Kuulumisia 3kk:n kynnyksellä

Tänään kävimme neuvolassa, ensi perjantaina poika on tasan kolme kuukautta vanha. Normimittausten lisäksi saatiin ensimmäinen rokote, tai tarkemmin sanottuna kaksi, ja parkuahan siitä seurasi. Onneksi kuitenkin rauhoittui pian. Mitat olivat 5390g/59,5cm. Pikkuinen poika, mutta hienosti vaan kasvaa hurjan tasaisesti omalla käyrällään. Lisäksi sai maininnan: "Aurinkoisesti seurustelee ja hymyilee." Meidän pikkuinen! ♥

Nukkumisennätyksiä on taas rikottu, toissayönä poika nukkui klo 00-07, mikä tuntui melkoisen hyvältä. Edelleenkin nukuttaminen on hetkittäin haasteellista. Jos ei nukahda suoraan syötön jälkeen, uni jotenkin karkaa, ja sen jälkeen kestää helposti pitkäänkin ennenkuin lopulta nukahtaa. Toisinaan nukahtaa helposti syliin, toisinaan pitää kävellä ja keinutella parikin tuntia, kun taistelee niin kovin unta vastaan. Väsynyt on kyllä, mutta ei vain malta nukahtaa. Päädyimmekin ostamaan kokeeksi keinutuolin! Tuntuu, että on varmaan kivempi keinutella siinä ja katsella vaikka telkkaria samalla, kuin keinutella rättiväsyneenä jaloillaan seisten... Ne minuutit ja tosiaan toisinaan tunnit kun saattavat tuntua yön pimeydessä melko pitkiltä. Tuoli vaati pientä tuunausta eilen illalla, mutta tänään pääsemme sitä kokeilemaan, jee!

Muuten ei kuulukaan ihmeitä. Talvi tuli, lopultakin! Oikein hämmennyin tässä eräänä päivänä, kun ei tarvinnutkaan lenkin jälkeen pestä karvaisen kaverin tassuja, siihen ehti jo niin tottua... Päivät rullaavat melko leppoisalla tahdilla eteenpäin. Yksissä vauvapikkujouluissa käytiin viime viikolla, tosin poika ei tiedä niissä partyissä edes käyneensä, kun raukka nukkui taas koko ajan. Sai onneksi pukinkontista kivan pehmolelun muistoksi : )

Eilen sain kertoa Miehelle, että minulla on uutisia, ja sellaisia, että ensimmäisen kerran elämässämme niistä ilahdutaan. Arvasihan se heti, mistä oli kyse: hilloviikot, punajuuripäivät, rättipäivät, moonikset... Täällä taas! Sen verran optimisti sitä on, että toivotaan me kyllä luomusisarusta poitsulle... Turha toivohan se varmaan on, mutta ei sitä vain tälle luonnolleen mitään voi.

Edit. Ai niin, tänään ilahdutti myös painon tippuminen eri kymmenluvulle... Alkaa lopultakin kuutosella! Vielä pitäisi kymmenen kiloa saada lähtemään, mutta jospa hiljaa hyvä tulis... ; )

Ennätystehdas

Täällä on viime öinä rikottu nukkumisennätyksiä. Pisin unipätkä on vähitellen venynyt sieltä 2-3 tunnin tienoilta pidemmäksi. Toissayönä poika nukkui yhden kuuden tunnin pätkän, minkä jälkeen söi ja nukkui kolmisen tuntia lisää. Ja sitten, viime yönä, koisasi isänsä kanssa siten, että nukkui 00:00-02:45, söi, ja - tadaa! - nukkui 03:00-09:45, eli 6h 45min! Onpa kyllä erittäin tervetullutta vaihtelua niihin aiempiin ilta- ja yöhulinoihin!!! Tänään en tosin itse saanut aamulla oikein nukuttua, kun tietty noin pitkä väli sai rinnat aika täysiksi, ja heräsin seitsemältä jo odottelemaan, koska hänen korkeutensa suvaitsee herätä ruokailemaan : )

Se on myöskin ihanaa, että kaveri on nukahtanut iltaisin suht iisisti. Olisikohan viikon aikana ollut yksi sellainen ilta, että piti koittaa nukuttamalla nukuttaa (= kanniskella, kanniskella, kanniskella...) 2,5 tunnin ajan kahteen saakka. Olen huomannut tehokkaimmaksi nukuttaa pikkuisen peittoonsa käärittynä, joko rinnalle tai syliin, ja nostaa sitten samassa peittokäärössä sänkyynsä. Yleensä yöllä herätessään on samassa käärössä, jossa kätevästi nostan hänet syömään, ja sitten takaisin sänkyyn.

Ja on ennätyksiä rikottu myös päivisin, eilen taisi tulla vaunuissa nukkumisen ennätys, kun pitkällä lenkillä alkaneet päiväunet venyivät 4,5 tunnin pituisiksi.

Tänään oli muuten ensimmäinen kestovaippakokeilumme. Jäi sitten myös ainakin viimeiseksi hetkeksi aikaa ; ) Vaippavuori masentaa, kun miettii minkä verran jätettä tulee jo pelkästään meidän vauvalta... pyörryttää ajatellakin koko vaippashow´ta noin laajemmin maapallon kannalta. Kertakäyttövaipoista tulee kyllä huono omatunto, ei voi mitään. Olemme siis haaveilleet kestojen käytöstä, ja nyt niitä kokeilimme, kun pojan tuotanto on vakiintunut kiinteämmän aineen osalta joka toinen päivä -rytmiin. Tänään se suuri hetki oli, ja koska on todennäköistä, että hetken aikaa tulee pelkkiä pissavaippoja, laitettiinpa sitten pojalle juhlallisesti pirteän vihreä kestovaippa. Tulos: tunnin torkut, ja kaikki olikin tullut samantien läpi sänkyyn asti : ( Poikamme pissaa kyllä aika paljon, joten epäilyttää, että näinköhän tarpeeksi imukykyistä vaippaa löytyy. Kokeilu päättyi hetkeksi tähän.

Ihanan leppoisaa tämä vauvanhoito on viime aikoina ollut, tuo nukkumisten helpottuminen on tehnyt kyllä ihmeitä. Ja ihanaa, että pikkuinen on niin usein hyvällä tuulella nykyään. Katselipa jo pari päivää sitten hetken Pikku Kakkosen piirrettyäkin sitterissä sillä välin, kun äitinsä suoritti vauvanvaateinventaarion. Sen seurauksena luovuttiin muuten jo monista, monista pieneksi jääneistä vaatteista, nyyh. Joitain ei oltu ehditty edes käyttää kertaakaan, joten en tiedä itkisinkö vai nauraisinko, kun tämän nykyisen käytössä olevan koon vaatteita näyttää olevan about tuplasti noihin pienempiin verrattuna... No, eipähän tarvitse kovin usein pestä pyykkiä, vaatteet riittävät kyllä ; ) Onneksi emme ole itse juurikaan ostaneet niitä, vaan saaneet sukulaisilta ja tuttavilta...

Tänään poitsulla on kylpyilta! : )
Leppoisaa viikonlopun jatkoa kaikille!!! ♥

The best plan...

... is no plan at all.

Sen verran alan tästä vauvanhoidosta ymmärtää ; ) Kaikki muu tuntuukin olevan ihan avaruustiedettä. Kyllä ihme on, jos on kaksi samanlaista päivää putkeen ja hetkittäin sitä on aika hämmentynyt kaiken tämän äärellä.

Viikonloppuna muru nukkui taas isänsä kanssa kaksi yötä. Minä NAUTIN, ja tuntuu jo tänään, että tarpeeseen nuo levot tulivat, että jaksaa taas viikon, kun jo eilen illalla alkoi ihme nukutushulinat. Isänsä kanssa nukahti nätisti. Heräsi yöllä syömään, ja syönnin jälkeen Mies oli tökännyt vaavin sänkyyn, jossa oli hetken aikaa somasti jokellellut ja nukahtanut sitten. No, eipä äidin kanssa : ( Kauhea nukutusralli puoliltaöin, kaksi tuntia siihen lopulta meni. Hetkittäin kirkui ihan suoraa huutoa, eikä huolinut suuhunsa mitään (en siis epäillytkään nälkäiseksi, kun syönnistä ei ollut kovin kauaa aikaa). Sitten ihan yhtäkkiä lopetti huutamisen ja oli vähän uneliaan oloinen, joten laitoin sänkyynsä. Siinä sitten hetken pulisi jotain, imeskeli julmetusta maiskutuksesta päätellen nyrkkejään, ja nukahti itsekseen. Nukkui neljä tuntia, heräsi syömään, ja kun yritin syönnin jälkeen laittaa sänkyyn, alkoi joka kerta itku. Isänsä kanssa oli siis jäänyt sänkyyn itsekseen. Kokeilin monta kertaa, ja aina alkoi parku lähes samantien kun osui sänkyyn. En kyllä enää muista, miten lopulta nukahti, kanniskelinko vai tunginko tissiä suuhun, mutta nukahti sitten kuitenkin. Puolitoista tuntia meni siinä syötössä nukutuksineen. Tänään heräsi hyvällä tuulella, mutta sitä ei kauan kestänyt, ja aamupäivällä ei kelvannut mikään muu kuin kanniskelu tai hoitopöydällä seurustelu - siitä hän tykkää onneksi aina. Aika kiireesti lähdimme sitten vaunulenkille, ja niitä päiväunia nukkuu nyt sitten vieläkin.

Välillä on meininki ihan pähkähullun oloista, mutta onneksi tässä äitiyslomalla ollaan, ja kalenteri menoista tyhjä. Kyllä tämä zombiena haahuilu ainakin näin kotioloissa menee ; ) Kuten ihana palstaystäväni (ja nykyisin tuttu myös tosielämästä ;) ) totesi, kyllä tämä tuntuu olevan yhtä ongelmasta toiseen menemistä :D Eli onhan siinä puolensa, että vaiheet tulevat ja menevät. Ja kyllä sitä vaan sen voimalla jaksaa, kun on ihana vauva, ja saa seurata, miten pieni kehittyy päivä päivältä ♥ Poika on onneksi yhä useammin nauravainen, ja koko ajan seurustelevaisempi ja pidempiä aikoja hereillä. Tykkää ihan hirveästi katsoa itseään (ja meitä) peilistä : ) Ja tykkää pesulla käynnistä. Ja eilen bongasi lopulta omat nyrkkinsä, joita sitten silmät killissä katseli ♥

---
Tämän Bloggerin kanssa olen tapellut nyt kaksi päivää, ja perun kyllä puheeni siitä, että vika olisi ollut käyttäjässä. No ei kyllä varmasti ollut... Olen tehnyt kaiken koko ajan ihan samalla tavalla, ja tänään joku ihme tapahtui (en todellakaan tiedä, mitä...), ja sain tämän suunnilleen mieleisekseni. Vielä pitäisi hienosäätää leveyksiä ja sen sellaista, mutta en kyllä ihan vähään aikaan uskalla tähän koskea... saa luvan kelvata toistaiseksi näin. Lisäksi olisi ihanaa vaihdella pohjaa usein, kun tuolla shabbyblogsissa olisi niiiiin ihania pohjia, mutta vähän tämä sekoilu kyllä nosti kynnystä vaihtaa taustaa :D

Blogger-kiukkua!

En ymmärrä, mikä tätä Bloggeria vaivaa... Vaihtelee blogin taustoja itsekseen, ja vaikka syötän haluamani taustan koodin ihan samalla tavalla kuin ennenkin ja tallennan normaalisti, seuraavalla kerralla sisään kirjautuessani tausta on taas vaihtunut : ( Joko poistunut kokonaan, tai kuten tällä kerralla, tilalla on joku ihan muu tausta... AAAARRRRGGGHHHH. Onkohan multa mennyt jotain ohi...? No, perehdyn ongelmaan, kunhan aikaa on. Luppoaikaahan tässä on vaikka lampaat söis... ; )

2 kk mittarissa!

Nolottaa, miten on taas aikaa vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Päivät ovat rullanneet niin tasaisen vauhdikkaasti eteenpäin, että kirjoittaminen on vain jäänyt... ja todettakoon, että aiemmin päivämme ovat olleetkin sen verran täysiä, että aikaa – ainakaan pidempää yhtäjaksoista hetkeä – ei juurikaan ole edes liiennyt. Varsinkin ne päivät, jotka olen yksinäni pojan kanssa, jos miehellä on iltamenoa, ovat olleet aika tasarahoja, ja yhtään ylimääräistä aikaa ei ole jäänyt. Nyt rytmit ovat onneksi tulleet ainakin päivän osalta tutuiksi (yöt ovat suurimmaksi osaksi edelleen arvoitus...), ja pidempien iltapäivän päiväunien aikaan olisi ainakin mahdollista kirjoitella. Lisäksi poika on alkanut viihtyä pidempiä aikoja itsekseenkin, eli tilaisuuksia kirjoittamiseen olisi kyllä tarjoutunut aiempaa enemmän. Äiti ei vain oikein malta antaa pojan hengailla vaan itsekseen ; ) Nautin niin kovasti tästä uudesta, seurustelevasta vaiheesta : )

Pitkä tauko kirjoittamisessa kuitenkin kostautuu nyt, kun on vaikeuksia päättää, mistä kuulumisten päivittämisen aloittaisi... ja muistaa, mihin olen jäänyt. Edelleenkin olen miettinyt blogin jatkoa, kun en oikein osaa päättää, kirjaisinko tapahtumiamme tänne, että voisin niitä myöhemmin lukea (no joo, vähän outo näkökulma näin vähäisellä kirjoittamisella... heh), vai kirjoittelisinko sen sijaan ihan vain yksityistä päiväkirjaa, niin voisin kirjoitella muistiin myös henkilökohtaisempia juttuja. Tuntuu, että sen verran vauvanhoidossa on ollut toistaiseksi puuhaa, että kovin moneen paikkaan en jaksaisi, ja aina ehtisikään, ajatuksiani kirjoitella... No, toistaiseksi nyt päivittelen tätä blogia, jospa onnistuisi vähän ripeämpään tahtiin jatkossa.

Eilen tuli tasan 2 kuukautta mittariin, ja olimme neuvolassa. Se olikin ryhmäneuvola, eli meitä oli siellä muutama äiti vauvoineen. Juttelimme tunnelmista vauvantulon jälkeen, ja lisäksi kaikki kävivät omalla neuvolatädillään mittoja ottamassa. Meidän kirpun strategiset mitat olivat eilen 4875g/57,5cm, eli vieläkään ei mennyt viisi kiloa rikki...! Hienosti ja tasaisesti kasvaa kuitenkin omalla käyrällään ♥ Lisäksi hän on viime aikoina (parin viime viikon aikana) alkanut seurustelemaan ihan hirmuisesti, ja on äidille ja isille (ja näköjään neuvolantädillekin) yhtä hymyä ja naurua. IHANAA ♥ Tämä vauvanhoito saikin ihan eri ulottuvuuden nyt, kun vuorovaikutusta alkaa olla enemmän... ja uskomatonta, mutta hetkittäin jo surettaa, miten nopeasti meidän pikkuinen poika alkaakin kasvaa : )

Uniasioissa tapahtui yllättävä käänne viime viikon torstaina. Ilmeisesti poitsu oli lukenut samat opukset kuin äitinsä, ja tiesi, että suurimmat itkuisuudet ajoittuvat 6-8 viikon ikään... Viime perjantaina tuli nimittäin tasan 8 viikkoa täyteen, ja edeltävänä yönä tapahtui ihmeitä. Poika nukahti omaan sänkyynsä, ja nukkui 3-4 tunnin jaksoja!!! Tähän asti ongelmana on siis ollut se, että hän ei ole nukahtanut juurikaan muualle, kuin tissi suussa (no toisinaan kyllä isän turvalliseen syliin, välillä nopeammin, välillä taas hitaaaaammin...), ja olen nukkunut vauva vieressäni. Hän on herkkäuninen, ja lisäksi on torkahdellut rinnalle, eli on syönyt vain pikkuisen, nukahtanut, ja herännyt sitten heti tunnin-kahden päästä uudelleen joko nälkään, tai sitten havahtunut minun liikkumiseeni.

No, heti kun hän ensi kertaa nukahti omaan sänkyynsä (tai sitten syliini, josta vein hänet sänkyynsä), kaikki helpottui! Heräsi tosiaan 3-4 tunnin välein, vaihdoimme vaipan (pakko, yölläkin, sillä pissaa tulee PALJON ja märkä vaippa aiheuttaa ähisemistä, eikä uni tule millään), minkä jälkeen hän söi reippaasti ja pontevasti puolisen tuntia, ja sitten nukahti joko rinnalle, tai sitten kanniskelin hetken. Ja takaisin omaan sänkyyn nukkumaan. Oi autuutta, minäkin olen saanut nukkua ensinnäkin pidempiä pätkiä, ja toisekseen mukavassa asennossa, ilman, että pitää varoa pienintäkin liikettä, ettei vauva (jota juuri on tunnin-kaksi yrittänyt nukuttaa...) vain herää. Ja tietysti aina silloin, kun ei missään nimessä saisi liikahtaa, alkaa kutittaa selästä tai jostain muualta, että olisi pakko liikahtaa. Tai tulee hirveä vessahätä... Nyt vauvakin vaikuttaa olevan tyytyväisempi, kun on nukkunut kunnolla! Kunpa vain tätä vaihetta kestäisi pitkään... viime yö olikin jo vähän levottomampi taas, hui! Kaikki kun sanovat, että koko ajan tulee erilaisia vaiheita, ja aina kun juuri ehtii tottua johonkin, se jo samantien muuttuukin...

Lisäksi isä nukkui pojan kanssa viime viikonloppuna molemmat yöt, mikä oli aivan taivaallista luksusta. Nyt onkin ihan uudestisyntynyt olo! Ja nyt pirteämpänä olen kyllä ihmetellyt, että miten ihmeessä sitä tunnin välein heräämistä onki jaksanut...!? Aika rankkaa on kieltämättä ollut.

Syömisasiat ovat helpottaneet myös. Iltaitkut ovat vähentyneet, eli mahavaivoja ei tunnu juurikaan enää olevan. Suurin itkun aiheuttaja taitaa nykyään olla (tietysti ajoittaisen ruuan pyytämisen lisäksi) väsymys, kun monesti taistelee kovasti jonkin aikaa unta vastaan. Mutta siis syömisasiassa tunnumme löytäneen oman tapamme. Hän syö edelleen suurimmaksi osaksi rintaa, mutta saa lisäksi korviketta 2-3dl päivässä. Illat olisivat hurjan itkuisia ilman tuota korviketta, olen yrittänyt kyllä pitää koko ajan illalla rinnalla, mutta maitoa ei vain enää loppupäivästä taida riittää. Tästä en ole murhetta ottanut, vaan olemme iloisesti antaneet korviketta illalla, ja toisinaan myös yöllä. Useimmiten yön selviän kuitenkin pelkällä imetyksellä. Ja noiden öiden jälkeen, jotka isä nukkui poitsun kanssa, rinnat olivatkin jo niin täydet, että huhheijaa... Sain pumpattua aamulla heidän heräämistään odotellessani vaivattomasti desin (!!!), mikä on paljon siihen nähden, että aiempi ennätykseni oli 30ml yhteensä molemmista rinnoista. Eli ilmeisesti rintamaidonkin määrä on kasvanut tässä pojan kasvaessa mukavasti, hieno homma!

Ihanaa, kun tämä alkaa tuntua jo paljon leppoisammalta. Nyt, kun pahin väsymys on toistaiseksi voitettu, olen miettinyt samaa, jota Alice blogissaan, eli vauvan kanssa oleminen – niin ihanaa ja palkitsevaa kuin se onkin – tuntuu toisinaan vähän yksinäiseltä. Varsinkin niinä päivinä, kun mies on pois pitkään. Ja olipa tässä taannoin parin yön työmatkallakin, eli sain tilaisuuden ihan perusteellisesti selvittää, miltä tuntui olla pari päivää ihan yksinhuoltajana. Nostan muuten hattua heille, ei ole varmasti helppoa...!!! Itsellä kun on ihan kädet täynnä, vaikka saakin iltaisin ja viikonloppuisin toisen käsiparin avuksi. Tuota yksinäisyyttä olen torjunut järjestämällä muutamalle päivälle viikossa jotain menoa, mammakavereiden tapaamista tai kaupoissa käymistä. Ja tekee kyllä tosi hyvää päästä välillä ihmisten ilmoille! Lisäksi poika nukkuu kaukalossa ja vaunuissa niin autuaasti (nukkuu niissä AINA 3-4h, liikuttiinpa sitten tai ei), eli olen onnistunut loistavasti kahvittelemaan ja pyörimään kaupoissa ; ) Tosin poika on kyllä nukkunut joillain vauvatreffeillä onnensa ohi, kun on vedellyt sikeitä lähes koko tapaamisen ajan, hih.

Tällaista tänne – pitäkää peukkuja, että tämä meininki jatkuu ; )

1 kk!

Tänään poikamme on kuukauden vanha! En voi ymmärtää, miten aika on kulunut näin nopeasti, huh.

Ja nyt oli meidän kirppu kasvanut mukavasti : ) Perjantain neuvolassa (ikää 4 viikkoa) mitat olivat 4065g/53cm, eli viikossa painoa oli tullut 290g, mikä on hyvin! Kylläpä ilahdutti mieltä! Olemme pääsääntöisesti antaneet korviketta max 200ml päivässä, eli kuulemma voi päätellä, että rintamaitoa tulee mukavasti, kun oli kasvanut noin hyvin.
Kuukauden ikäiset syövät kuulemma n. 500-600ml päivässä, eli voidaan sanoa, että pikkuinen on pääasiassa rintamaidolla. Se helpotti. Ja mielestäni poika on imenytkin viime aikoina vähän pontevammin. Kunpa vain päästäisiin kokonaan tuosta korvikkeesta eroon, tai ainakin tarvittaisiin sitä vain silloin, kun pojat joutuvat (harvoin) jäämään keskenään kotiin.

Iltaitkuja on ollut edelleen, tosin toiset illat ovat helpompia kuin toiset. Välillä epäilyttää, johtuisiko se kuitenkin vain liiasta väsymyksestä, mutta toisinaan itkukohtaukset ovat kuitenkin melko koliikkityyppisiä. Voi olla, että vika on korvikkeessa, voi olla, että syytä (ainakaan mitään korjattavissa olevaa) ei löydy. Olemme yrittäneet kokeilla eri korvikkeita, mutta kaikki tuntuvat olevan samanlaisia, ainoastaan yksi järkyttävä fiasko matkan varrella on koettu... Nutrilon Omneo ei nimittäin ollut meidän juttumme. Samantien kun poika söi sitä satsin, alkoi hirmuinen kirkuminen, joka kesti puoli tuntia ja päättyi äkkinukahtamiseen. Tuon Omneon pitäisi vielä soveltua kaikille vatsavaivaisille...  No eipä sopinut meille! Siitä tuli vielä vuorokauden ummetus itkuineen (tähän saakka liki jokaisessa vaipassa on ollut kakkaa, joten tuo oli tosi dramaattinen muutos), joka onneksi meni ohi neuvolantädin suosittelemalla apteekin mallasuutteella! Suosittelen lämpimästi!

Noiden iltaitkujen vuoksikin haluaisin eroon korvikkeesta, niin ei tarvitsisi miettiä, vaikuttavatko ne asiaan. Riittäisi vain, että pohdin omia syömisiäni... Haasteellista koittaa miettiä syytä noihin kohtauksiin, kun on niin monta mahdollista vaikuttavaa tekijää.

Yöt ovat vielä todella katkonaisia, myönnettävä on, että kadehdin heitä, joiden vauvat nukkuvat pitkiä pätkiä. Hän siis ei itke öisin, vaan nukkuu nukahdettuaan (heräillen välillä usein syömään) yhteentoista asti aamupäivällä - kunnon teinipojan rytmi siis jo...! ; ) Ja muuten samanlainen rytmi kuin vanhemmillaan, mekin valvomme iltaisin aina puoleenyöhön, ja nukumme pitkään, hassua! Ehkäpä hänen unille menonsa aikaistuu sitten kun yösyönnit harvenevat?!? Kuuluisikohan lasten mennä aikaisin nukkumaan...?! Sitten kyllä varmaan heräävätkin aikaisin, hmm. Tietysti olisi helppoa elellä tällaisessa rytmissä, mutta toki ongelmia tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun joskus menee hoitoon. Sitä en kuitenkaan murehdi vielä, ollaan minun puolestani ihan missä rytmissä vaan ainakin tuonne puolen vuoden ikään asti, kunhan kaikki ovat tyytyväisiä. Tai siis vauva on tyytyväinen... Onnellinen vauva = onnelliset vanhemmat, heh ; )

Mutta siis vaikka varsinainen yöuniaika on pitkä, hän herää syömään usein, yleensä 1,5-2,5 tunnin välein. Silloin hän ei itke, vaan ähisten ja puhisten työntyy pitkänkin matkan päästä kainalooni, heiluttaen innokkaana käsiään : ) Se tuntuu aina niin liikuttavalta ♥ Asetan hänet aina syönnin jälkeen jonkun matkan päähän itsestäni nukkumaan, että saisin itsekin edes jonkunlaisessa kohtalaisen mukavassa asennossa nukuttua, mutta aina nälän yllättäessä hän äheltää itsensä salamannopeasti kainalooni - hassua : )

Koska olen ollut niin väsynyt, olemme parina yönä kokeilleet sellaista, että minä olen mennyt nukkumaan itsekseni eri kerrokseen, ja pojat ovat jääneet keskenään. Siitäpä ei ole tullut oikein mitään, ikävä kyllä... Hän herää syömään, ja syö kyllä korvikkeen, mutta ei nukahda siihen, toisin kuin rinnalle, vaan alkaa sen sijaan huutaa, ja sitä riittää sitten tuntitolkulla niin kauan, kuin Mies pystyy kuuntelemaan. Eikä sitä jaksa kovin pitkään kuunnella, kun tietää, että se loppuu samantien, kun poika pääsee rinnalleni : / En kyllä halua kiusata pikkuista enää yhtään, eli toivon, että yösyöntien harventuessa tilanne paranee itsestään...

Harmittaa kyllä, että olen noiden pätkäöiden vuoksi niin väsynyt, että se vähän verottaa näistä päivistämme nauttimista: päivät meillä ovat nimittäin hurjan leppoisia ja kivoja! Hän on yleensä tyytyväinen koko päivän ajan, ja nukkuu yhdet tai kahdet pidemmät unet. Ja on toistaiseksi matkustanut edelleen sekä autossa, että vaunuissa, kuin enkeli, eli hänen kanssaan on helppo liikkua. No, varmaan nuo yötkin ajan kanssa helpottavat, siihen asti mennään näin.

Onneksi tuo maailman rakkain yksikuukautinen auttaa jaksamaan ♥

Rytmit hukassa...

... vaikka ymmärtääkseni harvalla kolmiviikkoisella mitään rytmiä onkaan.

Täällä siis vaippa-arki asettuu hiljalleen uomiinsa. Päivä päivältä on helpompaa, vaikka ei tätä erityisen vaikeaksi ole voinutkaan sanoa. Väsymystä on se sijaan riittänyt. Ja kaoottiselta tämä on kuitenkin näin alussa tuntunut, mutta se mielestäni helpottaa koko ajan. Edelleen on kuitenkin PALJON niitä hetkiä, kun en kerta kaikkiaan käsitä, mitä pikkuinen on vailla.

Viimeisinä kolmena iltana poika on itkenyt n. klo 22-02 aikoihin parin tunnin ajan, hetkittäin suoraa huutoa. En oikein tiedä, onko hän nälkäinen; olemme varmistelleet vielä korvikkeella, mutta vasta sellaisen ajan kuluttua, että siinä vaiheessa hän on varmasti ollut jo yliväsynytkin. Rinnalla hän viihtyisi koko ajan (lukuunottamatta niitä yliväsyneitä hetkiä, kun vain vatkaa hermostuneena päätään, eikä jaksa keskittyä imemiseen), se tuntuu olevan ainoa paikka, jossa takuuvarmasti rauhoittuu. Pääsääntöisesti hän on rauhallinen, ja itkee vain kun on vailla jotain, nuo kaikki runsasitkuiset hetket sijoittuvat ilta-aikaan. Maitoa tulee ilmeisesti kohtalaisesti, mutta annamme edelleen lisäksi korviketta. Jos haluaisin vähentää korviketta, ja siis lisätä imetystä, pojan pitäisi olla rinnalla varmaan lähes koko ajan. Hän ei kuitenkaan tunnu jaksavan imeä enää kovin pitkän ajan kuluttua, vaan torkahtelee ja torkahtelee rinnalle : / Hankala yhtälö! Ja yllättävän paljon nyt sitten kuitenkin murehdin tuota imetysasiaa, vaikka olinkin päättänyt toisin. Harmittaa kyllä, että maitoa ei tule niin reilusti, että se pelkästään tuntuisi riittävän : (

Mietimme myös, voisivatko nuo iltaitkut johtua antibioottikuuristani (ilmeisesti sain rintatulehduksen, yhtenä iltana nousi nopeasti kuume, toinen rinta punoitti hieman, ja tulehdusarvot olivat hyvin lievästi koholla), joka monesti aiheuttaa vauvoille mahavaivoja, mutta luulisi, että vaikeaa oloa olisi silloin myös päivisin!? Annamme hänelle kuitenkin rela-tippoja tuon kuurin ajan. Ärsyttää muutenkin koko kuuri, kun ilmeisesti tulehdus olisi sitten kuitenkin voinut mennä ohi ilmankin. Itse inhoan kaikkia ylimääräisiä lääkkeitä. Lisäksi olen muutenkin huolissani vauvan vastustuskyvystä ja bakteerikannasta, kun on kerran sektiovauva, eikä ihan pelkällä rintamaidolla. Huoh!

Kasvua oli joka tapauksessa tullut vaadittava määrä. Syntymäpaino on saavutettu ja ohitettu, ja neuvolassa viime perjantaina 3 viikon iässä mitat olivat 3755g/52cm (syntymämitat siis 3680g/50cm). Kuulemma riittää, mutta korvikkeen antoa jatketaan edelleen. Neuvolassa kaikki oli muutenkin hienosti, ja poika sai erityismaininnan siitä, miten kiinnostuneena jo tarkkailee ympäristöään. Lisäksi hän on kannatellut päätään tosi hienosti jo ihan alusta asti. Oma hemoglobiinini oli muuten parin viikon päästä sektiosta 150, eli rautalisää en tarvitse ; )

Väsymystä siis riittää, ja paljon, enkä oikein edelleenkään ole saanut nukuttua päivisin. Poika nukkuu yhden tai kaksi muutaman tunnin pätkää päivän mittaan, eli siis 2-4h, ja muuten vain torkahtelee. Noistakin toisen pätkän yleensä vain siinä tapauksessa, että lähdetään silloin jonnekin autolla tai vaunuilla, joihin takuuvarmasti nukahtaa. Tänään kävimme heti aamupäivällä vaunulenkillä, ja siitä lähtien on nukkunut, nyt 2,5h. Tämä hetki on siis päivästä ainoa, jolloin ennätän käydä pesulla, syödä ja pukeutua. Muuten ne omat hetket ovat todella lyhyitä, eli pitää valita tyyliin mennäkö vessaan vai keittääkö kuppi kahvia... Yleensä tuostakin ajasta menee aluksi jonkin aikaa ihan akuutteihin hommiin: tuttipullojen pesemiseen, jälkien siivoiluun (yleensä poika pissaa joka aamu hoitoalustalle) jne. Siinä vaiheessa, kun olen tehnyt pakolliset hommat, ja mahdollisesti syönyt, alkaisi itselläni olla sellainen olo, että uni maistuisi taas, mutta siinä vaiheessa vauva sitten alkaa heräillä...

Väsymyksestä huolimatta tämä arki on ihanaa, ja rakastan poikaa yli kaiken. Häntä on ihanaa helliä ja hoitaa! Ihania ovat myös ne hetket, kun hän alkaa innokkaasti syömään, ja heiluttelee hyväntuulisesti päätään rintaani vasten velmun ja hymyilevän näköisenä : ) Oih, en jaksaisi millään odottaa niitä oikeita hymyjä!!!