Tällä viikolla käytiin vilkaisemassa, millainen meininki on vauvamuskarissa! Se oli aika hauskaa, melko lailla sellaista kuin oletinkin. Pieni pettymys oli, että ei laulettu yhtään tutumpaa lastenlaulua. Onkohan se tyypillistä, vai laulellaankohan jatkossa edes joskus vähän tutumpiakin lauluja, hmm? Myös vetäjä oli ehkä vähän vaisun oloinen, odotin jotenkin iloisempaa meininkiä, mutta jospa hänellä oli vain jostain syystä veto pois... Meidän poika taisi olla porukan pienin, mutta uskon kuitenkin, että hän sai hommasta jotain irti. Oli muuten varmaan huippua, kun sai olla niin pitkän aikaa yhtä soittoa sylissä pomputeltavana. Lisäksi tykkäsi kovasti katsella muita vauvoja.
Myös vauvauinnissa olemme ennättäneet käydä nyt muutaman kerran, ja se tuntuukin olevan hurjan mieleistä hommaa. Äiti ja isikin tykkäävät siitä kovasti ja onpa kiva kun on joku koko perheen yhteinen juttu! Nuo muskarit ja muut kun tuppaavat olemaan sellaisiin aikoihin, että ovat väistämättä äiti+lapsi -menoja, isä kun on töissä. Tässä saavat vähään aikaan olla meidän harrastuksemme, mamma/vauvatreffejä lukuunottamatta, en halua kasata meille touhua liiaksi - ihanaa, kun on välillä ihan tavallista, aikataulutonta arkea, ja taitaa se vauvallekin olla hyväksi, ettei liikaa harrasteta...
Muuten arki rullaa entisellään. Soseita on maisteltu edelleen, yleensä aina illalla vähän ennen iltavelliä. Kaikki mitä suuhun työnnämme, menee myös alas. Ihanan kuuliainen poika ; ) Osa ruuista aiheuttaa vähän hämmentyneempiä ilmeitä, kuin toiset. Banaanin kanssa tapahtui kuitenkin niin, että ennenkuin ensimmäinen lusikallinen ehti mahaan asti, se tuli samantien ylös tuoden mukanaan aiempiakin ruokia. Ei sitten uskallettu antaa sitä enempää sillä kertaa... Liekö joku kertaluontoinen juttu, vai eikö banaani sitten sovellu hänelle, saa nähdä.
Yöt ovat edelleen levottomia. Yleensä joka yö tulee yksi pidempi, muutaman tunnin unijakso (viime yönä 23-06), mutta sitten kun ekan kerran herää, ei meinaa millään nukahtaa, ja sitten kun nukahtaa, nukkuu levottomasti ja havahtuu pienimpäänkin risaukseen. Ja joka kerta nukuttaminen kestää pari tuntia, viime yönä valvottiin klo 06-08, sitten poika nukkui vielä puoli kymmeneen saakka, itse en tuon kuuden herätyksen jälkeen enää nukkunut...
Minä puran herkästi väsymystäni Mieheen, mikä on huono homma. Vaikka kuinka päätän etukäteen, että ensi kerralla kun väsyttää, en kiukuttele hänelle, en vaan aina voi itselleni mitään... huoh. Ihmeen kärsivällinen hän on ollut, nostan kyllä hattua! Tiedän, että hän tekee kaikkensa, jotta me saisimme nukuttua, touhuilee aamulla töihin lähtiessään mahdollisimman hiljaa, päästää karvaiset ystävät ulos ja ruokkii jne. Kyllä me kuitenkin tosi hyvä tiimi ollaan ja olen mä vaan onnentyttö ♥
Myös vauvauinnissa olemme ennättäneet käydä nyt muutaman kerran, ja se tuntuukin olevan hurjan mieleistä hommaa. Äiti ja isikin tykkäävät siitä kovasti ja onpa kiva kun on joku koko perheen yhteinen juttu! Nuo muskarit ja muut kun tuppaavat olemaan sellaisiin aikoihin, että ovat väistämättä äiti+lapsi -menoja, isä kun on töissä. Tässä saavat vähään aikaan olla meidän harrastuksemme, mamma/vauvatreffejä lukuunottamatta, en halua kasata meille touhua liiaksi - ihanaa, kun on välillä ihan tavallista, aikataulutonta arkea, ja taitaa se vauvallekin olla hyväksi, ettei liikaa harrasteta...
Muuten arki rullaa entisellään. Soseita on maisteltu edelleen, yleensä aina illalla vähän ennen iltavelliä. Kaikki mitä suuhun työnnämme, menee myös alas. Ihanan kuuliainen poika ; ) Osa ruuista aiheuttaa vähän hämmentyneempiä ilmeitä, kuin toiset. Banaanin kanssa tapahtui kuitenkin niin, että ennenkuin ensimmäinen lusikallinen ehti mahaan asti, se tuli samantien ylös tuoden mukanaan aiempiakin ruokia. Ei sitten uskallettu antaa sitä enempää sillä kertaa... Liekö joku kertaluontoinen juttu, vai eikö banaani sitten sovellu hänelle, saa nähdä.
Yöt ovat edelleen levottomia. Yleensä joka yö tulee yksi pidempi, muutaman tunnin unijakso (viime yönä 23-06), mutta sitten kun ekan kerran herää, ei meinaa millään nukahtaa, ja sitten kun nukahtaa, nukkuu levottomasti ja havahtuu pienimpäänkin risaukseen. Ja joka kerta nukuttaminen kestää pari tuntia, viime yönä valvottiin klo 06-08, sitten poika nukkui vielä puoli kymmeneen saakka, itse en tuon kuuden herätyksen jälkeen enää nukkunut...
Minä puran herkästi väsymystäni Mieheen, mikä on huono homma. Vaikka kuinka päätän etukäteen, että ensi kerralla kun väsyttää, en kiukuttele hänelle, en vaan aina voi itselleni mitään... huoh. Ihmeen kärsivällinen hän on ollut, nostan kyllä hattua! Tiedän, että hän tekee kaikkensa, jotta me saisimme nukuttua, touhuilee aamulla töihin lähtiessään mahdollisimman hiljaa, päästää karvaiset ystävät ulos ja ruokkii jne. Kyllä me kuitenkin tosi hyvä tiimi ollaan ja olen mä vaan onnentyttö ♥
Meilläkin on samoja harrastuksia suunnitteilla keväälle, kunhan ensin kotiudutaan pikkuisen ekalta ulkomaanmatkalta.
VastaaPoistaMua myös monesti harmittaa, nolottaa jälkeen päin oman kärsivällisyyskyvyn olemattomuus nykyisin, joskaan se ei ole koskaan hyvä ollutkaan.
Oi, täälläkin kamala matkakuume, voi kunpa päästäis tässä kevään mittaan vähän lomailemaan! Bon voyage! :)
VastaaPoistaJa kiva, että en ole yksin tämän ongelman kanssa, vaikka eihän se kiva ole, että sielläkin painitaan samojen asioiden kanssa. Tosiaan itsekin oon aina ollut herkästi kiukustuvaa sorttia (menee kyllä ohi yhtä nopeasti kuin alkaakin, ja monesti unohtuu, miksi edes alunperin hermostuin...), mutta nyt se on kyllä saanut ihan uudet mittasuhteet. Ja kyllä, monesti oikein nolottaa, miten tuli kiihdyttyä, ja usein ihan turhasta. Ei auta kuin koittaa suhtautua paremmin :)
Kommentoin minäkin nyt vihdoinkin vuoden hiljaiselon jälkeen -olen seurannut edelleen tiiviisti blogiasi ja niin onnellisesti kävi meilläkin, että ensimmäisen ivf:n ainoa pakkasesta selvinnyt alkio tuotti hartaasti toivomamme tuloksen ja saimme oman ihmepoikamme maailmaan marraskuussa :)! Nyt on ollut mielenkiintoista lukea teidän (kaksi kuukautta meitä edellä menevää) eloa ja arkea.
VastaaPoistaOoooooo! Muistan Sinut kyllä, ja kävin vielä muistin tueksi vilkaisemassa aiemman kommenttisikin...! Onpa IHANAA kuulla, että onnistuitte!!!! Tulin ihan hirmuisen iloiseksi kertomastasi :) Ja juu, on tosi mielenkiintoista lukea suunnilleen samanikäisten touhuista! Sinulla ei tainnut olla omaa blogia, josta voisi seurailla kuulumisia? ;)
VastaaPoistaOnnea vielä ihan mielettömästi teille!!! Kyllä tässä itsekin joka päivä muistaa olla kiitollinen, ja helppoa se tuon pienen ihanuuden kanssa onkin <3
Kiitos :)! Juu, ei ole omaa blogia, vaikka välillä tekisikin mieli aloittaa, jos ei muuten, niin saisipahan ainakin tämänhetkisiä ajatuksia ja kuulumisia itselle ylös, päiväkirjaa kun en millään saa aikaiseksi kirjoittaa!
VastaaPoistaNiin vain kävikin, että innostuin blogiajatuksesta sen verran, että perustin kuin perustinkin oman blogin, joka löytyy nyt ensimmäisen päivityksen kera osoitteesta: http://ihmepojanelama.blogspot.fi/
VastaaPoista:)