uskalla odotella. Niistä lisää myöhemmin. Pikkusisaruksesta siis tässä ohessa haaveillaan, mutta nautitaan täysillä tästä murusestamme, johon molemmat ollaan ihan lääpällään : )