Kävimme männä viikolla viisikuukautisneuvolassa. Pojallamme on valtava ruokahalu, mikä näkyi painonnousussa siten, että hurjaan liikkumisvauhtiin nähden kasvua oli tullut mukavasti. Nyt mitat olivat 6900g/64,5cm. Neuvolantädin mukaan paino lähentelee nyt keskikäyrää suhteessa pituuteen. (Lienen muuten varmaan vähän yksinkertainen, mutta mulle ei kyllä ihan kaikki ne käyrät avaudu, joita siellä aina vilautellaan :D ) Poika liikkuu edelleen siis kovasti, itselleni tulee aina välillä mieleen se "Suomalaiset, maailman nopein kansa" -tv-mainos. Ryömiminen on jo melko sujuvaa (ja poika on UTELIAS, ja ryömii määrätietoisesti kiinnostavia kohteita kohti), kääntyminen tapahtuu silmänräpäyksessä. Vaipanvaihdosta hoitopöydällä on tullut kohtuullisen haasteellista, kun poika kääntyy mahalleen lähes samantien, kun selkä koskettaa tasoa. Neuvolantäti katseli pojan touhuja ja naureskeli, että mahtavat isi ja äiti olla helisemässä, kun koittavat syöttää pientä. Neuvolakortissa lukee seuraavaa: "Oppinut ryömimään ja liikkuu jo vilkkaasti. Aurinkoisesti seurustelee. Istuu selkä suorassa. Varaa topakasti jalkoihin."
Poika sai nyt toisen rotarokotteensa, ja tällä kertaa selvittiin vähemmillä kärsimyksillä. Annoin 3 tunnin päästä rokotteesta Panadolin, ja illalla nukkumaan mennessä Mies laittoi toisen (tietysti hän kakkasi vähän sen jälkeen, joten lorautimme pienen tilkan nestemäistä Panadolia vielä perään). Ilman itkuja selvittiin, mutta selvästi aavistuksen kärttyisempi ja väsyneempi poika on ollut. Yötkin ovat olleet levottomia, mutta se alkoi jo vähän ennen rokotetta. Yhden yön heräili tunnin välein... En tiedä mikä oli ongelma, mutta siihen malliin se sängyssä kohkasi, ja on muutenkin kaikkea järsinyt, että lisää hampaita yhden suusta jo löytyvän kaveriksi lienee tulossa. Muutoin unipätkät ovat viime öinä olleet paria kolmea tuntia, pisimmillään jossain välissä muutaman tunnin putkia. Onneksi taas (kuten yleensä aina viikonloppuisin) viime yön Mies nukkui juniorin kanssa, ja itse sain nauttia kunnon unista.
Poikaan on tähän asti uponnut kaikki ruoka, ja useimmiten siihen tahtiin, kun vain on ehditty suuhun kauhoa. Toisinaan nauraa syödessään ääneen lusikallisten välillä : ) Ruuista ollaan kokeiltu paljon kaikkea: maissi-, riisi-, peruna-porkkanavellejä, nyt viiden kuukauden tultua täyteen myös neljän viljan velliä. Lisäksi eri puuroja, ja soseista mm. kukkakaali-, maissi-, kasvis-, ja eri hedelmäsoseita. Äidin tekemänä on saanut kukkakaali-parsakaalisosetta. Aion ruveta tekemään enemmän ruokia itse, nyt kun soseen syönnissä on alkuun päästy.
Nyttemmin on kuitenkin löytynyt yksi ruoka, josta hän ei niin paljon välitä: neljän viljan puuro. Ensireaktio oli siitä erittäin hämmentynyt ("WTF!!??? Mitä mun suuhuni laitetaan?!?"). Pari ekaa puuronsyöntikertaa meni vähän pelleilyksi, sitten kokeilin sotkea siihen mukaan hedelmäsosetta, ja se auttoi - yhdessä samanaikaisesti laulettujen laulujen kanssa! Niin kauan kuin lauloin, syöminen jatkui, ja aina jos lopetin, alkoi kitinä... Sitä piti ottaa kyllä ihan videollekin.
Jotkut laulut (esim. pojan suuresti rakastama Pienen pieni veturi) ovat kuitenkin niin hauskoja, että syöminen vain tahtoo unohtua, kun naurattaa niin kovasti. Tuo nauraminen on muuten niin hellyyttävää hörähtelyä, että sydän sulaa. Omalla maailman kauneimpien äänien ranking-listallani tuo oman lapsen nauru on kyllä kirkkaasti ykkössijalla ♥ Onneksi saamme kuulla sitä paljon! Vaarilla on saari on muuten myös erityisen hauska laulu, mutta aikaansaa sen verran maltillisen reaktion, että syöminen onnistuu sen tahdissa. Muista tärkeistä lauluista mainittakoon Kukkurukuu, jota isi on pojalle viheltänyt ja laulanut, yhdessä Laulun oravasta kanssa. Makeasti oravainen - yksi omista laulusuosikeistani, joka saa aina tipan linssiin, tässä ehkä koskettavin kuulemani tulkinta Miesten vuoro -elokuvasta. En pysty silmät kuivina katsomaan.
Ruokailusta puheenollen, imetys on sitten loppunut. Iso NYYH!!!!! Alun hankaluuksien jälkeen se on ollut ihanaa - meidän yhteinen juttu - ja kyllä sitä tuleekin ikävä. Itkuhan siitä tuli, kun se päättyi, ja ihan hirveä haikeus - tuo rakas pikkuinen ei koskaan enää ole rinnallani. Oli niin ihanaa, kun se tuhisi siinä ruokailemassa ♥ Maidon tulo romahti parin viime viikon aikana, ja lopulta imetin kunnolla ehkä kerran päivässä. Ja havahduin siihen, että vaikka olin ollut imettämättä pitkään, rinnat eivät enää tuntuneet lainkaan täysiltä. Poikakaan ei tuntunut saavan irti kuin tilkkasen. Luovuin siitä sitten melko suosiolla, vaikka missään nimessä en olisi halunnutkaan lopettaa jos maito vain olisi riittänyt. Tilanteen nyt vain ollessa tämä, löydän asiasta kuitenkin omalta kannaltani kaksi hyvää puolta: voin ruveta kunnolla hankkiutumaan jäljellä olevasta mahasta eroon, ja voimme ruveta piakkoin toden teolla yrittämään pikkusisarusta.
Molly oli kommenteissa kysäissyt tuosta mainitsemastani kantorepusta, ja itseänikin aihe askarruttaa sen verran, että piti oikein kirjoittaa siitä pidemmästikin... Olen nimittäin miettinyt samaa: minkä verran pakkasta vauvan naama kestää!?? Itse suojasin lumisateessa vauvan kasvoja omalla kädelläni, ja en uskaltaisi varmaan viedä kantorepussa lenkille muuten kuin lauhalla säällä. Olisiko niin, että jos omiin kasvoihin tuntuu yhtään kylmältä, on liian kylmää myös vauvalle...? (Taidanpa mennä googlailemaan tämän postauksen kirjoitettuani... hih.) Olen kokeillut reppua ulkona vain muutaman kerran. Kerran syksyllä kun oli vielä lämmintä, ja muutaman kerran talvella, kun on ollut lauhaa. Syksyllä poika oli puettu samoin kuin muutenkin olisin ulos pukenut, ja itselläni oli päällä paksusti (neulepaita ja fleecetakki), sitten otin vielä varuiksi ohuen tuulitakin päällemme, se ulottui siis meidän molempien ympäri. Talvella olen pukenut hänet ohueen toppapukuun, ja laittanut päähän kunnon toppapipon, ja olemme olleet yhteisen toppatakin sisässä. Miehen takki, siihen ollaan pojan kanssa mahduttu. Yritin myös sellaista, että puin pojalle kunnon toppapuvun (se äitiyspakkauksessa tullut), mutta siinä puvussa ei mahtunut yhteenkään kantorepuistamme (meille on kertynyt niitä kolme... huokaus tätä tavaramäärää!). Oli muuten vauvanhoidon tähtihetkiä se yritys, kun olin pukenut itseni jo valmiiksi, kun aloin ähertää poikaa reppuun... Ärsyyntyneisyyttähän siitä seurasi - sekä äidin, että pojan ; )
Tämä viikko sisälsi muuten aivan ihanan äidin hemmottelupäivän: pääsin kampaajalle ja hierontaan, aah! Olin saanut Mieheltä synttärilahjaksi synnytyksenjälkeisen hieronnan, ja pääsin sen lopulta lunastamaan, paikkana Organic Spirit Helsingissä. Suosittelen lämpimästi, hieronta oli aivan taivaallinen! Tuo päivä oli pisin aika, jonka olen ollut pojan luota pois, yhteensä 7 tuntia. Isi teki töitä kotona, ja poika nukkuu niin pitkiä päiväunia edelleen (viime päivinä nukkunut 4+3 tunnin unet päivällä...), että taisi olla niin, että hän sai tehtyä pojan kanssa kahden ollessaan enemmän töitä, kuin jos minä olisin ollut kotona pulisemassa ja keskeyttämässä...!
Tulipas pitkästi asiaa (näinköhän kukaan jaksaa näin pitkää postausta edes kahlata läpi...), tämä siitä seuraa, kun ei päivittele kuulumisia tarpeeksi usein. Jälleen kerran yritän parantaa tapani...!
Poika sai nyt toisen rotarokotteensa, ja tällä kertaa selvittiin vähemmillä kärsimyksillä. Annoin 3 tunnin päästä rokotteesta Panadolin, ja illalla nukkumaan mennessä Mies laittoi toisen (tietysti hän kakkasi vähän sen jälkeen, joten lorautimme pienen tilkan nestemäistä Panadolia vielä perään). Ilman itkuja selvittiin, mutta selvästi aavistuksen kärttyisempi ja väsyneempi poika on ollut. Yötkin ovat olleet levottomia, mutta se alkoi jo vähän ennen rokotetta. Yhden yön heräili tunnin välein... En tiedä mikä oli ongelma, mutta siihen malliin se sängyssä kohkasi, ja on muutenkin kaikkea järsinyt, että lisää hampaita yhden suusta jo löytyvän kaveriksi lienee tulossa. Muutoin unipätkät ovat viime öinä olleet paria kolmea tuntia, pisimmillään jossain välissä muutaman tunnin putkia. Onneksi taas (kuten yleensä aina viikonloppuisin) viime yön Mies nukkui juniorin kanssa, ja itse sain nauttia kunnon unista.
Poikaan on tähän asti uponnut kaikki ruoka, ja useimmiten siihen tahtiin, kun vain on ehditty suuhun kauhoa. Toisinaan nauraa syödessään ääneen lusikallisten välillä : ) Ruuista ollaan kokeiltu paljon kaikkea: maissi-, riisi-, peruna-porkkanavellejä, nyt viiden kuukauden tultua täyteen myös neljän viljan velliä. Lisäksi eri puuroja, ja soseista mm. kukkakaali-, maissi-, kasvis-, ja eri hedelmäsoseita. Äidin tekemänä on saanut kukkakaali-parsakaalisosetta. Aion ruveta tekemään enemmän ruokia itse, nyt kun soseen syönnissä on alkuun päästy.
Nyttemmin on kuitenkin löytynyt yksi ruoka, josta hän ei niin paljon välitä: neljän viljan puuro. Ensireaktio oli siitä erittäin hämmentynyt ("WTF!!??? Mitä mun suuhuni laitetaan?!?"). Pari ekaa puuronsyöntikertaa meni vähän pelleilyksi, sitten kokeilin sotkea siihen mukaan hedelmäsosetta, ja se auttoi - yhdessä samanaikaisesti laulettujen laulujen kanssa! Niin kauan kuin lauloin, syöminen jatkui, ja aina jos lopetin, alkoi kitinä... Sitä piti ottaa kyllä ihan videollekin.
Jotkut laulut (esim. pojan suuresti rakastama Pienen pieni veturi) ovat kuitenkin niin hauskoja, että syöminen vain tahtoo unohtua, kun naurattaa niin kovasti. Tuo nauraminen on muuten niin hellyyttävää hörähtelyä, että sydän sulaa. Omalla maailman kauneimpien äänien ranking-listallani tuo oman lapsen nauru on kyllä kirkkaasti ykkössijalla ♥ Onneksi saamme kuulla sitä paljon! Vaarilla on saari on muuten myös erityisen hauska laulu, mutta aikaansaa sen verran maltillisen reaktion, että syöminen onnistuu sen tahdissa. Muista tärkeistä lauluista mainittakoon Kukkurukuu, jota isi on pojalle viheltänyt ja laulanut, yhdessä Laulun oravasta kanssa. Makeasti oravainen - yksi omista laulusuosikeistani, joka saa aina tipan linssiin, tässä ehkä koskettavin kuulemani tulkinta Miesten vuoro -elokuvasta. En pysty silmät kuivina katsomaan.
