7+2...

... eli jokohan nyt uskaltaisi kertoa, että ensimmäinen hoitomme pojan syntymän jälkeen onnistui. Toissapäivänä kävimme varhaisultrassa katsomassa, miten pikkuinen sydän jumputti pontevasti ♥ Tuolloin maanantaina (7+0) koko vastasi viikkoja 7+2. Olo on tietysti sanoinkuvaamattoman onnellinen. Voiko meillä olla näin hyvä onni, että onnistuimme heti uudelleen...!? Tämä hoito oli meidän 8. ICSI:mme, ja toteutettiin täysin samalla kaavalla kuin edellinen, onnistunut hoito. Alkioita jäi eri vaiheiden jälkeen jäljelle kaksi siirtokelpoista. Molemmat siirrettiin ja toinen tarrasi kiinni. Jälleen vain toivomme, että kaikki sujuu loppuunkin asti hyvin, ja saamme murusen - poitsun pikkusisaruksen - kotiin ja syliin asti ♥ Kyllä niitä ihmeitä vaan voi tapahtua pitkänkin odottelun jälkeen, sanat eivät riitä kuvaamaan, kuinka kiitolliselta olo nyt tuntuu. Toki jännittää, mutta nyt ei voi muuta kuin vain toivoa, että kaikki päättyy onnellisesti. Vointini on ollut erinomainen, kuten viimeksikin, ainoa oire on oikeastaan väsymys. Ennen plussaamista ei myöskään ollut juurikaan mitään tuntemuksia. Samalla tavalla, kuin viime kerralla, oli 8-9 päivän kuluttua siirrosta aavistus vuotoa ja kuukautiskipuja. Siitä muuten taisin aavistaa plussan jo aiemmin, kun raskauden ajan mahassa ollut, ja sittemmin kadonnut linea negra joskus viikon kuluttua siirrosta yhtäkkiä palasi näkyviin!

Poitsun kuulumisia pitää myös vähän kertoa. Hampaita on suussa kuusi. Vähän sairastelua on ollut kuukauden ajan, flunssaa ja korvatulehdusta, mutta nyt on saanut olla ihan terveenä viikon verran. Ja on viikon ajan nukkunut kaikki yöt heräämättä! Koko sairastelun ajan yöt olivat melkoista hulinaa, joten tämä on tuntunut kovasti luksukselta : ) Meidän pikkuinen onkin sen verran unissaan pyörivä tapaus (nyt vasta ollaan kunnolla tämä havaittu, kun on nukkunut yöt putkeen...), että eipä varmaan pysty kovin aikaisin laidattomassa sängyssä nukkumaan. On sängyssä milloin mitenkin päin, välillä pylly pystyssä taivasta kohti, välillä pitkin sängyn päätylaitaa. Välillä peittokasan päällä lähes istuvana! Hänellä on sängyssä roikkumassa myös pehmolelu, johon saa kiinnitettyä varatutin. No, kerran oli nukahtanut pehmolelussa roikkuen, varatutti suussaan : )

Poika seisoo tukevasti tukea vasten (ja saa otettua tukea ketterästi yllättävän korkeistakin paikoista, sanoimme pöytäliinoille hetkeksi hei hei...), ja saattaa ottaa pari askelta, jos pitää häntä kädestä kiinni, tai ihan vaan sivuttain tukea vasten. Ryömiminen vaihtui pari viikkoa sitten vauhdikkaaseen konttaukseen. Seisoessaan meinaa välillä unohtaa, ettei vielä osaa kävellä, ja heittää kädet irti tuesta ikäänkuin lähteäkseen liikkeelle... ja kaatumisia tulee, kun keskittyminen herpaantuu. Viikon ajan harjoiteltiin kovasti karkeampien ruokien syömistä (sormiruokailua on myös vähän testailtu, ja kivaa on ollut), kun alkuun oli tosi hankalaa. Mikään sileää sosetta paksumpi ei mennyt alas, ei edes liian paksuksi jäänyt tasainen puuro, vaan jos suuhun eksyi yhtään suurempi palanen tuli jopa oksennus. Viikon treeni tuotti tuloksen, ja nyt alas menee jo yllättävän möykkyinen ruoka. Korvatulehduksen bongaaminen pitkittyneen flunssan jälkeen oli muuten haasteellista, sillä poika on aina repinyt korviaan(!?!), jos ei ole tykännyt tarjotusta ruuasta, eli oli vaikea tietää, milloin korvissa tuntuu pahalta, ja milloin taas ruoka vain oli pahaa ; )

