16+4

Menossa rv 16+4. Reilun kolmen viikon päästä olemme puolivälissä! Reilun kolmen viikon päästä on myös kovasti odottamani rakenneultra.

Eilen kävimme neuvolassa. En koe saavani neuvolakäynneistä erityisen paljon irti, lähinnähän se on vain minun vointini seuraamista. Enemmän odotan sitten niitä valmennuksia, erityisesti synnytysvalmennusta ja perhevalmennuksen vauvanhoito-osuuksia. Niistä perhevalmennuksiin kuuluvista jutusteluista toisten tulevien vanhempien kanssa en niinkään ole innostunut. Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta keskustella näistä asioista toisten tietämättömien kanssa, saati esim. makuuhuonekuulumisistamme, niiden asioiden kanssa olen ihan sinut... Haluaisin käyttää kaiken ajan saadakseni mahdollisimman paljon tietoa noista oikeasti kiinnostavista jutuista. Neuvolassa Mies on mukana lähinnä koristeena, vaikka neuvolantätimme kyllä tuokin häntä mielestäni hienosti mukaan keskusteluun. Ja vakuuttavasti hän mukana nyökkäileekin. Eilisessä neuvolakäynnissä tietysti parasta oli sydänäänien kuuntelu ♥ Murunen myös liikkui siellä kovasti, oli ihanaa havaita miten eloisalta pikkuisemme kuulosti. Mitään ihmeellisiä asioita ei noussut esille, ainoastaan jo nyt alentunut hemoglobiini, mikä on täysin normaalia. Ensi kertaan asti saan olla vielä ilman rautalisää, mutta seuraavan kerran jälkeen se todennäköisesti astuu kuvioihin.

En vain voi lakata hämmästelemästä, kuinka ihanaa tämä odotusaika on. Olen juuri niin onnellinen kuin silloin yrityksen aikana kuvittelinkin olevani jos raskaus joskus alkaa. Tuntuu siltä, että kaikki elämässä on loksahtanut kohdalleen. Yrityksemme oli niin pitkä, ja hoitoja niin monta että onnistuminen alkoi tuntua koko ajan vaikeammalta, että nyt en edes pode sitä monelle tyypillistä huonoa omaatuntoa omasta onnistumisesta. Tuntuu siltä, että tämä onni kuuluu meille. Silti olen surullinen kaikkien niiden puolesta, jotka vielä odottavat onnistumistaan. Olen edelleen käynyt päivittäin katsomassa mitä tutuksi tulleille kanssasisarille kuuluu, ja jännitän heidän puolestaan. Olen ajatellut kuitenkin vähentää lapsettomuuspalstojen tutkailua, kun siitä tulee niin paha mieli. Haluan, että ne tunteet ja se vuoristorata tuntuvat ainakin toistaiseksi kaukaisilta. Haluan keskittyä imemään itseeni imeliä onnellisuuden tunteita vaaleanpunaisine ja -sinisine vauvaunelmineen. Sitä juuri eilen Miehen kanssa pohdiskelimme, miten onnellinen ja seesteinen olenkaan ollut nyt raskauden aikana. Tuntuu ihanalta olla taas oma iloinen itsensä. Koko sen haastavan yritysajan tuntui, että olen itselleni vieras, synkkyyteen taipuva ja iloton ihminen. Nyt tunnen saaneeni vanhan minäni takaisin.

Elämä tuntuu siis käsittämättömän ihanalta.
Äskettäin kokemani elämäni suurin menetys kuitenkin palauttaa jalkoja maanpinnalle. Ilman sitä olisin niin onnellinen ja tyytyväinen, etten edes uskoisi sitä todelliseksi. Nyt olen toisaalta onnellinen, mutta toisaalta hämmentynyt siitä, että elämä näyttää yhtäaikaa parhaat ja surullisimmat puolensa.

15+5

Euforinen olotila jatkuu.

En ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan. Toisaalta tuntuu, että ei ole mitään kirjoitettavaa, aika rullaa hitaasti eteenpäin, eikä raskauden osalta tapahdu mitään raportoitavaa. Toisaalta on myös tullut sellainen olo, että tekee mieli vain vetäytyä olemaan itsekseen ja nauttimaan tästä olotilasta.

