Perjantai

Herranen aika, miten se aika kuluukaan! Tänään on tämän haasteen viimeinen päivä! Enkä nytkään ole ihan niin paljon ehtinyt kirjoitella, kuin olisin ajatellut. Viikko on ollut melko touhukas, mutta mielestäni aika keskivertoviikko kuitenkin.

Eilispäivän kohokohdasta pitää vielä mainita, että nuo yhteiset aamutorkuthan olivat meille (mulle ja pojalle, Miehellä on kyllä parit aamutorkut poitsun kanssa ollut) harvinaislaatuinen tapaus. Yleensä poika innostuu ihan hurjasti, kun menen kurkistamaan pinniksen laidan yli, ja innostuu kyllä niin kovin, ettei toivoakaan mistään torkahtamisesta. Niin myös tänä aamuna. En tiedä kauanko hän oli sängyssään pulissut, luulen itse nukkuneeni autuaasti, kun oma yöni oli vähän levoton. Poika nimittäin pärähti ilman mitään näkyvää syytä itkemään lohduttomasti puoli kahden aikaan (paha uni?), ja molemmat Miehen kanssa poukottiin säikähtäneinä pystyyn. Jonkun aikaa piti lohdutella, ennen kuin jatkoi uniaan niinkuin ei mitään. Omituista, mutta tosiaan oisko nähnyt pahaa unta? Sitä olen muuten miettinyt, että minkähänlaisia pahoja unia noin pienet voivat nähdä, jotka eivät vielä tiedä mistään mitään...?! Hmm.

No, kun tänä aamuna menin katsomaan pulisevaa poikaa, korviin asti ulottuva hymy valaisi naaman, ja siitä se päivä sitten käynnistyi. Otin pojan viekkuun, mutta huiski ja touhusi niin vimmatusti, että eipäs tosiaan torkahdettu tänä aamuna. Päivä oli leppoisa normipäivä, käytiin yhdessä aurinkoisella vaunuttelulenkillä. Touhuttiin tavallisia juttuja, mm. "kävelytin" poikaa kainaloista roikottaen, ja sekös oli ihan hirmuisen hauskaa. Myös istutin pojan sitteriin, ja soitin hänelle pianoa ja laulelin vähän, sekin oli mieluista puuhaa. Tosin ei kauaa jaksanut istuskella paikallaan, ja äidinkin mielenkiinto musisointiin herpaantui ja aloin esitellä hänelle pehmoleluja (omia vanhojani), joita hän ei ollut vielä nähnyt. Hymyili jokaiselle, ja tietysti jokaista piti myös vähän maistaa. Muuten poika touhuili ihan tavallisia juttuja. Sellaiset hetkelliset kiukustumishuudot ovat muuten viime aikoina selkeästi lisääntyneet, samoin kuin muutkin eri tilanteisiin liittyvät äänet.

Päivällä tutkailin netistä noita syöttötuoleja, ja sen Tripp Trappin kyllä haluaisin. Tulisikohan sitä käytettyä sitten pitkään, että olisi hintansa väärti...?! Tuntuvat käytettynäkin (kaikkine baby setteineen ja pehmusteineen) olevan niissä hinnoissa, että taitaisi olla sama ostaa uusi, saisipahan ainakin mieleisensä. Laitetaan asia mietintämyssyyn.

Päivän kohokohta: On vasta tulossa! Saamme nimittäin illaksi mieluisia vieraita, poitsun iloksi myös pikkuväkeä.

Tämä viikkohaaste osoittautui itselleni hurjan työlääksi, tai ainakin pisti miettimään, onko elämäni oikeasti näin "kiireistä" (joskaan mitään kovin mainittavaa en ole tällä viikolla saanut aikaiseksi), että on hankalaa kerran päivässä malttaa istahtaa puoleksi tunniksi kirjoittelemaan. Ja kun koneen äärellä kuitenkin paljon istuskelen, mutta ilmeisesti pääasiassa vain päämäärättömästi surffaillen. Olen hirmu iloinen, että haastetut innostuivat hommasta - tosi kivaa kuulla muiden arjesta! Sen lisäksi, että aikaa omaan kirjoitteluun ei tällä viikolla ollut odotetusti, olen myös ikäväkseni ehtinyt tutkailla muiden kuulumisia vain pikaisesti. Viikonloppuna aionkin tutustua muiden touhuihin oikein ajan kanssa. Kiitos vielä ihanille osallistujille : )

Puolivuotias

Oi miten aika voi kulua näin nopeasti!?! Meidän pikkuinen on jo puolivuotias!

Tänä aamuna poika nukahti viereeni, kun otin hänet pois sängystään pulisemasta, olipa ihanaa torkahtaa yhdessä ♥

Muuten torstai oli normipäivä, onneksi valoisa ja aurinkoinen sellainen.

Päivän kohokohta: Yhteiset aamutorkut.

Keskiviikko

Huh, kylläpä tämä haaste käykin ihan työstä - siis päivittäinen päivittäminen... ; )

Eilinen keskiviikkopäiväkin oli hauska! Meillä oli treffit parin läheisen ystävän ja vauvojensa kera. Nyt vauvatkin tietysti saavat jo noista tapaamisista paljon enemmän irti, kuin silloin alussa. Osaavat jo kinastella leluista, ja suunnistaa määrätietoisesti toisiaan kohti. Ja koko ajan saa olla huolehtimassa, ettei vähän isompien pikkuisten otteet käy liian rajuiksi : D Kaikenlaista huitomista ja korvasta vetoa eilenkin pääsi tapahtumaan. Suuri osa myös meidän juniorin toimesta, lisäksi yritti ahkerasti kiskoa tytöiltä hameita alas. Ihanaa oli, kyllä se vaan tekee aina niin hyvää jutskailla samassa elämäntilanteessa olevien kanssa - maailma tuli taas paljon paremmaksi.

Päivän kohokohta: Vauvatreffit! Äidillä lisäksi iltameno: aloitin uuden harrastuksen. Tärkeä juttu, josta olen pitkään haaveillut.

Tänään onkin suuri päivä, meidän prinssi täyttää jo puoli vuotta ♥

Yritän illalla kirjoittaa jotain puolivuotispäivän kunniaksi.
 

Tiistai

Palataanpa tiistaipostauksen aluksi vähän maanantaihin. Pojan poski nimittäin punotti eilen illalla sen verran, että pelkään sen paleltuneen vähän :( Ulkona oli muutama aste enemmän pakkasta kuin ennen, mutta pakkasin pojalle hurjan määrän vaatetta päälle, ja hän uinaili vaunuissa verhon takana, eipä olisi viiman pitänyt käydä sinne. Poski oli kuitenkin punainen koko illan. Rasvasimme Bepanthenilla, ja tänä aamuna ei enää punottanut, mutta vähän siinä vielä jotain näkyy. Toivottavasti poski ei paleltunut niin pahasti, että paleltuu sitten aina jatkossa helposti. Harmittaa :(

Aamuruokailun aluksi koettiin taas pienimuotoinen show. Syötämme pojan toistaiseksi sitterissä. (Syöttötuoli olisi hankintalistalla.) Mies tykkää syöttää poitsun niin, että sitteri on pöydällä. Itse taas istun mieluummin pojan kanssa lattialla. No, aamulla asetin pojan sitteriin - lattialle - ja tämä alkoi parkua. Ei huolinut mitään ruokaa, eikä edes maissinaksu kiinnostanut. Mies (teki päivän töitä kotoa käsin, joten oli lähistöllä) tuli katsomaan mitä keittiössä riehutaan, ja ehdotti, että kokeillaan siirtää sitteri pöydälle, "ihan jos vaikka vaan se siirtäminen vähän rauhoittaisi". Ja kas! Poika tyyntyi heti, ja söi kiltisti kaiken mitä suuhun kauhoin, ja joi nätisti maidot ja vedet päälle. Sillä lailla.

Muuten normipäivä. Poika ryömii niin vauhdikkaasti, että on vaikeuksia pysyä perässä ja sekunniksikaan ei voi jättää valvomatta. Eilen kiskoi kukkaruukusta mullat lattialle, kun silmäni hetkeksi vältti, ja tänään olisi kaatanut yhden ison kukkaruukun päälleen, jos en olisi ollut ihan vieressä ja tilanteen tasalla. Toisinaan poika ryömii vauhdilla ympyrää olohuoneesta keittiöön ja takaisin. Edelleen nousee välillä konttausasentoon, ja nytkyttelee itseään edestakaisin, mutta tuo ryömiminen on niin vauhdikasta, että epäilen konttauksen jäävän kokonaan, kun pääsee jo nyt etenemään niin kovaa kyytiä.

Illalla oltiin koko perhe yhdessä asioilla, ruokakauppaa, rautakauppaa, eläinruokakauppaa... Poitsu uinaili kaukalossa.

Päivän kohokohta: Kuunneltiin ja laulettiin poitsun kanssa lastenlauluja, ja jälleen kerran hän tunnisti uusia kappaleita, tänään toi ison hymyn huulille mm. Ihme ja kumma -kappale.

Maanantai

Uskaltaudun jo nyt kirjoittamaan meidän maanantaista, vaikka päivää onkin vielä jäljellä, ja vauvan elämässä ehtii tapahtua vielä vaikka mitä kummallista tämän päivän nimiin... Otan riskin.

Maanantaipäivä oli oikein kiva ja leppoisa. Aamupäivällä poika uinaili tyytyväisenä vaunuissaan, kun äiti veti kunnon, reippaan kävelylenkin. Olen yrittänyt käydä nyt ahkerasti lenkillä (tähän tahtiin kun tuota lunta on tullut ihan tuo vaunujen lykkiminenkin on täällä korvessa maanteitä pitkin kohtuullisen tehokasta kuntoilua...), sillä tavoitteena olisi saada paino alkamaan viitosella. Siihen olisi matkaa 7,5 kiloa, sen verran ovat hoidot ja raskaus tuoneet tullessaan. Se on siis virallinen tavoite, haaveena olisi kuitenkin päästä 55 kiloon. Siihen uskallan kuitenkin luvata pyrkiväni tosissani ja hammasta purren vasta sitten, kun kaikki lapset on ihan satavarmasti "tehtynä". Toistaiseksi riittäisi ihan tuo kuudenkympin masentavan rajapyykin alittaminen. Toki tässä toista lasta yritetään, mutta olisin valmis elämään sen asian kanssa, että onnistuisimme, ja painonpudotusprojekti ihan sen takia kariutuisi... ; )

Päivällä touhuttiin normipuuhia, ja yritettiin vähän järjestellä paikkoja (kummasti kämppä näyttää tuonkin ikäisen muksun kanssa aina ihan pommin jäljiltä olevalta). Illalla kylässä pistäytyi nimittäin ystäväperhe, mukanaan pikkuinen, suloinen vauva.

Illallisella alkoi vähitellen varmistua, että juniorin lemppariruoka on mangosose, jota sai jälkkäriksi (pääruokana oli kasviksia ja kinkkua). Veteli hyvällä halulla koko purkillisen mangoa, ja jos yritin tarjota välillä vettä tai maitoa, pahoitti kovasti mielensä, if U know what I mean... toisin sanoen huusi niin kuin jotain aivan kamalaa olisi tapahtunut ja hiljeni tyytyväisenä heti, kun lusikoin mangoa suuhun. Kohta iltapuuhiin ja rauhoittumaan yöpuulle!

Päivän kohokohta: Ystäväperheen vierailu, ja lisäksi tietysti nuo jo edellisessä postauksessa mainitsemani tanssihetket poitsun kanssa.

Sunnuntai

Eilisen sunnuntaipäivän tapahtumien kulun voisi tarkistaa suoraan tuolta juniorin normipäivän kuvauksesta. Ei tainnut tapahtua mitään sen kummempaa. Illalla poitsu sai jokailtaisen hysteriakohtauksen, kun vain nauraa räkättää ääneen kaikelle. Siihen riittää ihan vain äidin tai isin hymyilevän naaman näkeminen - hymyilevän pehmolelun näyttäminen saakin sitten jo galaksit räjähtämään. Lisäksi poika kiljahteli, ja sekös vasta olikin hauskaa, kun äiti matki kiljumalla samalla tavalla. Oi näitä aikoja, kun isi ja äiti ovat vielä maailman hauskimpia tyyppejä. Joka ilta poika myös painii pehmolelujen (useimmiten Myyrän) kanssa hullun lailla, se on aika hauskaa seurattavaa.

Päivän kohokohta: Pojan jokailtainen hysteriakohtaus, kun vain nauraa räkättää ääneen.

Radiosta sattui muuten eilen taas kuulumaan tämä Arttu Wiskarin Ikuisesti kahdestaan -biisi, joka kertoo lapsettomuushoidoissa käyvästä parista. Ensimmäisen kerran biisin kuultuani itkin vuolaasti. Ei sitä vain osaa sanoin kuvailla, miten kiitollinen olen siitä, että jaksoimme tarpoa hoidoissa ja uskoa. Tai jos ei aina edes uskoa, niin sentään toivoa, sillä niin kauan kuin jaksaa pitää yllä toivoa, on unelma myös mahdollista saavuttaa. Joka päivän jokaisen hetken olen kiitollinen siitä, mitä olemme saaneet, ja että saan elää juuri tätä elämäni onnellisinta aikaa ♥ Matka tähän ei unohdu koskaan. Kuitenkin, siitä pitkästä matkasta huolimatta, joka meillä jo on takanamme, tuntuu, että tarina on vasta alussa. Enkä usko elämässäni koskaan olleen aikaa, jolloin olisin tuntenut olevani enemmän elossa kuin juuri nyt. Pari iltaa sitten pojat saunoivat, ja sen jälkeen paistettiin takassa makkaraa. Sydän tuntui halkeavan onnesta, kun katselin isänsä sylissä istuvaa, punaposkista, takkatulta tuijottavaa pientä poikaa ♥

Hauska yhteensattuma muuten, että juuri kun kirjoitin tätä kohtaa, radiosta sattui kuulumaan Elämän nälkä (Suvi Teräsniskan Kuorosota -versio), joka antoi minulle hurjasti voimia hoitojen aikana. Se olikin jo toinen kappale tälle aamulle (ennen sitä kuullun Eläköön elämä -kappaleen lisäksi), jonka tahdissa lauloin ja tanssin yhdessä ääneen nauravan pojan kanssa. Siihen tiivistyy toistaiseksi tämän maanantaisen, aurinkoisen aamupäivän tunnelma. Seuraavan hoidon aloitus on melko lähellä, mutta kuten olin aiemmin ajatellutkin, siihen lähteminen tuntuu aivan erilaiselta, kuin aiempiin. Minullahan on jo valmiiksi kaikki, mitä olen toivonutkin. Rakkautta kuitenkin riittää jaettavaksi, ja sanoinkuvaamattoman paljon tuota pikkusisarusta toivotaan.

Viikko vauvan elämässä: lauantai

Yritän nyt itse saada toteutettua tämän heittämäni haasteen ja kirjoitella viikon ajan päivittäin edes jotain juniorimme elämästä.

Eilen lauantaina meillä oli jokaviikkoiseen tapaan vauvauinti, ja muut touhumme sijoittuvat sitten sen aikataulun mukaan. Aamulla heräiltiin 7:30 aikoihin, kuten nykyään aina viimeistään (* haukotus*), sitten normi aamutouhut, ja päikkärit 10-13. Lounasta napaan, leikkimistä ja touhuilua, vielä vähän maitoa, ja sitten lähdettiin. Poika torkahti matkalla hetkeksi. Jaksoi uida tosi reippaasti, ja oli eilen ihan liekeissä tuolla uimassa! Hän on nyt alkanut läiskyttää vettä ihan kunnolla, ja oli ihan hurjan iloinen pieni uimari. Eilen sukellettiin jo monta kertaa! Uinnin jälkeen poika söi, ja sai sitten nukkua autossa alkuillan päiväunet. Toivat äidin kotiin (laittautumaan iltamenoa varten), ja kävivät isänsä kanssa vielä vähän videovuokraamossa, poitsu veteli sikeitä kaukalossa. Illalla itselläni oli siis menoa, oikein hauska ilta tyttöjen kanssa, ja pojat olivat miesten kesken kotona. Yö oli jostain syystä ollut levoton, poika oli kohkannut hereillä tunnin kahden välein... En usko, että omalla illan poissaolollani oli osuutta asiaan, kun isi on yleensä muutenkin hoitanut nukuttamisen, ja viettänyt öitä pojan kanssa. Itse kotiuduin myöhään (iloisena siitä, että pääsin lumimyrskyssä ehjänä perille auraamattomia teitä pitkin), joten menin vierashuoneeseen nukkumaan, ja nukuinkin oikein makeat ja pitkät unet (ennen olisin nauranut ajatukselle "pitkään" nukkumisesta, kun ylös nousin kuitenkin jo 8:30 aikoihin...). Tosi hyvä päivä!

Päivän kohokohta: Uinti! (Äidillä tietysti lisäksi tuo oikein tervetullut ilta tyttöjen kanssa.)