Mitään sanantapaisia ei vielä tule ulos, mutta sen sijaan poitsu mölisee hurjat määrät siansaksaa ("vävvävvää", "ättättäää") ja aivan käsittämättömiä kiljumisia ja karjahteluita... Pulina alkaa, kun ottaa äänenvaientimen eli tutin pois. Tuttia syö aina nukkuessaan, ja muutenkin, jos sattuu lattioilta pyörimästä (tai esim. olohuoneen pöydältä...) sellaisen bongaamaan. Kerran muuten nukkumaan mennessään sattui päästämään äänen, joka kuulosti ihan siltä kuin olisi heleällä äänellä toivottanut meille "Hyvää yötä!" : D Se nauratti. Poitsu on aina aurinkoinen ja iloinen - nälkää, väsymystä, tylsyyttä ja hetkittäisiä silmittömiä kiukunpuuskia lukuunottamatta ;) - ja nauraa vähän väliä kaikelle ääneen. On oppinut ojentamaan kätensä ylös, kun on pääsemässä syliin. Ojentaa käden pyydettäessä. Rakastaa vettä, ja veteen päästessään läiskyttää ja läiskyttää nauraen. On ihan pohjattoman utelias ja touhukas. Rakastaa lastenohjelma Noksua, jota Ylen Areenasta aina saa ruokailun jälkeen katsella (sen sijaan esim. muumit eivät kiinnosta yhtään!). Kun tuon Noksun tunnussävel kajahtaa ilmoille, meinaa aina revetä liitoksistaan, kun innostuu niin kovin. Rakastaa myös lastenlaulu Magdaleenaa : ) Emmekä pysty kuuntelemaan kauaa hänen huoneensa lattialla (pitää siirtää johonkin muualle...) olevaa radio/cd-soitinta, kun poitsu innostuu niin sieltä kuuluvasta musiikista, että hakkaa soitinta ja nousee sitä vasten, ja cd:t pomppivat ja musiikki katkeaa vahingossa. Poika on myös aika reippaan oloinen, ja vaikka viihtyykin sylissä, on sen verran itsenäinen, että viihtyy itsekseen ympäristöään tutkien, eikä hermostu yhtään, jos poistun näköpiiristä (poikkeuksena vaatekaupat, siellä ei pidä siitä, jos äiti häviää näkyvistä ;)) Vilkuttamisesta ja taputtamisesta meidän poitsulla ei muuten ole vielä minkäänlaista käsitystä!

Tässä vähäsen meidän elosta. Mietin tässä, kirjoittelenko jatkossa ahkerammin. Olen kyllä tauollakin seuraillut muiden kuulumisia : )

Tauko

Havaitsin jääneeni aivan huomaamattani tauolle kirjoittelusta. Ei vain ole tehnyt mieli kirjoittaa mitään. Syytä tähän en tiedä, mutta taidan kuitenkin laittaa blogin ihan virallisestikin tauolle.

Meillä arki rullaa ihan entiseen tapaan, ja se tunne vain vahvistuu, että tämä on elämämme parasta aikaa. Juuri pari päivää sitten totesin Miehellekin, kun menimme aamuisen vauvauinnin jälkeen kahville ja croissantille, että on tämä elämä lapsen kanssa vaan niin ihanaa. Valvomista, flunssaa, silmätulehdusta, oikuttelua syömisen kanssa on viime aikoina ollut, mutta niin on ollut myös naurua, seisomaan opettelua, pojan omassa huoneessa leikkimistä ja touhuamista (huone on lopultakin valmis, jee), hyppykiikussa hysteerisenä nauraen pomppimista, vauvakavereiden tapaamista, iloista yhdessä syömistä, levollista yhdessä nukkumista ja iloista, hassuttelevaa yhdessäoloa. Uusi hoito on ajankohtainen, mutta sitäkään ei jostain syystä tee mieli vatvoa täällä. Tällä hetkellä olen tyytyväinen ihan vain eläessäni tätä kauan odotettua lapsiperhearkea. Tulen jossain vaiheessa kertomaan jatkostamme. Miten meidän käy. Toivotaan, että onnistumme uudelleen, ja tällä kertaa helpommin kuin viimeksi. Jäämme odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Toivotan kaikille hyvää vointia, ja unelmien toteutumista! ♥

Me isäsi kanssa seisottiin

käsi kädessä tässä

ja juteltiin ihan hiljaksiin:

"No nyt se on elämässä."

 

Sinä olit ihan pikkuinen

ehkä viikon vanha vasta.

Minä sanoin: "Pilvi kukkasten

kai ympäröi tätä lasta,

 

ja perhoset, lintuset untuvapäät

tuntuu lentävän korin yllä."

Isä kysyi: "Näkyjäkös sinä näät?"

Ja minä: "No ihmeitä kyllä."

 

Sinä olit se ihme tietysti

vaikka poruun puhkesitkin.

Imit minusta maitoa nälkääsi.

Minä ilosta nauroin ja itkin.

 

"Sill´on ripsissä tähden säkenet",

isäs naurahti ja keksi.

"Sen varpaat on puolukan raakileet."

Ja hän puki sinut puhtoiseksi.

 

Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.

Löi kolmisin sydämemme.

"Tästä tulee kai hyvä ihminen",

me puhuttiin toisillemme.

 

                     Kaarina Helakisa

 

Viikonloppu

Meidän vauvan viikonloppu sujui leppoisasti. Perjantaina saamamme vieraat viipyivät lauantaihin, joten aamupäivä oli mukavan touhukas. Sitten pyörähdettiin vauvauinnissa, ihanaa kun poitsu on siitä niin innoissaan! Nyt poika teki yllättäen pienen kakkakepposen heti uinnin jälkeen, ja hömelöt vanhemmat eivät tietenkään olleet pakanneet varavaatteita mukaan... Jouduttiin sitten pakkaamaan poika nakupellenä toppapuvun sisään. Näytti onneksi tarkenevan mainiosti. Uinnin jälkeen uni aina maistuu, joten jätettiin kotiin tultuamme hänet turvakaukaloon nukkumaan, vetelikin siinä lähes kolmen tunnin unet.

Eilinen sunnuntai sujui myös leppoisasti, tosin poitsu oli vähän väsyneen oloinen. Uinaili ekoja päiväunia 3,5 tuntia, ja iltapäikkäreitäkin samat 3,5 tuntia. Oli siinä välillä pari tuntia hereillä, ja toki kovin touhukkaana. Illalla oli sitten pitkästä aikaa ihme iltahulina, uni oli ensin tulossa, mutta hävisikin sitten, ja vaati kauhean parkumisen, ja lopulta vielä vellitilkan, että sieltä se sitten lopulta tuli. Poika taisi yöllä herätä kerran kohkaamaan jotain, asettui suht helposti tutilla. Aamulla heräsi kuudelta puoleksi tunniksi pulisemaan, kääntyi poikittain ja touhusi jalkansa pinnojen väleihin... nostin ylös, käärin takaisin peittoon ja laitoin tutin suuhun, minkä jälkeen ihme kyllä torkahti vielä tunniksi. Söi muuten aamulla hurjan miehekkään annoksen: koko satsin puuroa ja päälle vielä puolikkaan purkin luumusosetta, lisäksi vähän vettä ja maitoa.

