22.5.2013

7+2...

... eli jokohan nyt uskaltaisi kertoa, että ensimmäinen hoitomme pojan syntymän jälkeen onnistui. Toissapäivänä kävimme varhaisultrassa katsomassa, miten pikkuinen sydän jumputti pontevasti ♥ Tuolloin maanantaina (7+0) koko vastasi viikkoja 7+2. Olo on tietysti sanoinkuvaamattoman onnellinen. Voiko meillä olla näin hyvä onni, että onnistuimme heti uudelleen...!? Tämä hoito oli meidän 8. ICSI:mme, ja toteutettiin täysin samalla kaavalla kuin edellinen, onnistunut hoito. Alkioita jäi eri vaiheiden jälkeen jäljelle kaksi siirtokelpoista. Molemmat siirrettiin ja toinen tarrasi kiinni. Jälleen vain toivomme, että kaikki sujuu loppuunkin asti hyvin, ja saamme murusen - poitsun pikkusisaruksen - kotiin ja syliin asti ♥ Kyllä niitä ihmeitä vaan voi tapahtua pitkänkin odottelun jälkeen, sanat eivät riitä kuvaamaan, kuinka kiitolliselta olo nyt tuntuu. Toki jännittää, mutta nyt ei voi muuta kuin vain toivoa, että kaikki päättyy onnellisesti. Vointini on ollut erinomainen, kuten viimeksikin, ainoa oire on oikeastaan väsymys. Ennen plussaamista ei myöskään ollut juurikaan mitään tuntemuksia. Samalla tavalla, kuin viime kerralla, oli 8-9 päivän kuluttua siirrosta aavistus vuotoa ja kuukautiskipuja. Siitä muuten taisin aavistaa plussan jo aiemmin, kun raskauden ajan mahassa ollut, ja sittemmin kadonnut linea negra joskus viikon kuluttua siirrosta yhtäkkiä palasi näkyviin!

Poitsun kuulumisia pitää myös vähän kertoa. Hampaita on suussa kuusi. Vähän sairastelua on ollut kuukauden ajan, flunssaa ja korvatulehdusta, mutta nyt on saanut olla ihan terveenä viikon verran. Ja on viikon ajan nukkunut kaikki yöt heräämättä! Koko sairastelun ajan yöt olivat melkoista hulinaa, joten tämä on tuntunut kovasti luksukselta : ) Meidän pikkuinen onkin sen verran unissaan pyörivä tapaus (nyt vasta ollaan kunnolla tämä havaittu, kun on nukkunut yöt putkeen...), että eipä varmaan pysty kovin aikaisin laidattomassa sängyssä nukkumaan. On sängyssä milloin mitenkin päin, välillä pylly pystyssä taivasta kohti, välillä pitkin sängyn päätylaitaa. Välillä peittokasan päällä lähes istuvana! Hänellä on sängyssä roikkumassa myös pehmolelu, johon saa kiinnitettyä varatutin. No, kerran oli nukahtanut pehmolelussa roikkuen, varatutti suussaan : )

Poika seisoo tukevasti tukea vasten (ja saa otettua tukea ketterästi yllättävän korkeistakin paikoista, sanoimme pöytäliinoille hetkeksi hei hei...), ja saattaa ottaa pari askelta, jos pitää häntä kädestä kiinni, tai ihan vaan sivuttain tukea vasten. Ryömiminen vaihtui pari viikkoa sitten vauhdikkaaseen konttaukseen. Seisoessaan meinaa välillä unohtaa, ettei vielä osaa kävellä, ja heittää kädet irti tuesta ikäänkuin lähteäkseen liikkeelle... ja kaatumisia tulee, kun keskittyminen herpaantuu. Viikon ajan harjoiteltiin kovasti karkeampien ruokien syömistä (sormiruokailua on myös vähän testailtu, ja kivaa on ollut), kun alkuun oli tosi hankalaa. Mikään sileää sosetta paksumpi ei mennyt alas, ei edes liian paksuksi jäänyt tasainen puuro, vaan jos suuhun eksyi yhtään suurempi palanen tuli jopa oksennus. Viikon treeni tuotti tuloksen, ja nyt alas menee jo yllättävän möykkyinen ruoka. Korvatulehduksen bongaaminen pitkittyneen flunssan jälkeen oli muuten haasteellista, sillä poika on aina repinyt korviaan(!?!), jos ei ole tykännyt tarjotusta ruuasta, eli oli vaikea tietää, milloin korvissa tuntuu pahalta, ja milloin taas ruoka vain oli pahaa ; )

Mitään sanantapaisia ei vielä tule ulos, mutta sen sijaan poitsu mölisee hurjat määrät siansaksaa ("vävvävvää", "ättättäää") ja aivan käsittämättömiä kiljumisia ja karjahteluita... Pulina alkaa, kun ottaa äänenvaientimen eli tutin pois. Tuttia syö aina nukkuessaan, ja muutenkin, jos sattuu lattioilta pyörimästä (tai esim. olohuoneen pöydältä...) sellaisen bongaamaan. Kerran muuten nukkumaan mennessään sattui päästämään äänen, joka kuulosti ihan siltä kuin olisi heleällä äänellä toivottanut meille "Hyvää yötä!" : D Se nauratti. Poitsu on aina aurinkoinen ja iloinen - nälkää, väsymystä, tylsyyttä ja hetkittäisiä silmittömiä kiukunpuuskia lukuunottamatta ;) - ja nauraa vähän väliä kaikelle ääneen. On oppinut ojentamaan kätensä ylös, kun on pääsemässä syliin. Ojentaa käden pyydettäessä. Rakastaa vettä, ja veteen päästessään läiskyttää ja läiskyttää nauraen. On ihan pohjattoman utelias ja touhukas. Rakastaa lastenohjelma Noksua, jota Ylen Areenasta aina saa ruokailun jälkeen katsella (sen sijaan esim. muumit eivät kiinnosta yhtään!). Kun tuon Noksun tunnussävel kajahtaa ilmoille, meinaa aina revetä liitoksistaan, kun innostuu niin kovin. Rakastaa myös lastenlaulu Magdaleenaa : ) Emmekä pysty kuuntelemaan kauaa hänen huoneensa lattialla (pitää siirtää johonkin muualle...) olevaa radio/cd-soitinta, kun poitsu innostuu niin sieltä kuuluvasta musiikista, että hakkaa soitinta ja nousee sitä vasten, ja cd:t pomppivat ja musiikki katkeaa vahingossa. Poika on myös aika reippaan oloinen, ja vaikka viihtyykin sylissä, on sen verran itsenäinen, että viihtyy itsekseen ympäristöään tutkien, eikä hermostu yhtään, jos poistun näköpiiristä (poikkeuksena vaatekaupat, siellä ei pidä siitä, jos äiti häviää näkyvistä ;)) Vilkuttamisesta ja taputtamisesta meidän poitsulla ei muuten ole vielä minkäänlaista käsitystä!

Tässä vähäsen meidän elosta. Mietin tässä, kirjoittelenko jatkossa ahkerammin. Olen kyllä tauollakin seuraillut muiden kuulumisia : )