Ruokailusta puheenollen, imetys on sitten loppunut. Iso NYYH!!!!! Alun hankaluuksien jälkeen se on ollut ihanaa - meidän yhteinen juttu - ja kyllä sitä tuleekin ikävä. Itkuhan siitä tuli, kun se päättyi, ja ihan hirveä haikeus - tuo rakas pikkuinen ei koskaan enää ole rinnallani. Oli niin ihanaa, kun se tuhisi siinä ruokailemassa ♥ Maidon tulo romahti parin viime viikon aikana, ja lopulta imetin kunnolla ehkä kerran päivässä. Ja havahduin siihen, että vaikka olin ollut imettämättä pitkään, rinnat eivät enää tuntuneet lainkaan täysiltä. Poikakaan ei tuntunut saavan irti kuin tilkkasen. Luovuin siitä sitten melko suosiolla, vaikka missään nimessä en olisi halunnutkaan lopettaa jos maito vain olisi riittänyt. Tilanteen nyt vain ollessa tämä, löydän asiasta kuitenkin omalta kannaltani kaksi hyvää puolta: voin ruveta kunnolla hankkiutumaan jäljellä olevasta mahasta eroon, ja voimme ruveta piakkoin toden teolla yrittämään pikkusisarusta.
Molly oli kommenteissa kysäissyt tuosta mainitsemastani kantorepusta, ja itseänikin aihe askarruttaa sen verran, että piti oikein kirjoittaa siitä pidemmästikin... Olen nimittäin miettinyt samaa: minkä verran pakkasta vauvan naama kestää!?? Itse suojasin lumisateessa vauvan kasvoja omalla kädelläni, ja en uskaltaisi varmaan viedä kantorepussa lenkille muuten kuin lauhalla säällä. Olisiko niin, että jos omiin kasvoihin tuntuu yhtään kylmältä, on liian kylmää myös vauvalle...? (Taidanpa mennä googlailemaan tämän postauksen kirjoitettuani... hih.) Olen kokeillut reppua ulkona vain muutaman kerran. Kerran syksyllä kun oli vielä lämmintä, ja muutaman kerran talvella, kun on ollut lauhaa. Syksyllä poika oli puettu samoin kuin muutenkin olisin ulos pukenut, ja itselläni oli päällä paksusti (neulepaita ja fleecetakki), sitten otin vielä varuiksi ohuen tuulitakin päällemme, se ulottui siis meidän molempien ympäri. Talvella olen pukenut hänet ohueen toppapukuun, ja laittanut päähän kunnon toppapipon, ja olemme olleet yhteisen toppatakin sisässä. Miehen takki, siihen ollaan pojan kanssa mahduttu. Yritin myös sellaista, että puin pojalle kunnon toppapuvun (se äitiyspakkauksessa tullut), mutta siinä puvussa ei mahtunut yhteenkään kantorepuistamme (meille on kertynyt niitä kolme... huokaus tätä tavaramäärää!). Oli muuten vauvanhoidon tähtihetkiä se yritys, kun olin pukenut itseni jo valmiiksi, kun aloin ähertää poikaa reppuun... Ärsyyntyneisyyttähän siitä seurasi - sekä äidin, että pojan ; )
Tämä viikko sisälsi muuten aivan ihanan äidin hemmottelupäivän: pääsin kampaajalle ja hierontaan, aah! Olin saanut Mieheltä synttärilahjaksi synnytyksenjälkeisen hieronnan, ja pääsin sen lopulta lunastamaan, paikkana Organic Spirit Helsingissä. Suosittelen lämpimästi, hieronta oli aivan taivaallinen! Tuo päivä oli pisin aika, jonka olen ollut pojan luota pois, yhteensä 7 tuntia. Isi teki töitä kotona, ja poika nukkuu niin pitkiä päiväunia edelleen (viime päivinä nukkunut 4+3 tunnin unet päivällä...), että taisi olla niin, että hän sai tehtyä pojan kanssa kahden ollessaan enemmän töitä, kuin jos minä olisin ollut kotona pulisemassa ja keskeyttämässä...!
Tulipas pitkästi asiaa (näinköhän kukaan jaksaa näin pitkää postausta edes kahlata läpi...), tämä siitä seuraa, kun ei päivittele kuulumisia tarpeeksi usein. Jälleen kerran yritän parantaa tapani...!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti