Viikonloppu

Meidän vauvan viikonloppu sujui leppoisasti. Perjantaina saamamme vieraat viipyivät lauantaihin, joten aamupäivä oli mukavan touhukas. Sitten pyörähdettiin vauvauinnissa, ihanaa kun poitsu on siitä niin innoissaan! Nyt poika teki yllättäen pienen kakkakepposen heti uinnin jälkeen, ja hömelöt vanhemmat eivät tietenkään olleet pakanneet varavaatteita mukaan... Jouduttiin sitten pakkaamaan poika nakupellenä toppapuvun sisään. Näytti onneksi tarkenevan mainiosti. Uinnin jälkeen uni aina maistuu, joten jätettiin kotiin tultuamme hänet turvakaukaloon nukkumaan, vetelikin siinä lähes kolmen tunnin unet.

Eilinen sunnuntai sujui myös leppoisasti, tosin poitsu oli vähän väsyneen oloinen. Uinaili ekoja päiväunia 3,5 tuntia, ja iltapäikkäreitäkin samat 3,5 tuntia. Oli siinä välillä pari tuntia hereillä, ja toki kovin touhukkaana. Illalla oli sitten pitkästä aikaa ihme iltahulina, uni oli ensin tulossa, mutta hävisikin sitten, ja vaati kauhean parkumisen, ja lopulta vielä vellitilkan, että sieltä se sitten lopulta tuli. Poika taisi yöllä herätä kerran kohkaamaan jotain, asettui suht helposti tutilla. Aamulla heräsi kuudelta puoleksi tunniksi pulisemaan, kääntyi poikittain ja touhusi jalkansa pinnojen väleihin... nostin ylös, käärin takaisin peittoon ja laitoin tutin suuhun, minkä jälkeen ihme kyllä torkahti vielä tunniksi. Söi muuten aamulla hurjan miehekkään annoksen: koko satsin puuroa ja päälle vielä puolikkaan purkin luumusosetta, lisäksi vähän vettä ja maitoa.

Kerrottakoon myös, että itselläni on tänään suuri juhlapäivä: jalkaan "sujahtivat" ekaa kertaa alkuraskauden jälkeen vanhat farkut! Testasin varmuuden vuoksi kolmia pareja ; ) Eihän ne varsinaisesti imarrelleet, mutta menivätpähän kuitenkin jalkaan, että sellainen iloinen perhetapahtuma täällä :D

Perjantai

Herranen aika, miten se aika kuluukaan! Tänään on tämän haasteen viimeinen päivä! Enkä nytkään ole ihan niin paljon ehtinyt kirjoitella, kuin olisin ajatellut. Viikko on ollut melko touhukas, mutta mielestäni aika keskivertoviikko kuitenkin.

Eilispäivän kohokohdasta pitää vielä mainita, että nuo yhteiset aamutorkuthan olivat meille (mulle ja pojalle, Miehellä on kyllä parit aamutorkut poitsun kanssa ollut) harvinaislaatuinen tapaus. Yleensä poika innostuu ihan hurjasti, kun menen kurkistamaan pinniksen laidan yli, ja innostuu kyllä niin kovin, ettei toivoakaan mistään torkahtamisesta. Niin myös tänä aamuna. En tiedä kauanko hän oli sängyssään pulissut, luulen itse nukkuneeni autuaasti, kun oma yöni oli vähän levoton. Poika nimittäin pärähti ilman mitään näkyvää syytä itkemään lohduttomasti puoli kahden aikaan (paha uni?), ja molemmat Miehen kanssa poukottiin säikähtäneinä pystyyn. Jonkun aikaa piti lohdutella, ennen kuin jatkoi uniaan niinkuin ei mitään. Omituista, mutta tosiaan oisko nähnyt pahaa unta? Sitä olen muuten miettinyt, että minkähänlaisia pahoja unia noin pienet voivat nähdä, jotka eivät vielä tiedä mistään mitään...?! Hmm.

