Maanantai

Uskaltaudun jo nyt kirjoittamaan meidän maanantaista, vaikka päivää onkin vielä jäljellä, ja vauvan elämässä ehtii tapahtua vielä vaikka mitä kummallista tämän päivän nimiin... Otan riskin.

Maanantaipäivä oli oikein kiva ja leppoisa. Aamupäivällä poika uinaili tyytyväisenä vaunuissaan, kun äiti veti kunnon, reippaan kävelylenkin. Olen yrittänyt käydä nyt ahkerasti lenkillä (tähän tahtiin kun tuota lunta on tullut ihan tuo vaunujen lykkiminenkin on täällä korvessa maanteitä pitkin kohtuullisen tehokasta kuntoilua...), sillä tavoitteena olisi saada paino alkamaan viitosella. Siihen olisi matkaa 7,5 kiloa, sen verran ovat hoidot ja raskaus tuoneet tullessaan. Se on siis virallinen tavoite, haaveena olisi kuitenkin päästä 55 kiloon. Siihen uskallan kuitenkin luvata pyrkiväni tosissani ja hammasta purren vasta sitten, kun kaikki lapset on ihan satavarmasti "tehtynä". Toistaiseksi riittäisi ihan tuo kuudenkympin masentavan rajapyykin alittaminen. Toki tässä toista lasta yritetään, mutta olisin valmis elämään sen asian kanssa, että onnistuisimme, ja painonpudotusprojekti ihan sen takia kariutuisi... ; )

Päivällä touhuttiin normipuuhia, ja yritettiin vähän järjestellä paikkoja (kummasti kämppä näyttää tuonkin ikäisen muksun kanssa aina ihan pommin jäljiltä olevalta). Illalla kylässä pistäytyi nimittäin ystäväperhe, mukanaan pikkuinen, suloinen vauva.

Illallisella alkoi vähitellen varmistua, että juniorin lemppariruoka on mangosose, jota sai jälkkäriksi (pääruokana oli kasviksia ja kinkkua). Veteli hyvällä halulla koko purkillisen mangoa, ja jos yritin tarjota välillä vettä tai maitoa, pahoitti kovasti mielensä, if U know what I mean... toisin sanoen huusi niin kuin jotain aivan kamalaa olisi tapahtunut ja hiljeni tyytyväisenä heti, kun lusikoin mangoa suuhun. Kohta iltapuuhiin ja rauhoittumaan yöpuulle!

Päivän kohokohta: Ystäväperheen vierailu, ja lisäksi tietysti nuo jo edellisessä postauksessa mainitsemani tanssihetket poitsun kanssa.

Sunnuntai

Eilisen sunnuntaipäivän tapahtumien kulun voisi tarkistaa suoraan tuolta juniorin normipäivän kuvauksesta. Ei tainnut tapahtua mitään sen kummempaa. Illalla poitsu sai jokailtaisen hysteriakohtauksen, kun vain nauraa räkättää ääneen kaikelle. Siihen riittää ihan vain äidin tai isin hymyilevän naaman näkeminen - hymyilevän pehmolelun näyttäminen saakin sitten jo galaksit räjähtämään. Lisäksi poika kiljahteli, ja sekös vasta olikin hauskaa, kun äiti matki kiljumalla samalla tavalla. Oi näitä aikoja, kun isi ja äiti ovat vielä maailman hauskimpia tyyppejä. Joka ilta poika myös painii pehmolelujen (useimmiten Myyrän) kanssa hullun lailla, se on aika hauskaa seurattavaa.

Päivän kohokohta: Pojan jokailtainen hysteriakohtaus, kun vain nauraa räkättää ääneen.

Radiosta sattui muuten eilen taas kuulumaan tämä Arttu Wiskarin Ikuisesti kahdestaan -biisi, joka kertoo lapsettomuushoidoissa käyvästä parista. Ensimmäisen kerran biisin kuultuani itkin vuolaasti. Ei sitä vain osaa sanoin kuvailla, miten kiitollinen olen siitä, että jaksoimme tarpoa hoidoissa ja uskoa. Tai jos ei aina edes uskoa, niin sentään toivoa, sillä niin kauan kuin jaksaa pitää yllä toivoa, on unelma myös mahdollista saavuttaa. Joka päivän jokaisen hetken olen kiitollinen siitä, mitä olemme saaneet, ja että saan elää juuri tätä elämäni onnellisinta aikaa ♥ Matka tähän ei unohdu koskaan. Kuitenkin, siitä pitkästä matkasta huolimatta, joka meillä jo on takanamme, tuntuu, että tarina on vasta alussa. Enkä usko elämässäni koskaan olleen aikaa, jolloin olisin tuntenut olevani enemmän elossa kuin juuri nyt. Pari iltaa sitten pojat saunoivat, ja sen jälkeen paistettiin takassa makkaraa. Sydän tuntui halkeavan onnesta, kun katselin isänsä sylissä istuvaa, punaposkista, takkatulta tuijottavaa pientä poikaa ♥

Hauska yhteensattuma muuten, että juuri kun kirjoitin tätä kohtaa, radiosta sattui kuulumaan Elämän nälkä (Suvi Teräsniskan Kuorosota -versio), joka antoi minulle hurjasti voimia hoitojen aikana. Se olikin jo toinen kappale tälle aamulle (ennen sitä kuullun Eläköön elämä -kappaleen lisäksi), jonka tahdissa lauloin ja tanssin yhdessä ääneen nauravan pojan kanssa. Siihen tiivistyy toistaiseksi tämän maanantaisen, aurinkoisen aamupäivän tunnelma. Seuraavan hoidon aloitus on melko lähellä, mutta kuten olin aiemmin ajatellutkin, siihen lähteminen tuntuu aivan erilaiselta, kuin aiempiin. Minullahan on jo valmiiksi kaikki, mitä olen toivonutkin. Rakkautta kuitenkin riittää jaettavaksi, ja sanoinkuvaamattoman paljon tuota pikkusisarusta toivotaan.

Viikko vauvan elämässä: lauantai

Yritän nyt itse saada toteutettua tämän heittämäni haasteen ja kirjoitella viikon ajan päivittäin edes jotain juniorimme elämästä.

Eilen lauantaina meillä oli jokaviikkoiseen tapaan vauvauinti, ja muut touhumme sijoittuvat sitten sen aikataulun mukaan. Aamulla heräiltiin 7:30 aikoihin, kuten nykyään aina viimeistään (* haukotus*), sitten normi aamutouhut, ja päikkärit 10-13. Lounasta napaan, leikkimistä ja touhuilua, vielä vähän maitoa, ja sitten lähdettiin. Poika torkahti matkalla hetkeksi. Jaksoi uida tosi reippaasti, ja oli eilen ihan liekeissä tuolla uimassa! Hän on nyt alkanut läiskyttää vettä ihan kunnolla, ja oli ihan hurjan iloinen pieni uimari. Eilen sukellettiin jo monta kertaa! Uinnin jälkeen poika söi, ja sai sitten nukkua autossa alkuillan päiväunet. Toivat äidin kotiin (laittautumaan iltamenoa varten), ja kävivät isänsä kanssa vielä vähän videovuokraamossa, poitsu veteli sikeitä kaukalossa. Illalla itselläni oli siis menoa, oikein hauska ilta tyttöjen kanssa, ja pojat olivat miesten kesken kotona. Yö oli jostain syystä ollut levoton, poika oli kohkannut hereillä tunnin kahden välein... En usko, että omalla illan poissaolollani oli osuutta asiaan, kun isi on yleensä muutenkin hoitanut nukuttamisen, ja viettänyt öitä pojan kanssa. Itse kotiuduin myöhään (iloisena siitä, että pääsin lumimyrskyssä ehjänä perille auraamattomia teitä pitkin), joten menin vierashuoneeseen nukkumaan, ja nukuinkin oikein makeat ja pitkät unet (ennen olisin nauranut ajatukselle "pitkään" nukkumisesta, kun ylös nousin kuitenkin jo 8:30 aikoihin...). Tosi hyvä päivä!

Päivän kohokohta: Uinti! (Äidillä tietysti lisäksi tuo oikein tervetullut ilta tyttöjen kanssa.)
 

Haasteellinen lauantai

Keväisen lauantain ratoksi ajattelin tarttua tähän ihanan EmmyAuroran jakamaan Mutsin kaa -haasteeseen. EmmyAuroran vastaukset naurattivat, samoin kuin kaikkien haasteeseen jo aiemmin vastanneiden vastaukset, suosittelen vilkaisemaan! En muuten muista (Yllätys! Jos jotain joskus muistaisin, se se vasta yllättävää olisikin...), olenko jo aiemmin kehunut tuota Vuoden mutsi -kirjaa!? Jos en, niin nyt kehun. Aivan loistavan hauskaa luettavaa! (Niin ovat myös kirjoittajien blogit, kannattaa tutustua!)

 

1. Koliikki vai refluksitauti?

Alkoipa pahalla. Oletan, että tarjolla olevien vaihtoehtojen kestoksi ajatellaan yhtä pitkää aikaa. (Muuten valitsisin sen ongelman, josta päästään pikaisemmin eroon.) Refluksista ei ole itsellä kokemusta, mutta kavereiden kertoman perusteella ei kuulosta kovin herkulta. Koliikistakaan ei varsinaisesti ole kokemusta, mutta sen tyyppisestä itkusta kyllä. Tuon parin kuukauden iltaitkuvaiheen perusteella rohkenen valita koliikin.

2. Korvatulehdus vai enterorokko?

Tämä on helppo. Jos puhutaan vain kertaluontoisesta ongelmasta, ehdottomasti korvatulehdus. (Kierteen jättäisin kuitenkin väliin.) Kummastakaan ei ole kokemuksia, mutta tuo entero on tuttavien kokemusten (ja netistä lukemani) perusteella sellainen mörkö, että milloinkaan, missään tilanteessa, en suin surminkaan ottaisi sitä tähän talouteen. Siis summa summarum: korvatulehdus.

 

3. Tiehyetukos vai jälkisupistukset?

Tämä on myös helppo: jo tutuksi tullut tiehyetukos. Jälkisupistuksista ei ole kokemusta, ja tiehyetukoksesta selvisin, vaikka olihan se kyllä ihan erityisen veemäinen vaiva. Koska en kuitenkaan voi kokemuksen puuttuessa varmaksi tietää, etteivätkö jälkisupistukset olisi vieläkin kamalampia, en rohkenisi ottaa riskiä.

4. Episiotomia vai sektio?

Tätäkään ei tarvitse miettiä: SEKTIO. Siitä selvisin erinomaisesti, eikä se nyt niin kamalaa ollut. Tuo episiotomia, josta minulla ei Luojan kiitos ole mitään kokemusta, kuulostaa minun korviini niin karmealta, että ajattelukin jo pyörryttää.

5. Kaksplussan vai Vauvan keskustelufoorumi?

Kaksplussa. Siitä on kokemusta - tuli silloin vaikeina lapsenteko- ja toivomisaikoina vietettyä siellä paljon aikaa ja tuo vertaistuki oli aivan korvaamatonta - ja olen  iloiseksi yllätyksekseni saanut sieltä ihan tosielämänkin ystäviä. Lämmöllä siis kyseistä foorumia ajattelen.

6. Julkisella paikalla: imetys vai vaipanvaihto?

Ehdottomasti vaipanvaihto, siinä en näe juurikaan edes mitään ongelmaa. Ainakaan pissavaipassa. Muunkin tavaran saan hoidettua kyllä suht diskreetisti. Imetys sen sijaan ei koskaan sujunut yhtä luontevasti. Asentoa piti korjailla vähän väliä, ja aina ei niin matalalla profiililla onnistunut ruokalähteen suuhun työntäminen. Toki sekin touhu sitten vähitellen kävi helpommaksi, mutta silti valitsen tuon vaipanvaihdon. Sitä paitsi siinä hommassa ei ainakaan minusta paljastu liikaa kanssaihmisille.

7. Megapuklu just pestylle kangassohvalle vai megarieskat vaipasta reisille ja aina niskaan asti?

Jälkimmäinen. Olen surkea poistamaan tahroja, oli sitten kyseessä huonekalut tai vaatteet, enkä voi sietää kyseistä toimintaa. Tosin se jää yleensä meillä miehen harteille, eli jos sallitaan homman ulkoistaminen, niin sitten ottaisin tuon puklun ja laittaisin miehen asialle. Jos hommasta on suoriuduttava itse (kuten haasteen luonteeseen taitaa kuulua), sitten vaippashow.

8. Uhma- vai teini-ikä?

 

Uhma, vaikka masentaa kyllä ajatuskin kunnon "tahtoiästä": "Syödään nyt puuroa!" "Ei, mä en halua puuroa!" "No ei sitten syödä puuroa." "Eiku mä haluuuuun puuroa!" Siis tähän tyyliin, you know how it goes.

Tässä taitaa olla kyseessä ihan sama paska eri paketissa ; ) Jotenkin kuitenkin tuntuu, että pienemmän mukulan uhma olisi helpommin käsiteltävissä. Ajatus uhmailevasta pikkulapsesta tuntuu jokseenkin siedettävältä, mutta ajatus vanhempiaan, yhteiskuntaa ja koko universumia vihaavasta teinistä masentaa.

9. Isovanhemmat lähellä vai mahdollisimman kaukana?

Jos tähän on pakko vastata joko-tai (haluaisin vastata, että sopivan matkan päässä), vastaan, että lähellä. Meillä on mukavat isovanhemmat, ja uskon, että vaikka fyysisesti olisivatkin nykyistä lähempänä, pitäisivät kuitenkin sopivan etäisyyden arkeemme.

10. Lentomatka sylissä olevan taaperon kanssa vai lapsen totuttaminen 7h aikaeroon?

Lentomatka sylilapsen kanssa on koettu, ja kivasti meni. Lentomatkustaminen on itselleni niin tuttua, että ajatus ajan viettämisestä lentokoneessa tuntuu luontevalta ihan minkä ikäisen kanssa vaan. Myöskään ajatus aikaeroon totuttamisesta ei tunnu ylivoimaisen hankalalta. Jos tuo aikaeroon totuttaminen tarkoittaa samalla myös mahdollisuutta lomaan jossain ihanassa, aurinkoisessa paikassa palmun alla makoillen, vastaukseni on aikaero.

11. Oma aika vai parisuhdeaika?

 

Äitiysloman aikana olen saanut (ihan alun jälkeen) omaa aikaa ihan sopivasti. Päivisin juniori nukkuu pitkiä unia, joten minulla on aikaa myös itselleni. Olen myös päässyt omiin menoihini, kampaajalle, ripsihuoltoon, lenkille ja ystäviä tapaamaan sen verran, kuin olen halunnutkin. Työkseni reissaan paljon, joten työhön palattuani tulen jatkossakin saamaan omaa aikaa ihan liikaakin. Minulle oma aika tarkoittaa useimmiten vain aikaa pois perheen luota (=ikävä). Sen sijaan parisuhdeaika on meillä kortilla. Ilman turvaverkkoa (ihan lähellä ei ole ketään lapsenvahtia) tuo aika tulee jatkossakin olemaan erittäin haasteellista järjestää. Siis: meille parisuhdeaikaa, kiitos!

