8.1.2012

Oireettomuutta ja testimaniaa

5+5. Ei minkäänlaisia oireita. Väsyttänyt on kovasti ja iltapäivällä jo alan haaveilemaan nukkumaan menosta, mutta se johtunee ihan siitä, että olen herännyt joka aamu aikaisin. Se taas puolestaan johtuu toki varmastikin raskaudesta, mutta lähinnä siitä, että aina kun avaan silmäni se tulee mieleen ja kaikki unenrippeet katoavat. Edelleenkin olen niin täpinöissäni tästä. Pahin hysteria alkaa olla voitettu, mutta päätin sallia itselleni hCG:n nousun seuraamisen niillä viikkonäyttötesteillä ;) Ehkä se helpottaa siksikin, että pysyy yllä se hoitojen aikainen tunne siitä, että tekee jotain konkreettista... Ja kun mitään oireita ei ole, haluaisin niin kovasti todeta jotain kuitenkin olevan tapahtumassa... Mies pitää minua aavistuksen kajahtaneena, mutta antaa asialle siunauksensa, jos se helpottaa minun oloani. Myönnän, että mulla on kyllä aina ollut taipumusta pakkomielteisyyteen; jos saan jotain tärkeältä tuntuvaa päähäni en millään saa rauhaa ennen kuin se on toteutettu.

No, tänään sunnuntaina se näytti edelleen viikkoja 2-3, kuten vielä reilu viikko sitten perjantaina, mistä voisi huolestua. Laskeskelin sitten, että jos hCG oli viikko sitten sunnuntaina sen 552, ja tuplaantuu reilun 2 vrk:n välein, sen pitäisi olla itse asiassa sillä 3+ -tasolla vasta tiistain-keskiviikon tienoilla. Ainakin joitain tapauksia löysin netistä, että vielä arvolla yli 8000 testi oli antanut tuon 2-3 viikkkoa -tuloksen... Ilmeisesti kymppitonnin paikkeilla (ja viikolla 6+) pitäisi viimeistään näkyä tuon 3+, eli odotan rauhassa tiistaihin tai keskiviikkoon. Jos se ei silloin näytä sitä, sitten huolestun. Ennen sitä en anna itseni huolehtia, sillä niiden aiempien kahden mittauksen perusteella hCG:ni nousee hieman keskimääräistä hitaammin... Damn. Haluaisin sen nousevan kohisten!

Kaikesta tästä huolimatta oloni on levollinen, uskokaa tai älkää ;) Tuntuisi vain tärkeältä saada joku konkreettinen todiste tästä. Google on ollut jälleen oraakkelini (ihan vakavasti ottaen jonkun pitäisi ottaa multa tämä kone ja nettiyhteys pois ja antaa tilalle jotain muuta järjellisempää ajanvietettä...) ja olen tullut siihen käsitykseen että useilla raskausoireet ovat alkaneet vasta joskus viikolla 6 tai myöhemmin, joillain ei ole oireita juuri ollenkaan...  Tällä hetkellä oma oloni on loistava. Jos kaikki on kunnossa ja tämä on normaali raskaus toivon oloni pysyvänkin loistavana. Voi jospa kaikki olisi oikeasti kunnossa. On tämä vaan niin kovin jännittävää aikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti