Odottavan aika...

... on ihan käsittämättömän pitkä. Varhaisultraan on nyt tasan viikko.

Tänään siis rv 6+0 ja viikkotestin näyttöön lävähti aamulla ilman odottelua toivomani Raskaana 3+ -teksti. Nyt lopetan hysteerisen testishow´ni ja jään odottelemaan ultranäkymiä... Jännittää ihan mielettömästi! Eilen ja tänään on ollut vatsassa (kohdun tienoilla?) sellaisia kipeitä tuikkaisuja. Ne eivät kumma kyllä tunnu toistaiseksi ollenkaan pelottavilta, vain siltä että jotain siellä tapahtuu. Rinnat tuntuivat eilen myös ensimmäistä kertaa suuremmilta ja aremmilta, tänään vain vähän suuremmilta. Miesraukka muuten järkyttyi sydänjuuriaan myöten, kun valistin häntä, että joillain naisillahan ei rinnat juurikaan kasva raskauden aikana :D Olikohan se ressukka odottanut heti lapsen jälkeen eniten niitä jättiläisbuubseja...?

Tähän asti olen kiertänyt kaukaa kaikki raskausaiheiset keskusteluketjut. Nyt olen pikkuisen uskaltautunut kurkkimaan ainakin näillä samoissa päivissä olleiden ketjuja. Sattuipa sitten silmääni eräs ketju, jossa tilitettiin niitä asioita jotka raskaudessa eniten ärsyttävät. On se vaan jännä, miten eri lähtökohdista ihmiset tätäkin vaihetta elävät... Uskon, että useimpiin vaivoihin ja ärsytyksen aiheisiin suhtautuu hieman eri tavalla, jos raskaus ei ole tullut helposti. Ihmettelin, kun monia tuntui ärsyttävän läheisten holhoaminen raskaana ollessaan. Itsestäni tuntui aivan ihanalta, kun rakas, läheinen ihminen (ainoa, joka asiasta lisäksemme tässä vaiheessa tietää) kehotti minua nyt olemaan varovainen ulkona, kun siellä on liukasta ♥ Ihanaa, että saan olla tässä tilanteessa, jossa joku suhtautuu minuun raskauden takia huolehtivaisesti. Lisäksi joku kertoi miten ärsyttää, kun pitää koko ajan laittaa lapsen etu itsensä edelle, eikä voi ottaa saunasiideriä tai polttaa tupakkaa...?! Lienee sanomattakin selvää, että näin kivikkoisen polun läpikäytyään ei tulisi mieleenkään harmitella moista. (No joo, sellaista en olisi kyllä harmitellut, vaikka olisimmekin onnistuneet helposti...) Itseäni ärsyttää lähinnä se, että en mielestäni tiedä tarpeeksi hyvin mitä minun kannattaisi syödä, että pieni ihmisenalku saisi parhaan mahdollisen lähdön kehitykselleen.

Yritän olla ajattelematta tulevaa ultraa kovin paljon. Pelottaa ihan hirveästi - en tiedä miten kestäisin jos menettäisimme tämän. Tämä on elämämme onnellisinta aikaa ja juuri tätä olemme niin lujasti toivoneet. Voi jospa vain saisimme jatkaa eteenpäin yhtä onnellisina ultrankin jälkeen...! Minulla on sellainen tunne, että kaikki on hyvin. Nyt jos koskaan elämässä haluaisin kuulla olevani oikeassa.