Jäähyväiset

Nyt on aika luopua tästä blogista.

Yhden tarinan loppu on toisen tarinan alku.

Meidän perheeseemme syntyi vuoden alussa toinen maailman ihanin, rakkain ja hurmaavin poika. Esikoisemme pikkuveli.

Nyt tunnen voivani sanoa meidän lapsettomuustarinamme päättyneen. Eräällä tavalla päättyneen - en tule koskaan unohtamaan miten tähän on päästy. Edelleenkään en tunne lisäksemme kuin yhden pariskunnan, joka on käynyt läpi useamman hoidon kuin me (ja vielä odottavat omaa ihmettään, kunpa se heille suotaisiin). Vain vähän reilut 2 vuotta sitten en tiennyt, saammeko ikinä yhtään lasta, ja nyt meille on suotu kaksi ihmettä. Tuntuu edelleen ihan epätodelliselta, voiko tämä tosiaan tapahtua meille!?

Vaikka en koskaan unohda matkamme vaiheita, lapsettomia emme enää ole. Jo esikoisen syntymän jälkeen olen pystynyt vitsailemaan lasten "tekemisestä" (ja mikä ettei - meillähän ne juuri onkin tekemällä tehty...). Lisäksi haaveilemme kolmannesta lapsesta. En tiedä, onko se lainkaan realistista, mutta niin tai näin, se on aivan oma tarinansa, ei enää lapsettomuustarina.

Raskaudessa kaikki sujui tälläkin kertaa hyvin. Loppuraskaus oli hankala, oli kovia lonkkakipuja ja milloin mitäkin (suurin murhe oli, etten voinut touhuta esikoisen kanssa niin paljon kuin olisin halunnut), mutta vauvalla ei missään vaiheessa mitään ongelmia. (Alkuraskauden verenvuodot pelästyttivät, mutta niistä selvittiin säikähdyksellä.)

Uusi pikkuinen tuntuu rauhalliselta ja ainakin toistaiseksi tyytyväisemmältä kuin esikoinen aikoinaan, mutta niin on äitikin. Vauvanhoito sujuu tuoreesta muistista rutiinilla. Googlen hakuhistoria onkin tällä kertaa muodostunut vauvanhoidossa askarruttavien asioiden sijaan alatiesynnytyksestä palautumiseen liittyvistä kysymyksistä... Tämä kuopus kun syntyi alakautta. Eikä helposti - oli iso, reilusti yli nelikiloinen poika. Se on kuitenkin takanapäin, viikon verran kesti enin toipuminen ja sen jälkeen alkoi elämä voittaa. Sen verran tuoreessa muistissa kaikki kuitenkin on, että vitsailin jo Miehelle että jos sen kolmannen lapsen voisi saada a) ilman hoitoja, b) ilman raskaana olemista ja c) ilman, että tarvitsee synnyttää mitään kautta, niin olisin iloinen ; ) Mutta pahimmat muistot synnytyksestä ovat alkaneet jäädä taka-alalle, ja avoimin mielin suhtaudun jo jatkoon.

Kiitos kaikille matkallamme mukana olleille.

Lapsettomuus hoitoineen, ja kaikkine siihen liittyvine ajatuksineen ja asioineen on asia, jota ei kannata käydä läpi yksin. Itse en olisi selvinnyt ilman vertaistukea, ja sitä on ollut paljon. Ikävän paljon - surullista, että asia koskettaa niin monia.

Sanat eivät riitä kuvaamaan, miten kiitollinen olen siitä mitä olemme saaneet. Lupaan, että en hetkeksikään unohda,  miten satumainen onni meitä on kohdannut.

Edelleen toivon, ja tulen aina toivomaan, että kaikki sitä toivovat oman ihmeensä myös saisivat ♥

Kiitos,

Tunteellinen Siili

PS. Jatkan kuulumistemme kertomista toisessa blogissa, jossa kirjoittelen toisinaan muustakin mielessä pyörivästä, kuin lapsista. Mikäli haluat seurata touhujamme, kerron niitä osoitteessa http://nununblogi.blogspot.fi/ : )

Edit. Uuden blogin osoite lisätty.

Ultrakuulumisia

Lopultakin muistan/ehdin/jaksan/saan aikaiseksi kirjoitella toissaviikkoisen np-ultran kuulumisia. Siellähän oli kaikki oikein loistavasti! Minityyppi siellä polski ja haukotteli ♥ Ihanaa! Niskaturvotusta ei ollut. Lisäksi saimme veriseulan tulokset, eikä mitään poikkeavaa löytynyt. Huh, nyt uskaltaa taas hetken levollisemmalla mielellä odotella. Ultran jälkeen koimme pienoisen säikähdyksen, kun parin päivän päästä vuotelin kolmeen otteeseen lorahtelemalla ihan kirkasta verta. Aivan hirveältä tuntui, ja pelästyttiin kyllä kunnolla. Käytiin päivystyksessä, mutta mitään syytä vuotelulle ei ole löytynyt. Jälkeenpäin tuli aavistus rusehtavaa, kunnes sitten loppui koko vuoto. Sen jälkeen on ollut rauha maassa. Päivystyksessä vilkaistiin ultralla, kaikki näytti siltä kuin pitääkin. Sen jälkeen olen aika tiuhaan tahtiin kuunnellut dopplerilla sydänääniä, ja siellähän ne tasaisesti jumputtelevat ♥  Jospa oltaisiin selvitty ihan säikähdyksellä! Nyt siis rv 12+5. Tässä kun olen ystävien kanssa päivitellyt tapahtunutta, on kyllä selvinnyt, että kovin yleistä tuollainen vuotelu ainakin näin alkuraskaudessa on.

Muita kuulumisia ei juuri riitä kerrottavaksi. Tavallista arkea vain. Olemme tavanneet tuttuja aktiivisesti - poika viihtyy paremmin, kun on vähän touhua ympärillä. Olemme kyläilleet, ja saaneet puolestamme vieraita meille. Hellepäivinä poitsun suurinta huvitusta on istuskella viltin päällä pihalla ja loiskia pesuvadissa olevaa vettä : )

Sellainen merkkipaalu on kuitenkin saavutettu, että poikanen oppi juhannuksena taputtamaan ♥ Nyt taputtaa mitä hullunkurisemmissa tilanteissa. Taannoin livahti takkahuoneeseen, ja menin tietysti perässä katsomaan, mikä on meininki, ja siellä tämä istui yksinään lattialla taputtamassa : )

Tällaista meille tällä erää. Kivaa viikonlopun jatkoa!

Pikkuisen kuulumisia

Meidän murunen se täytti viikko sitten 9 kuukautta! Tuntuu jo kovin isolta pojalta. En ole kuulumisia taas päivitellyt, kun arki on rullannut painollaan ilman mitään sen ihmeellisempiä kommervenkkejä. Poitsu on onneksi saanut lopultakin olla terveenä pidemmän jakson, ja nukkunut sen seurauksena yönsä levollisesti putkeen. Unet yleensä 21-07, tosin viime yö oli kovin levoton ja kaipaili jopa tunnin välein tuttia.

Olemme nauttineet kesästä ihan mielettömästi!!! Ihanaa, kun ei tarvitse suuria pukemisia, vaan voi heittää suitsait pojan kaukaloon tai rattaisiin ja lähteä liikenteeseen. Nykyisin liikummekin enimmäkseen poitsun valveillaoloaikoina, kovin tuntuu tykkäävän katsella ympärilleen rattaista. Automatkatkin viihtyy mainiosti kaukalossaan. Helteet olivat ihania (eivätkä ihme kyllä vaikuttaneet edes yöuniin!), ja nautimme ulkona olemisesta hurjasti. Poika pääsi pariin otteeseen istuskelemaan veteen läheisellä uimarannalla, ja sekös veden räiskyttäminen oli lystiä : )

Arki sujuu siis leppoisasti. Pojalla on valtava ruokahalu, ruokaa menee purkkitolkulla, lisäksi yhä enenevässä määrin haluaa syödä itse. Ruuan lisäksi vetelee maitoa sekä ruokailun yhteydessä, että suoraan pullosta ainakin sen toivotut kuutisen desiä päivässä. Kasvu onkin sen mukaista, alkaa tulla meidän pojallekin mukavasti mittaa. Neuvola on vasta ensi kuun alussa, mutta veikkaisin tämänhetkiseksi painoksi reilut 9kg ja pituudeksi 75cm tienoilla. Vaatteista käytetään kokoja 74 ja 80.

Poika liikkuu kovasti, on liikkeellä aivan koko ajan. Konttaa ja seisoo. Joitakin kertoja on kävellyt huojahdellen taaperokärryn kanssa, siinä äiti tai isi ovat koko ajan vieressä, kun välillä tuppaa käymään häntä heiluttaa koiraa -ilmiö, ja kärry lähtee viemään poikaa... pitääkin muistaa tiukoittaa renkaita tässä lähiaikoina. Poika luullakseni alkaa tietää ei-sanan tarkoituksen, mutta ei selkeästi ole sitä ymmärtävinään, senkin velmu ; ) Vähän väliä konttaa hurjaa vauhtia nauraen äitiä karkuun, se tuntuu olevan tällä hetkellä kovin mieluisa leikki... Liikuttavaa on, kun aina isin tullessa kotiin konttaa kauheaa kyytiä vastaan hymyillen ♥ Toinen suosikkileikki on matkimisleikki: poika päästelee ääniä, ja minä tai isänsä matkimme niitä. Tajusi aika nopeasti leikin juonen ja hymyillen aina päästelee erilaisia ääniä, ja nauraa sitten makeasti kun me matkimme! Lisäksi tykkää kovasti katsella kirjoja - kun otan kirjan käteen ja kutsun lukemaan, konttaa kovaa vauhtia luokseni ja nousee minua vasten syliin päästäkseen. Yhtään pidempiin tarinoihin ei tietysti jaksa keskittyä, mutta katselee mielellään kuvia ja kuuntelee kun toistan sanoja. Pitää erityisesti kirjoista, joiden kuvissa on erikoisia, tunnusteltavia pintoja. Myös muumien luukkukirja on pop. Äänteistä tällä hetkellä useimmin käytössä on "mämmämmämmämmä", joka sopii eri äänensävyillä tilanteeseen kuin tilanteeseen - välillä sillä ilmaistaan iloa, välillä pahaa mieltä, ja välillä pulistaan muuten vaan.

Itse odotan miehen pian alkavaa kesälomaa kuin kuuta nousevaa, sitten saan silloin tällöin omaakin aikaa, ja pääsen esim. lenkille. Tällä haavaa ovat omat hetket olleet vähän kortilla... Toki odotan tietysti vieläkin enemmän sitä, että saadaan viettää aikaa enemmän kaikki yhdessä. Ihanaa kun on kesä : )

Raskaudessa on menossa rv 10+4. Tälläkään kertaa ei ole mitään tuntemuksia, ja kuumeisesti odotammekin ensi viikon np-ultraa...! Kunpa siellä olisi kaikki hyvin ♥

7+2...

... eli jokohan nyt uskaltaisi kertoa, että ensimmäinen hoitomme pojan syntymän jälkeen onnistui. Toissapäivänä kävimme varhaisultrassa katsomassa, miten pikkuinen sydän jumputti pontevasti ♥ Tuolloin maanantaina (7+0) koko vastasi viikkoja 7+2. Olo on tietysti sanoinkuvaamattoman onnellinen. Voiko meillä olla näin hyvä onni, että onnistuimme heti uudelleen...!? Tämä hoito oli meidän 8. ICSI:mme, ja toteutettiin täysin samalla kaavalla kuin edellinen, onnistunut hoito. Alkioita jäi eri vaiheiden jälkeen jäljelle kaksi siirtokelpoista. Molemmat siirrettiin ja toinen tarrasi kiinni. Jälleen vain toivomme, että kaikki sujuu loppuunkin asti hyvin, ja saamme murusen - poitsun pikkusisaruksen - kotiin ja syliin asti ♥ Kyllä niitä ihmeitä vaan voi tapahtua pitkänkin odottelun jälkeen, sanat eivät riitä kuvaamaan, kuinka kiitolliselta olo nyt tuntuu. Toki jännittää, mutta nyt ei voi muuta kuin vain toivoa, että kaikki päättyy onnellisesti. Vointini on ollut erinomainen, kuten viimeksikin, ainoa oire on oikeastaan väsymys. Ennen plussaamista ei myöskään ollut juurikaan mitään tuntemuksia. Samalla tavalla, kuin viime kerralla, oli 8-9 päivän kuluttua siirrosta aavistus vuotoa ja kuukautiskipuja. Siitä muuten taisin aavistaa plussan jo aiemmin, kun raskauden ajan mahassa ollut, ja sittemmin kadonnut linea negra joskus viikon kuluttua siirrosta yhtäkkiä palasi näkyviin!

Poitsun kuulumisia pitää myös vähän kertoa. Hampaita on suussa kuusi. Vähän sairastelua on ollut kuukauden ajan, flunssaa ja korvatulehdusta, mutta nyt on saanut olla ihan terveenä viikon verran. Ja on viikon ajan nukkunut kaikki yöt heräämättä! Koko sairastelun ajan yöt olivat melkoista hulinaa, joten tämä on tuntunut kovasti luksukselta : ) Meidän pikkuinen onkin sen verran unissaan pyörivä tapaus (nyt vasta ollaan kunnolla tämä havaittu, kun on nukkunut yöt putkeen...), että eipä varmaan pysty kovin aikaisin laidattomassa sängyssä nukkumaan. On sängyssä milloin mitenkin päin, välillä pylly pystyssä taivasta kohti, välillä pitkin sängyn päätylaitaa. Välillä peittokasan päällä lähes istuvana! Hänellä on sängyssä roikkumassa myös pehmolelu, johon saa kiinnitettyä varatutin. No, kerran oli nukahtanut pehmolelussa roikkuen, varatutti suussaan : )

Poika seisoo tukevasti tukea vasten (ja saa otettua tukea ketterästi yllättävän korkeistakin paikoista, sanoimme pöytäliinoille hetkeksi hei hei...), ja saattaa ottaa pari askelta, jos pitää häntä kädestä kiinni, tai ihan vaan sivuttain tukea vasten. Ryömiminen vaihtui pari viikkoa sitten vauhdikkaaseen konttaukseen. Seisoessaan meinaa välillä unohtaa, ettei vielä osaa kävellä, ja heittää kädet irti tuesta ikäänkuin lähteäkseen liikkeelle... ja kaatumisia tulee, kun keskittyminen herpaantuu. Viikon ajan harjoiteltiin kovasti karkeampien ruokien syömistä (sormiruokailua on myös vähän testailtu, ja kivaa on ollut), kun alkuun oli tosi hankalaa. Mikään sileää sosetta paksumpi ei mennyt alas, ei edes liian paksuksi jäänyt tasainen puuro, vaan jos suuhun eksyi yhtään suurempi palanen tuli jopa oksennus. Viikon treeni tuotti tuloksen, ja nyt alas menee jo yllättävän möykkyinen ruoka. Korvatulehduksen bongaaminen pitkittyneen flunssan jälkeen oli muuten haasteellista, sillä poika on aina repinyt korviaan(!?!), jos ei ole tykännyt tarjotusta ruuasta, eli oli vaikea tietää, milloin korvissa tuntuu pahalta, ja milloin taas ruoka vain oli pahaa ; )

Mitään sanantapaisia ei vielä tule ulos, mutta sen sijaan poitsu mölisee hurjat määrät siansaksaa ("vävvävvää", "ättättäää") ja aivan käsittämättömiä kiljumisia ja karjahteluita... Pulina alkaa, kun ottaa äänenvaientimen eli tutin pois. Tuttia syö aina nukkuessaan, ja muutenkin, jos sattuu lattioilta pyörimästä (tai esim. olohuoneen pöydältä...) sellaisen bongaamaan. Kerran muuten nukkumaan mennessään sattui päästämään äänen, joka kuulosti ihan siltä kuin olisi heleällä äänellä toivottanut meille "Hyvää yötä!" : D Se nauratti. Poitsu on aina aurinkoinen ja iloinen - nälkää, väsymystä, tylsyyttä ja hetkittäisiä silmittömiä kiukunpuuskia lukuunottamatta ;) - ja nauraa vähän väliä kaikelle ääneen. On oppinut ojentamaan kätensä ylös, kun on pääsemässä syliin. Ojentaa käden pyydettäessä. Rakastaa vettä, ja veteen päästessään läiskyttää ja läiskyttää nauraen. On ihan pohjattoman utelias ja touhukas. Rakastaa lastenohjelma Noksua, jota Ylen Areenasta aina saa ruokailun jälkeen katsella (sen sijaan esim. muumit eivät kiinnosta yhtään!). Kun tuon Noksun tunnussävel kajahtaa ilmoille, meinaa aina revetä liitoksistaan, kun innostuu niin kovin. Rakastaa myös lastenlaulu Magdaleenaa : ) Emmekä pysty kuuntelemaan kauaa hänen huoneensa lattialla (pitää siirtää johonkin muualle...) olevaa radio/cd-soitinta, kun poitsu innostuu niin sieltä kuuluvasta musiikista, että hakkaa soitinta ja nousee sitä vasten, ja cd:t pomppivat ja musiikki katkeaa vahingossa. Poika on myös aika reippaan oloinen, ja vaikka viihtyykin sylissä, on sen verran itsenäinen, että viihtyy itsekseen ympäristöään tutkien, eikä hermostu yhtään, jos poistun näköpiiristä (poikkeuksena vaatekaupat, siellä ei pidä siitä, jos äiti häviää näkyvistä ;)) Vilkuttamisesta ja taputtamisesta meidän poitsulla ei muuten ole vielä minkäänlaista käsitystä!

Tässä vähäsen meidän elosta. Mietin tässä, kirjoittelenko jatkossa ahkerammin. Olen kyllä tauollakin seuraillut muiden kuulumisia : )

Tauko

Havaitsin jääneeni aivan huomaamattani tauolle kirjoittelusta. Ei vain ole tehnyt mieli kirjoittaa mitään. Syytä tähän en tiedä, mutta taidan kuitenkin laittaa blogin ihan virallisestikin tauolle.

Meillä arki rullaa ihan entiseen tapaan, ja se tunne vain vahvistuu, että tämä on elämämme parasta aikaa. Juuri pari päivää sitten totesin Miehellekin, kun menimme aamuisen vauvauinnin jälkeen kahville ja croissantille, että on tämä elämä lapsen kanssa vaan niin ihanaa. Valvomista, flunssaa, silmätulehdusta, oikuttelua syömisen kanssa on viime aikoina ollut, mutta niin on ollut myös naurua, seisomaan opettelua, pojan omassa huoneessa leikkimistä ja touhuamista (huone on lopultakin valmis, jee), hyppykiikussa hysteerisenä nauraen pomppimista, vauvakavereiden tapaamista, iloista yhdessä syömistä, levollista yhdessä nukkumista ja iloista, hassuttelevaa yhdessäoloa. Uusi hoito on ajankohtainen, mutta sitäkään ei jostain syystä tee mieli vatvoa täällä. Tällä hetkellä olen tyytyväinen ihan vain eläessäni tätä kauan odotettua lapsiperhearkea. Tulen jossain vaiheessa kertomaan jatkostamme. Miten meidän käy. Toivotaan, että onnistumme uudelleen, ja tällä kertaa helpommin kuin viimeksi. Jäämme odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Toivotan kaikille hyvää vointia, ja unelmien toteutumista! ♥

Me isäsi kanssa seisottiin

käsi kädessä tässä

ja juteltiin ihan hiljaksiin:

"No nyt se on elämässä."

 

Sinä olit ihan pikkuinen

ehkä viikon vanha vasta.

Minä sanoin: "Pilvi kukkasten

kai ympäröi tätä lasta,

 

ja perhoset, lintuset untuvapäät

tuntuu lentävän korin yllä."

Isä kysyi: "Näkyjäkös sinä näät?"

Ja minä: "No ihmeitä kyllä."

 

Sinä olit se ihme tietysti

vaikka poruun puhkesitkin.

Imit minusta maitoa nälkääsi.

Minä ilosta nauroin ja itkin.

 

"Sill´on ripsissä tähden säkenet",

isäs naurahti ja keksi.

"Sen varpaat on puolukan raakileet."

Ja hän puki sinut puhtoiseksi.

 

Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.

Löi kolmisin sydämemme.

"Tästä tulee kai hyvä ihminen",

me puhuttiin toisillemme.

 

                     Kaarina Helakisa

 

Viikonloppu

Meidän vauvan viikonloppu sujui leppoisasti. Perjantaina saamamme vieraat viipyivät lauantaihin, joten aamupäivä oli mukavan touhukas. Sitten pyörähdettiin vauvauinnissa, ihanaa kun poitsu on siitä niin innoissaan! Nyt poika teki yllättäen pienen kakkakepposen heti uinnin jälkeen, ja hömelöt vanhemmat eivät tietenkään olleet pakanneet varavaatteita mukaan... Jouduttiin sitten pakkaamaan poika nakupellenä toppapuvun sisään. Näytti onneksi tarkenevan mainiosti. Uinnin jälkeen uni aina maistuu, joten jätettiin kotiin tultuamme hänet turvakaukaloon nukkumaan, vetelikin siinä lähes kolmen tunnin unet.

Eilinen sunnuntai sujui myös leppoisasti, tosin poitsu oli vähän väsyneen oloinen. Uinaili ekoja päiväunia 3,5 tuntia, ja iltapäikkäreitäkin samat 3,5 tuntia. Oli siinä välillä pari tuntia hereillä, ja toki kovin touhukkaana. Illalla oli sitten pitkästä aikaa ihme iltahulina, uni oli ensin tulossa, mutta hävisikin sitten, ja vaati kauhean parkumisen, ja lopulta vielä vellitilkan, että sieltä se sitten lopulta tuli. Poika taisi yöllä herätä kerran kohkaamaan jotain, asettui suht helposti tutilla. Aamulla heräsi kuudelta puoleksi tunniksi pulisemaan, kääntyi poikittain ja touhusi jalkansa pinnojen väleihin... nostin ylös, käärin takaisin peittoon ja laitoin tutin suuhun, minkä jälkeen ihme kyllä torkahti vielä tunniksi. Söi muuten aamulla hurjan miehekkään annoksen: koko satsin puuroa ja päälle vielä puolikkaan purkin luumusosetta, lisäksi vähän vettä ja maitoa.

Kerrottakoon myös, että itselläni on tänään suuri juhlapäivä: jalkaan "sujahtivat" ekaa kertaa alkuraskauden jälkeen vanhat farkut! Testasin varmuuden vuoksi kolmia pareja ; ) Eihän ne varsinaisesti imarrelleet, mutta menivätpähän kuitenkin jalkaan, että sellainen iloinen perhetapahtuma täällä :D

Perjantai

Herranen aika, miten se aika kuluukaan! Tänään on tämän haasteen viimeinen päivä! Enkä nytkään ole ihan niin paljon ehtinyt kirjoitella, kuin olisin ajatellut. Viikko on ollut melko touhukas, mutta mielestäni aika keskivertoviikko kuitenkin.

