20.9.2012

Baby steps eli totuttelua vauva-arkeen

Täällä pikkuhiljaa opetellaan elämää vauvan kanssa, ihmeen luontevalta se kyllä tuntuu!

Tänään kävin pienen kanssa ekan kerran neuvolassa. Kaikki oli hyvin, oli tullut lisää sekä painoa, pituutta, että päänympärystä, mutta painoa olisi saanut tulla vähän enemmänkin. Huomenna tulee kuluneeksi kaksi viikkoa syntymästä, ja syntymäpainosta uupui vielä 60g. Imetys on käynnistynyt ihan mukavan tuntuisesti, maitoa ei tule hurjasti, mutta periaatteessa sen pitäisi riittää. Hetkittäin sitä ihan valuu, ja etenkin silloin kun poika on ruokailemassa - näköjään se vauva on paras heruttaja... Pumppaamalla olen syötön yhteydessä saanut toisesta rinnasta kolmisenkymmentä ml maitoa, mikä ei ole mitenkään hirveästi. Lisäksi poika syö pääsääntöisesti pontevasti ja ote on hieno, mutta toisinaan unohtuu vain hengailemaan rinnalle, se kun tuntuu olevan ainoa satavarma paikka jossa rauhoittuu. Päätimmekin neuvolantädin kanssa, että annetaan viikon ajan lisäksi tilkkanen korviketta joka päivä, esim. 2 x 30ml, ja katsotaan miltä paino näyttää viikon päästä. Harmittaa vähän, mutta pääasia, että vauva kasvaa! Enkä usko, että lisäsyötöt ovat ratkaisu, sen verran paljon hän nytkin jo roikkuu rinnalla, varsinkin yö- ja ilta-aikaan. Murhetta en suostu tuosta asiasta kuitenkaan ottamaan, mielestäni se on kaikista mahdollisista ongelmista pienimmästä päästä.

Nyt olemme kokeilleet sekä vaunuttelua, että autoilua, ja ilokseni sain todeta, että molemmat toimivat tehokkaana nuijanukutuksena, ainakin toistaiseksi. Ensimmäisellä automatkallamme hän huusi lämpöpuvun puettuani pää punaisena (ja on muuten ruvennut kirkumaan varsin pontevasti, jos asiat eivät mene oman mielen mukaan; samalla hetkellä kun ongelma korjataan, hän hiljenee kuin taikaiskusta) asettaessani häntä turvakaukaloon. Ja naps vain! Samantien kun auto liikahti, hän vaipui uneen. Piti oikein nousta peruuttamisen jälkeen tarkistamaan, onko kaikki kunnossa. Tänään hän nukkui koko neuvolareissun ajan, heräsi vain kulmat kurtussa kitisemään siksi aikaa, kun revittiin vaatteet pois, punnittiin ja mitattiin. Voi, kun olisi jatkossakin noin helppo matkustaja! Meiltä kun ei pääse mihinkään ilman autoa, ja vaunuissakin olisi hyvä viihtyä, että saadaan ulkoilutettua koiraa yhdessä päivittäin, eikä Miehen tarvitsisi lähteä viemään sitä heti töistä palattuaan lenkille.

Muuten poika tuntuu olevan aika keskivertotapaus. Pääasiassa tyytyväinen, mutta levottomiakin jaksoja on. Öistä joka toinen on rauhallinen, ja joka toinen levoton, viime yö lukeutui viimeksi mainittuihin... Hän ei juurikaan itkenyt, mutta ei asettunutkaan oikein kunnolla, ähisi, hihkui, heilutti käsiään, ja kaipasi läheisyyttä (= rinnalla oloa...). Katsotaan, miten ensi yö sujuu, jos tänään annamme illalla pikkuisen tuhdimmin ruokaa.

