Terveisiä winter wonderlandistä

Poika nukkuu toisia päiväuniaan, ja äiti ihmettelee sillä aikaa lumentulon määrää. Vaikka rakastankin autolla ajamista, tänään olen ollut ihan iloinen, ettei tarvitse lähteä mihinkään. Ihanan helppoa vain katsella kaunista lumisadetta sisältä ikkunan läpi! Tosin sen verran pistäydyimme ulkona, että otin pojan mukaan kantoreppuun käyttääksemme koiraa kävelyllä. Koira kuitenkin teki tenän havaittuaan millaisessa säässä lenkkiä oltiin suorittamassa, ja pakeni lyhyen taaperruksen jälkeen takaisin talolle. Odotteli sitten meitä kotiovella ; ) Sääli, sillä poika olisi ilmeisesti viihtynyt repussa hienosti, eikä se lenkki olisi koirallekaan pahitteeksi ollut. Koiralle alkaa muuten vähitellen selvitä, millaisen mullistuksen sen tähän asti niin rauhallinen elämä on kokemassa... Pari iltaa sitten juniori lähti määrätietoisesti ryömimään sitä kohti, ojensi kätensä ja upotti koiran turkkiin - ja nykäisi! Kyllä oli koiravanhus hämmästynyt... On onneksi leppoisa luonteeltaan, ja vain nousi ja vaihtoi paikkaa.

Arki on täällä entisellään. Kaikki tuntuu toimivan hienosti niin kauan, kuin poika vain nukkuu tarpeeksi. Jos nukkumisessa menee joku pieleen, seuraa väistämättä kärttyisyyttä (samaa voi sanoa äidistä...!). Poika myös nukkuu paljon. Yöunien (välillä 21-09 parin heräämisen kera) lisäksi nukkuu yhdet 3 tunnin ja yhdet 2-3 tunnin päiväunet. Tuon hyväksi havaitun unirytmin onnistuessa poika onkin sitten valveilla ollessaan yhtä päivänpaistetta - toki satunnaisia ryömimis- ja muita liikkumisharmituksia lukuunottamatta, vielä kun ei eteenpäin pääse sellaista vauhtia kuin haluaisi, ja välillä jää totaalisesti jumiin. Vauvanhoito on nykyisin kovin leppoisaa, tajusin sen viimeistään silloin, kun ekoja kertoja oikein odottelin, että hän heräisi uniltaan. Alkutaival kun oli niin kovasti sitä kanniskelua ja nukuttamista... Täytyy kyllä koputtaa puuta - niin se vain on, että juuri kun tottuu johonkin vaiheeseen, tulee tilalle uusi. Viime yökin oli itse asiassa vähän levoton, epäilenpä, että yksi ainokainen suusta pilkistävä hammas on lähiaikoina saamassa toverin.

Harrastusten suhteen olemme tulleet siihen tulokseen, että jätämme muskarin pois, se kun ei jotenkin yllättäen kolahtanut. Syynä lienee se vähän vaisu meininki, tuntui jotenkin, että ihan saman asian ajaa jos laulelemme ihan kotosalla. Ja muita vauvojakin tapaamme viikoittain, ystäväpiiri kun on onneksi vauvoja pullollaan tällä hetkellä. Viimeksi tänään saimme viihtyä samanhenkisessä seurassa, ja kyllä pojasta tuntuukin olevan aina kiva nähdä toisia pikkuisia.

Äidin ja isin kuulumisista kerrottakoon, että ei sattunut lottovoittoa kohdalle... ja kroppa taitaa muutenkin olla vielä sekaisin (imetyskin tietty jatkuu vielä). Kiertokin venyi lopulta lähes seitsemänviikkoiseksi. En tiedä, kannattaako otollisia päiviä edes vahdatakaan ainakaan niin kauan, kuin imetys jatkuu. Tai siis tietysti tiedän, että ei kannattaisi, mutta eipä sitä osaa olla ajattelemattakaan... Paneudutaan asiaan kuitenkin sitten kunnon tarmolla, kun imetys loppuu ja kierto palautuu suunnilleen. Vaikka avoimin mielin tässä mennään ; )

Leppoisia talvipäiviä - nautitaan elosta sopivassa suhteessa sekä ulkona pakkasessa, että mukavasti sisällä lämmitellen!

