16.9.2011

Punktion jälkeen Vol. 2

Nyt illan tullen mieli on hitusen rauhallisempi.
Pettymys oli ihan valtava, kun ennätin jo hetken iloita parhaasta solusaaliistamme ikinä, ja määrä laskikin sitten puoleen. Edelleenkin hermostuttaa, mutta kunhan saisimme edes yhden alkion. Haaveilemme kahdesta, mutta tule edes yksi...

Pitäisi muutenkin malttaa pysyä pois netistä (etenkin suurimpien tunnekuohujen aikaan) ja olla lukematta kaikkia onnellisia tarinoita. Raskausuutiset ovat fine, etenkin virtuaalimaailman ja kohtalotovereiden, mutta kun ajattelen kaikkea, mitä tapahtuu siitä eteenpäin, se tulee jotenkin liian konkreettiseksi, mistä me jäämme paitsi. Pitää siis koittaa vähentää netissä roikkumista, ainakin tätä aihepiiriä käsittelevillä sivuilla... ja ainakin hoidon kriittisimmissä vaiheissa...

Nyt lähetän toiveen sinne jonnekin laboratorion uumeniin. Voi kunpa yön aikana tapahtuisi taikoja... kunpa vain... ♥ ♥ ♥

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti tänä aamuna tulee hyviä uutisia. Täällä on peukut pystyssä <3

    Meillä soluja saatiin 11 kpl, ja oli se kyllä melkoinen pettymys seuraavana aamuna kuulla, että vain kuusi oli hedelmöittynyt, osa oli raakoja ja joku monitumainen oli kuulemma mennyt roskiin. Ja sitten kun kato kävi vielä hedelmöityksen jälkeenkin, niin itku meinasi tulla kun vertasi joidenkin mielettömiin saaliisiin. Ihan uskomatonta että osa saa lyhyelläkin kaavalla pakkaseen yli kymmenen alkiota o_O

    Nyt olen kuitenkin iloinen, että edes jotain saatiin pakkaseen. Voisi asiat olla paljon huonomminkin.

    VastaaPoista
  2. Täälläkin peukut pystyssä!! Oot ajatuksissa muru <3

    VastaaPoista