Viimeinkin hetki aikaa istua rauhassa koneella. Hetken aikaa ainakin... Hirveä hullunmylly on ollut parin viikon ajan, paljon töitä - pari työmatkaa - ja lisäksi kaikkia muita menoja. Eilen kävimme siellä suunnittelukäynnillä, mutta sen jälkeen on taas menty tukka putkella, eikä olla juurikaan ehditty miettimään niitä asioita. Eilen illalla sängyssä oltaisiin voitu vaihtaa pari sanaa aiheesta, mutta nukahdin saman tien silmät suljettuani, ehtimättä ajatella ensimmäistäkään ajatusta - saati sitten sanoa sanoja ;) Kuitenkin varmaan hyvä, että on kaikenlaista muutakin ajateltavaa kuin vain tätä yhtä. Ikävä kyllä edelleen on kuitenkin paha mieli meidän puolesta ja tuntuu, että olemme ainoat, jotka tässä seikkailussa jäämme ilman vauvaa. Tietenkään niin ei ole, mutta hetkittäin vain tuntuu siltä.
Mutta siis asiaan, eli suunnittelukäyntiin :) Täytyy sanoa, että kylläpä jäi hyvä mieli siitä! Tuli sellainen olo, että hyvissä käsissä ollaan. Lääkäri otti oma-aloitteisesti puheeksi kaikki sellaiset vitamiiniasiat ja paljon muitakin asioita, joista olin edelliseltä lääkäriltä yrittänyt kysellä. Hänhän oli sitä mieltä, että sellaisilla ei ole juurikaan merkitystä. Ja oleellisinta lienee se, että meidät lähetettiin saman tien lisätutkimuksiin. Niihin menee paljon rahaa, ja jos olisimme aivan taipaleen alussa, monet niistä eivät olisi mitenkään välttämättömiä, mutta tosiaankin tämä uusi lääkärimme sanoi, että heillä olisi automaattisesti haluttu tehdä näitä lisätutkimuksia kahden, viimeistään kolmen epäonnistuneen hoidon jälkeen. Tämän allekirjoitan täysin.
Olimme käyntimme jälkeen aivan raivona vanhalle lääkärillemme, sillä tuntuu, että olemme tuhlanneet ihan hirveästi sekä rahaa, että aikaa. Suututtaa ihan mielettömästi. Voi olla, että noissa jatkotutkimuksissa ei ilmene mitään, mutta silti olen sitä mieltä, että haluamme tutkia kaiken, mikä mahdollisesti vaikuttaa asiaan. Ja kokeilla esim. pidempää viljelyä, senkin tämä uusi lääkäri otti heti puheeksi. Ja tuntui olevan suurimmassa osassa asioista eri linjalla vanhan lääkärimme kanssa. Tuntui kyllä kaikin puolin omemmalta sekä lääkäri, että paikka, ja mieli jatkon suhteen on hyvä. Molemmat totesimme kyllä eilen, että huh, kun tuntuu ihan kuin kaikki alkaisi taas alusta. Tietysti on huono asia, että olemme joutuneet tahkoamaan tämän asian kanssa näin kauan, mutta tuntuu hyvältä, että vielä on keinoja kokeiltavana. Tänään minusta imettiin yhdeksän putkiloa verta, kromosomi- ym. kokeet, ja seuraavan kerran tapaamme lääkärin 10.11., jolloin käymme läpi kaikki tulokset (vielä tulevat lisäkokeet heti seuraavan kierron alussa, sekä miehen lisätutkimukset) ja päätämme hoidosta. Jos aikataulu on odotettu, punktio tulisi viikolle 50. Siispä jouluna olisi seuraavan kerran tiedossa mahdollisen raskauden arvuuttelua, HUI!
Tunnelma on siis toiveikas ja odottava. Onneksi suunnittelemme tässä samalla häitämme, niin on paljon iloista ajateltavaa jatkossakin ;) Olen hurjan onnellinen ♥

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti