Hyvää uutta vuotta! Sen verran paljon on ollut ohjelmaa ja sosiaalista kanssakäymistä tässä joulun ja vuodenvaihteen tienoilla, että en ole ehtinyt käydä ollenkaan kuulumisia kertomassa. Tänään onkin merkkipäivä: 4 kuukautta tuli täyteen!
Meidän vuotemme alkoi yhtä iloisissa merkeissä, kuin edellinen päättyi. Kyllä tuo juniori tuo ihan hurjan onnellisuuslisän sekä kaikkiin juhlapyhiin, että ihan tavalliseen arkeen! Ihanaa, että saa aloittaa uuden vuoden tällaisissa tunnelmissa. Elän kyllä epäilemättä elämäni onnellisinta aikaa, pitää hetkittäin oikein keskittyä ja pysähtyä miettimään asiaa. Pelottaa, että tämä aika livahtaa ohi liian nopeasti.
Joulu vierähti rattoisasti - sekä poika, että vanhemmat olivat olleet kiltteinä, ja saivat aukoa mieluisia paketteja. Poika useampia kuin äiti ja isi. Välipäivinä oli ohjelmassa sukulaisvisiittejä puolin ja toisin. Olemme nyt myös kokeneet ensimmäiset yökyläilymme, jotka sujuivat oikein mallikkaasti. Unetkin sujuivat lähes samanlailla kuin kotona. Uusi vuosi vastaanotettiin kivasti ja rauhallisesti ystäväpariskunnan luona, joilla on myös vauva. Kovin riehakkaaksi juhlinta ei siis päässyt, viihdyttiin ruokaillen ja seurapeliä pelaillen. Vauvat torkkuivat ja söivät vuoronperään.
Pojan kanssa on ollut viime aikoina hurjan leppoisaa. Hänestä on kuoriutunut oikein valloittava tapaus. On yleensä aina superhyvällä tuulella, ja hymyilee hangonkeksinä äidille, isille, ja kaikille muillekin (vielä ei ole minkäänlaista vierastamista havaittu). Äänen voisi myös sanoa löytyneen, ja hetkittäin äänenkäyttö kohoaa sille tasolle, että ei voi puhua mistään jokeltelusta, älämölö lienee kuvaavampi termi ; ) Pojan kaikkien aikojen ultimate-suosikkilelu taitaa olla joulukalenteri. Innostuu siitä ihan hurjasti, ja tuntuu, että voisi pulista sille tuntikausia. Se on hauska kuvakalenteri, jossa on paljon pieniä yksityiskohtia.
Hurjan kova kiire pienellä vain tuntuu johonkin olevan, muutama päivä sitten aloitti jo ryömimisen! Alusta asti on tuntunut, että hänellä on hirmuinen hoppu liikkumaan, ja meininki näköjään vain jatkuu. Hitaastihan se vielä sujuu, mutta eteenpäin mennään kuitenkin. Samantien, kun hänet asettaa selälleen, pyörähtää ketterästi mahalleen ja lähtee pyrkimään eteenpäin. Ja harjoittelu alkaa heti, kun aamulla saa silmänsä auki... Harjoittelu ei useinkaan tapahdu varsinaisesti "Ilon kautta" -teemalla, usein ryömitään vaikeroiden, lähes itkun kanssa, kun eteenpäin ei pääse vielä toivotulla vauhdilla ; ) Se näyttää hetkittäin melko hullunkuriselta... ja niin liikkikseltä ♥ Pirteänä ryömiminen tapahtuu suht normaalisti, väsyneenä taas mittarimato-meiningillä: nostaa pepun ylös ja suoristaa itsensä. Hivenen koomisen näköistä sekin : )
Lisäksi pojalla on kova hinku istua, koko ajan kampeaa itseään istuvampaan asentoon. Tälläkin hetkellä istuu sylissäni katselemassa, kun aamun liikuntatreeni alkoi jälleen muuttua vähän liian pakkomielteisen kuuloiseksi :D Piti ottaa kaveri hetkeksi jäähylle rauhoittumaan... (edit. Piti tovin kuluttua palauttaa takaisin leikkimatolle, kun sylissä olo alkoi käydä tylsäksi.) Neuvolalääkäri oli sitä mieltä, että saa tukea vasten istuakin sen verran, kuin haluaa, kun on niin jäntevän ja pontevan oloinen vauva. Mistä tulivatkin mieleeni parin päivän takaiset neuvolan mitat: 6070g/62,5cm. Pikkuinen kirppu siis edelleen, mutta hienosti kasvaa johdonmukaisesti omalla käyrällään. Siksikin liikkuminen lienee niin vaivatonta, kun on noin sirorakenteinen (toki runsas liikkuminen myös kuluttaa energiaa). Ystäväpiirin pyöreämmät vauvat eivät ole ollenkaan yhtä innostuneita liikkumisesta.
Otimme muuten pienen varaslähdön kiinteisiin, ja aloitimme jo pari iltaa sitten vähän maistelua. Lisäksi iltapalaksi on annettu maissivelliä, mikä osoittautui suureksi herkuksi: pullo tyhjenee hujauksessa! Aivan alkuun hän sai maistella kukkakaalisosetta, ja lusikan kärjellä mansikkaa. Molemmat aiheuttivat hämmentyneen oloista maiskuttelua, mutta kiltisti avasi suunsa. Lisäksi poika sai "järsiä" suurta kurkunpalaa, siihen suhtautui samanlailla kuin mihin tahansa puruleluun. Isi on myös antanut pojan maistaa paria uutta makua sormenpäästä, lohta ja mustaherukka(?)hilloa. Molemmat saivat aikaan hivenen hämmentyneen ilmeen, hauska seurata pienen reaktioita uusiin makuelämyksiin.
Pojalle on siis tullut paljon uusia kehitysvaiheita. Kun tähän vielä lisää kovan, kovan innokkuuden seurusteluun, lienee luonnollista, että jonkun verran tämä kaikki on nukkumiseen vaikuttanut. Päiväunet ovat lyhentyneet, ei oikein malttaisi nukkua kun haluaisi touhuta niin paljon kaikkea. Lisäksi yöunet ovat vähän taantuneet, nykyisin herätään kerran, kaksi yössä ruokailemaan. (Tähänastinen uniennätys oli jo 8h 40min yhtä soittoa... aah!) Toisinaan jopa useammin, tosin joskus riittää vain tutin laittaminen suuhun. (Hän on muuten tosiaan alkanut pitää jonkun verran tutista, lähinnä siis nukahtaessa ja turvakaukalossa, ja yritämme pitääkin tutinsyönnin vain niiden yhteydessä.) Lisäksi poika ei aina malttaisi syödä, kun pitää hymyillä äidille, tai katsella pää pyörien ympärilleen. Nauroin Miehelle, että ei enää onnistu sen "lempeän katsekontaktin" toteuttaminen vauvaa syöttäessä, jota suositellaan, kun ei oikein uskalla edes katsoa silmiin kun kaveri alkaa heti nauraa ja syöminen unohtuu.
Äidin ja isin kuulumisia sen verran, että ovulaatiotestiin ilmestyi hymynaama... Kaksi viikkoa myöhemmin kuin normikierrossa, meinasin jo luovuttaa testailun suhteen. Odotukset eivät ole suuret (oikeastaan eivät minkäänlaiset), mutta romanttisia hetkiä vietettiin kuitenkin. Eihän sellaista arpalippua voi lunastamatta kuitenkaan jättää ; ) Lähipiirissä on useita sellaisia, joilla on ensimmäinen lapsi hoidoilla, ja toinen on tullut yllätyksenä luomusti. Tyhmää, niin tyhmää elätellä toiveita, että sellainen ihme omalle kohdalle sattuisi, mutta niin kauan kuin on olemassa edes teoreettinen mahdollisuus siihen, en kyllä voi itselleni mitään. Tulevaisuuden hoitokuvioitakin on jo vähän mietitty, sillä kovin pitkään emme halua/uskalla odotella. Niistä lisää myöhemmin. Pikkusisaruksesta siis tässä ohessa haaveillaan, mutta nautitaan täysillä tästä murusestamme, johon molemmat ollaan ihan lääpällään : )
Meidän vuotemme alkoi yhtä iloisissa merkeissä, kuin edellinen päättyi. Kyllä tuo juniori tuo ihan hurjan onnellisuuslisän sekä kaikkiin juhlapyhiin, että ihan tavalliseen arkeen! Ihanaa, että saa aloittaa uuden vuoden tällaisissa tunnelmissa. Elän kyllä epäilemättä elämäni onnellisinta aikaa, pitää hetkittäin oikein keskittyä ja pysähtyä miettimään asiaa. Pelottaa, että tämä aika livahtaa ohi liian nopeasti.
Joulu vierähti rattoisasti - sekä poika, että vanhemmat olivat olleet kiltteinä, ja saivat aukoa mieluisia paketteja. Poika useampia kuin äiti ja isi. Välipäivinä oli ohjelmassa sukulaisvisiittejä puolin ja toisin. Olemme nyt myös kokeneet ensimmäiset yökyläilymme, jotka sujuivat oikein mallikkaasti. Unetkin sujuivat lähes samanlailla kuin kotona. Uusi vuosi vastaanotettiin kivasti ja rauhallisesti ystäväpariskunnan luona, joilla on myös vauva. Kovin riehakkaaksi juhlinta ei siis päässyt, viihdyttiin ruokaillen ja seurapeliä pelaillen. Vauvat torkkuivat ja söivät vuoronperään.
Pojan kanssa on ollut viime aikoina hurjan leppoisaa. Hänestä on kuoriutunut oikein valloittava tapaus. On yleensä aina superhyvällä tuulella, ja hymyilee hangonkeksinä äidille, isille, ja kaikille muillekin (vielä ei ole minkäänlaista vierastamista havaittu). Äänen voisi myös sanoa löytyneen, ja hetkittäin äänenkäyttö kohoaa sille tasolle, että ei voi puhua mistään jokeltelusta, älämölö lienee kuvaavampi termi ; ) Pojan kaikkien aikojen ultimate-suosikkilelu taitaa olla joulukalenteri. Innostuu siitä ihan hurjasti, ja tuntuu, että voisi pulista sille tuntikausia. Se on hauska kuvakalenteri, jossa on paljon pieniä yksityiskohtia.
Hurjan kova kiire pienellä vain tuntuu johonkin olevan, muutama päivä sitten aloitti jo ryömimisen! Alusta asti on tuntunut, että hänellä on hirmuinen hoppu liikkumaan, ja meininki näköjään vain jatkuu. Hitaastihan se vielä sujuu, mutta eteenpäin mennään kuitenkin. Samantien, kun hänet asettaa selälleen, pyörähtää ketterästi mahalleen ja lähtee pyrkimään eteenpäin. Ja harjoittelu alkaa heti, kun aamulla saa silmänsä auki... Harjoittelu ei useinkaan tapahdu varsinaisesti "Ilon kautta" -teemalla, usein ryömitään vaikeroiden, lähes itkun kanssa, kun eteenpäin ei pääse vielä toivotulla vauhdilla ; ) Se näyttää hetkittäin melko hullunkuriselta... ja niin liikkikseltä ♥ Pirteänä ryömiminen tapahtuu suht normaalisti, väsyneenä taas mittarimato-meiningillä: nostaa pepun ylös ja suoristaa itsensä. Hivenen koomisen näköistä sekin : )
Lisäksi pojalla on kova hinku istua, koko ajan kampeaa itseään istuvampaan asentoon. Tälläkin hetkellä istuu sylissäni katselemassa, kun aamun liikuntatreeni alkoi jälleen muuttua vähän liian pakkomielteisen kuuloiseksi :D Piti ottaa kaveri hetkeksi jäähylle rauhoittumaan... (edit. Piti tovin kuluttua palauttaa takaisin leikkimatolle, kun sylissä olo alkoi käydä tylsäksi.) Neuvolalääkäri oli sitä mieltä, että saa tukea vasten istuakin sen verran, kuin haluaa, kun on niin jäntevän ja pontevan oloinen vauva. Mistä tulivatkin mieleeni parin päivän takaiset neuvolan mitat: 6070g/62,5cm. Pikkuinen kirppu siis edelleen, mutta hienosti kasvaa johdonmukaisesti omalla käyrällään. Siksikin liikkuminen lienee niin vaivatonta, kun on noin sirorakenteinen (toki runsas liikkuminen myös kuluttaa energiaa). Ystäväpiirin pyöreämmät vauvat eivät ole ollenkaan yhtä innostuneita liikkumisesta.
Otimme muuten pienen varaslähdön kiinteisiin, ja aloitimme jo pari iltaa sitten vähän maistelua. Lisäksi iltapalaksi on annettu maissivelliä, mikä osoittautui suureksi herkuksi: pullo tyhjenee hujauksessa! Aivan alkuun hän sai maistella kukkakaalisosetta, ja lusikan kärjellä mansikkaa. Molemmat aiheuttivat hämmentyneen oloista maiskuttelua, mutta kiltisti avasi suunsa. Lisäksi poika sai "järsiä" suurta kurkunpalaa, siihen suhtautui samanlailla kuin mihin tahansa puruleluun. Isi on myös antanut pojan maistaa paria uutta makua sormenpäästä, lohta ja mustaherukka(?)hilloa. Molemmat saivat aikaan hivenen hämmentyneen ilmeen, hauska seurata pienen reaktioita uusiin makuelämyksiin.
Pojalle on siis tullut paljon uusia kehitysvaiheita. Kun tähän vielä lisää kovan, kovan innokkuuden seurusteluun, lienee luonnollista, että jonkun verran tämä kaikki on nukkumiseen vaikuttanut. Päiväunet ovat lyhentyneet, ei oikein malttaisi nukkua kun haluaisi touhuta niin paljon kaikkea. Lisäksi yöunet ovat vähän taantuneet, nykyisin herätään kerran, kaksi yössä ruokailemaan. (Tähänastinen uniennätys oli jo 8h 40min yhtä soittoa... aah!) Toisinaan jopa useammin, tosin joskus riittää vain tutin laittaminen suuhun. (Hän on muuten tosiaan alkanut pitää jonkun verran tutista, lähinnä siis nukahtaessa ja turvakaukalossa, ja yritämme pitääkin tutinsyönnin vain niiden yhteydessä.) Lisäksi poika ei aina malttaisi syödä, kun pitää hymyillä äidille, tai katsella pää pyörien ympärilleen. Nauroin Miehelle, että ei enää onnistu sen "lempeän katsekontaktin" toteuttaminen vauvaa syöttäessä, jota suositellaan, kun ei oikein uskalla edes katsoa silmiin kun kaveri alkaa heti nauraa ja syöminen unohtuu.
Äidin ja isin kuulumisia sen verran, että ovulaatiotestiin ilmestyi hymynaama... Kaksi viikkoa myöhemmin kuin normikierrossa, meinasin jo luovuttaa testailun suhteen. Odotukset eivät ole suuret (oikeastaan eivät minkäänlaiset), mutta romanttisia hetkiä vietettiin kuitenkin. Eihän sellaista arpalippua voi lunastamatta kuitenkaan jättää ; ) Lähipiirissä on useita sellaisia, joilla on ensimmäinen lapsi hoidoilla, ja toinen on tullut yllätyksenä luomusti. Tyhmää, niin tyhmää elätellä toiveita, että sellainen ihme omalle kohdalle sattuisi, mutta niin kauan kuin on olemassa edes teoreettinen mahdollisuus siihen, en kyllä voi itselleni mitään. Tulevaisuuden hoitokuvioitakin on jo vähän mietitty, sillä kovin pitkään emme halua/uskalla odotella. Niistä lisää myöhemmin. Pikkusisaruksesta siis tässä ohessa haaveillaan, mutta nautitaan täysillä tästä murusestamme, johon molemmat ollaan ihan lääpällään : )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti