22.8.2011

Here we go again

Tänään ne sumutukset sitten alkoivat - homma jatkuu jälleen. Mulle ei ollut siis entuudestaan tuttu tuo Synarela, mutta eipä se kovin kummoiselta tuntunut. Vähän kuin Nasolinia olis suihkaissut... Hivenen vaan huolettaa sivuvaikutukset, kun eivät lääkeselosteen mukaan vaikuttaneet kovin mieltä ylentäviltä... No, jos parta kasvaa niin ajetaan pois, ja "mielialan horjuvuus" nyt on ollut vakituisena seuralaisena jo muutenkin ;) En vain yhtään tiedä, miten kauan normaalisti kestää, että alkaa sivuvaikutuksia tuntua, jos on tuntuakseen. No, se selvinnee aikanaan.

Ihanaa, kun päästään taas asiassa eteenpäin. Kulunut kesä on tehnyt hyvää, kun ajatukset eivät ole pyörineet vain tämän yhden asian ympärillä. Kaikkialta tulvivat vauvauutiset vain ovat hieman surettaneet, ja olen miettinyt, mistä se johtuu. Olen aivan hirmuisen iloinen kaikkien puolesta, ja erityisesti tietenkin mieltä lämmittää hoidoilla raskautuneet. Tuntuu, että sittenhän se voi sattua meidänkin kohdalle. Kuitenkin hetkittäin iskee se lannistunut ihmeet tapahtuvat tosiaankin muille -olo. Että tuntuu, kuin joka kerta, kun joku muu onnistuu, todennäköisyys sille, että meidän vuoro jää tulematta, kasvaa... Hullua, tiedän. Tiedän myös, että suurin osa meistä hoidoissa räpistelevistä miettii toisinaan samaa, en ole ajatukseni kanssa yksin. Mutta eräs viisas palstatuttava taannoin sanoi, että "jos ei veikkaa, ei voi voittaa", ja niinhän se on. Niin kauan on toivoa, kun edes yritetään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti