4.3.2013

Maanantai

Uskaltaudun jo nyt kirjoittamaan meidän maanantaista, vaikka päivää onkin vielä jäljellä, ja vauvan elämässä ehtii tapahtua vielä vaikka mitä kummallista tämän päivän nimiin... Otan riskin.

Maanantaipäivä oli oikein kiva ja leppoisa. Aamupäivällä poika uinaili tyytyväisenä vaunuissaan, kun äiti veti kunnon, reippaan kävelylenkin. Olen yrittänyt käydä nyt ahkerasti lenkillä (tähän tahtiin kun tuota lunta on tullut ihan tuo vaunujen lykkiminenkin on täällä korvessa maanteitä pitkin kohtuullisen tehokasta kuntoilua...), sillä tavoitteena olisi saada paino alkamaan viitosella. Siihen olisi matkaa 7,5 kiloa, sen verran ovat hoidot ja raskaus tuoneet tullessaan. Se on siis virallinen tavoite, haaveena olisi kuitenkin päästä 55 kiloon. Siihen uskallan kuitenkin luvata pyrkiväni tosissani ja hammasta purren vasta sitten, kun kaikki lapset on ihan satavarmasti "tehtynä". Toistaiseksi riittäisi ihan tuo kuudenkympin masentavan rajapyykin alittaminen. Toki tässä toista lasta yritetään, mutta olisin valmis elämään sen asian kanssa, että onnistuisimme, ja painonpudotusprojekti ihan sen takia kariutuisi... ; )

Päivällä touhuttiin normipuuhia, ja yritettiin vähän järjestellä paikkoja (kummasti kämppä näyttää tuonkin ikäisen muksun kanssa aina ihan pommin jäljiltä olevalta). Illalla kylässä pistäytyi nimittäin ystäväperhe, mukanaan pikkuinen, suloinen vauva.

Illallisella alkoi vähitellen varmistua, että juniorin lemppariruoka on mangosose, jota sai jälkkäriksi (pääruokana oli kasviksia ja kinkkua). Veteli hyvällä halulla koko purkillisen mangoa, ja jos yritin tarjota välillä vettä tai maitoa, pahoitti kovasti mielensä, if U know what I mean... toisin sanoen huusi niin kuin jotain aivan kamalaa olisi tapahtunut ja hiljeni tyytyväisenä heti, kun lusikoin mangoa suuhun. Kohta iltapuuhiin ja rauhoittumaan yöpuulle!

Päivän kohokohta: Ystäväperheen vierailu, ja lisäksi tietysti nuo jo edellisessä postauksessa mainitsemani tanssihetket poitsun kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti