Harrastelua ja muita puuhia

Tällä viikolla käytiin vilkaisemassa, millainen meininki on vauvamuskarissa! Se oli aika hauskaa, melko lailla sellaista kuin oletinkin. Pieni pettymys oli, että ei laulettu yhtään tutumpaa lastenlaulua. Onkohan se tyypillistä, vai laulellaankohan jatkossa edes joskus vähän tutumpiakin lauluja, hmm? Myös vetäjä oli ehkä vähän vaisun oloinen, odotin jotenkin iloisempaa meininkiä, mutta jospa hänellä oli vain jostain syystä veto pois... Meidän poika taisi olla porukan pienin, mutta uskon kuitenkin, että hän sai hommasta jotain irti. Oli muuten varmaan huippua, kun sai olla niin pitkän aikaa yhtä soittoa sylissä pomputeltavana. Lisäksi tykkäsi kovasti katsella muita vauvoja.

Myös vauvauinnissa olemme ennättäneet käydä nyt muutaman kerran, ja se tuntuukin olevan hurjan mieleistä hommaa. Äiti ja isikin tykkäävät siitä kovasti ja onpa kiva kun on joku koko perheen yhteinen juttu! Nuo muskarit ja muut kun tuppaavat olemaan sellaisiin aikoihin, että ovat väistämättä äiti+lapsi -menoja, isä kun on töissä. Tässä saavat vähään aikaan olla meidän harrastuksemme, mamma/vauvatreffejä lukuunottamatta, en halua kasata meille touhua liiaksi - ihanaa, kun on välillä ihan tavallista, aikataulutonta arkea, ja taitaa se vauvallekin olla hyväksi, ettei liikaa harrasteta...

Muuten arki rullaa entisellään. Soseita on maisteltu edelleen, yleensä aina illalla vähän ennen iltavelliä. Kaikki mitä suuhun työnnämme, menee myös alas. Ihanan kuuliainen poika ; ) Osa ruuista aiheuttaa vähän hämmentyneempiä ilmeitä, kuin toiset. Banaanin kanssa tapahtui kuitenkin niin, että ennenkuin ensimmäinen lusikallinen ehti mahaan asti, se tuli samantien ylös tuoden mukanaan aiempiakin ruokia. Ei sitten uskallettu antaa sitä enempää sillä kertaa... Liekö joku kertaluontoinen juttu, vai eikö banaani sitten sovellu hänelle, saa nähdä.

Yöt ovat edelleen levottomia. Yleensä joka yö tulee yksi pidempi, muutaman tunnin unijakso (viime yönä 23-06), mutta sitten kun ekan kerran herää, ei meinaa millään nukahtaa, ja sitten kun nukahtaa, nukkuu levottomasti ja havahtuu pienimpäänkin risaukseen. Ja joka kerta nukuttaminen kestää pari tuntia, viime yönä valvottiin klo 06-08, sitten poika nukkui vielä puoli kymmeneen saakka, itse en tuon kuuden herätyksen jälkeen enää nukkunut...

Minä puran herkästi väsymystäni Mieheen, mikä on huono homma. Vaikka kuinka päätän etukäteen, että ensi kerralla kun väsyttää, en kiukuttele hänelle, en vaan aina voi itselleni mitään... huoh. Ihmeen kärsivällinen hän on ollut, nostan kyllä hattua! Tiedän, että hän tekee kaikkensa, jotta me saisimme nukuttua, touhuilee aamulla töihin lähtiessään mahdollisimman hiljaa, päästää karvaiset ystävät ulos ja ruokkii jne. Kyllä me kuitenkin tosi hyvä tiimi ollaan ja olen mä vaan onnentyttö ♥

Terveisiä vaan äitiysLOMALTA...! Kiinnostaisi kovasti tietää, montako lasta sillä tyypillä on itsellään, joka kyseisen termin on keksinyt ; ) Onneksi tämä on sentään kivaa työtä! Ja tekisin mielelläni pidempäänkin, jos se taloudellisesti vain olisi mahdollista, nyt joudun palaamaan syksyllä töihin. (En ole edes uskaltanut ajatella sitä vielä, sen verran vain selvitin, että hoitopaikkaa pitää hakea 4kk ennen tarvetta.)

Mutta siis tosiaan ainakin tämänpäiväinen äitiyslomailu on pitänyt sisällään täysipainoista viihdetirehtöörinä toimimista... Pojalla on kova hinku liikkua, ja jatkuvasti saa olla häntä kääntämässä, kun jää johonkin jumiin. Ryömiminen ei ole edistynyt, pääsee eteenpäin niin hitaasti, että ei enää juurikaan yritä, pyörii vain kellonviisarin tapaan ympäri. Sen verran kuitenkin liikkuu, että on hetkessä pois matolta, ja pari kertaa jo otsa on osunut kaapin reunaan... onneksi ei kovaa, sen verran vain, että närkästynyt huutohan siitä seuraa. Lisäksi kyllästyy pian yrittämään eteenpäin ja alkaa itkemään, sitten pitääkin keksiä jotain muuta virikettä. Parasta huvia olisi hyppyyttäminen, mutta äidin kädet eivät sitä kovin kauan jaksa yhtäjaksoisesti tehdä. Nyt tuntuu, että ryömimistä enemmän olisi kiinnostunut siitä istumisesta. Haluaisi koko ajan, että häntä vedetään käsistä istumaan, kun on selällään, ja sitterissä yrittää kammeta itseään eteenpäin ihan väkisin... Saa nähdä minkälainen ikiliikkuja tuosta vielä tulee.

Äänenkäyttöäkin on taas parin päivän aikana treenattu kovasti, hurjia kiljaisuja päästelee kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Tuntuu, että aina kun poika herää unilta, on taas uusia ääniä kokeiltavana. Ja välillä oikein vetää kunnolla henkeä saadakseen päästellä kunnon kiekaisuja... onneksi ei asuta kerrostalossa ; ) Tänne mahtuu kyllä ääntä!

Soseiden maistelu on sujunut hyvin, ja poika avaa kiltisti suunsa aina kun lusikka lähestyy, ja sanomme: "Suu auki!" : ) Samoin iltavelli menee edelleen alas hujauksessa. Unien kannalta noilla tuhdimmilla ruuilla ei oikeastaan ole ollut mitään vaikutusta. Päinvastoin, yöunissa on tapahtunut melkoinen taantuminen. Toissayönä heräiltiin vähintään parin tunnin välein... Viime yö oli parempi, poika nukkui klo 23-08 heräten syömään viideltä ja seitsemältä. Tutista on alkanut olla hyödyn lisäksi myös haittaa; jos hän nukkuu kevyesti, hän helposti herää siihen kun tutti tipahtaa suusta. Itse kuulen aina, kun tutti tipahtaa suusta patjalle : D Tiedän sitten nousta samantien lykkäämään sen takaisin suuhun.

Tällaista tänne, ihanaa arkea : )

Tervetuloa uusi, hyvä vuosi!

Hyvää uutta vuotta! Sen verran paljon on ollut ohjelmaa ja sosiaalista kanssakäymistä tässä joulun ja vuodenvaihteen tienoilla, että en ole ehtinyt käydä ollenkaan kuulumisia kertomassa. Tänään onkin merkkipäivä: 4 kuukautta tuli täyteen!

Meidän vuotemme alkoi yhtä iloisissa merkeissä, kuin edellinen päättyi. Kyllä tuo juniori tuo ihan hurjan onnellisuuslisän sekä kaikkiin juhlapyhiin, että ihan tavalliseen arkeen! Ihanaa, että saa aloittaa uuden vuoden tällaisissa tunnelmissa. Elän kyllä epäilemättä elämäni onnellisinta aikaa, pitää hetkittäin oikein keskittyä ja pysähtyä miettimään asiaa. Pelottaa, että tämä aika livahtaa ohi liian nopeasti.

Joulu vierähti rattoisasti - sekä poika, että vanhemmat olivat olleet kiltteinä, ja saivat aukoa mieluisia paketteja. Poika useampia kuin äiti ja isi. Välipäivinä oli ohjelmassa sukulaisvisiittejä puolin ja toisin. Olemme nyt myös kokeneet ensimmäiset yökyläilymme, jotka sujuivat oikein mallikkaasti. Unetkin sujuivat lähes samanlailla kuin kotona. Uusi vuosi vastaanotettiin kivasti ja rauhallisesti ystäväpariskunnan luona, joilla on myös vauva. Kovin riehakkaaksi juhlinta ei siis päässyt, viihdyttiin ruokaillen ja seurapeliä pelaillen. Vauvat torkkuivat ja söivät vuoronperään.

Pojan kanssa on ollut viime aikoina hurjan leppoisaa. Hänestä on kuoriutunut oikein valloittava tapaus. On yleensä aina superhyvällä tuulella, ja hymyilee hangonkeksinä äidille, isille, ja kaikille muillekin (vielä ei ole minkäänlaista vierastamista havaittu). Äänen voisi myös sanoa löytyneen, ja hetkittäin äänenkäyttö kohoaa sille tasolle, että ei voi puhua mistään jokeltelusta, älämölö lienee kuvaavampi termi ; ) Pojan kaikkien aikojen ultimate-suosikkilelu taitaa olla joulukalenteri. Innostuu siitä ihan hurjasti, ja tuntuu, että voisi pulista sille tuntikausia. Se on hauska kuvakalenteri, jossa on paljon pieniä yksityiskohtia.

Hurjan kova kiire pienellä vain tuntuu johonkin olevan, muutama päivä sitten aloitti jo ryömimisen! Alusta asti on tuntunut, että hänellä on hirmuinen hoppu liikkumaan, ja meininki näköjään vain jatkuu. Hitaastihan se vielä sujuu, mutta eteenpäin mennään kuitenkin. Samantien, kun hänet asettaa selälleen, pyörähtää ketterästi mahalleen ja lähtee pyrkimään eteenpäin. Ja harjoittelu alkaa heti, kun aamulla saa silmänsä auki... Harjoittelu ei useinkaan tapahdu varsinaisesti "Ilon kautta" -teemalla, usein ryömitään vaikeroiden, lähes itkun kanssa, kun eteenpäin ei pääse vielä toivotulla vauhdilla ; ) Se näyttää hetkittäin melko hullunkuriselta... ja niin liikkikseltä ♥ Pirteänä ryömiminen tapahtuu suht normaalisti, väsyneenä taas mittarimato-meiningillä: nostaa pepun ylös ja suoristaa itsensä. Hivenen koomisen näköistä sekin : )

Lisäksi pojalla on kova hinku istua, koko ajan kampeaa itseään istuvampaan asentoon. Tälläkin hetkellä istuu sylissäni katselemassa, kun aamun liikuntatreeni alkoi jälleen muuttua vähän liian pakkomielteisen kuuloiseksi :D Piti ottaa kaveri hetkeksi jäähylle rauhoittumaan... (edit. Piti tovin kuluttua palauttaa takaisin leikkimatolle, kun sylissä olo alkoi käydä tylsäksi.) Neuvolalääkäri oli sitä mieltä, että saa tukea vasten istuakin sen verran, kuin haluaa, kun on niin jäntevän ja pontevan oloinen vauva. Mistä tulivatkin mieleeni parin päivän takaiset neuvolan mitat: 6070g/62,5cm. Pikkuinen kirppu siis edelleen, mutta hienosti kasvaa johdonmukaisesti omalla käyrällään. Siksikin liikkuminen lienee niin vaivatonta, kun on noin sirorakenteinen (toki runsas liikkuminen myös kuluttaa energiaa). Ystäväpiirin pyöreämmät vauvat eivät ole ollenkaan yhtä innostuneita liikkumisesta.

Otimme muuten pienen varaslähdön kiinteisiin, ja aloitimme jo pari iltaa sitten vähän maistelua. Lisäksi iltapalaksi on annettu maissivelliä, mikä osoittautui suureksi herkuksi: pullo tyhjenee hujauksessa! Aivan alkuun hän sai maistella kukkakaalisosetta, ja lusikan kärjellä mansikkaa. Molemmat aiheuttivat hämmentyneen oloista maiskuttelua, mutta kiltisti avasi suunsa. Lisäksi poika sai "järsiä" suurta kurkunpalaa, siihen suhtautui samanlailla kuin mihin tahansa puruleluun. Isi on myös antanut pojan maistaa paria uutta makua sormenpäästä, lohta ja mustaherukka(?)hilloa. Molemmat saivat aikaan hivenen hämmentyneen ilmeen, hauska seurata pienen reaktioita uusiin makuelämyksiin.

Pojalle on siis tullut paljon uusia kehitysvaiheita. Kun tähän vielä lisää kovan, kovan innokkuuden seurusteluun, lienee luonnollista, että jonkun verran tämä kaikki on nukkumiseen vaikuttanut. Päiväunet ovat lyhentyneet, ei oikein malttaisi nukkua kun haluaisi touhuta niin paljon kaikkea. Lisäksi yöunet ovat vähän taantuneet, nykyisin herätään kerran, kaksi yössä ruokailemaan. (Tähänastinen uniennätys oli jo 8h 40min yhtä soittoa... aah!) Toisinaan jopa useammin, tosin joskus riittää vain tutin laittaminen suuhun. (Hän on muuten tosiaan alkanut pitää jonkun verran tutista, lähinnä siis nukahtaessa ja turvakaukalossa, ja yritämme pitääkin tutinsyönnin vain niiden yhteydessä.) Lisäksi poika ei aina malttaisi syödä, kun pitää hymyillä äidille, tai katsella pää pyörien ympärilleen. Nauroin Miehelle, että ei enää onnistu sen "lempeän katsekontaktin" toteuttaminen vauvaa syöttäessä, jota suositellaan, kun ei oikein uskalla edes katsoa silmiin kun kaveri alkaa heti nauraa ja syöminen unohtuu.

Äidin ja isin kuulumisia sen verran, että ovulaatiotestiin ilmestyi hymynaama... Kaksi viikkoa myöhemmin kuin normikierrossa, meinasin jo luovuttaa testailun suhteen. Odotukset eivät ole suuret (oikeastaan eivät minkäänlaiset), mutta romanttisia hetkiä vietettiin kuitenkin. Eihän sellaista arpalippua voi lunastamatta kuitenkaan jättää ; ) Lähipiirissä on useita sellaisia, joilla on ensimmäinen lapsi hoidoilla, ja toinen on tullut yllätyksenä luomusti. Tyhmää, niin tyhmää elätellä toiveita, että sellainen ihme omalle kohdalle sattuisi, mutta niin kauan kuin on olemassa edes teoreettinen mahdollisuus siihen, en kyllä voi itselleni mitään. Tulevaisuuden hoitokuvioitakin on jo vähän mietitty, sillä kovin pitkään emme halua/uskalla odotella. Niistä lisää myöhemmin. Pikkusisaruksesta siis tässä ohessa haaveillaan, mutta nautitaan täysillä tästä murusestamme, johon molemmat ollaan ihan lääpällään : )

Joulun odotusta ♥

Niin se pojan ensimmäinen joulu lähestyy kovaa vauhtia. En oikein alkuun tajunnut tätä joulun tuloa, enkä touhottanut yhtään enempää, kuin aiempinakaan vuosina. Vähän aikaa sitten se kuitenkin iski tajuntaan: tämä on meidän vauvan ensimmäinen joulu! Ja juuri se onnellinen, onnellinen joulu, jota olen vuosia toivonutkin!!! Ja kuinka ihanaa sitä onkaan valmistella tässä tilanteessa, maailman suloisin vauva sylissä. Rakkaudesta pakahtuen. Aika kovasti olen nyt tästä joulusta innostunut =) Tosin tajusin vasta nyt viime metreillä ostaa paketteja omallekin pojalleni, heh. Vain pari lahjaa olin hommannut jo aiemmin. Raukka kun ei vielä itse osaa pyytää mitään, niin meinasi unohtua... Ostelin sitten kuitenkin vielä muutaman kivan paketin hänelle, ja kylläpä tuntuikin kivalta ostaa omalle lapselleen lahjoja ♥

Arki rullaa meillä mukavasti. Meillä asuu pääasiassa hyväntuulinen, mutta kyllä hurjan (ja tarkoitan todella hurjan...) temperamenttinen vauva ; ) Jos hän kimpaantuu, meteli on sellainen, että esim. kaupassa kaikki kääntyvät katsomaan : D Ja todellakin kääntyvät, minusta ei vain tunnu siltä... Itse olen jo tottunut tuohon pieneen mutta kovin pippuriseen poikaan, enkä ihan vähästä enää hätkähdä. Ja kiukunpuuskia ei enää tule niin usein, vaan hän on enimmäkseen iloinen ja hyväntuulinen. Pari asiaa ovat pojan mielestä ylitse muiden: joulukalenteri ja kävelyttäminen. Hän voisi pulista ja kiljahdella hoitopöydän vieressä olevalle joulukalenterille vaikka kuinka kauan! Ja ne kerrat, kun poika on naurahtanut ääneen oikein kunnolla, ovat ne, kun olen kainaloista pitänyt ja "kävelyttänyt" tai hyppyyttänyt häntä. Lisäksi istuu tosi mielellään sylissä katselemassa kaikkea. Kääntyminen taisi muuten jäädä siihen yhteen kertaan, sen jälkeen ei tosissaan ole edes yrittänyt. Välillä menee kyljelleen, mutta liekö kadottanut kipinän, kun saavutti tavoitteensa ; )

Poika on alkanut nukkua hienosti yöunia, toivotaan, että tätä vaihetta kestää pitkäääään... Hän nukkuu yleensä klo 23-11, heräten kerran syömään. Ensimmäinen unipätkä on yleensä 6-8 tuntia. Yöllä hän syö pelkkää rintaa, ja ruokailee yleensä pontevasti viitisentoista minuuttia ja nukahtaa sitten uudelleen. Toki välillä on vaihtelua, ja joskus - nykyisin onneksi harvemmin - nukahtamisen kanssa on ongelmia. Huonompia öitä on kuitenkin helpompi jaksaa, kun hankaluudet eivät ole enää jokaöisiä. Koskaan ei myöskään tiedä, mitä päivä tuo tullessaan, kahtena edellisenä iltana olen nukuttanut pojan vain laittamalla sänkyynsä, ja työntämällä tutin suuhun!!! Se on ennenkuulumatonta, sillä tähän asti hän ei tutista ole innostunut lainkaan. Jostain syystä kuitenkin on muutaman viime päivän aikana ottanut mielellään tutin suuhunsa turvakaukalossa, ja näköjään tosiaan myös illalla nukkumaan ruvetessaan.

Olemme käyneet pojan kanssa jouluostoksilla, ja pyörineet kaupoissa useitakin tunteja putkeen. Välillä vain pidetty kunnon pit stop - hyvä ruoka, parempi mieli - ja jatkettu sitten kiertelyä. Usein hän nukkuu, mutta on alkanut olemaan jo hereilläkin mukana. Eilen Stockalla jokelteli iloisesti vaunustaan pitkän tovin. Äänen löytymisen lisäksi hän on jatkanut myös jo aiemmin löytyneiden nyrkkiensä syömistä, mikä saa mielestäni hetkittäin jopa liioitellut mittasuhteet.

Eka flunssa on myös koettu, luulen, että poika sai sen minulta. Selvittiin molemmat kuitenkin aika vähällä, vaikka pieni nuha vain tuntuukin molemmilla vielä kestävän.

Kuukauden päästä saadaan muuten ruveta vähän maistelemaan soseita! Pitää yrittää malttaa aloittaa sitten tosi kevyesti, lähipiirissä on sattunut jonkinasteisia fiaskoja, kun on aloitettu vähän liian tuhdeilla tavaroilla, esim. perunalla. Mikähän olisi alkuun parasta, hmm!?!

Tässäpä vähän kuulumisia! Ovulaatiota täällä muuten odotellaan - ou nou... Tosin en siltä kyllä ihmeitä odota, hih, mutta minkäs sitä itselleen näköjään voi... No, eipä tuota ole vielä kuulunut, liekö rytmit vielä lainkaan entisellään. Mutta ei paineita siitä!

Loppuun yksi kauneimmista tietämistäni joululauluista. Oih.
Onnellista joulunalusaikaa kaikille!!! ♥
Tulkoon joulu

Kääntyminen

OMG, nyt se sitten otti ja kääntyi. Meidän pikkuinen poika, selältä mahalleen. Tarkemmin ottaen jo eilen, enkä itse sitä nähnyt, nyyh. Olin asettanut pojan selälleen lelukaaren alle, ja kuuntelin, kun hän ähisi ja puhisi, ja pulisi lelukaaren leluille. Sitten alkoi kuulua tyytymätöntä, itkuntapaista ääntelyä, ja kun menin katsomaan, siellä se oli mahallaan ja jäänyt jumiin. Parin päivän päästä tulee 3kk täyteen, eli aika aikaisin poika on vissiin liikenteeseen pyrkimässä. On kyllä kovasti yrittänytkin liikkua, aina haluaisi eri asentoon, jossa juuri parhaillaan on. Ja samantien, kun laitettiin ensimmäisiä kertoja mahalleen, alkoi ähisten yrittää eteenpäin. Tänään ei sitten kuitenkaan ole enää kääntynyt, katsotaan koska seuraavan kerran.

Rotasta selvittiin sillä yhden illan itkulla, tosin sitäkin hirveämmällä. Soimaan itseäni siitä, että en tohtinut antaa sitä Panadolia etukäteen. Yritän aina välttää turhaa lääkkeiden käyttämistä, mutta nyt välttelin sitä kyllä täysin väärässä paikassa. Surettaa, kun tietää, että olisin sillä voinut estää pikkuisen kärsimyksen. No, ensi kerralla ollaan paljon viisaampia. Muuna oireena rokotteista tuli väsymystä, poika on ollut selkeästi unisempi vielä eilen ja tänäänkin. Muuten on ollut onneksi täysin oma itsensä, ja iloisena ja hymyileväisenä aina herännyt. Meidän rakas pieni ♥ Eipä tunnu enää pienet tyytymättömyyskitinät missään sen toissailtaisen jälkeen, ja tuntuu ihanalta tämä onnellinen vauva-arki ♥

Onnellista itsenäisyyspäivää kaikille! : )

Rota, prkl!

Tulipa sitten ihan hirveät kipuitkut siitä eilisestä rotarokotteesta :´( Oli jotain aivan kamalaa : ( Menin suihkuun, ja kuulimme lähtiessäni, että poika alkaa heräillä torkuiltaan. Oli nukahtanut väsähtäneen oloisena sikeille unille, oli varmaan niin väsynyt siitä neuvolakeikasta. Suihkusta tullessani poika kirkui kuin syötävä, oli kyllä hurjan kuuloista. Mies sanoi ajatelleensa silloin, kun itku alkoi ja oli pahimmillaan, että onneksi minä en ole kuulemassa sitä... No, sydän kyllä särkyi, pieni oli hetken aikaa niin kärsivän oloinen. Annettiin Panadol-suppo, ja siitä 30-45 minuutin päästä alkoi, Luojan kiitos, helpottaa. Loppuillan oli väsyneen oloinen, mutta onnistui pienen hymynpoikasenkin vääntämään kasvoilleen ennen iltaruokaa ja nukutusta. Keinutuolia pääsin testaamaan, ja siihen rauhoittuikin, mutta katsoa napitti äitiä sitten silmät auki niin sitkeästi, että lopulta imetin pienen uneen. Yöllä nukuttiin onneksi levollisesti oikein ennätysunet äidin kanssa: 00-07, ja vielä syötön jälkeen pari-kolme tuntia siihen päälle. Ja mikä parasta, iloinen ja puliseva poika heräsi tänään uuteen päivään ♥

Huh, olipas se huonoin iltamme ever. Neuvolasta sanottiin, että ei kannata antaa vain varuiksi lääkettä, sitten vasta jos tarvitsee. Ja jos nyt tulee oireita, niin ensi kerralla sitten voi antaa ihan kaiken varalta jo etukäteen... niin kylläpä todellakin annetaan. Oli niin sydäntäraastavaa kuunnella pientä, että sitä kyllä tekisi mitä vaan poistaakseen toisen murheen. Tajusin myös, että en juurikaan ole kyseenalaistanut noita rokotuksia, tai perehtynyt niihin sen kummemmin. Jos vain Panadolilla selvitään, niin mieluummin kuitenkin rokotamme, kuin otamme riskiä, että pieni sairastuu noihin kurjiin tauteihin. Ovat ne vaan pienille vauvoille niin rankkoja.

Kuulumisia 3kk:n kynnyksellä

Tänään kävimme neuvolassa, ensi perjantaina poika on tasan kolme kuukautta vanha. Normimittausten lisäksi saatiin ensimmäinen rokote, tai tarkemmin sanottuna kaksi, ja parkuahan siitä seurasi. Onneksi kuitenkin rauhoittui pian. Mitat olivat 5390g/59,5cm. Pikkuinen poika, mutta hienosti vaan kasvaa hurjan tasaisesti omalla käyrällään. Lisäksi sai maininnan: "Aurinkoisesti seurustelee ja hymyilee." Meidän pikkuinen! ♥

Nukkumisennätyksiä on taas rikottu, toissayönä poika nukkui klo 00-07, mikä tuntui melkoisen hyvältä. Edelleenkin nukuttaminen on hetkittäin haasteellista. Jos ei nukahda suoraan syötön jälkeen, uni jotenkin karkaa, ja sen jälkeen kestää helposti pitkäänkin ennenkuin lopulta nukahtaa. Toisinaan nukahtaa helposti syliin, toisinaan pitää kävellä ja keinutella parikin tuntia, kun taistelee niin kovin unta vastaan. Väsynyt on kyllä, mutta ei vain malta nukahtaa. Päädyimmekin ostamaan kokeeksi keinutuolin! Tuntuu, että on varmaan kivempi keinutella siinä ja katsella vaikka telkkaria samalla, kuin keinutella rättiväsyneenä jaloillaan seisten... Ne minuutit ja tosiaan toisinaan tunnit kun saattavat tuntua yön pimeydessä melko pitkiltä. Tuoli vaati pientä tuunausta eilen illalla, mutta tänään pääsemme sitä kokeilemaan, jee!

Muuten ei kuulukaan ihmeitä. Talvi tuli, lopultakin! Oikein hämmennyin tässä eräänä päivänä, kun ei tarvinnutkaan lenkin jälkeen pestä karvaisen kaverin tassuja, siihen ehti jo niin tottua... Päivät rullaavat melko leppoisalla tahdilla eteenpäin. Yksissä vauvapikkujouluissa käytiin viime viikolla, tosin poika ei tiedä niissä partyissä edes käyneensä, kun raukka nukkui taas koko ajan. Sai onneksi pukinkontista kivan pehmolelun muistoksi : )

Eilen sain kertoa Miehelle, että minulla on uutisia, ja sellaisia, että ensimmäisen kerran elämässämme niistä ilahdutaan. Arvasihan se heti, mistä oli kyse: hilloviikot, punajuuripäivät, rättipäivät, moonikset... Täällä taas! Sen verran optimisti sitä on, että toivotaan me kyllä luomusisarusta poitsulle... Turha toivohan se varmaan on, mutta ei sitä vain tälle luonnolleen mitään voi.

Edit. Ai niin, tänään ilahdutti myös painon tippuminen eri kymmenluvulle... Alkaa lopultakin kuutosella! Vielä pitäisi kymmenen kiloa saada lähtemään, mutta jospa hiljaa hyvä tulis... ; )