Nukkumisjärjestelyt ovat pohdituttaneet minua paljon. Ajattelin ennen, että ehdottomasti omaan sänkyyn nukkumaan. No, pari yötä kokeilin, mutta itselleni on osoittautunut paljon armeliaammaksi ratkaisuksi nukkua poika vieressä. Aina, kun nousen sängystä ylös, herään sen verran, että en saa pitkään aikaan unta. Ja siinä vaiheessa, kun uni tulisi, käsky käy taas... Siispä ratkaisumme on toistaiseksi perhepeti. Alussa varsinkin hermoilin sitä, että jos kierähdän vauvan päälle, mutta sairaalassa kovasti vakuuttelivat, että äidin hormonit suojaisivat siltä. Ja melkoista koiranunta kyllä nukun, ja havahdun herkästi vauvan liikkeisiin. Isän ja vauvan väliin olen asettanut pitkulaisen pehmolelun, kun isän liikkeistä ei kuulemma ole samaa varmuutta, kuin äidin. Jossain vaiheessa on siis edessä omaan sänkyyn opettaminen, mutta jospa se onnistuisi siinä vaiheessa, kun yösyötöt vähenevät tai loppuvat.

Ensimmäisen viikon ihmettelimme kaikkea: vauvan hengityksen rohinaa, silmien rähmimistä, epäsäännöllistä hengitystä, navasta tulevaa verta... You name it! Tulimme aika pian siihen tulokseen, että hivenen ylihössöjä ensikertalaisvanhempia tässä ollaan... ja löysinkin muuten netistä luotettavan tuntuisen sivuston, jossa oli luettelo kaikista vanhempia askarruttavista asioista vauvoihin liittyen, ja sehän oli identtinen meidän listamme kanssa ; ) No, tuo hengitysasia oli noista ainoa, joka kunnolla huolestutti, kun vauva siis on joskus lyhyitä hetkiä hengittämättä (muutaman sekunnin), ja jatkaa sitten taas. Se on ilmeisesti hurjan yleistä vauvoilla, toiset sanovat, että täysin normaalia, toiset ovat kehottaneet tutkimaan lisää. Meidän neuvolantätimme sanoi, että kuulostaa normaalilta, ja jos vauva ei näytä siihen reagoivan (väri ei muutu yms.), ei varmaan tarvitse tehdä mitään muuta kuin seurailla vähän. Hän sanoi kysymyksen tulevan eteen niin usein, että tuntuu olevan hyvin tavallinen vaiva vauvoilla.

Olen melko lailla tyytyväinen tekemiimme hankintoihin. Ainoa, joka taitaa jäädä vähälle käytölle (harmittaa kyllä, jos rahanmeno oli turha) on rintapumppu, sillä jos vauva tarvitsee enemmän ruokaa, lienee viisaampaa syöttää hänet molemmista rinnoista, ja jättää pumppaamatta kokonaan. Vauva kun saa kuulemma imettyä pumppua tehokkaammin. Imetystyyny sen sijaan on ollut loistava hankinta! Jos nyt voisin muuttaa jotain, ostaisin vain vielä pidemmän tyynyn, joka menisi mukavasti selänkin taakse. Lisäksi kääntöhihalliset bodyt ovat osoittautuneet kullan arvoisiksi, sillä ainakin meidän vauvelimme huiskii käsillään niin paljon, että tumput lentävät käsistä samantien. Hänellä on myös kuivat kädet, ja aamuisin rasvaan ja öljyän kädet aina kunnolla, ja saavat sitten rauhassa imeytyä hihojen sisällä. Kädet kun tuppaavat menevän vähän väliä suuhun. Lisäksi olen tykästynyt saamaamme unipussiin, ja poikakin vaikuttaa tyytyväiseltä sen kanssa. Jalat saavat olla vapaana, ja vaipanvaihtokin käy kätevästi.

Täällä siis totutellaan yhteiseloon! Toivottavasti aurinkoiset syyspäivät jatkuvat : )

17.9.2012

Synnytys/sektiokertomus

40+0 ja 40+1 illalla kokeiltiin, josko synnytys innostuisi käynnistymään kahden miellyttävimmän S:n avulla. Ei – en siivonnut. 40+1 illalla, Saunan ja sitä seuranneen S:n jälkeen huomasin melko pian limatulpan lähteneen irtoamaan. Lisäksi alkoi tuntua sellaisia menkkamaisia kipuja, jotka seuraavan päivän ja illan aikana tajusin supistuksiksi. 40+2 illalla klo 20 niitä alkoi tulemaan 10 min välein, ja klo 22 alkaen tiheämmin. Soittelin sairaalaan, ja käskivät lähteä tulemaan (puolen tunnin ajomatka) siinä vaiheessa, kun tulevat 2 tunnin ajan 5 min välein. Odottelin siihen saakka, kunnes niitä tuli 5-7 min välein, vaikka mietinkin, että vieläkö hetken kärvistelisin ja antaisin Miehen nukkua vielä jonkun aikaa. Onneksi en antanut; kotoa lähtiessä supisteli hetkittäin 4 min välein, ja sairaalaan päästyämme (klo 04:30) 3 min välein. Kätilö, joka vastaanotti meidät, oli sitä mieltä, että olen aivan liian hyväkuntoisen oloinen tullakseni synnyttämään, mutta laittoi minut käyrään. Siitä siirryimmekin suoraan synnytyssaliin, kohdunsuun ollessa 4 cm auki.

Salissa odottelimme tilanteen edistymistä ja kaikki vaikutti oikein lupaavalta. Ensin mentiin ihan ilokaasun voimin, klo 7 jälkeen alettiin suunnitella puudutusta. Päivystävä lääkäri oli kiireinen, ja sanoi, että ei ehdi laittaa epiduraalia, mutta sen sijaan spinaalipuudutuksen. Näin edettiin, ja puudutus auttoi hyvin, sen laittaminen tosin tuntui epämiellyttävältä. Kalvot puhkaistiin 07:40, kun laitettiin anturi lapsen päähän. Vähän ennen yhdeksää kohdunsuu oli auennut 7 cm, ja yritin liikkua saadakseni vauvaa laskeutumaan alaspäin. Tanssimme Mieheni kanssa, kävelin, ja istuin pallon päällä. Kertomuksessa on merkintä ”Isä hienona tukena”, ja niin tosiaan oli. En tiedä, miten olisin jaksanut koettelemuksen ilman häntä, hän oli aivan mahtava! Supistukset olivat ihan mielettömän kivuliaita, eikä synnytys edennyt toivotusti.

Klo 11 jälkeen puudutuksen vaikutus alkoi heiketä, ja 12:27 valmisteltiin toinen spinaalipuudutus. Minua varoitettiin tästä, kuulemma kiukkuisesta ja kiireisestä lääkäristä, eikä aiheetta. Hän oli minulle erittäin epäystävällinen, ja kohteli siinä määrin huonosti, että olemme jo lähettäneet sairaalaan palautetta hänestä ja asia on mennyt eteenpäin. Puudutus auttoi kohtalaisesti kipuihin, mutta melko pian tämän jälkeen supistukset alkoivat harveta, ja tulivat enää 6-10 min välein. Klo 15 jälkeen alettiin puhua sektiosta; supistukset heikkenivät, vauva oli väärässä asennossa (avotarjonta), ja lähtenyt nousemaan takaisin ylöspäin. Lääkäri, joka tuli katsomaan tilannettamme, oli sitä mieltä, että ei ole mitään järkeä enää kiusata minua tai vauvaa, ja aletaan valmistella kiireellistä sektiota.

Lantioni on hyvin suurella todennäköisyydellä niin ahdas, että se oli yksi syy ongelmiin. Täsmälleen oikeassa tarjonnassa olisi voitu yrittää vielä alakautta esim. imukupin avulla, mutta tuo tarjonta olisi joka tapauksessa vaatinut enemmän tilaa. Kuulemma mahdollisen seuraavan raskauden osalta päädyttäisiin todennäköisesti suunniteltuun sektioon. Synnytyskokemukseni oli tuota yhtä epämiellyttävää lääkäriä lukuunottamatta positiivinen, ja tunsin olevani hyvissä käsissä. Jälkikäteen ajateltuna olisin ehdottomasti halunnut epiduraalin sen spinaalin sijaan. Muut ratkaisut olivat mielestäni oikea-aikaisia ja oikeita. Missään vaiheessa en ollut varsinaisesti huolissani (vaikkakin tuskissani ja ihan kuolemanväsynyt, valvottuani leikkausvaiheessa 32h putkeen), sillä vauva oli koko ajan pirteän tuntuinen, potki masussa normaalisti, ja sydänäänet olivat erinomaiset.

Kun päätös leikkauksesta tehtiin (olo oli kieltämättä siinä vaiheessa äärettömän helpottunut), asiat tapahtuivat vauhdilla! Mies sai tulla mukaan (koska kyseessä ei ollut hätäsektio), ja siellä me yhdessä odottelimme, kun poika kaivettiin ulos. Aloin itkeä vuolaasti jo siinä vaiheessa kun vauvaa alettiin leikata ulos, ja se tunne, kun kuulin hänen ensimmäisen äännähdyksensä – sanat eivät riittäisi sitä kuvaamaan. Poikaa näytettiin minulle, ja isä sai mennä mukaan häntä puhdistamaan, ja mitä olimme kovasti toivoneetkin, leikkaamaan napanuoran : ) Poika tuotiin pikaisesti isänsä kanssa minua tervehtimään, jonka jälkeen minut vietiin heräämöön. Sinne he tulivat perässä minun luokseni, ja sain pienokaisen samantien ihokontaktiin. Sieltä sitten yhdessä perhehuoneeseemme, kun oloni sen salli.

En pysty mitenkään kuvaamaan sitä mieletöntä rakkautta, joka valtasi minut samantien kun hän oli maailmassa. En voi ymmärtää, miten jotakin voi rakastaa noin valtavasti, ja onnentunne on sanoinkuvaamaton. Lisäksi olen kiitollinen maailman parhaalle Miehelleni siitä, miten hienona tukena hän oli tuolloin, ja on ollut sen jälkeenkin. Ihanaa katsoa häntä ja poikaansa yhdessä.

Arki on käynnistynyt ihan mukavasti, vauvaa on ihana hoitaa. Väsymystä riittää, mutta siitä huolimatta olo on euforisen onnellinen, sen avulla sitä kai jaksaa. Eilen kävimme jo ensimmäisellä, aurinkoisella vaunulenkillämme, ja pari päivää sitten kävi neuvolantäti kotikäynnillä, mikä olikin oikein mukava visiitti. Ja saimme muuten oikein mustaa valkoisella, että meillä on ”hieno poika”, minkä jo toki tiesimmekin ; ) Täällä siis pikkuhiljaa tutustutaan toisiimme : )

9.9.2012

Hän on täällä!

Rakas lapsemme. Hurmuripoikamme. Meidän ihmeemme.
Hän tuli maailmaan 7.9.2012, teki meistä isän ja äidin, teki meistä perheen.
Kiitos.

(Kerron tähän johtaneista tapahtumista tarkemmin tuonnempana. Yritin jo aiemmin postata jotain kännykän kautta, mikä osoittautui jostain syystä liian haasteelliseksi. Kaikki on siis aivan loistavasti, ja nyt totuttelemme ikionnellisina tähän uuteen arkeen.)

4.9.2012

40+0

Tänään on siis THE SUURI PÄIVÄ, viikot ovat täynnä. Ja näköjään tämä päivä olikin vain yksi päivä muiden joukossa... täällä siis vain odotellaan, ei vieläkään mitään merkkejä pikkuisen tulosta.

Tänään kävin näillä näkymin viimeisen kerran (jos ei loppuviikon aikana ilmene mitään mieltä askarruttavaa) neuvolassa tyhjin käsin. Kaikki näytti olevan hienosti, beibe oli oikein pontevan kuuloinen, hemoglobiini noussut jo 137:ään (ilman mitään rautalisää!) ja kaikki näytti muutenkin oikein mallikkaalta. Jos synnytys ei käynnisty tämän viikon aikana, meillä on seurantaultra viikon päästä, eli 41+0. Neuvolantäti oli tänään sitä mieltä, että jos murunen ei vielä silloin ole syntynyt, luultavasti käynnistävät sitten...

Nyt vain peukut pystyyn, että jotain alkaisi tapahtua!!! Kaikki ässät on jo kokeiltu, mutta pitänee vetää uusi kierros siltä varalta, että olimme liian hätäisiä niiden kanssa - sauna siis lämpiää... ;)