Kesäkuulumisia...

Rv 28+5. Piti oikein tarkistaa kalenterista...

Olen edelleen miettinyt blogin jatkoa, kun ei ole tullut kirjoitettua mitään. Raskausaika on ollut niin helppo, ettei oikein ole ollut mitään raportoitavaa, ja muutenkin tarvetta avautumiseen oli näköjään paljon enemmän silloin, kun tarvottiin hoitotaivalta. Nautin edelleen joka sekunti siitä, että elämä tuntuu taas elämisen arvoiselta, ja fiilis on jatkuvasti valoisa ja onnellinen. Ihanaa olla taas oma itsensä, nyt jälkikäteen sen vasta tajuaakin miten erilainen sitä on tässä matkan varrella ollut.

Raskaus on siis sujunut erinomaisesti. Ei ole ollut mitään muita vaivoja, kuin kipeät lonkat. Käveleminen on hidasta taaperrusta, ja tuntuu hankalalta laskea painoa etenkään vasemmalle lonkalle, siis pukeutuminenkin on hetkittäin hieman hankalaa. Aamuisin tilanne on parempi, mutta iltaa kohti aina pahenee. Toinen vaiva ilmaantui pari hellepäivää sitten: TURVOTUS isolla T:llä... Kävin jo kertaalleen mittauttamassa verenpaineeni, kun rupesin hermoilemaan mahdollista raskausmyrkytystä, sen verran valtavaa tuo turvotus oli, mutta verenpaine oli ihanteellinen... Kaksi hellepäivää, ja nilkat turposivat aivan kauheiksi. Eilen aamulla en ensimmäistä kertaa saanut laitettua sormuksia sormeen :( (Olin ollut edellisillan turvotusta katsellessani kaukaa viisas ja jättänyt ne yöksi pois...). No, helteet ovat kuulemma takanapäin, ja tässä yksi helpottunut!!! Jo eilisiltana tilanne oli parempi, kun sää alkuillasta viileni, ja tänä aamuna mulla oli NILKAT, oi autuutta :) Heinä- elokuun helteitä siis odotellessa... Onneksi töitä on enää kaksi viikkoa, sen jälkeen on ihan sama millainen olo/olemus on, kun saa vaan olla ja nauttia, ja alkaa toden teolla valmistautumaan vauvan tuloon. Meillä on ollut niin paljon kaikkea hulinaa, että olemme suosiolla jättäneet lähes kaiken kesälomaan ja äitiyslomaan - onneksi on yhteinen kesäloma, ja itselläni kaksi kuukautta vapaata ennen vauvan tuloa.

Maha on kasvanut hurjasti, ja itse asiassa niin paljon, että kävimme taannoin neuvolalääkärin lähetteellä sen vuoksi ihan seurantaultrassa. On kyllä ollutkin ihan selkeästi suurempi kuin muilla samoilla viikoilla olevilla... Ultrassa tarkistettiin poikasen koko ja lapsiveden määrä - kaikki oli normaalia! Pikkuinen menee keskikäyrällä, oli silloin 1090 g, nyt varmaankin 1300 g:n tienoilla. Hurjaa! Mahan (ja siis kohdun) suurta kokoa ei siis selitä mikään, se vain on sitten kuulemma sen mallinen ;) No, eipä sen väliä, rakastan massuani hurjasti...! Vähän hankalaa sen kanssa on hetkittäin elää, kyljen kääntäminen sängyssä on hankalaa, samoin monet muut asiat, mutta ei haittaa! Ihanaa olla raskaana, rakastan joka sekuntia ♥

Lisäksi sokerirasituksessa yksi arvo oli rajalla, ja sen vuoksi olen joutunut mittailemaan sokereita... blääh. Riittää että yksikin arvo on edes rajalla, sen jälkeen on virallisesti raskausdiabetes. No, en huolehdi asiasta suuresti: kaikki mittaamani arvot ovat olleet normaaleja. Ja tuon diagnoosin ansiosta joudumme (= pääsemme) ylimääräiseen seurantaultraan viikolla 36, ja mikäs sen mukavampaa kuin päästä taas tarkastelemaan poikasta ;) Kaikessa on siis hyvätkin puolensa, ja kunhan vain poikanen jatkaa keskikäyrällä (tai edes käyrien sisäpuolella) porskuttamistaan, olen tyytyväinen.