No, kun tänä aamuna menin katsomaan pulisevaa poikaa, korviin asti ulottuva hymy valaisi naaman, ja siitä se päivä sitten käynnistyi. Otin pojan viekkuun, mutta huiski ja touhusi niin vimmatusti, että eipäs tosiaan torkahdettu tänä aamuna. Päivä oli leppoisa normipäivä, käytiin yhdessä aurinkoisella vaunuttelulenkillä. Touhuttiin tavallisia juttuja, mm. "kävelytin" poikaa kainaloista roikottaen, ja sekös oli ihan hirmuisen hauskaa. Myös istutin pojan sitteriin, ja soitin hänelle pianoa ja laulelin vähän, sekin oli mieluista puuhaa. Tosin ei kauaa jaksanut istuskella paikallaan, ja äidinkin mielenkiinto musisointiin herpaantui ja aloin esitellä hänelle pehmoleluja (omia vanhojani), joita hän ei ollut vielä nähnyt. Hymyili jokaiselle, ja tietysti jokaista piti myös vähän maistaa. Muuten poika touhuili ihan tavallisia juttuja. Sellaiset hetkelliset kiukustumishuudot ovat muuten viime aikoina selkeästi lisääntyneet, samoin kuin muutkin eri tilanteisiin liittyvät äänet.

Päivällä tutkailin netistä noita syöttötuoleja, ja sen Tripp Trappin kyllä haluaisin. Tulisikohan sitä käytettyä sitten pitkään, että olisi hintansa väärti...?! Tuntuvat käytettynäkin (kaikkine baby setteineen ja pehmusteineen) olevan niissä hinnoissa, että taitaisi olla sama ostaa uusi, saisipahan ainakin mieleisensä. Laitetaan asia mietintämyssyyn.

Päivän kohokohta: On vasta tulossa! Saamme nimittäin illaksi mieluisia vieraita, poitsun iloksi myös pikkuväkeä.

Tämä viikkohaaste osoittautui itselleni hurjan työlääksi, tai ainakin pisti miettimään, onko elämäni oikeasti näin "kiireistä" (joskaan mitään kovin mainittavaa en ole tällä viikolla saanut aikaiseksi), että on hankalaa kerran päivässä malttaa istahtaa puoleksi tunniksi kirjoittelemaan. Ja kun koneen äärellä kuitenkin paljon istuskelen, mutta ilmeisesti pääasiassa vain päämäärättömästi surffaillen. Olen hirmu iloinen, että haastetut innostuivat hommasta - tosi kivaa kuulla muiden arjesta! Sen lisäksi, että aikaa omaan kirjoitteluun ei tällä viikolla ollut odotetusti, olen myös ikäväkseni ehtinyt tutkailla muiden kuulumisia vain pikaisesti. Viikonloppuna aionkin tutustua muiden touhuihin oikein ajan kanssa. Kiitos vielä ihanille osallistujille : )

Puolivuotias

Oi miten aika voi kulua näin nopeasti!?! Meidän pikkuinen on jo puolivuotias!

Tänä aamuna poika nukahti viereeni, kun otin hänet pois sängystään pulisemasta, olipa ihanaa torkahtaa yhdessä ♥

Muuten torstai oli normipäivä, onneksi valoisa ja aurinkoinen sellainen.

Päivän kohokohta: Yhteiset aamutorkut.

Keskiviikko

Huh, kylläpä tämä haaste käykin ihan työstä - siis päivittäinen päivittäminen... ; )

Eilinen keskiviikkopäiväkin oli hauska! Meillä oli treffit parin läheisen ystävän ja vauvojensa kera. Nyt vauvatkin tietysti saavat jo noista tapaamisista paljon enemmän irti, kuin silloin alussa. Osaavat jo kinastella leluista, ja suunnistaa määrätietoisesti toisiaan kohti. Ja koko ajan saa olla huolehtimassa, ettei vähän isompien pikkuisten otteet käy liian rajuiksi : D Kaikenlaista huitomista ja korvasta vetoa eilenkin pääsi tapahtumaan. Suuri osa myös meidän juniorin toimesta, lisäksi yritti ahkerasti kiskoa tytöiltä hameita alas. Ihanaa oli, kyllä se vaan tekee aina niin hyvää jutskailla samassa elämäntilanteessa olevien kanssa - maailma tuli taas paljon paremmaksi.

Päivän kohokohta: Vauvatreffit! Äidillä lisäksi iltameno: aloitin uuden harrastuksen. Tärkeä juttu, josta olen pitkään haaveillut.