Harrastelua ja muita puuhia

Tällä viikolla käytiin vilkaisemassa, millainen meininki on vauvamuskarissa! Se oli aika hauskaa, melko lailla sellaista kuin oletinkin. Pieni pettymys oli, että ei laulettu yhtään tutumpaa lastenlaulua. Onkohan se tyypillistä, vai laulellaankohan jatkossa edes joskus vähän tutumpiakin lauluja, hmm? Myös vetäjä oli ehkä vähän vaisun oloinen, odotin jotenkin iloisempaa meininkiä, mutta jospa hänellä oli vain jostain syystä veto pois... Meidän poika taisi olla porukan pienin, mutta uskon kuitenkin, että hän sai hommasta jotain irti. Oli muuten varmaan huippua, kun sai olla niin pitkän aikaa yhtä soittoa sylissä pomputeltavana. Lisäksi tykkäsi kovasti katsella muita vauvoja.

Myös vauvauinnissa olemme ennättäneet käydä nyt muutaman kerran, ja se tuntuukin olevan hurjan mieleistä hommaa. Äiti ja isikin tykkäävät siitä kovasti ja onpa kiva kun on joku koko perheen yhteinen juttu! Nuo muskarit ja muut kun tuppaavat olemaan sellaisiin aikoihin, että ovat väistämättä äiti+lapsi -menoja, isä kun on töissä. Tässä saavat vähään aikaan olla meidän harrastuksemme, mamma/vauvatreffejä lukuunottamatta, en halua kasata meille touhua liiaksi - ihanaa, kun on välillä ihan tavallista, aikataulutonta arkea, ja taitaa se vauvallekin olla hyväksi, ettei liikaa harrasteta...

Muuten arki rullaa entisellään. Soseita on maisteltu edelleen, yleensä aina illalla vähän ennen iltavelliä. Kaikki mitä suuhun työnnämme, menee myös alas. Ihanan kuuliainen poika ; ) Osa ruuista aiheuttaa vähän hämmentyneempiä ilmeitä, kuin toiset. Banaanin kanssa tapahtui kuitenkin niin, että ennenkuin ensimmäinen lusikallinen ehti mahaan asti, se tuli samantien ylös tuoden mukanaan aiempiakin ruokia. Ei sitten uskallettu antaa sitä enempää sillä kertaa... Liekö joku kertaluontoinen juttu, vai eikö banaani sitten sovellu hänelle, saa nähdä.

Yöt ovat edelleen levottomia. Yleensä joka yö tulee yksi pidempi, muutaman tunnin unijakso (viime yönä 23-06), mutta sitten kun ekan kerran herää, ei meinaa millään nukahtaa, ja sitten kun nukahtaa, nukkuu levottomasti ja havahtuu pienimpäänkin risaukseen. Ja joka kerta nukuttaminen kestää pari tuntia, viime yönä valvottiin klo 06-08, sitten poika nukkui vielä puoli kymmeneen saakka, itse en tuon kuuden herätyksen jälkeen enää nukkunut...

