30.8.2011

Kesän vaihtuessa syksyksi

Aurinkoisen vapaapäivän aamu alkoi kännykän herättäessä sumuttelemaan klo 10. Niinkuin kaikki vapaapäivät vielä monta viikkoa tästä eteenpäin... Olen aika aamu-uninen, joten voi olla ihan hyväkin herätä aina edes tuohon aikaan, niin ei sen pidempään mene makoillessa. Valitsin kello kymmenen sumutusajaksi ihan sitä ajatellen, etten joudu ainakaan vapaapäivinä sen aikaisemmin koskaan heräämään ;) Viime yönä tuntui muuten jo kovia menkkakipuja, eli oliskohan ne sieltä kuitenkin ihan ajallaan tulossa?!

Unohdinkin eilen mainita, että tämä hoitojen tekninen puoli konkretisoitui sitten Miehellekin: hän aloitti eilen Clomifenin popsimisen...! En tiedä, onko se yleistä, mutta lueskelin netistä - oon varmaan joka lääkärin unelmapotilas, kun perehdyn näihin asioihin netissä, ja sitten kerron havainnoistani lääkärille, mutta niin kai meistä suurin osa - että joillain miehillä oli siittiömäärät parantuneet roimasti Clomien avulla... Kuten jo aiemmin kerroin, olemme ärsyyntyneet lääkärimme haluttomuudesta kokeilla mitään uutta, tai ainakaan oma-aloitteisesti ehdottaa mitään. Otin siis itse puheeksi nämä Clomit, ja hän kirjoitti reseptin, jos minä kerran haluan, mutta korosti, että hyötyä niistä on ollut vain joillekin, eli välttämättä ei auta meitä... Eipä tietenkään, mutta jos se pienikin mahdollisuus on olemassa, niin haluamme kyllä kokeilla. Joiltain muilta käyttäjiltä oli ensin otettu jotain labrakokeita, joilla on tutkittu, olisiko lääkkeellä mahdollisesti vaikutusta asiaan, mutta sanomattakin on selvää, että meidän lääkärimme mielestä ei ollut järkeä tehdä mitään labrakokeita. Kuulemma vaikka niissä ei olisikaan mitään sellaista puutetta, että tämä lääke auttaisi siihen, se saattaa silti kuitenkin auttaa... Otapa tästä selvää. No, kokeilemme ja katsomme miten käy. Joka tapauksessa vaikutukset näkyvät kunnolla vasta joskus 2,5-3 kk:n kuluttua, jos ovat näkyäkseen, eli välttämättä tähän meneillään olevaan hoitoon niistä ei ehdi olla apua. Ja toivotaan, että emme kohta riehu kumpikin täällä ihan hormonihirviöinä - noissakin lääkkeissä kun mainittiin sivuvaikutuksena jotain mielialanvaihteluita ym... Eilen Mies ainakin onnistui naurattamaan mua ihan kunnolla, kun kertoi illalla ottaneensa aamulla ekan pillerin, ja mainitsi sitten, että ei päässyt töihin lähtiessään edes postilaatikolle asti, kun jo rupesi seisomaan...!!! Mun ilme oli kuulemma näkemisen arvoinen, kun säntäsin hänen luokseen toisesta huoneesta leuka auki loksahtaneena ... ja vitsihän se tietysti oli :D (minkä tietysti tiesin, mutta varmaan siitä megaväsymyksestä johtuen hetkeksi menin lankaan... heh heh).

Ajattelinpa nauttia tästä vapaapäivästä viemällä koiran oikein pitkälle lenkille, ihanaa! Päästin sen äsken ovesta aamupissalle, ja jäin hetkeksi kuistille nuuskimaan: on jo selvästi syksyä ilmassa!!! Viimeöisen hurjan ukkosen (hui!) jälkeen ilma tuntuu kirpeältä ja edessä taitaa olla ensimmäinen kuulas ja kaunis syyspäivä. Tästä se lähtee. Äsken kävi mielessä, miten ihanaa olisi, kun olisi joku pikkuinen (tai useampi), kenen kanssa touhuta kaikkia syyspuuhia, valita tarha- tai koulureppua ja muita asiaankuuluvia juttuja, ja sen sellaista... Tai no ensialkuun käydä piiiiitkillä syksyisillä vaunulenkeillä. Tai talvisilla... tai keväisillä, kesäisillä, tai itse asiassa ihan millä vaan vaunulenkeillä... Huoh... Ehkä sitten ensi kesänä??? Voi jos tämä NYT onnistuisi...

29.8.2011

Jäitä poltellessa...

Aika kuluu h i t a a s t i !!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tämä sumutteluvaihe on kyllä harvinaisen tylsä. Nyt olen sumutellut viikon, enkä ole huomannut suurempia oireita. Vähän vihloo munasarjojen tienoille (en tosin tiedä, kuuluuko tämä asiaan tässä vaiheessa, eli voiko sitä lukea oireeksi), mutta muuta en ole huomannut. Pari päivää sitten kiukuttelin Miehelle, mutta koska se oli vain kertaluontoinen episodi (no jaa, myönnettäköön, että hieman useampi kerta tuli sen päivän aikana hermostuttua...), en usko, että sitä voi lukea Synarelan piikkiin. Ehkä PMS:än...? En edelleenkään tosin tiedä, milloin kuukautisten kuuluisi alkaa, mutta kierron mukaan tällä viikolla kuitenkin.

Olin pari päivää melko intensiivisellä työmatkalla, ja aikaerosta johtuen jouduin laittamaan kellon keskellä yötä herättämään sumuttelemaan... Tämä ei varsinaisesti parantanut yöunien laatua rytmin mentyä muutenkin sekaisin matkustelun vuoksi. Tämänhetkinen infernaalinen väsymys johtuneekin enemmän unenpuutteesta, kuin lääkkeistä. No, nyt on jokunen päivä aikaa toipua ja levätä.

Voisin jopa tavata ystäviä. Hoidoissahan on kuitenkin sellainen vaihe, että päähän mahtuu muitakin ajatuksia. Niin se vain on, että olen kyllä tässä hoitojen mittaan pitänyt etäisyyttä ystäviini, vain pari läheisintä kun tietää hoidoistamme. Silloin kun hoidot ovat siinä vaiheessa, että nielevät kaiken energian ja huomion, ei vain kiinnosta tavata ketään. Tuntuu, että kaikki puheenaiheet ovat täysin tyhjänpäiväisiä, eikä kiinnosta keskustella mitään niitä näitä, kun omat ajatukset ovat täysin muualla. Olisi tärkeää säilyttää ystävät, ja huolehtia siitä, että on muutakin elämää kuin tämä jatkuva yrittäminen, mutta olen yrittänyt pitää ystävät sopivan etäisyyden päässä. Silloin kun en halua hoitojen takia tavata ketään, olen käyttänyt töitä ja muita menoja tekosyynä hiljaiselooni. Ja koittanut pysyä pois Facebookista... Yleensä aina sieltä lävähtää vino pino vauvauutisia ja muita vauvakuulumisia, ja toisinaan se vain tuntuu olevan too much. Sitten hyvinä hetkinä se ei välttämättä tunnu juuri miltään. Ja joidenkin kuulumisia on jopa mukavaa lukea :) Mutta anyway, pitänee yrittää hyödyntää tätä vapaa-aikaa, ja ylläpitää ja tarvittaessa paikkaillakin vähän sosiaalisia suhteita.

26.8.2011

Ärtyneisyyttä aiheuttavia kommentteja

Eräs vieraampi työkaveri kertoi taannoin, kuinka ihania hänen kaksi lastaan ovat. Tähän lopuksi hän lisäsi ystävällisen kehotuksen, että ala sinäkin kuule jo tekemään. Sanoin, että niin, kaikkihan eivät niin vain "tee" lapsia, ja että kaikillehan niitä ei välttämättä tule ollenkaan. Tämä ei tietenkään ymmärtänyt vihjausta, vaan jatkoi, että no niinpä niin, siksi niitä pitääkin ruveta jo ajoissa tekemään... Aaaarrrgghhh!!!

Itse olen kuitenkin päässyt suht helpolla muiden kommenttien suhteen. Mieheni on päässyt kuulemaan vielä paljon urpompia kommentteja. Eräs oli ihmetellyt, kun meillä ei ole vielä lapsia, ja sanonut sitten, että "panisitte enemmän, niin teilläkin tärppäisi"!!!???? Ja toinen oli ihmetellyt samaa, ja sanonut sitten, että menisitte hoitoon, jos ei muuten onnistu. Ja kun jollekin miespuoliselle työtoverille oli tulossa perheenlisäystä, joku oli palaverissa kommentoinut hänelle, että "no et sinä sitten mikään tuhkamuna olekaan"... Siis WTF!!!!!????? Kuinka idiootteja ihmiset voivat olla??? Itse olisin kyllä varmaan noissa tilanteissa tullut kommentoijan silmille, rajansa se on tyhmillä ja ajattelemattomilla kommenteillakin :(

En tiedä pääsisikö helpommalla, jos kertoisi tilanteesta avoimesti. Jos olisin tässä yksin, luultavasti tekisinkin niin. En tosin tiedä, onko helpompaa olla kertomatta, vain vaihtaa puheenaihetta ja niellä kaikki kielen päällä pyörivät kommentit, vai olisiko helpompaa kertoa avoimesti, ja sitten mahdollisesti saada jatkuvasti kuulla uteluita siitä, miten hoidot etenevät tai muita kommentteja lapsettomuushoitoihin liittyen. Minulle päätös on helppo, koska kunnioitan Mieheni toivetta, että kerromme vain ihan läheisimmille ystävillemme. Ja ymmärrän täysin, että hän ei halua jakaa asiaa kaiken kansan kanssa.


--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hoidon meneillään olevasta vaiheesta ei riitä paljoa kerrottavaa. Sumuttelen nyt viidettä päivää Synarelaa. Vielä en ole havainnut mitään sivuvaikutukseksi luokiteltavaa, mutta eipä mulla ole kyllä mitään käsitystä siitä, koska niitä voisi mahdollisesti odotella. Aika tuntuu matelevan, mikä on kummallinen yhtälö, sillä käytännössä jokainen päivä on ollut niin kiireinen, että tuntuu, että tunnit eivät riitä mihinkään. Olen juossut tukka putkella kodin ja töiden välillä, ja nämä välissä olevat kaksi vapaapäivää tuntuvat nekin hurahtavan yhtä vauhdilla. Olen myös yrittänyt harrastaa liikuntaa niin useana päivänä, kuin mahdollista. Tuntuu tekevän mielenterveydelle tosi hyvää :) Olkoon vaan kotitöistä ja muista hommista pois, ennemmin olen iloisena sotkuisessa kodissa, kuin kireänä ja kiukkuisena siistissä... :D

Kiirettä pitää, mutta hoitojen maailmassa aika tuntuu kuitenkin seisovan paikallaan. En edes tiedä tarkalleen, kauanko sumutuksia jatketaan (muistelisin, että ihan sinne loppuun asti), koska pitäisi odotella menkkoja, ja koska sen jälkeen pistokset mahdollisesti alkavat. Punktio lienee joskus syyskuun puolivälin tienoilla. Minun käskettiin soittaa klinikalle sitten, kun kuukautiset alkavat, ja sen jälkeen katsotaan jatkoa.

24.8.2011

Tähänastinen matkamme

Ajattelin, että voisin kertoa vähän lähemmin hoitohistoriastamme.
Alusta asti oli selvää, että helposti ei tärppää, ja ainakaan luomusti, sillä Miehen aiemmasta syöpäsairaudesta johtuen siittiömäärä on alentunut. Ajattelen niin, että jos nämä lapsettomuushoidot ovat se hinta, mikä pitää maksaa siitä, että olen saanut hänet elämääni, tämä on vielä pientä. Tärkeintä on se, että hän parantui, ja saa olla täällä kanssani arkea ja tätä elämää jakamassa. Edelleen joka päivä ihmettelen, kuinka onnekas olenkaan ollut, kun olemme saaneet tavata toisemme :)

Aloitimme yrityksen joulukuussa 2008, ja jatkoimme reilun vuoden ovulaatiotestien avulla. Ei tuloksia. Maaliskuussa 2010 menimme tarkempiin tutkimuksiin yksityiselle (päädyimme menemään suoraan yksityiselle, sillä emme halunneet tuhlata yhtään aikaa julkiselle jonottamiseen), ja huhti- ja kesäkuussa tehtiinkin jo inssit. Tulokset negoja. Klinikan kesätauon jälkeen elo-syyskuussa 2010 tehtiin ensimmäinen IVF/ICSI. Kaikki hoitomme on tehty samalla lääkecoctaililla: Puregon 100-200 IU, Orgalutran ja Lugesteron. Tätä muutettiin vasta tähän meneillään olevaan kuudenteen ICSI:in.

Aloitin varsinaisen hoitopäiväkirjan pitämisen vasta toisesta ICSIstämme, mutta muistelen, että ensimmäisessä hoidossa saatiin 8 solua, joista 4 hedelmöitettiin IVF:llä ja 4 ICSI:llä. IVF:llä ei hedelmöittynyt yhtään, ICSI:llä kaksi, jotka jatkoivat jakautumista ja olivat 4-soluisia. Yksi siirrettiin, tulos negatiivinen.Toinen, pakastettu alkio siirrettiin lokakuussa, sulatuksessa hävisi kaksi solua... tulos negatiivinen. Seuraava hoito, kuten kaikki sitä seuraavat, tehtiin pelkästään ICSI:nä. Lokakuun lopulla tehtiin siis toinen ICSI, tuloksena vain yksi hedelmöittynyt alkio, joka oli 3 pv:n viljelyn jälkeen 7-soluinen. Punktiossa saimme silloin perjantaina neljä solua, ja lauantaiaamuna kuulimme, että vain tuo yksi oli hedelmöittynyt. Jouduimme odottamaan maanantaihin elämäni pisimmät päivät ja tunnit jännittäessämme, onko alkio jatkanut jakautumista... Oli, mutta tulos parin viikon päästä (testipäivän sattuessa isänpäivälle) negatiivinen.


Seuraava mahdollinen hoitokierto siirtyi klinikan joulutauon vuoksi, tositoimissa oltiin tammikuussa 2011. Tuloksena 6 kypsää solua, joista 5 hedelmöittyi, mutta vain 2 jatkoi jakautumista. Ensimmäinen kahden alkion siirtomme (4-soluisia, ihan hyvälaatuisia), pakkaseen ei mitään. Tulos negatiivinen. Maaliskuussa 2011 oli neljäs ICSI:mme. Saimme 4 solua, joista hedelmöittyi ensin vain yksi, mutta myöhemmässä tarkistuksessa oli – hieman jälkijunassa – hedelmöittynyt myös toinen. Toinen 4-soluinen top, toinen 2-soluinen ja hitaampi. Molemmat siirrettiin, pakkaseen ei mitään. Tulos negatiivinen. Toukokuussa oli viides ICSI:mme. Seitsemästä saadusta solusta hedelmöittyi kolme. Kaksi jakautui, molemmat 4-soluisia, toinen top ja toinen 3-luokkaa. Molemmat siirrettiin. Tulos negatiivinen. Kaikissa hoidoissa menkkakivut on alkaneet jo aikaisimmillaan neljän päivän, viimeistään viikon kuluttua siirrosta, mikä on tuntunut aina tosi lannistavalta. Olemme olleet hieman tyytymättömiä lääkärin haluttomuuteen kokeilla mitään uutta. Varmasti hän tietää paremmin, ja on kyllä erittäin asiantunteva ja pätevä, mutta tuntuu vähän oudolta tehdä noin monta hoitoa täysin samalla kaavalla, kun mitään yritystäkään kiinnittymiseen ei näytä olleen... No, nythän noita sitten muutettiin, katsotaan onko vaikutusta asiaan. Jännittää vähän, kun ei voi tietää, onko tästä haittaa vai hyötyä, että vaihdettiin lääkkeet, ja lisäksi lyhyestä kaavasta pitkään... hui!!!

Siinäpä se kokonaisuudessaan. Aika rankalta tuntuu se, että emme koskaan saa pakkaseen mitään, vaan joudumme aina aloittamaan koko show´n alusta. Hoitojen määrä tuntuu paljolta, mutta alkionsiirtojahan meillä on takana vasta kuusi. Monilla on takana paaaljon suurempi määrä alkionsiirtoja, ennenkuin plussa joskus ilmestyy testiin. Rahanmenosta nyt on turha puhuakaan... mutta ainakin tähän asti olemme selvinneet. Tämä on tärkeintä. Hetkittäin tietysti ärsyttää, että koko muu elämä on paussilla, kaikkia suurempia hankintoja olemme joutuneet lykkäämään taloudellisista syistä. Mutta jos tavoite joskus saavutetaan, kaikki on ollut sen arvoista. Ja oikeastaan muutenkin, ei meillä ole muuta vaihtoehtoa missään vaiheessa ollutkaan, kuin yrittää kaikkemme, toivomme
lasta niin kovasti.

Voi kun se nyt lopultakin onnistuisi...!!!

22.8.2011

Here we go again

Tänään ne sumutukset sitten alkoivat - homma jatkuu jälleen. Mulle ei ollut siis entuudestaan tuttu tuo Synarela, mutta eipä se kovin kummoiselta tuntunut. Vähän kuin Nasolinia olis suihkaissut... Hivenen vaan huolettaa sivuvaikutukset, kun eivät lääkeselosteen mukaan vaikuttaneet kovin mieltä ylentäviltä... No, jos parta kasvaa niin ajetaan pois, ja "mielialan horjuvuus" nyt on ollut vakituisena seuralaisena jo muutenkin ;) En vain yhtään tiedä, miten kauan normaalisti kestää, että alkaa sivuvaikutuksia tuntua, jos on tuntuakseen. No, se selvinnee aikanaan.

Ihanaa, kun päästään taas asiassa eteenpäin. Kulunut kesä on tehnyt hyvää, kun ajatukset eivät ole pyörineet vain tämän yhden asian ympärillä. Kaikkialta tulvivat vauvauutiset vain ovat hieman surettaneet, ja olen miettinyt, mistä se johtuu. Olen aivan hirmuisen iloinen kaikkien puolesta, ja erityisesti tietenkin mieltä lämmittää hoidoilla raskautuneet. Tuntuu, että sittenhän se voi sattua meidänkin kohdalle. Kuitenkin hetkittäin iskee se lannistunut ihmeet tapahtuvat tosiaankin muille -olo. Että tuntuu, kuin joka kerta, kun joku muu onnistuu, todennäköisyys sille, että meidän vuoro jää tulematta, kasvaa... Hullua, tiedän. Tiedän myös, että suurin osa meistä hoidoissa räpistelevistä miettii toisinaan samaa, en ole ajatukseni kanssa yksin. Mutta eräs viisas palstatuttava taannoin sanoi, että "jos ei veikkaa, ei voi voittaa", ja niinhän se on. Niin kauan on toivoa, kun edes yritetään.

21.8.2011

Jonkin uuden alku?

Halusin aloittaa tämän blogin kirjoittamisen juuri nyt, uuden, 6. ICSI -hoidon käynnistyessä huomenna. Ajatuksissa blogin aloittaminen on ollut jo kauan, mutta nyt oli sellainen olo, että hetki on oikea. Pidän syksystä, ja siinä on mielestäni aina uuden alun tuntua. Kun nyt vielä jatkamme taivaltamme tällä lapsettomuushoitojen polulla, uuden alkamisen tunne on vieläkin voimakkaampi. Tähänastiset hoidot ovat aina päättyneet ei-toivotulla tavalla, pelkkää negaa joka kerta. Tällä kertaa kokeillaan hieman eri coctailia kuin aiemmin: tarkoitus on kokeilla ensimmäistä kertaa hoitoa pitkän kaavan mukaan, ja lisäksi vaihtaa Puregon Menopuriin. Sumutukset (Synarela) alkavat huomenna, ja syyskuun puolella sitten tiedossa enemmän actionia...

Toiveet ovat olleet joka kerta korkealla (lue = taivaissa) ja negan myötä pettymys ja suru suunnaton. Toivoisin niin, että viimeinkin olisi meidänkin vuoromme onnistua...!!! Mainittakoon, että lähes kaikki lapsettomuusaiheesta bloggaavat, joiden kirjoituksia olen viime aikoina seurannut, ovat plussanneet, eli toivotaan, että tästä harrastuksesta olisi etua tässä suossa rämpiessä ;)  Koska vertaistuen tarve tässä tilanteessa on suunnaton, ja tosielämän läheisistä olen kertonut tilanteestamme vain parille läheisimmälle, pidän itse muiden blogeja hurjan tärkeänä voimavarana. Olenkin kiivaasti koittanut metsästää lisää samassa tilanteessa olevien blogeja seurattavakseni :) Ja toivon kaikille meille kovasti voimia ponnistellessamme kohti sitä maailman ihaninta päämäärää <3