9.9.2011

Viikonloppu - tervetuloa!

Aika on madellut. Odotan sunnuntaita ihan hirveästi, sitten kuullaan mitä Pergoveris on saanut aikaan. Oon ollut muutaman päivän tosisuperextrakiireinen töissä ja muutenkin, ja voisi kuvitella, että en ole liikoja ehtinyt miettiä hoitoa, mutta onhan se koko ajan mielessä. Olen odottanut viikonloppua kuin kuuta nousevaa. Normaalisti olisin käynyt ultrassa jo eilen tai toissapäivänä, mutta emme siis löytäneet lääkärin kanssa yhteistä aikaa: ensin olin itse työreissussa ja sitten lääkäri ei ollut loppuviikosta paikalla. Eka ultra on nyt sitten sunnuntai-iltana, ja hermostuttaa, kun pitää näin pitkä aika pistellä ilman tietoa siitä, miten se tehoaa. No, sunnuntaina voidaan tarvittaessa tarkistaa sitten annostusta. Pergoveris on ollut muuten ihan pala kakkua, mutta pari kertaa pistäminen on sattunut niin kovin, että on ollut vain pakko purra hampaat yhteen ja ruutata väkisin koko sisältö sisuksiin. Mistä lie johtuu!? Lisäksi meillä on huomenna menoa, ja joudun hoitamaan homman jossain julkisessa vessassa, nice.

Ei ole mitään järkevää sanottavaa, pakko vain jotenkin saada aika kulumaan tässä odotellessa. Huokaus. Onneksi mieliala on ollut hyvä: tasapainoinen olo. Enkä ole kiukutellut oikeastaan yhtään :) Hyvä! Pitää nyt vaan koittaa ottaa coolisti...

Tunnelma: Mitäänsanomaton. Odottava ja hermostunut.

2 kommenttia:

  1. Äsken omaa blogikirjotusta kirjottaessa sä tulit jotenki ihan tosi vahvasti mieleen, ja lennätin taivaalle pyynnön ja toiveen, että juuri sinä saisit pian tulla raskaaksi. Toivoisin ihan älyttömästi, että saisit kokea äitiyden!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, ihana <3 Olipa kauniisti sanottu, ilahduin ihan hirmuisesti sun kommentista :) Aurinkoa sun päivään!!!

    VastaaPoista