 

Tässä omat kysymykseni:

 

1. Kestovaipat vai kertikset?

2. Vauvan kuolaa omaan suuhun vai kunnon puklu karvalankamatolle?

3. Vauvanhoitovinkkejä ventovieraalta vai vauvanhoitovinkkejä anopilta?

4. Rattaiden kiskominen ylös pitkiä rappusia vai puskeminen ylös jäistä/sohjoista, jyrkkää rinnettä?

5. Ruokalapun laittaminen vai pienenpieniä nappeja sisältävän nappirivistön kiinni napittaminen?

6. Vihaisen vauvan kirkuminen julkisessa kulkuvälineessä vai ravintolassa?

7. Raskauskilot vai imetyksen jälkeinen hiustenlähtö?

8. Nenän niistäminen niistäjällä vai rään putsaaminen nenästä vanupuikolla?

9. Vauvan kynsien leikkaaminen vai silmätippojen laittaminen?

10. Kunnon yöunet vai ilta ulkona tyttöjen kanssa?

11. Sikeät päiväunet vauvan kanssa vai "päiväunet" miehen kanssa?

 

Bonuskysymys: Herääminen kesken unien vai olla kokonaan nukahtamatta?

(Tämä ihan siksi, että itse olen oikeasti mieluummin kokonaan nukahtamatta, kuin herään kesken unien!)

 

Tämän hauskan haasteen heitän eteenpäin kaikille, jotka vain suinkin jaksavat vastata, joko omaan blogiin tai kommenttina!

 

Tämän lisäksi kehitän vielä oman haasteen. Koska olen kaavaillut pientä ryhtiliikettä tähän kirjoitteluun (tauot kun ovat tuntuneet venähtävän kovin pitkiksi), ajattelin kokeilla kirjoittaa viikon ajan päiväkirjamaisesti puuhistamme päivittäin. Koska yhtenä kantavana ajatuksena blogin pitämisessäni on juuri näiden aikojen tallettaminen muistiin ihan itselleni, ajatus tuntui kokeilemisen arvoiselta. Koska minusta on kiva lukea muiden arjesta, myös siitä ihan tylsästä ja tavallisesta, heitän tämän Viikko vauvan elämässä -haasteen (tai miksi sitä kukin haluaa nimittää...) eteenpäin! Nimeän muutaman tutun bloggaajan, mutta olen iloinen, jos muutkin innostuvat kokeilemaan samaa. Nyt haaste lähtee ainakin Alicelle, MollyMalonelle, Barballe ja Palomalle : )

 

Keväistä ja aurinkoista viikonloppua täältä Keijukaismetsän keskeltä! ♥ 

Meidän piltin normipäivä

Taidanpa muiden bloggaajien innoittamana kertoa meidän juniorimme normipäivästä. Tämänhetkisestä normipäivästä; ainoa pysyvä asia tässä vauvanhoidossa kun tuntuu olevan muutos ; )

Poika herää joskus kuuden aikaan, samoin äiti. Yleensä poika taitaa herätä siksi, että minä käyn vessassa, mikä on ärsyttävää. Herään, huomaan, että on vessahätä ja tiedän, että jos nousen, poika alkaa havahtua. Jos taas en nouse, en pysty nukkumaan... Suo siellä, vetelä täällä -tilanne. Yleensä alistun ja nousen vessaan. Poika alkaa liikehtiä, ja hetken päästä alkaa iloinen jokeltelu. Minä torkun sitä kuunnellessani (uskoakseni poitsukin torkahtelee aina hetkittäin) ja lopullisesti heräämme 7:30-8:00. Otan hänet aina ensin joksikin aikaa viereeni pötköttelemään. Meillä ei ole toivoakaan siitä, että torkkuisimme vielä yhdessä somasti, hän vain potkii ja kiljahtelee riemuissaan.

Sitten menemme alakertaan, ja jos vaipassa on vain pissaa, poika saa touhuta leikkimatolla sen aikaa, kun minä juon rauhassa kupin teetä (kakkavaippa käytäisi vaihtamassa samantien). Aiemmin menimme heti seuraavaksi aamupesulle, mutta olemme muuttaneet käytäntöä syömisen takia. Ensinnäkin se on turkasen sotkuista puuhaa, joten ei olisi mitään mieltä peseytyä ensin. Toisekseen poika syö paljon rauhallisemmin, jos nälkä ei ennätä saada kovin suuria mittasuhteita. Hän syö puuron, ja lisäksi marja- tai hedelmäsosetta. Juomaksi sekä maitoa, että vettä, määrät vaihtelevat. Sitten pesulle, siis pestään naama, leuanalus, kädet ja alakerta (korvantaukset putsaan yleensä kosteilla vanulapuilla). Varsinkin leuanaluksen pesu naurattaa poikaa aina hurjasti. Sitten rasvataan sen verran kuin tarvitsee, ja vaihdetaan vaippa. Pestään hampaat, otetaan D-vitamiini, ja puetaan. Sitten poika saa leikkiä taas matolla, ja minä hyppään välillä hänen seurakseen, ja välillä tietokoneen ääreen kahvikupillista hörppimään. Kymmenen aikaan poitsu saa sen verran maitoa, kuin vielä jaksaa juoda, ja menee ekoille unilleen vaunuihin. Useimmiten vien samalla koiran lenkille. Sen jälkeen äidillä on vapaata aikaa, toisinaan olen touhukkaampi, toisinaan laiskottelen.

Poika herää 13:30-14:00. Hän syö lounaan, jotain "tuhdimpaa" soseruokaa, ja usein jälkkäriksi hedelmäsosetta. Juomaksi taas vettä ja maitoa. Sen jälkeen vaipanvaihto (tai tarvittaessa jo ennen ruokailua), ja sitten vapaata oleskelua... siis leikkimatolla leikkimistä yksin ja yhdessä, lastenlaulujen laulamista, ja sen sellaista. Aina kun juniori muuten näkee koiramme (eli hyvin usein), hän huutaa iloisesti: "Heiiii!" ♥ 

Neljän aikaan poika väsyy, saa taas sen verran maitoa kuin haluaa juoda, ja menee toisille unille. Herää seitsemän aikoihin, minkä jälkeen taas vaihdetaan vaippa ja syödään. Jälleen tuhdimpaa sosetta, ja jälkkäriksi jotain kevyempää. Sitten touhutaan jotain, ja 20-21 välillä käydään iltapuuhissa: pesu, rasvaus (öljyäminen), vaipanvaihto, yökkäri päälle, hampaiden harjaus. Iltapuuhat hoitaa yleensä Mies, hän kun ei saa päivällä olla pojan kanssa. (Viikonloppuisin meillä on muuten usein ihan pelkästään isin hoitopäiviä.) Iltapuuhat ovat hauskoja, sillä poika on usein ihan hysteerisellä naurutuulella hoitopöydällä! Sitten vanhemmat katselevat yleensä telkkaria, ja poika touhuaa leikkimatolla vieressä. Kun alkaa väsyä, saa iltavellin, ja sen jälkeen viedään sänkyyn. Kysyin neuvolassa, että olisiko pakko harjata hampaat vasta vellin jälkeen, kun tämä meidän järjestys tuntuisi toimivan niin hyvin, ja sanottiin, että järkeä saa käyttää. Jossain vaiheessa sitten vaihdamme hampaidenpesun vellin jälkeen tapahtuvaksi. (Kuulemma imetys olisi eri, äidinmaito olisi haitallisempaa hampaille.)

Poitsu menee siis sänkyyn klo 22 aikoihin, ja nykyisin on nukahtanut melko pian. Olemme jättäneet mobilen soittamaan musiikkia, ja usein ei ensimmäinen setti ehdi loppua, kun poika on jo unessa. Joskus on jouduttu laittamaan vielä toinen setti. Poika nukkuu tuonne aamuun asti yhtä soittoa, tosin joskus on poikkeuksia. Viime yönä liikehti jossain vaiheessa siihen malliin, että kävin laittamassa tutin takaisin suuhun, sitten jatkoi uniaan. Kerrottakoon muuten, että tässä kun tätä kirjoitan, poika järsii vieressäni lattialla keinutuolin jalkaa! Koiralta meillä on tuolin- ja pöydänjalat säästyneet, mutta pojalta eivät...

Poika muuten oppi pärisyttämään suutaan pari päivää sitten (onneksi vasta ruokailun jälkimainigeissa, menu kun sisälsi mustikkasosetta...) ja yöllähän niitä tärkeitä opittuja taitoja käydään läpi. Eilen aamulla heräsin kuudelta, ja poika alkoi liikehtiä. Sitten hetken hiljaisuus, jonka jälkeen pimeydessä kuului: "Brbrbrbrbrbrbrbrbrbrbrbrbrbrbrb..."! Nauratti.

Kuva täältä.

PS. Seuraavan hoidon suunnittelukäynti on nyt takana. Kovin kauan ei tarvitse odottaa, mutta siitä ehkä enemmän sitten tuonnempana ; )

Kuulumispäivitys

Pitää taas (liian) pitkästä aikaa päivittää pikkuisen kuulumisia. Ei varmaan siitäkään syystä ole tullut inspiraatiota kirjoitella, kun elämä on rullannut eteenpäin ilman mitään sen kummallisempia juttuja.

Pojalle on tullut näkyviin nyt kolmas hammas, kahden jo olemassa olevan "rivin" jatkoksi, ne ovat aika soma näky! Olemme harjanneet hampaita lasten hammastahnan kanssa aamuin illoin, ja poitsu tuntuu tykkäävän siitä kovasti. Ruuista alas menevät edelleen lähes kaikki, jotkut (harvat) aiheuttavat vähän vastaanhangoittelua. Esim. kuningatarmarjasose ei kuulu suosikkeihin, ja vettä hörpätessään pieni ruokailija useimmiten irvistää suurieleisesti :D Jos nälkä on kova, soseensyönti on liian hidasta, ja poika huitoo kiukkuisena. Siihen auttaa, jos juo alkuun reippaasti maitoa - kun pahin nälkä on taltutettu, jaksaa keskittyä soseenkin syöntiin. Liharuuat ovat pojan ehdottomia lemppareita, ja hedelmistä tykkää myös. Eilen annoimme lopultakin (ei vain olla muistettu ostaa aiemmin...) ekaa kertaa maisteltavaksi maissinaksuja, ja sepäs vasta oli koomista seurattavaa! Välillä tuijotti meitä hölmistyneenä roikuttaen naksua huuliensa välissä, välillä taas tarkasteli kädessään pitämäänsä naksua kulmat kurtussa. Onneksi kaikki käsiin eksyvä kuitenkin päätyy myös suuhun, helppoa tuo sormiruokailuun tutustuttaminen...

Poika ryömii eteenpäin kovaa vauhtia, hetkeksikään ei voi jättää vahtimatta. Tietysti eniten kiinnostavat kaikki ei-niin-toivotut jutut: sähköjohdot, lattialle pudonneet kukkien lehdet (ai miten niin voitaisi imuroida vähän useammin), koiran luut, hutera (sirotekoinen) jalkalamppu... Ja tuota uteliaisuutta riittää kyllä! Lisäksi poitsu on jo jonkin aikaa treenaillut konttausasentoa, mutta ei vielä juurikaan siinä etene, nytkyttelee vain itseään edestakaisin. Toistaiseksi juniori on jaksanut tuota ryömimishommaa ihmeen kärsivällisesti niin, että ryömii jonnekin kiinnostavaan paikkaan, äiti nostaa ilmaan ja palauttaa lähtöpaikkaan, ryömii taas tuonne samaan paikkaan, josta äiti palauttaa... loputtomiin!

Kävimme muuten tässä taannoin neuvolassa, ylimääräisellä neuvolalääkärikäynnillä. Syy tähän oli vinonmuotoinen pää, jota halusimme näyttää. Pää on ollut alusta asti vähän vino, tai siis takaraivo, ja pienempänä poika nukkuikin aina pää oikealle kääntyneenä. On kyllä aina kääntänyt päätään yhtä vaivattomasti molempiin suuntiin, ja muutenkin käyttää molempia puoliaan yhtä vahvasti. Harmittaa, että emme joskus pari kuukautta sitten tajunneet kääntää sänkyä eri suuntaan, kun vauva kääntää kasvonsa yleensä siihen suuntaan, jossa vanhemmat nukkuvat. Nyt lääkärikäynnin jälkeen käänsimme sängyn, ja poika rupesi heti nukkumaan pää vasemmalle, eli meihin päin käännettynä. No, aiemmin siis oli neuvolassa puhetta, että tarkkailemme päätä, ja että tuon takaraivon vinouden pitäisi vähentyä, kun poika viettää vähemmän aikaansa makuullaan, ja enemmän pää pystyssä. Mielestämme muutosta ei kuitenkaan ollut tapahtunut, joten käytimme poikaa näytillä. (Halusimme siis sulkea pois vaaran, että toinen puoli luutuisi ennenaikaisesti.) Kaikki näyttää kuitenkin onneksi olevan hienosti. Pää kasvaa tasaisesti, samoin kuin poika muutenkin. Lisäksi hän on motorisesti erittäin hyvin kehittynyt, tarkkaavainen ja virkeä. Pää on muutenkin ihan hyvännäköinen; kuulemma jos toinen puoli luutuisi, toisella puolella olisi yleensä jotain pullistumaa havaittavissa, ja kehityskin väistämättä viivästyisi. Olen kuitenkin iloinen, että piipahdimme siellä, jatkossa riittääkin sitten ihan normaali neuvolaseuranta.

Neuvolakäynnin mitat olivat 7295g/65,6cm, ja kasvu siis edelleen tasaista.

Kerrottakoon lopuksi myös, että poika on nukkunut nyt puolentoista viikon ajan heräämättä öisin kertaakaan syömään! Nukkuu yleensä klo 22-07:30.

Iloista viikkoa täältä toivottelemme itse kullekin!

Edit. Niin, kävimmehän tänään myös kaikki (siis minä, Mies, juniori ja koira - kissa jätettiin kotimieheksi) nauttimassa kevätauringosta yhteisellä kävelylenkillä. Olikin muuten ensimmäinen kunnon kevätpäivä tälle vuodelle! Poika matkasi Miehen kanssa kantorepussa, ja vissiin tykkäsi kovasti, hän vain poikkeuksetta nukahtaa reppuun aina. Vielä kertaakaan ei ole onnistunut kävely poika repussa ilman, että uni olisi tullut, mutta mikäpä siinä!

Edit 2. (Jokohan nyt olisin muistanut kaiken, josta oli aikomus kirjoitella...)
Kierto on muuten (ainakin toistaiseksi) palautunut, joten varasimmepa ajan suunnittelukäynnille seuraavaa hoitoa varten...!!! Emme halua aikailla yhtään, joten laitetaan pyörät pyörimään näin kevään kunniaksi... Mieli on iloinen, mutta silti: Hui! ; )

5kk-neuvola ja muuta pulinaa

Kävimme männä viikolla viisikuukautisneuvolassa. Pojallamme on valtava ruokahalu, mikä näkyi painonnousussa siten, että hurjaan liikkumisvauhtiin nähden kasvua oli tullut mukavasti. Nyt mitat olivat 6900g/64,5cm. Neuvolantädin mukaan paino lähentelee nyt keskikäyrää suhteessa pituuteen. (Lienen muuten varmaan vähän yksinkertainen, mutta mulle ei kyllä ihan kaikki ne käyrät avaudu, joita siellä aina vilautellaan :D ) Poika liikkuu edelleen siis kovasti, itselleni tulee aina välillä mieleen se "Suomalaiset, maailman nopein kansa" -tv-mainos. Ryömiminen on jo melko sujuvaa (ja poika on UTELIAS, ja ryömii määrätietoisesti kiinnostavia kohteita kohti), kääntyminen tapahtuu silmänräpäyksessä. Vaipanvaihdosta hoitopöydällä on tullut kohtuullisen haasteellista, kun poika kääntyy mahalleen lähes samantien, kun selkä koskettaa tasoa. Neuvolantäti katseli pojan touhuja ja naureskeli, että mahtavat isi ja äiti olla helisemässä, kun koittavat syöttää pientä. Neuvolakortissa lukee seuraavaa: "Oppinut ryömimään ja liikkuu jo vilkkaasti. Aurinkoisesti seurustelee. Istuu selkä suorassa. Varaa topakasti jalkoihin."

Poika sai nyt toisen rotarokotteensa, ja tällä kertaa selvittiin vähemmillä kärsimyksillä. Annoin 3 tunnin päästä rokotteesta Panadolin, ja illalla nukkumaan mennessä Mies laittoi toisen (tietysti hän kakkasi vähän sen jälkeen, joten lorautimme pienen tilkan nestemäistä Panadolia vielä perään). Ilman itkuja selvittiin, mutta selvästi aavistuksen kärttyisempi ja väsyneempi poika on ollut. Yötkin ovat olleet levottomia, mutta se alkoi jo vähän ennen rokotetta. Yhden yön heräili tunnin välein... En tiedä mikä oli ongelma, mutta siihen malliin se sängyssä kohkasi, ja on muutenkin kaikkea järsinyt, että lisää hampaita yhden suusta jo löytyvän kaveriksi lienee tulossa. Muutoin unipätkät ovat viime öinä olleet paria kolmea tuntia, pisimmillään jossain välissä muutaman tunnin putkia. Onneksi taas (kuten yleensä aina viikonloppuisin) viime yön Mies nukkui juniorin kanssa, ja itse sain nauttia kunnon unista.

Poikaan on tähän asti uponnut kaikki ruoka, ja useimmiten siihen tahtiin, kun vain on ehditty suuhun kauhoa. Toisinaan nauraa syödessään ääneen lusikallisten välillä : ) Ruuista ollaan kokeiltu paljon kaikkea: maissi-, riisi-, peruna-porkkanavellejä, nyt viiden kuukauden tultua täyteen myös neljän viljan velliä. Lisäksi eri puuroja, ja soseista mm. kukkakaali-, maissi-, kasvis-, ja eri hedelmäsoseita. Äidin tekemänä on saanut kukkakaali-parsakaalisosetta. Aion ruveta tekemään enemmän ruokia itse, nyt kun soseen syönnissä on alkuun päästy.

Nyttemmin on kuitenkin löytynyt yksi ruoka, josta hän ei niin paljon välitä: neljän viljan puuro. Ensireaktio oli siitä erittäin hämmentynyt ("WTF!!??? Mitä mun suuhuni laitetaan?!?"). Pari ekaa puuronsyöntikertaa meni vähän pelleilyksi, sitten kokeilin sotkea siihen mukaan hedelmäsosetta, ja se auttoi - yhdessä samanaikaisesti laulettujen laulujen kanssa! Niin kauan kuin lauloin, syöminen jatkui, ja aina jos lopetin, alkoi kitinä... Sitä piti ottaa kyllä ihan videollekin.

Jotkut laulut (esim. pojan suuresti rakastama Pienen pieni veturi) ovat kuitenkin niin hauskoja, että syöminen vain tahtoo unohtua, kun naurattaa niin kovasti. Tuo nauraminen on muuten niin hellyyttävää hörähtelyä, että sydän sulaa. Omalla maailman kauneimpien äänien ranking-listallani tuo oman lapsen nauru on kyllä kirkkaasti ykkössijalla ♥ Onneksi saamme kuulla sitä paljon! Vaarilla on saari on muuten myös erityisen hauska laulu, mutta aikaansaa sen verran maltillisen reaktion, että syöminen onnistuu sen tahdissa. Muista tärkeistä lauluista mainittakoon Kukkurukuu, jota isi on pojalle viheltänyt ja laulanut, yhdessä Laulun oravasta kanssa. Makeasti oravainen - yksi omista laulusuosikeistani, joka saa aina tipan linssiin, tässä ehkä koskettavin kuulemani tulkinta Miesten vuoro -elokuvasta. En pysty silmät kuivina katsomaan.

Ruokailusta puheenollen, imetys on sitten loppunut. Iso NYYH!!!!! Alun hankaluuksien jälkeen se on ollut ihanaa - meidän yhteinen juttu - ja kyllä sitä tuleekin ikävä. Itkuhan siitä tuli, kun se päättyi, ja ihan hirveä haikeus - tuo rakas pikkuinen ei koskaan enää ole rinnallani. Oli niin ihanaa, kun se tuhisi siinä ruokailemassa ♥  Maidon tulo romahti parin viime viikon aikana, ja lopulta imetin kunnolla ehkä kerran päivässä. Ja havahduin siihen, että vaikka olin ollut imettämättä pitkään, rinnat eivät enää tuntuneet lainkaan täysiltä. Poikakaan ei tuntunut saavan irti kuin tilkkasen. Luovuin siitä sitten melko suosiolla, vaikka missään nimessä en olisi halunnutkaan lopettaa jos maito vain olisi riittänyt. Tilanteen nyt vain ollessa tämä, löydän asiasta kuitenkin omalta kannaltani kaksi hyvää puolta: voin ruveta kunnolla hankkiutumaan jäljellä olevasta mahasta eroon, ja voimme ruveta piakkoin toden teolla yrittämään pikkusisarusta.

Molly oli kommenteissa kysäissyt tuosta mainitsemastani kantorepusta, ja itseänikin aihe askarruttaa sen verran, että piti oikein kirjoittaa siitä pidemmästikin... Olen nimittäin miettinyt samaa: minkä verran pakkasta vauvan naama kestää!?? Itse suojasin lumisateessa vauvan kasvoja omalla kädelläni, ja en uskaltaisi varmaan viedä kantorepussa lenkille muuten kuin lauhalla säällä. Olisiko niin, että jos omiin kasvoihin tuntuu yhtään kylmältä, on liian kylmää myös vauvalle...? (Taidanpa mennä googlailemaan tämän postauksen kirjoitettuani... hih.) Olen kokeillut reppua ulkona vain muutaman kerran. Kerran syksyllä kun oli vielä lämmintä, ja muutaman kerran talvella, kun on ollut lauhaa. Syksyllä poika oli puettu samoin kuin muutenkin olisin ulos pukenut, ja itselläni oli päällä paksusti (neulepaita ja fleecetakki), sitten otin vielä varuiksi ohuen tuulitakin päällemme, se ulottui siis meidän molempien ympäri. Talvella olen pukenut hänet ohueen toppapukuun, ja laittanut päähän kunnon toppapipon, ja olemme olleet yhteisen toppatakin sisässä. Miehen takki, siihen ollaan pojan kanssa mahduttu. Yritin myös sellaista, että puin pojalle kunnon toppapuvun (se äitiyspakkauksessa tullut), mutta siinä puvussa ei mahtunut yhteenkään kantorepuistamme (meille on kertynyt niitä kolme... huokaus tätä tavaramäärää!). Oli muuten vauvanhoidon tähtihetkiä se yritys, kun olin pukenut itseni jo valmiiksi, kun aloin ähertää poikaa reppuun... Ärsyyntyneisyyttähän siitä seurasi - sekä äidin, että pojan ; )

Tämä viikko sisälsi muuten aivan ihanan äidin hemmottelupäivän: pääsin kampaajalle ja hierontaan, aah! Olin saanut Mieheltä synttärilahjaksi synnytyksenjälkeisen hieronnan, ja pääsin sen lopulta lunastamaan, paikkana Organic Spirit Helsingissä. Suosittelen lämpimästi, hieronta oli aivan taivaallinen! Tuo päivä oli pisin aika, jonka olen ollut pojan luota pois, yhteensä 7 tuntia. Isi teki töitä kotona, ja poika nukkuu niin pitkiä päiväunia edelleen (viime päivinä nukkunut 4+3 tunnin unet päivällä...), että taisi olla niin, että hän sai tehtyä pojan kanssa kahden ollessaan enemmän töitä, kuin jos minä olisin ollut kotona pulisemassa ja keskeyttämässä...!

Tulipas pitkästi asiaa (näinköhän kukaan jaksaa näin pitkää postausta edes kahlata läpi...), tämä siitä seuraa, kun ei päivittele kuulumisia tarpeeksi usein. Jälleen kerran yritän parantaa tapani...!