Eilispäivän kohokohdasta pitää vielä mainita, että nuo yhteiset aamutorkuthan olivat meille (mulle ja pojalle, Miehellä on kyllä parit aamutorkut poitsun kanssa ollut) harvinaislaatuinen tapaus. Yleensä poika innostuu ihan hurjasti, kun menen kurkistamaan pinniksen laidan yli, ja innostuu kyllä niin kovin, ettei toivoakaan mistään torkahtamisesta. Niin myös tänä aamuna. En tiedä kauanko hän oli sängyssään pulissut, luulen itse nukkuneeni autuaasti, kun oma yöni oli vähän levoton. Poika nimittäin pärähti ilman mitään näkyvää syytä itkemään lohduttomasti puoli kahden aikaan (paha uni?), ja molemmat Miehen kanssa poukottiin säikähtäneinä pystyyn. Jonkun aikaa piti lohdutella, ennen kuin jatkoi uniaan niinkuin ei mitään. Omituista, mutta tosiaan oisko nähnyt pahaa unta? Sitä olen muuten miettinyt, että minkähänlaisia pahoja unia noin pienet voivat nähdä, jotka eivät vielä tiedä mistään mitään...?! Hmm.

No, kun tänä aamuna menin katsomaan pulisevaa poikaa, korviin asti ulottuva hymy valaisi naaman, ja siitä se päivä sitten käynnistyi. Otin pojan viekkuun, mutta huiski ja touhusi niin vimmatusti, että eipäs tosiaan torkahdettu tänä aamuna. Päivä oli leppoisa normipäivä, käytiin yhdessä aurinkoisella vaunuttelulenkillä. Touhuttiin tavallisia juttuja, mm. "kävelytin" poikaa kainaloista roikottaen, ja sekös oli ihan hirmuisen hauskaa. Myös istutin pojan sitteriin, ja soitin hänelle pianoa ja laulelin vähän, sekin oli mieluista puuhaa. Tosin ei kauaa jaksanut istuskella paikallaan, ja äidinkin mielenkiinto musisointiin herpaantui ja aloin esitellä hänelle pehmoleluja (omia vanhojani), joita hän ei ollut vielä nähnyt. Hymyili jokaiselle, ja tietysti jokaista piti myös vähän maistaa. Muuten poika touhuili ihan tavallisia juttuja. Sellaiset hetkelliset kiukustumishuudot ovat muuten viime aikoina selkeästi lisääntyneet, samoin kuin muutkin eri tilanteisiin liittyvät äänet.

Päivällä tutkailin netistä noita syöttötuoleja, ja sen Tripp Trappin kyllä haluaisin. Tulisikohan sitä käytettyä sitten pitkään, että olisi hintansa väärti...?! Tuntuvat käytettynäkin (kaikkine baby setteineen ja pehmusteineen) olevan niissä hinnoissa, että taitaisi olla sama ostaa uusi, saisipahan ainakin mieleisensä. Laitetaan asia mietintämyssyyn.

Päivän kohokohta: On vasta tulossa! Saamme nimittäin illaksi mieluisia vieraita, poitsun iloksi myös pikkuväkeä.

Tämä viikkohaaste osoittautui itselleni hurjan työlääksi, tai ainakin pisti miettimään, onko elämäni oikeasti näin "kiireistä" (joskaan mitään kovin mainittavaa en ole tällä viikolla saanut aikaiseksi), että on hankalaa kerran päivässä malttaa istahtaa puoleksi tunniksi kirjoittelemaan. Ja kun koneen äärellä kuitenkin paljon istuskelen, mutta ilmeisesti pääasiassa vain päämäärättömästi surffaillen. Olen hirmu iloinen, että haastetut innostuivat hommasta - tosi kivaa kuulla muiden arjesta! Sen lisäksi, että aikaa omaan kirjoitteluun ei tällä viikolla ollut odotetusti, olen myös ikäväkseni ehtinyt tutkailla muiden kuulumisia vain pikaisesti. Viikonloppuna aionkin tutustua muiden touhuihin oikein ajan kanssa. Kiitos vielä ihanille osallistujille : )