Lisäksi liittomme Mieheni kanssa sai Herran siunauksen, viikonloppu oli varmasti elämäni ihanin ja onnellisin, ja tämä alkukesä onkin ollut kaikin puolin elämäni onnellisinta aikaa mistä tahansa näkökulmasta katsottuna...!!! ♥ ♥ ♥ Aloinkin jo panikoimaan Miehelle tässä yhtenä päivänä, että entäs nyt kun olen niin onnellinen, että tuntuu ettei ole mitenkään edes mahdollista olla tätä onnellisempi... että onko suunta nyt vain alaspäin :D Mutta eiköhän se onnen määrä tästä vielä kasva, kunhan saadaan kauan odotettu ja maailman rakastetuin ja toivotuin poikanen maailmaan... Nautin kyllä tästä kaikesta ihanasta aivan täysillä, niin pitkään tätä on odotettu.

Postauksesta tuli aika imelä (ei voi mitään, kun ei tällä hetkellä ole mitään valittamista ;) ), ja tähän lopuksi taidankin vielä vähän lisätä sitä ja vastata Paloman kivaan haasteeseen, joka oli blogitauostani johtuen joutunut odottamaan pitkään.

Siis Hyvän mielen haaste: Tarkoitus on listata hyvää mieltä tuottavia asioita (10kpl) satunnaisessa järjestyksessä. Sen jälkeen haaste pitää pistää viidelle eteenpäin!

1. Rakas, turvallinen, yllätyksellinen ja maailman paras Mieheni
2. Olen raskaana, ja se, kun tunnen pikkuisemme potkuja mahassani
3. Sympaattiset, rakkaat lemmikkimme
4. Aurinko
5. Jäätelö ja mansikat
6. Nukkuminen
7. Koti ♥
8. Ystävät ja ihanat työkaverit
9. Matkustelu ja matkalta kotiin palaaminen
10. Musiikki

Olipas sääli kun piti lopettaa kymmeneen - vastahan siinä pääsi alkuun...!
Laitan haasteen eteenpäin Shaynalle, Harukolle, Barballe, EmmyAuroralle ja Alicelle.

Ihania ja aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!
Yritän vähän aktiivisemmin kirjoitella kuulumisia, kun en näköjään raskikaan vielä luopua tästä blogista ;)

Yours, Tunteellinen Siili

Rakenneultra

Huh! Eilen oltiin rakenneultrassa, jossa kaikki näytti olevan niinkuin pitääkin!!! Olo on niin onnellinen ♥ Pikkuinen vastasi täysin viikkoja (20+2), tosin pään koko oli pikkuisen jäljessä, viisi päivää. Kuulemma kahdenkin viikon heitto on siinä kuitenkin normaalia. Painoa kaverilla oli 340g.

Tuo ultra oli aivan mahtava kokemus, aivan mieletöntä oli katsella kaikkia niitä osia joista pikkuisemme koostuu. Ultraaja oli aivan ihana, ja teki käynnistämme todella hienon, selitti koko ajan tarkasti mitä tekee ja näkee. Suuri yllätys tulikin sitten jalkoväliä tutkittaessa, sillä oh boy... it´s a BOY! Olimme molemmat aivan puulla päähän lyötyjä! Olimme olleet niin varmoja tytöstä (perusteluna tosin ainoastaan pari huuhaa -ennustusta... ihan hävettää tunnustaa), että hämmennyimme uutisesta täysin <3 Voihan pojat... Ultraajan mukaan oli sen verran selkeän näköinen kapistus, että jos olisikin tyttö, olisi kyllä melkoisen erikoisen mallinen... :D Kotiin lähdettyämme olimme molemmat pitkään sanattomia hämmennyksestä, ilman yhtäkään muuta ajatusta päässä! Sukupuolella ei siis ollut väliä, olisin aivan yhtä ihastunut pienokaiseemme, olisi kyseessä kumpi vain ♥ Se taitaa kuitenkin olla totta, mitä kaikki sanovat, tuo tieto tekee kyllä odotuksesta vieläkin konkreettisemman. Sooo happy!

Tästä viikosta tekee erityisen myös se, että lapsukainen on alkanut myös potkia, ja potkut tuntuvat kunnolla. Ihana tunne! Hän innostuu aina musiikista ja ruuasta - vanhempiensa tavoin :) Istukkani on kuulemma takana, joten siitäkin syystä liikkeet tuntuvat niin hyvin juuri tuossa edessä keskellä. Ei tosin vielä vatsan päältä - sitä odotellessa, että pääsee isikin osalliseksi niistä!

Huh, olo on jälleen ihan epätodellisen onnellinen ♥

Vaaleanpunaisia (vai -sinisiä?) haaveita...

Menossa rv 19+2. Viiden päivän päästä olemme puolivälissä!!! Ihan käsittämätöntä. Ja rakenneultra on tasan viikon päästä, en jaksaisi millään odottaa... Tähän asti olimme ajatelleet, että emme kysy sukupuolta. Nyt on mieli kuitenkin muuttunut, ja asiaa vastustanut Mies itse ehdotti, että jos nyt sitten kuitenkin kysyttäisi... ja minullehan se sopii! Viikon päästä siis saatamme jo tietää, tuleeko meille prinssi vai prinsessa, huh. Tosin luonnollisestikin ultra jännittää ihan muista syistä, hermoilen ihan hirmuisesti, onko meidän pikkuisellamme kaikki kunnossa ♥ Kunpa vaan kaikki olisi hyvin! Olen kovasti koittanut kuulostella, mutta liikkeitä en juurikaan vielä tunne, sellaista väreilyä vaan, että jotain actioniä siellä on meneillään, sitä pääasiassa iltaruokailun jälkeen. Kunpa vain tuntuisi selkeämpiä liikkeitä jo mahdollisimman pian!

Olemme silloin tällöin kuunnelleet sydänääniä ja enää niitä ei tarvitse haeskella: tökkäsi masiinalla lähes mihin kohtaan tahansa, sydänäänet kuuluvat voimakkaasti. Elän siis toivossa, että kasvua on tapahtunut...! Ja masu on kasvanut siihen malliin, että voisi olettaa, että kun yksiö kasvaa niin valtavaa vauhtia, kasvaa myös sen asukaskin. Mahaa on nimittäin tullut...! Hassua makoilla selällään, kun silloinkin maha on siinä pyöreänä taivasta kohti. Ihanaa aikaa tämä on ♥  Mitään vaivoja ei juurikaan ole, ainoa vaiva on ainakin itsestäni hassulta kuulostava levottomat jalat... Tähän asti olen pitänyt sitä vähän huuhaa -vaivana, mutta niinpä vain olen ihan oikeasti sitä kokenut. Ja luin, että noin viidesosalla raskaana olevista tuota vaivaa on jossain raskauden vaiheessa. Siis itselläni erityisesti iltaisin sohvalla rentoutuessa alkaa jalkoja ahdistaa hassusti, eikä voi pitää niitä paikallaan. Siihen vaivaan onneksi auttoi magnesium, eikä ole enää ainakaan viikkoon vaivannut. Mistään en siis todellakaan voi valittaa!

Jos siis ultrassa vain on kaikki hyvin, olen ihan käsittämättömän onnellinen! Tuntuu ihan pelottavalta, miten onnellinen sitä sitten onkaan, kun tämä odottelukin jo on näin ihanaa. Mitään hankintoja emme muuten ole edelleenkään tehneet. Kuten aiemmin ajattelimme, rupeamme kunnolla touhuamaan vasta rakenneultran jälkeen. Jotain (ihania, ihania, ihania...) pikkuisia vaatteita olemme jo saaneet, kun ystävälliset lahjoittajat halusivat jo antaa pois nurkistaan pyörimästä. Sekin tuntui ihanalta, hypistellä niitä ja haaveilla... miettiä, minkälainen pikkuruinen tyyppi niihin sitten puetaan. Yhä enemmän on alkanut pyöriä mielessä se ihan oikea ihminen, joka tänne sitten tulee asumaan. Ihan oma persoonansa, meidän luokse olemaan, meidän hoidettavaksemme... Ja tietysti jälleen on lopuksi sanottava mantra: jos vain kaikki menee hyvin...

16+4

Menossa rv 16+4. Reilun kolmen viikon päästä olemme puolivälissä! Reilun kolmen viikon päästä on myös kovasti odottamani rakenneultra.

Eilen kävimme neuvolassa. En koe saavani neuvolakäynneistä erityisen paljon irti, lähinnähän se on vain minun vointini seuraamista. Enemmän odotan sitten niitä valmennuksia, erityisesti synnytysvalmennusta ja perhevalmennuksen vauvanhoito-osuuksia. Niistä perhevalmennuksiin kuuluvista jutusteluista toisten tulevien vanhempien kanssa en niinkään ole innostunut. Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta keskustella näistä asioista toisten tietämättömien kanssa, saati esim. makuuhuonekuulumisistamme, niiden asioiden kanssa olen ihan sinut... Haluaisin käyttää kaiken ajan saadakseni mahdollisimman paljon tietoa noista oikeasti kiinnostavista jutuista. Neuvolassa Mies on mukana lähinnä koristeena, vaikka neuvolantätimme kyllä tuokin häntä mielestäni hienosti mukaan keskusteluun. Ja vakuuttavasti hän mukana nyökkäileekin. Eilisessä neuvolakäynnissä tietysti parasta oli sydänäänien kuuntelu ♥ Murunen myös liikkui siellä kovasti, oli ihanaa havaita miten eloisalta pikkuisemme kuulosti. Mitään ihmeellisiä asioita ei noussut esille, ainoastaan jo nyt alentunut hemoglobiini, mikä on täysin normaalia. Ensi kertaan asti saan olla vielä ilman rautalisää, mutta seuraavan kerran jälkeen se todennäköisesti astuu kuvioihin.

En vain voi lakata hämmästelemästä, kuinka ihanaa tämä odotusaika on. Olen juuri niin onnellinen kuin silloin yrityksen aikana kuvittelinkin olevani jos raskaus joskus alkaa. Tuntuu siltä, että kaikki elämässä on loksahtanut kohdalleen. Yrityksemme oli niin pitkä, ja hoitoja niin monta että onnistuminen alkoi tuntua koko ajan vaikeammalta, että nyt en edes pode sitä monelle tyypillistä huonoa omaatuntoa omasta onnistumisesta. Tuntuu siltä, että tämä onni kuuluu meille. Silti olen surullinen kaikkien niiden puolesta, jotka vielä odottavat onnistumistaan. Olen edelleen käynyt päivittäin katsomassa mitä tutuksi tulleille kanssasisarille kuuluu, ja jännitän heidän puolestaan. Olen ajatellut kuitenkin vähentää lapsettomuuspalstojen tutkailua, kun siitä tulee niin paha mieli. Haluan, että ne tunteet ja se vuoristorata tuntuvat ainakin toistaiseksi kaukaisilta. Haluan keskittyä imemään itseeni imeliä onnellisuuden tunteita vaaleanpunaisine ja -sinisine vauvaunelmineen. Sitä juuri eilen Miehen kanssa pohdiskelimme, miten onnellinen ja seesteinen olenkaan ollut nyt raskauden aikana. Tuntuu ihanalta olla taas oma iloinen itsensä. Koko sen haastavan yritysajan tuntui, että olen itselleni vieras, synkkyyteen taipuva ja iloton ihminen. Nyt tunnen saaneeni vanhan minäni takaisin.

Elämä tuntuu siis käsittämättömän ihanalta.
Äskettäin kokemani elämäni suurin menetys kuitenkin palauttaa jalkoja maanpinnalle. Ilman sitä olisin niin onnellinen ja tyytyväinen, etten edes uskoisi sitä todelliseksi. Nyt olen toisaalta onnellinen, mutta toisaalta hämmentynyt siitä, että elämä näyttää yhtäaikaa parhaat ja surullisimmat puolensa.

15+5

Euforinen olotila jatkuu.

En ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan. Toisaalta tuntuu, että ei ole mitään kirjoitettavaa, aika rullaa hitaasti eteenpäin, eikä raskauden osalta tapahdu mitään raportoitavaa. Toisaalta on myös tullut sellainen olo, että tekee mieli vain vetäytyä olemaan itsekseen ja nauttimaan tästä olotilasta.

Rakenneultraan on reilut neljä viikkoa aikaa, enkä millään jaksaisi odottaa! Haluaisin tietää, että vaavilla on kaikki hyvin. Sitä ennen on yksi neuvolakäynti. Dopplerilla olemme kuunnelleet ääniä harvakseltaan, tosin viimeksi eilen. Sieltähän se jumputus kuului - maailman kaunein ääni. Emme raski kovin pitkään kuunnella, ettei pikkuinen häiriinny liikaa ;) emmekä tosiaan kovin usein. Toisinaan, esimerkiksi erään erittäin rankan (sekä henkisesti, että myös fyysisesti unenpuutteen vuoksi) viikon jälkeen tuli sellainen olo, että oli tarve kuunnella ja tarkistaa, että pikkuinen on siellä olemassa. Ja kyllähän se helpotti oloa.

Tämä raskausaika on ihanaa. Sitä varjostaa ainoastaan se, että jokin aika sitten menetin rakkaan ja läheisen ihmisen. Minulle maailman tärkeimmän. Olisin ehdottomasti suonut hänen saavan nähdä pienokaisemme. Onneksi ennätin juuri kertoa uutisemme, joista hän oli ikionnellinen, siitä olen kiitollinen. Olotila onkin nyt kummallisen ristiriitainen, yhtenä hetkenä olen ikionnellinen ja kiitollinen, ja kun tuo menetys sitten yhtäkkiä palaa mieleen, tilalle tulee haikeus ja suru. Tämä raskaus on kyllä kuitenkin helpottanut surun kanssa elämistä.

Vielä en tunne liikkeitä, ja ensimmäisen lapsen ollessa kyseessä en taida uskaltaa edes toivoakaan tuntevani ennen kuin muutaman viikon päästä. Maha on kuitenkin ruvennut kasvamaan mukavasti. Odotan kuumeisesti tuota rakenneultraa ja puolenvälin etappia, mutta onnistun kuitenkin nauttimaan olotilastani tässä ja nyt. Raskaana oleminen on ihanaa :) enkä ole ikinä elämässäni ollut näin onnellinen kuin nyt, kaikesta huolimatta. Hämmentävää. Ja katkeransuloista. Tuntuu hullulta, miten moninaisena elämä yhtäkkiä tässä hetkessä koko kirjossaan näyttäytyy.

Ensi kesältä odotan paljon. Ja se pitää sisällään lähinnä vain taaperrusta kotipihassa ison masun kera, kukkia hoidellen ja pihakeinussa istuskellen ;) Ja sukulaisten ja ystävien luona vierailua. Pidän kesälomani äitiysvapaan alle, joten saan olla ihanat pari kuukautta vapaalla ennen laskettua aikaa. Tuota aikaa odotan kuin kuuta nousevaa. Onneksi tämä tämänhetkinenkin odotusaika on aika kivaa! Ja rakenneultran jälkeen alammekin valmistautua kullanmurun saapumiseen pikkuhiljaa vähän enemmän...

Mieli tekisi ehkä kirjoitella sitten enemmän valmistautumisesta ja hankinnoista, mutta katsotaan. Olen vähän herkkä arvostelulle - siis en pidä siitä, että mielipiteitäni tai valintojani kyseenalaistetaan... ;) - ja olen nyt jo hämmästynyt siitä, miten paljon eri mielipiteitä jokaikinen pikkuasia (suuremmista puhumattakaan...) lasten hoitamiseen ja kasvattamiseen liittyen herättää... enkä ole vielä tämän pidemmällä. Kahvipöytäkeskusteluissa tuntuu olevan ihan mieletön määrä erilaisia, voimakkaita mielipiteitä kaikkeen mahdolliseen liittyen... siis ihan kaikesta, sukupuolen selvittämisestä kestovaippoihin ja imetykseen... Katsotaan nyt, minkä verran omia mielipiteitään haluaa sitten tuoda julki ;)

Nyt keskityn kuitenkin tähän hartaasti odottamaani raskauteen.
Edelleen hämmästelen joka hetki, että tapahtuuko tämä tosiaankin meille!

Elämäniloa

Tänään menossa rv 12+5, eli 13. viikko on huomenna täynnä. Vatsa on ruvennut kasvamaan, ja ostin pari kivaa äitiysvaatetta. Aion ottaa kaiken ilon irti tästä onnestamme ja minun puolestani raskaus saa näkyä koko maailmalle heti kun on näkyäkseen. Normaalit vaatteeni eivät olekaan enää toviin mahtuneet päälle, siis ainakaan alaosat, eli olipas ihanaa saada parit kivat housut - olen jo monta viikkoa kulkenut parissa, kolmessa hameessa, jotka ovat olleet ainoat päälle mahtuvat alaosat. Olen edelleen hämmentynyt ja kiitollinen tästä kaikesta. En voi sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olen kun elämämme nyt yhtäkkiä muuttuikin tällaiseksi. Alan ymmärtää erään tunnetun henkilön kuvausta siitä, kuinka ennen mustavalkoinen maailma on nyt saanut värit ;)

Raskaana olo tuntuu ihmeen luontevalta. Olemme kertoneet nyt kaikille läheisimmillemme, ja kaikki ovat olleet puolestamme ikionnellisia. Suurin osa on sanonut odottaneensa ja toivoneensa meiltä näitä uutisia, ja miettineensä kovasti mitä meille kuuluu. Eivät ole kuulemma tohtineet kysellä mitään. Siitäkin olen iloinen, että lähipiiriimme kuuluu huomaavaisia ja hienotunteisia ihmisiä. Niille, joiden tiedän toivoneen meille tätä onnea, on ollut ihanaa kertoa asiasta. Edelleenkin olisin varovainen puhumaan asiasta suuremmissa porukoissa, joissa en kaikkien tarinoita tuntisi. Tuntosarveni ovat heti koholla muiden reaktioihin. Esimerkiksi panin merkille erään suvun kautta tutun ihmisen reaktion; jotenkin tuntui, että hän katsoi ehkä vaimoaan erityisen pitkään uutisemme kuultuaan. Heti huolestuttaa kun tietää, että kaikille tällaisten uutisten kuuleminen ei suinkaan ole iloinen asia. Yritin olla asiasta luontevasti hissukseen ihan vain kaiken varalta, vaikka en tiedä onko asia heillä edes millään tavalla ajankohtainen.

Minulla on voimakas tunne siitä, että kaikki menee hyvin. Toivon olevani oikeassa. Ainakin aion iloita tästä reippain mielin, ja murehtia vasta sitten jos jotain murehdittavaa tulee. Niin kauan olemme tätä tilannetta odottaneet, että en halua jälkeenpäin joutua harmittelemaan, että olisi vain pitänyt silloin uskaltaa riemuita asiasta. Ihmeen hyvin olemme tässä onnistuneetkin, suunnitelmat tulevasta ovat ihan päivittäisissä puheissa rohkeasti läsnä. Mitään hankintoja emme ole tehneet yhteensä viittä suloista bodya lukuunottamatta. Ajatuksen tasolla olemme kuitenkin vauhdilla valmistautumassa tulevaan. Ajattelin uskaltaa tehdä ostoksia vauvaa varten rakenneultran jälkeen, eikä meidän kovin paljon tarvitse edes ostaa kun saamme ilmeisesti niin paljon kaikkea valmiina. Taidamme sen sijaan panostaa lastenhuoneen sisustamiseen :)

Ostimme taannoin kotidopplerin, mutta ihme kyllä olemme malttaneet olla juurikaan käyttämättä sitä. Olen saanut sydänäänet kuulumaan joitakin kertoja, mutta pikkuinen menee heti karkuun, ja yleensä en kuule niitä enää uudelleen. Emme halua turhaan kiusata pikkuista (ainakin ultraajamme sanoi, että kaikki vauvat aina menevät doppleria karkuun, hän kun kuunteli ultran lisäksi sydänäänet myös dopplerilla mainittuamme, että emme koskaan ole kuulleet ääniä, vain nähneet sykkeen ruudulla), ja koska oloni on näin levollinen, aiomme kuunnella vasta sitten, jos alkaa kovin paljon hermostuttaa. Pitää vain malttaa odottaa liikkeiden tuntemista, se on sitten varmasti järkevämpi ja pienokaisystävällisempi tapa kuulostella onko vauvalla kaikki hyvin.

Kerrottakoon muuten oireista sen verran, että niitä ei edelleenkään ole ollut. Olen siinä suhteessa onnekas. Kätilö kyllä ultratessaan totesikin, että onhan se reilua, että joku asia tällä taipaleellamme menee helposti ;) Nälän ja väsymyksen lisäksi ainoa raskauden aiheuttama vaiva on silloin tällöin riesaksi ilmaantuva, erittäin epämiellyttävä päänsärky. Onneksi niitä päiviä ei kuitenkaan ole ollut kuin muutama. Olonkin puolesta olen siis saanut nauttia tästä raskaudestamme jo nyt täysillä.

Ihanaa, että elämä on nyt toistaiseksi tällaista ♥

Hyvää ystävänpäivää!

Helpotuksen huokaus! Niskapoimu-ultra on takana ja kaikki näytti oikein mainiolta. Pikkuinen oli maailman hurmaavin siellä ruudulla <3 Tänään menossa 11+0 ja murunen vastasi kokonsa puolesta viikkoja 11+2, hienosti oli siis jatkanut kasvamistaan. Olen edelleen aivan sanaton tästä kaikesta, ihanaa, että saamme elää tällaista aikaa.

Olen pohdiskellut blogin jatkoa, mutta en ole päässyt minkäänlaiseen lopputulokseen. Katsotaan, löytyykö asiaa vai jatkuuko tämä hämmennyksestä mykistynyt linja... Jos hoitojen aikana elämä tuntui olevan yhtä odottamista, niin nyt se vasta tuntuukin! Tosin tämä odotus tuntuu miljoona kertaa paremmalta ;) Tuntuu vain, että ei tosiaan ole juuri mitään sanottavaa. Olotilasta ei riitä mitään kerrottavaa, ja vielä ei kuitenkaan uskalla mitään ihmeellistä suunnitella tulevaisuutta silmällä pitäen. Nyt aion vain nauttia olostani :) Kätilö kyllä muistutti, että tämä kahdestoista viikkohan kuuluu vielä varsinaisiin riskiviikkoihin, mutta yritän olla stressaamatta. Eikä se ole edes vaikeaa, nyt olo on ihan oikeasti iloinen ja onnellinen. Tämä on elämäni ihanin ystävänpäivä! Sovimme Miehen kanssa, että emme hanki toisillemme mitään tänä ystävänpäivänä, vaan ultrakäynti saa riittää. Ja kyllä, se todella riittää.