Minä puran herkästi väsymystäni Mieheen, mikä on huono homma. Vaikka kuinka päätän etukäteen, että ensi kerralla kun väsyttää, en kiukuttele hänelle, en vaan aina voi itselleni mitään... huoh. Ihmeen kärsivällinen hän on ollut, nostan kyllä hattua! Tiedän, että hän tekee kaikkensa, jotta me saisimme nukuttua, touhuilee aamulla töihin lähtiessään mahdollisimman hiljaa, päästää karvaiset ystävät ulos ja ruokkii jne. Kyllä me kuitenkin tosi hyvä tiimi ollaan ja olen mä vaan onnentyttö ♥

Terveisiä vaan äitiysLOMALTA...! Kiinnostaisi kovasti tietää, montako lasta sillä tyypillä on itsellään, joka kyseisen termin on keksinyt ; ) Onneksi tämä on sentään kivaa työtä! Ja tekisin mielelläni pidempäänkin, jos se taloudellisesti vain olisi mahdollista, nyt joudun palaamaan syksyllä töihin. (En ole edes uskaltanut ajatella sitä vielä, sen verran vain selvitin, että hoitopaikkaa pitää hakea 4kk ennen tarvetta.)

Mutta siis tosiaan ainakin tämänpäiväinen äitiyslomailu on pitänyt sisällään täysipainoista viihdetirehtöörinä toimimista... Pojalla on kova hinku liikkua, ja jatkuvasti saa olla häntä kääntämässä, kun jää johonkin jumiin. Ryömiminen ei ole edistynyt, pääsee eteenpäin niin hitaasti, että ei enää juurikaan yritä, pyörii vain kellonviisarin tapaan ympäri. Sen verran kuitenkin liikkuu, että on hetkessä pois matolta, ja pari kertaa jo otsa on osunut kaapin reunaan... onneksi ei kovaa, sen verran vain, että närkästynyt huutohan siitä seuraa. Lisäksi kyllästyy pian yrittämään eteenpäin ja alkaa itkemään, sitten pitääkin keksiä jotain muuta virikettä. Parasta huvia olisi hyppyyttäminen, mutta äidin kädet eivät sitä kovin kauan jaksa yhtäjaksoisesti tehdä. Nyt tuntuu, että ryömimistä enemmän olisi kiinnostunut siitä istumisesta. Haluaisi koko ajan, että häntä vedetään käsistä istumaan, kun on selällään, ja sitterissä yrittää kammeta itseään eteenpäin ihan väkisin... Saa nähdä minkälainen ikiliikkuja tuosta vielä tulee.

Äänenkäyttöäkin on taas parin päivän aikana treenattu kovasti, hurjia kiljaisuja päästelee kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Tuntuu, että aina kun poika herää unilta, on taas uusia ääniä kokeiltavana. Ja välillä oikein vetää kunnolla henkeä saadakseen päästellä kunnon kiekaisuja... onneksi ei asuta kerrostalossa ; ) Tänne mahtuu kyllä ääntä!

Soseiden maistelu on sujunut hyvin, ja poika avaa kiltisti suunsa aina kun lusikka lähestyy, ja sanomme: "Suu auki!" : ) Samoin iltavelli menee edelleen alas hujauksessa. Unien kannalta noilla tuhdimmilla ruuilla ei oikeastaan ole ollut mitään vaikutusta. Päinvastoin, yöunissa on tapahtunut melkoinen taantuminen. Toissayönä heräiltiin vähintään parin tunnin välein... Viime yö oli parempi, poika nukkui klo 23-08 heräten syömään viideltä ja seitsemältä. Tutista on alkanut olla hyödyn lisäksi myös haittaa; jos hän nukkuu kevyesti, hän helposti herää siihen kun tutti tipahtaa suusta. Itse kuulen aina, kun tutti tipahtaa suusta patjalle : D Tiedän sitten nousta samantien lykkäämään sen takaisin suuhun.

Tällaista tänne, ihanaa arkea : )

Tervetuloa uusi, hyvä vuosi!

Hyvää uutta vuotta! Sen verran paljon on ollut ohjelmaa ja sosiaalista kanssakäymistä tässä joulun ja vuodenvaihteen tienoilla, että en ole ehtinyt käydä ollenkaan kuulumisia kertomassa. Tänään onkin merkkipäivä: 4 kuukautta tuli täyteen!

Meidän vuotemme alkoi yhtä iloisissa merkeissä, kuin edellinen päättyi. Kyllä tuo juniori tuo ihan hurjan onnellisuuslisän sekä kaikkiin juhlapyhiin, että ihan tavalliseen arkeen! Ihanaa, että saa aloittaa uuden vuoden tällaisissa tunnelmissa. Elän kyllä epäilemättä elämäni onnellisinta aikaa, pitää hetkittäin oikein keskittyä ja pysähtyä miettimään asiaa. Pelottaa, että tämä aika livahtaa ohi liian nopeasti.

Joulu vierähti rattoisasti - sekä poika, että vanhemmat olivat olleet kiltteinä, ja saivat aukoa mieluisia paketteja. Poika useampia kuin äiti ja isi. Välipäivinä oli ohjelmassa sukulaisvisiittejä puolin ja toisin. Olemme nyt myös kokeneet ensimmäiset yökyläilymme, jotka sujuivat oikein mallikkaasti. Unetkin sujuivat lähes samanlailla kuin kotona. Uusi vuosi vastaanotettiin kivasti ja rauhallisesti ystäväpariskunnan luona, joilla on myös vauva. Kovin riehakkaaksi juhlinta ei siis päässyt, viihdyttiin ruokaillen ja seurapeliä pelaillen. Vauvat torkkuivat ja söivät vuoronperään.

Pojan kanssa on ollut viime aikoina hurjan leppoisaa. Hänestä on kuoriutunut oikein valloittava tapaus. On yleensä aina superhyvällä tuulella, ja hymyilee hangonkeksinä äidille, isille, ja kaikille muillekin (vielä ei ole minkäänlaista vierastamista havaittu). Äänen voisi myös sanoa löytyneen, ja hetkittäin äänenkäyttö kohoaa sille tasolle, että ei voi puhua mistään jokeltelusta, älämölö lienee kuvaavampi termi ; ) Pojan kaikkien aikojen ultimate-suosikkilelu taitaa olla joulukalenteri. Innostuu siitä ihan hurjasti, ja tuntuu, että voisi pulista sille tuntikausia. Se on hauska kuvakalenteri, jossa on paljon pieniä yksityiskohtia.

Hurjan kova kiire pienellä vain tuntuu johonkin olevan, muutama päivä sitten aloitti jo ryömimisen! Alusta asti on tuntunut, että hänellä on hirmuinen hoppu liikkumaan, ja meininki näköjään vain jatkuu. Hitaastihan se vielä sujuu, mutta eteenpäin mennään kuitenkin. Samantien, kun hänet asettaa selälleen, pyörähtää ketterästi mahalleen ja lähtee pyrkimään eteenpäin. Ja harjoittelu alkaa heti, kun aamulla saa silmänsä auki... Harjoittelu ei useinkaan tapahdu varsinaisesti "Ilon kautta" -teemalla, usein ryömitään vaikeroiden, lähes itkun kanssa, kun eteenpäin ei pääse vielä toivotulla vauhdilla ; ) Se näyttää hetkittäin melko hullunkuriselta... ja niin liikkikseltä ♥ Pirteänä ryömiminen tapahtuu suht normaalisti, väsyneenä taas mittarimato-meiningillä: nostaa pepun ylös ja suoristaa itsensä. Hivenen koomisen näköistä sekin : )

Lisäksi pojalla on kova hinku istua, koko ajan kampeaa itseään istuvampaan asentoon. Tälläkin hetkellä istuu sylissäni katselemassa, kun aamun liikuntatreeni alkoi jälleen muuttua vähän liian pakkomielteisen kuuloiseksi :D Piti ottaa kaveri hetkeksi jäähylle rauhoittumaan... (edit. Piti tovin kuluttua palauttaa takaisin leikkimatolle, kun sylissä olo alkoi käydä tylsäksi.) Neuvolalääkäri oli sitä mieltä, että saa tukea vasten istuakin sen verran, kuin haluaa, kun on niin jäntevän ja pontevan oloinen vauva. Mistä tulivatkin mieleeni parin päivän takaiset neuvolan mitat: 6070g/62,5cm. Pikkuinen kirppu siis edelleen, mutta hienosti kasvaa johdonmukaisesti omalla käyrällään. Siksikin liikkuminen lienee niin vaivatonta, kun on noin sirorakenteinen (toki runsas liikkuminen myös kuluttaa energiaa). Ystäväpiirin pyöreämmät vauvat eivät ole ollenkaan yhtä innostuneita liikkumisesta.

Otimme muuten pienen varaslähdön kiinteisiin, ja aloitimme jo pari iltaa sitten vähän maistelua. Lisäksi iltapalaksi on annettu maissivelliä, mikä osoittautui suureksi herkuksi: pullo tyhjenee hujauksessa! Aivan alkuun hän sai maistella kukkakaalisosetta, ja lusikan kärjellä mansikkaa. Molemmat aiheuttivat hämmentyneen oloista maiskuttelua, mutta kiltisti avasi suunsa. Lisäksi poika sai "järsiä" suurta kurkunpalaa, siihen suhtautui samanlailla kuin mihin tahansa puruleluun. Isi on myös antanut pojan maistaa paria uutta makua sormenpäästä, lohta ja mustaherukka(?)hilloa. Molemmat saivat aikaan hivenen hämmentyneen ilmeen, hauska seurata pienen reaktioita uusiin makuelämyksiin.

Pojalle on siis tullut paljon uusia kehitysvaiheita. Kun tähän vielä lisää kovan, kovan innokkuuden seurusteluun, lienee luonnollista, että jonkun verran tämä kaikki on nukkumiseen vaikuttanut. Päiväunet ovat lyhentyneet, ei oikein malttaisi nukkua kun haluaisi touhuta niin paljon kaikkea. Lisäksi yöunet ovat vähän taantuneet, nykyisin herätään kerran, kaksi yössä ruokailemaan. (Tähänastinen uniennätys oli jo 8h 40min yhtä soittoa... aah!) Toisinaan jopa useammin, tosin joskus riittää vain tutin laittaminen suuhun. (Hän on muuten tosiaan alkanut pitää jonkun verran tutista, lähinnä siis nukahtaessa ja turvakaukalossa, ja yritämme pitääkin tutinsyönnin vain niiden yhteydessä.) Lisäksi poika ei aina malttaisi syödä, kun pitää hymyillä äidille, tai katsella pää pyörien ympärilleen. Nauroin Miehelle, että ei enää onnistu sen "lempeän katsekontaktin" toteuttaminen vauvaa syöttäessä, jota suositellaan, kun ei oikein uskalla edes katsoa silmiin kun kaveri alkaa heti nauraa ja syöminen unohtuu.

Äidin ja isin kuulumisia sen verran, että ovulaatiotestiin ilmestyi hymynaama... Kaksi viikkoa myöhemmin kuin normikierrossa, meinasin jo luovuttaa testailun suhteen. Odotukset eivät ole suuret (oikeastaan eivät minkäänlaiset), mutta romanttisia hetkiä vietettiin kuitenkin. Eihän sellaista arpalippua voi lunastamatta kuitenkaan jättää ; ) Lähipiirissä on useita sellaisia, joilla on ensimmäinen lapsi hoidoilla, ja toinen on tullut yllätyksenä luomusti. Tyhmää, niin tyhmää elätellä toiveita, että sellainen ihme omalle kohdalle sattuisi, mutta niin kauan kuin on olemassa edes teoreettinen mahdollisuus siihen, en kyllä voi itselleni mitään. Tulevaisuuden hoitokuvioitakin on jo vähän mietitty, sillä kovin pitkään emme halua/uskalla odotella. Niistä lisää myöhemmin. Pikkusisaruksesta siis tässä ohessa haaveillaan, mutta nautitaan täysillä tästä murusestamme, johon molemmat ollaan ihan lääpällään : )