3.3.2013

Viikko vauvan elämässä: lauantai

Yritän nyt itse saada toteutettua tämän heittämäni haasteen ja kirjoitella viikon ajan päivittäin edes jotain juniorimme elämästä.

Eilen lauantaina meillä oli jokaviikkoiseen tapaan vauvauinti, ja muut touhumme sijoittuvat sitten sen aikataulun mukaan. Aamulla heräiltiin 7:30 aikoihin, kuten nykyään aina viimeistään (* haukotus*), sitten normi aamutouhut, ja päikkärit 10-13. Lounasta napaan, leikkimistä ja touhuilua, vielä vähän maitoa, ja sitten lähdettiin. Poika torkahti matkalla hetkeksi. Jaksoi uida tosi reippaasti, ja oli eilen ihan liekeissä tuolla uimassa! Hän on nyt alkanut läiskyttää vettä ihan kunnolla, ja oli ihan hurjan iloinen pieni uimari. Eilen sukellettiin jo monta kertaa! Uinnin jälkeen poika söi, ja sai sitten nukkua autossa alkuillan päiväunet. Toivat äidin kotiin (laittautumaan iltamenoa varten), ja kävivät isänsä kanssa vielä vähän videovuokraamossa, poitsu veteli sikeitä kaukalossa. Illalla itselläni oli siis menoa, oikein hauska ilta tyttöjen kanssa, ja pojat olivat miesten kesken kotona. Yö oli jostain syystä ollut levoton, poika oli kohkannut hereillä tunnin kahden välein... En usko, että omalla illan poissaolollani oli osuutta asiaan, kun isi on yleensä muutenkin hoitanut nukuttamisen, ja viettänyt öitä pojan kanssa. Itse kotiuduin myöhään (iloisena siitä, että pääsin lumimyrskyssä ehjänä perille auraamattomia teitä pitkin), joten menin vierashuoneeseen nukkumaan, ja nukuinkin oikein makeat ja pitkät unet (ennen olisin nauranut ajatukselle "pitkään" nukkumisesta, kun ylös nousin kuitenkin jo 8:30 aikoihin...). Tosi hyvä päivä!

Päivän kohokohta: Uinti! (Äidillä tietysti lisäksi tuo oikein tervetullut ilta tyttöjen kanssa.)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti