Tällä viikolla käytiin vilkaisemassa, millainen meininki on vauvamuskarissa! Se oli aika hauskaa, melko lailla sellaista kuin oletinkin. Pieni pettymys oli, että ei laulettu yhtään tutumpaa lastenlaulua. Onkohan se tyypillistä, vai laulellaankohan jatkossa edes joskus vähän tutumpiakin lauluja, hmm? Myös vetäjä oli ehkä vähän vaisun oloinen, odotin jotenkin iloisempaa meininkiä, mutta jospa hänellä oli vain jostain syystä veto pois... Meidän poika taisi olla porukan pienin, mutta uskon kuitenkin, että hän sai hommasta jotain irti. Oli muuten varmaan huippua, kun sai olla niin pitkän aikaa yhtä soittoa sylissä pomputeltavana. Lisäksi tykkäsi kovasti katsella muita vauvoja.
Myös vauvauinnissa olemme ennättäneet käydä nyt muutaman kerran, ja se tuntuukin olevan hurjan mieleistä hommaa. Äiti ja isikin tykkäävät siitä kovasti ja onpa kiva kun on joku koko perheen yhteinen juttu! Nuo muskarit ja muut kun tuppaavat olemaan sellaisiin aikoihin, että ovat väistämättä äiti+lapsi -menoja, isä kun on töissä. Tässä saavat vähään aikaan olla meidän harrastuksemme, mamma/vauvatreffejä lukuunottamatta, en halua kasata meille touhua liiaksi - ihanaa, kun on välillä ihan tavallista, aikataulutonta arkea, ja taitaa se vauvallekin olla hyväksi, ettei liikaa harrasteta...
Muuten arki rullaa entisellään. Soseita on maisteltu edelleen, yleensä aina illalla vähän ennen iltavelliä. Kaikki mitä suuhun työnnämme, menee myös alas. Ihanan kuuliainen poika ; ) Osa ruuista aiheuttaa vähän hämmentyneempiä ilmeitä, kuin toiset. Banaanin kanssa tapahtui kuitenkin niin, että ennenkuin ensimmäinen lusikallinen ehti mahaan asti, se tuli samantien ylös tuoden mukanaan aiempiakin ruokia. Ei sitten uskallettu antaa sitä enempää sillä kertaa... Liekö joku kertaluontoinen juttu, vai eikö banaani sitten sovellu hänelle, saa nähdä.
Yöt ovat edelleen levottomia. Yleensä joka yö tulee yksi pidempi, muutaman tunnin unijakso (viime yönä 23-06), mutta sitten kun ekan kerran herää, ei meinaa millään nukahtaa, ja sitten kun nukahtaa, nukkuu levottomasti ja havahtuu pienimpäänkin risaukseen. Ja joka kerta nukuttaminen kestää pari tuntia, viime yönä valvottiin klo 06-08, sitten poika nukkui vielä puoli kymmeneen saakka, itse en tuon kuuden herätyksen jälkeen enää nukkunut...
Minä puran herkästi väsymystäni Mieheen, mikä on huono homma. Vaikka kuinka päätän etukäteen, että ensi kerralla kun väsyttää, en kiukuttele hänelle, en vaan aina voi itselleni mitään... huoh. Ihmeen kärsivällinen hän on ollut, nostan kyllä hattua! Tiedän, että hän tekee kaikkensa, jotta me saisimme nukuttua, touhuilee aamulla töihin lähtiessään mahdollisimman hiljaa, päästää karvaiset ystävät ulos ja ruokkii jne. Kyllä me kuitenkin tosi hyvä tiimi ollaan ja olen mä vaan onnentyttö ♥