Rakenneultraan on reilut neljä viikkoa aikaa, enkä millään jaksaisi odottaa! Haluaisin tietää, että vaavilla on kaikki hyvin. Sitä ennen on yksi neuvolakäynti. Dopplerilla olemme kuunnelleet ääniä harvakseltaan, tosin viimeksi eilen. Sieltähän se jumputus kuului - maailman kaunein ääni. Emme raski kovin pitkään kuunnella, ettei pikkuinen häiriinny liikaa ;) emmekä tosiaan kovin usein. Toisinaan, esimerkiksi erään erittäin rankan (sekä henkisesti, että myös fyysisesti unenpuutteen vuoksi) viikon jälkeen tuli sellainen olo, että oli tarve kuunnella ja tarkistaa, että pikkuinen on siellä olemassa. Ja kyllähän se helpotti oloa.

Tämä raskausaika on ihanaa. Sitä varjostaa ainoastaan se, että jokin aika sitten menetin rakkaan ja läheisen ihmisen. Minulle maailman tärkeimmän. Olisin ehdottomasti suonut hänen saavan nähdä pienokaisemme. Onneksi ennätin juuri kertoa uutisemme, joista hän oli ikionnellinen, siitä olen kiitollinen. Olotila onkin nyt kummallisen ristiriitainen, yhtenä hetkenä olen ikionnellinen ja kiitollinen, ja kun tuo menetys sitten yhtäkkiä palaa mieleen, tilalle tulee haikeus ja suru. Tämä raskaus on kyllä kuitenkin helpottanut surun kanssa elämistä.

Vielä en tunne liikkeitä, ja ensimmäisen lapsen ollessa kyseessä en taida uskaltaa edes toivoakaan tuntevani ennen kuin muutaman viikon päästä. Maha on kuitenkin ruvennut kasvamaan mukavasti. Odotan kuumeisesti tuota rakenneultraa ja puolenvälin etappia, mutta onnistun kuitenkin nauttimaan olotilastani tässä ja nyt. Raskaana oleminen on ihanaa :) enkä ole ikinä elämässäni ollut näin onnellinen kuin nyt, kaikesta huolimatta. Hämmentävää. Ja katkeransuloista. Tuntuu hullulta, miten moninaisena elämä yhtäkkiä tässä hetkessä koko kirjossaan näyttäytyy.

Ensi kesältä odotan paljon. Ja se pitää sisällään lähinnä vain taaperrusta kotipihassa ison masun kera, kukkia hoidellen ja pihakeinussa istuskellen ;) Ja sukulaisten ja ystävien luona vierailua. Pidän kesälomani äitiysvapaan alle, joten saan olla ihanat pari kuukautta vapaalla ennen laskettua aikaa. Tuota aikaa odotan kuin kuuta nousevaa. Onneksi tämä tämänhetkinenkin odotusaika on aika kivaa! Ja rakenneultran jälkeen alammekin valmistautua kullanmurun saapumiseen pikkuhiljaa vähän enemmän...

Mieli tekisi ehkä kirjoitella sitten enemmän valmistautumisesta ja hankinnoista, mutta katsotaan. Olen vähän herkkä arvostelulle - siis en pidä siitä, että mielipiteitäni tai valintojani kyseenalaistetaan... ;) - ja olen nyt jo hämmästynyt siitä, miten paljon eri mielipiteitä jokaikinen pikkuasia (suuremmista puhumattakaan...) lasten hoitamiseen ja kasvattamiseen liittyen herättää... enkä ole vielä tämän pidemmällä. Kahvipöytäkeskusteluissa tuntuu olevan ihan mieletön määrä erilaisia, voimakkaita mielipiteitä kaikkeen mahdolliseen liittyen... siis ihan kaikesta, sukupuolen selvittämisestä kestovaippoihin ja imetykseen... Katsotaan nyt, minkä verran omia mielipiteitään haluaa sitten tuoda julki ;)

Nyt keskityn kuitenkin tähän hartaasti odottamaani raskauteen.
Edelleen hämmästelen joka hetki, että tapahtuuko tämä tosiaankin meille!