Tänään onkin suuri päivä, meidän prinssi täyttää jo puoli vuotta ♥

Yritän illalla kirjoittaa jotain puolivuotispäivän kunniaksi.
 

Tiistai

Palataanpa tiistaipostauksen aluksi vähän maanantaihin. Pojan poski nimittäin punotti eilen illalla sen verran, että pelkään sen paleltuneen vähän :( Ulkona oli muutama aste enemmän pakkasta kuin ennen, mutta pakkasin pojalle hurjan määrän vaatetta päälle, ja hän uinaili vaunuissa verhon takana, eipä olisi viiman pitänyt käydä sinne. Poski oli kuitenkin punainen koko illan. Rasvasimme Bepanthenilla, ja tänä aamuna ei enää punottanut, mutta vähän siinä vielä jotain näkyy. Toivottavasti poski ei paleltunut niin pahasti, että paleltuu sitten aina jatkossa helposti. Harmittaa :(

Aamuruokailun aluksi koettiin taas pienimuotoinen show. Syötämme pojan toistaiseksi sitterissä. (Syöttötuoli olisi hankintalistalla.) Mies tykkää syöttää poitsun niin, että sitteri on pöydällä. Itse taas istun mieluummin pojan kanssa lattialla. No, aamulla asetin pojan sitteriin - lattialle - ja tämä alkoi parkua. Ei huolinut mitään ruokaa, eikä edes maissinaksu kiinnostanut. Mies (teki päivän töitä kotoa käsin, joten oli lähistöllä) tuli katsomaan mitä keittiössä riehutaan, ja ehdotti, että kokeillaan siirtää sitteri pöydälle, "ihan jos vaikka vaan se siirtäminen vähän rauhoittaisi". Ja kas! Poika tyyntyi heti, ja söi kiltisti kaiken mitä suuhun kauhoin, ja joi nätisti maidot ja vedet päälle. Sillä lailla.

Muuten normipäivä. Poika ryömii niin vauhdikkaasti, että on vaikeuksia pysyä perässä ja sekunniksikaan ei voi jättää valvomatta. Eilen kiskoi kukkaruukusta mullat lattialle, kun silmäni hetkeksi vältti, ja tänään olisi kaatanut yhden ison kukkaruukun päälleen, jos en olisi ollut ihan vieressä ja tilanteen tasalla. Toisinaan poika ryömii vauhdilla ympyrää olohuoneesta keittiöön ja takaisin. Edelleen nousee välillä konttausasentoon, ja nytkyttelee itseään edestakaisin, mutta tuo ryömiminen on niin vauhdikasta, että epäilen konttauksen jäävän kokonaan, kun pääsee jo nyt etenemään niin kovaa kyytiä.

Illalla oltiin koko perhe yhdessä asioilla, ruokakauppaa, rautakauppaa, eläinruokakauppaa... Poitsu uinaili kaukalossa.

Päivän kohokohta: Kuunneltiin ja laulettiin poitsun kanssa lastenlauluja, ja jälleen kerran hän tunnisti uusia kappaleita, tänään toi ison hymyn huulille mm. Ihme ja kumma -kappale.

Maanantai

Uskaltaudun jo nyt kirjoittamaan meidän maanantaista, vaikka päivää onkin vielä jäljellä, ja vauvan elämässä ehtii tapahtua vielä vaikka mitä kummallista tämän päivän nimiin... Otan riskin.

Maanantaipäivä oli oikein kiva ja leppoisa. Aamupäivällä poika uinaili tyytyväisenä vaunuissaan, kun äiti veti kunnon, reippaan kävelylenkin. Olen yrittänyt käydä nyt ahkerasti lenkillä (tähän tahtiin kun tuota lunta on tullut ihan tuo vaunujen lykkiminenkin on täällä korvessa maanteitä pitkin kohtuullisen tehokasta kuntoilua...), sillä tavoitteena olisi saada paino alkamaan viitosella. Siihen olisi matkaa 7,5 kiloa, sen verran ovat hoidot ja raskaus tuoneet tullessaan. Se on siis virallinen tavoite, haaveena olisi kuitenkin päästä 55 kiloon. Siihen uskallan kuitenkin luvata pyrkiväni tosissani ja hammasta purren vasta sitten, kun kaikki lapset on ihan satavarmasti "tehtynä". Toistaiseksi riittäisi ihan tuo kuudenkympin masentavan rajapyykin alittaminen. Toki tässä toista lasta yritetään, mutta olisin valmis elämään sen asian kanssa, että onnistuisimme, ja painonpudotusprojekti ihan sen takia kariutuisi... ; )

Päivällä touhuttiin normipuuhia, ja yritettiin vähän järjestellä paikkoja (kummasti kämppä näyttää tuonkin ikäisen muksun kanssa aina ihan pommin jäljiltä olevalta). Illalla kylässä pistäytyi nimittäin ystäväperhe, mukanaan pikkuinen, suloinen vauva.

Illallisella alkoi vähitellen varmistua, että juniorin lemppariruoka on mangosose, jota sai jälkkäriksi (pääruokana oli kasviksia ja kinkkua). Veteli hyvällä halulla koko purkillisen mangoa, ja jos yritin tarjota välillä vettä tai maitoa, pahoitti kovasti mielensä, if U know what I mean... toisin sanoen huusi niin kuin jotain aivan kamalaa olisi tapahtunut ja hiljeni tyytyväisenä heti, kun lusikoin mangoa suuhun. Kohta iltapuuhiin ja rauhoittumaan yöpuulle!

Päivän kohokohta: Ystäväperheen vierailu, ja lisäksi tietysti nuo jo edellisessä postauksessa mainitsemani tanssihetket poitsun kanssa.

Sunnuntai

Eilisen sunnuntaipäivän tapahtumien kulun voisi tarkistaa suoraan tuolta juniorin normipäivän kuvauksesta. Ei tainnut tapahtua mitään sen kummempaa. Illalla poitsu sai jokailtaisen hysteriakohtauksen, kun vain nauraa räkättää ääneen kaikelle. Siihen riittää ihan vain äidin tai isin hymyilevän naaman näkeminen - hymyilevän pehmolelun näyttäminen saakin sitten jo galaksit räjähtämään. Lisäksi poika kiljahteli, ja sekös vasta olikin hauskaa, kun äiti matki kiljumalla samalla tavalla. Oi näitä aikoja, kun isi ja äiti ovat vielä maailman hauskimpia tyyppejä. Joka ilta poika myös painii pehmolelujen (useimmiten Myyrän) kanssa hullun lailla, se on aika hauskaa seurattavaa.

Päivän kohokohta: Pojan jokailtainen hysteriakohtaus, kun vain nauraa räkättää ääneen.

Radiosta sattui muuten eilen taas kuulumaan tämä Arttu Wiskarin Ikuisesti kahdestaan -biisi, joka kertoo lapsettomuushoidoissa käyvästä parista. Ensimmäisen kerran biisin kuultuani itkin vuolaasti. Ei sitä vain osaa sanoin kuvailla, miten kiitollinen olen siitä, että jaksoimme tarpoa hoidoissa ja uskoa. Tai jos ei aina edes uskoa, niin sentään toivoa, sillä niin kauan kuin jaksaa pitää yllä toivoa, on unelma myös mahdollista saavuttaa. Joka päivän jokaisen hetken olen kiitollinen siitä, mitä olemme saaneet, ja että saan elää juuri tätä elämäni onnellisinta aikaa ♥ Matka tähän ei unohdu koskaan. Kuitenkin, siitä pitkästä matkasta huolimatta, joka meillä jo on takanamme, tuntuu, että tarina on vasta alussa. Enkä usko elämässäni koskaan olleen aikaa, jolloin olisin tuntenut olevani enemmän elossa kuin juuri nyt. Pari iltaa sitten pojat saunoivat, ja sen jälkeen paistettiin takassa makkaraa. Sydän tuntui halkeavan onnesta, kun katselin isänsä sylissä istuvaa, punaposkista, takkatulta tuijottavaa pientä poikaa ♥

Hauska yhteensattuma muuten, että juuri kun kirjoitin tätä kohtaa, radiosta sattui kuulumaan Elämän nälkä (Suvi Teräsniskan Kuorosota -versio), joka antoi minulle hurjasti voimia hoitojen aikana. Se olikin jo toinen kappale tälle aamulle (ennen sitä kuullun Eläköön elämä -kappaleen lisäksi), jonka tahdissa lauloin ja tanssin yhdessä ääneen nauravan pojan kanssa. Siihen tiivistyy toistaiseksi tämän maanantaisen, aurinkoisen aamupäivän tunnelma. Seuraavan hoidon aloitus on melko lähellä, mutta kuten olin aiemmin ajatellutkin, siihen lähteminen tuntuu aivan erilaiselta, kuin aiempiin. Minullahan on jo valmiiksi kaikki, mitä olen toivonutkin. Rakkautta kuitenkin riittää jaettavaksi, ja sanoinkuvaamattoman paljon tuota pikkusisarusta toivotaan.

Viikko vauvan elämässä: lauantai

Yritän nyt itse saada toteutettua tämän heittämäni haasteen ja kirjoitella viikon ajan päivittäin edes jotain juniorimme elämästä.

Eilen lauantaina meillä oli jokaviikkoiseen tapaan vauvauinti, ja muut touhumme sijoittuvat sitten sen aikataulun mukaan. Aamulla heräiltiin 7:30 aikoihin, kuten nykyään aina viimeistään (* haukotus*), sitten normi aamutouhut, ja päikkärit 10-13. Lounasta napaan, leikkimistä ja touhuilua, vielä vähän maitoa, ja sitten lähdettiin. Poika torkahti matkalla hetkeksi. Jaksoi uida tosi reippaasti, ja oli eilen ihan liekeissä tuolla uimassa! Hän on nyt alkanut läiskyttää vettä ihan kunnolla, ja oli ihan hurjan iloinen pieni uimari. Eilen sukellettiin jo monta kertaa! Uinnin jälkeen poika söi, ja sai sitten nukkua autossa alkuillan päiväunet. Toivat äidin kotiin (laittautumaan iltamenoa varten), ja kävivät isänsä kanssa vielä vähän videovuokraamossa, poitsu veteli sikeitä kaukalossa. Illalla itselläni oli siis menoa, oikein hauska ilta tyttöjen kanssa, ja pojat olivat miesten kesken kotona. Yö oli jostain syystä ollut levoton, poika oli kohkannut hereillä tunnin kahden välein... En usko, että omalla illan poissaolollani oli osuutta asiaan, kun isi on yleensä muutenkin hoitanut nukuttamisen, ja viettänyt öitä pojan kanssa. Itse kotiuduin myöhään (iloisena siitä, että pääsin lumimyrskyssä ehjänä perille auraamattomia teitä pitkin), joten menin vierashuoneeseen nukkumaan, ja nukuinkin oikein makeat ja pitkät unet (ennen olisin nauranut ajatukselle "pitkään" nukkumisesta, kun ylös nousin kuitenkin jo 8:30 aikoihin...). Tosi hyvä päivä!

Päivän kohokohta: Uinti! (Äidillä tietysti lisäksi tuo oikein tervetullut ilta tyttöjen kanssa.)
 

Haasteellinen lauantai

Keväisen lauantain ratoksi ajattelin tarttua tähän ihanan EmmyAuroran jakamaan Mutsin kaa -haasteeseen. EmmyAuroran vastaukset naurattivat, samoin kuin kaikkien haasteeseen jo aiemmin vastanneiden vastaukset, suosittelen vilkaisemaan! En muuten muista (Yllätys! Jos jotain joskus muistaisin, se se vasta yllättävää olisikin...), olenko jo aiemmin kehunut tuota Vuoden mutsi -kirjaa!? Jos en, niin nyt kehun. Aivan loistavan hauskaa luettavaa! (Niin ovat myös kirjoittajien blogit, kannattaa tutustua!)

 

1. Koliikki vai refluksitauti?

Alkoipa pahalla. Oletan, että tarjolla olevien vaihtoehtojen kestoksi ajatellaan yhtä pitkää aikaa. (Muuten valitsisin sen ongelman, josta päästään pikaisemmin eroon.) Refluksista ei ole itsellä kokemusta, mutta kavereiden kertoman perusteella ei kuulosta kovin herkulta. Koliikistakaan ei varsinaisesti ole kokemusta, mutta sen tyyppisestä itkusta kyllä. Tuon parin kuukauden iltaitkuvaiheen perusteella rohkenen valita koliikin.

2. Korvatulehdus vai enterorokko?

Tämä on helppo. Jos puhutaan vain kertaluontoisesta ongelmasta, ehdottomasti korvatulehdus. (Kierteen jättäisin kuitenkin väliin.) Kummastakaan ei ole kokemuksia, mutta tuo entero on tuttavien kokemusten (ja netistä lukemani) perusteella sellainen mörkö, että milloinkaan, missään tilanteessa, en suin surminkaan ottaisi sitä tähän talouteen. Siis summa summarum: korvatulehdus.

 

3. Tiehyetukos vai jälkisupistukset?

Tämä on myös helppo: jo tutuksi tullut tiehyetukos. Jälkisupistuksista ei ole kokemusta, ja tiehyetukoksesta selvisin, vaikka olihan se kyllä ihan erityisen veemäinen vaiva. Koska en kuitenkaan voi kokemuksen puuttuessa varmaksi tietää, etteivätkö jälkisupistukset olisi vieläkin kamalampia, en rohkenisi ottaa riskiä.

4. Episiotomia vai sektio?

Tätäkään ei tarvitse miettiä: SEKTIO. Siitä selvisin erinomaisesti, eikä se nyt niin kamalaa ollut. Tuo episiotomia, josta minulla ei Luojan kiitos ole mitään kokemusta, kuulostaa minun korviini niin karmealta, että ajattelukin jo pyörryttää.

5. Kaksplussan vai Vauvan keskustelufoorumi?

Kaksplussa. Siitä on kokemusta - tuli silloin vaikeina lapsenteko- ja toivomisaikoina vietettyä siellä paljon aikaa ja tuo vertaistuki oli aivan korvaamatonta - ja olen  iloiseksi yllätyksekseni saanut sieltä ihan tosielämänkin ystäviä. Lämmöllä siis kyseistä foorumia ajattelen.

6. Julkisella paikalla: imetys vai vaipanvaihto?

Ehdottomasti vaipanvaihto, siinä en näe juurikaan edes mitään ongelmaa. Ainakaan pissavaipassa. Muunkin tavaran saan hoidettua kyllä suht diskreetisti. Imetys sen sijaan ei koskaan sujunut yhtä luontevasti. Asentoa piti korjailla vähän väliä, ja aina ei niin matalalla profiililla onnistunut ruokalähteen suuhun työntäminen. Toki sekin touhu sitten vähitellen kävi helpommaksi, mutta silti valitsen tuon vaipanvaihdon. Sitä paitsi siinä hommassa ei ainakaan minusta paljastu liikaa kanssaihmisille.

7. Megapuklu just pestylle kangassohvalle vai megarieskat vaipasta reisille ja aina niskaan asti?

Jälkimmäinen. Olen surkea poistamaan tahroja, oli sitten kyseessä huonekalut tai vaatteet, enkä voi sietää kyseistä toimintaa. Tosin se jää yleensä meillä miehen harteille, eli jos sallitaan homman ulkoistaminen, niin sitten ottaisin tuon puklun ja laittaisin miehen asialle. Jos hommasta on suoriuduttava itse (kuten haasteen luonteeseen taitaa kuulua), sitten vaippashow.

8. Uhma- vai teini-ikä?

 

Uhma, vaikka masentaa kyllä ajatuskin kunnon "tahtoiästä": "Syödään nyt puuroa!" "Ei, mä en halua puuroa!" "No ei sitten syödä puuroa." "Eiku mä haluuuuun puuroa!" Siis tähän tyyliin, you know how it goes.

Tässä taitaa olla kyseessä ihan sama paska eri paketissa ; ) Jotenkin kuitenkin tuntuu, että pienemmän mukulan uhma olisi helpommin käsiteltävissä. Ajatus uhmailevasta pikkulapsesta tuntuu jokseenkin siedettävältä, mutta ajatus vanhempiaan, yhteiskuntaa ja koko universumia vihaavasta teinistä masentaa.

9. Isovanhemmat lähellä vai mahdollisimman kaukana?

Jos tähän on pakko vastata joko-tai (haluaisin vastata, että sopivan matkan päässä), vastaan, että lähellä. Meillä on mukavat isovanhemmat, ja uskon, että vaikka fyysisesti olisivatkin nykyistä lähempänä, pitäisivät kuitenkin sopivan etäisyyden arkeemme.

10. Lentomatka sylissä olevan taaperon kanssa vai lapsen totuttaminen 7h aikaeroon?

Lentomatka sylilapsen kanssa on koettu, ja kivasti meni. Lentomatkustaminen on itselleni niin tuttua, että ajatus ajan viettämisestä lentokoneessa tuntuu luontevalta ihan minkä ikäisen kanssa vaan. Myöskään ajatus aikaeroon totuttamisesta ei tunnu ylivoimaisen hankalalta. Jos tuo aikaeroon totuttaminen tarkoittaa samalla myös mahdollisuutta lomaan jossain ihanassa, aurinkoisessa paikassa palmun alla makoillen, vastaukseni on aikaero.

11. Oma aika vai parisuhdeaika?

 

Äitiysloman aikana olen saanut (ihan alun jälkeen) omaa aikaa ihan sopivasti. Päivisin juniori nukkuu pitkiä unia, joten minulla on aikaa myös itselleni. Olen myös päässyt omiin menoihini, kampaajalle, ripsihuoltoon, lenkille ja ystäviä tapaamaan sen verran, kuin olen halunnutkin. Työkseni reissaan paljon, joten työhön palattuani tulen jatkossakin saamaan omaa aikaa ihan liikaakin. Minulle oma aika tarkoittaa useimmiten vain aikaa pois perheen luota (=ikävä). Sen sijaan parisuhdeaika on meillä kortilla. Ilman turvaverkkoa (ihan lähellä ei ole ketään lapsenvahtia) tuo aika tulee jatkossakin olemaan erittäin haasteellista järjestää. Siis: meille parisuhdeaikaa, kiitos!

 

Tässä omat kysymykseni:

 

1. Kestovaipat vai kertikset?

2. Vauvan kuolaa omaan suuhun vai kunnon puklu karvalankamatolle?

3. Vauvanhoitovinkkejä ventovieraalta vai vauvanhoitovinkkejä anopilta?

4. Rattaiden kiskominen ylös pitkiä rappusia vai puskeminen ylös jäistä/sohjoista, jyrkkää rinnettä?

5. Ruokalapun laittaminen vai pienenpieniä nappeja sisältävän nappirivistön kiinni napittaminen?

6. Vihaisen vauvan kirkuminen julkisessa kulkuvälineessä vai ravintolassa?

7. Raskauskilot vai imetyksen jälkeinen hiustenlähtö?

8. Nenän niistäminen niistäjällä vai rään putsaaminen nenästä vanupuikolla?

9. Vauvan kynsien leikkaaminen vai silmätippojen laittaminen?

10. Kunnon yöunet vai ilta ulkona tyttöjen kanssa?

11. Sikeät päiväunet vauvan kanssa vai "päiväunet" miehen kanssa?

 

Bonuskysymys: Herääminen kesken unien vai olla kokonaan nukahtamatta?

(Tämä ihan siksi, että itse olen oikeasti mieluummin kokonaan nukahtamatta, kuin herään kesken unien!)

 

Tämän hauskan haasteen heitän eteenpäin kaikille, jotka vain suinkin jaksavat vastata, joko omaan blogiin tai kommenttina!

 

Tämän lisäksi kehitän vielä oman haasteen. Koska olen kaavaillut pientä ryhtiliikettä tähän kirjoitteluun (tauot kun ovat tuntuneet venähtävän kovin pitkiksi), ajattelin kokeilla kirjoittaa viikon ajan päiväkirjamaisesti puuhistamme päivittäin. Koska yhtenä kantavana ajatuksena blogin pitämisessäni on juuri näiden aikojen tallettaminen muistiin ihan itselleni, ajatus tuntui kokeilemisen arvoiselta. Koska minusta on kiva lukea muiden arjesta, myös siitä ihan tylsästä ja tavallisesta, heitän tämän Viikko vauvan elämässä -haasteen (tai miksi sitä kukin haluaa nimittää...) eteenpäin! Nimeän muutaman tutun bloggaajan, mutta olen iloinen, jos muutkin innostuvat kokeilemaan samaa. Nyt haaste lähtee ainakin Alicelle, MollyMalonelle, Barballe ja Palomalle : )

 

Keväistä ja aurinkoista viikonloppua täältä Keijukaismetsän keskeltä! ♥