Kerrottakoon myös, että itselläni on tänään suuri juhlapäivä: jalkaan "sujahtivat" ekaa kertaa alkuraskauden jälkeen vanhat farkut! Testasin varmuuden vuoksi kolmia pareja ; ) Eihän ne varsinaisesti imarrelleet, mutta menivätpähän kuitenkin jalkaan, että sellainen iloinen perhetapahtuma täällä :D

Perjantai

Herranen aika, miten se aika kuluukaan! Tänään on tämän haasteen viimeinen päivä! Enkä nytkään ole ihan niin paljon ehtinyt kirjoitella, kuin olisin ajatellut. Viikko on ollut melko touhukas, mutta mielestäni aika keskivertoviikko kuitenkin.

Eilispäivän kohokohdasta pitää vielä mainita, että nuo yhteiset aamutorkuthan olivat meille (mulle ja pojalle, Miehellä on kyllä parit aamutorkut poitsun kanssa ollut) harvinaislaatuinen tapaus. Yleensä poika innostuu ihan hurjasti, kun menen kurkistamaan pinniksen laidan yli, ja innostuu kyllä niin kovin, ettei toivoakaan mistään torkahtamisesta. Niin myös tänä aamuna. En tiedä kauanko hän oli sängyssään pulissut, luulen itse nukkuneeni autuaasti, kun oma yöni oli vähän levoton. Poika nimittäin pärähti ilman mitään näkyvää syytä itkemään lohduttomasti puoli kahden aikaan (paha uni?), ja molemmat Miehen kanssa poukottiin säikähtäneinä pystyyn. Jonkun aikaa piti lohdutella, ennen kuin jatkoi uniaan niinkuin ei mitään. Omituista, mutta tosiaan oisko nähnyt pahaa unta? Sitä olen muuten miettinyt, että minkähänlaisia pahoja unia noin pienet voivat nähdä, jotka eivät vielä tiedä mistään mitään...?! Hmm.

No, kun tänä aamuna menin katsomaan pulisevaa poikaa, korviin asti ulottuva hymy valaisi naaman, ja siitä se päivä sitten käynnistyi. Otin pojan viekkuun, mutta huiski ja touhusi niin vimmatusti, että eipäs tosiaan torkahdettu tänä aamuna. Päivä oli leppoisa normipäivä, käytiin yhdessä aurinkoisella vaunuttelulenkillä. Touhuttiin tavallisia juttuja, mm. "kävelytin" poikaa kainaloista roikottaen, ja sekös oli ihan hirmuisen hauskaa. Myös istutin pojan sitteriin, ja soitin hänelle pianoa ja laulelin vähän, sekin oli mieluista puuhaa. Tosin ei kauaa jaksanut istuskella paikallaan, ja äidinkin mielenkiinto musisointiin herpaantui ja aloin esitellä hänelle pehmoleluja (omia vanhojani), joita hän ei ollut vielä nähnyt. Hymyili jokaiselle, ja tietysti jokaista piti myös vähän maistaa. Muuten poika touhuili ihan tavallisia juttuja. Sellaiset hetkelliset kiukustumishuudot ovat muuten viime aikoina selkeästi lisääntyneet, samoin kuin muutkin eri tilanteisiin liittyvät äänet.

Päivällä tutkailin netistä noita syöttötuoleja, ja sen Tripp Trappin kyllä haluaisin. Tulisikohan sitä käytettyä sitten pitkään, että olisi hintansa väärti...?! Tuntuvat käytettynäkin (kaikkine baby setteineen ja pehmusteineen) olevan niissä hinnoissa, että taitaisi olla sama ostaa uusi, saisipahan ainakin mieleisensä. Laitetaan asia mietintämyssyyn.

Päivän kohokohta: On vasta tulossa! Saamme nimittäin illaksi mieluisia vieraita, poitsun iloksi myös pikkuväkeä.

Tämä viikkohaaste osoittautui itselleni hurjan työlääksi, tai ainakin pisti miettimään, onko elämäni oikeasti näin "kiireistä" (joskaan mitään kovin mainittavaa en ole tällä viikolla saanut aikaiseksi), että on hankalaa kerran päivässä malttaa istahtaa puoleksi tunniksi kirjoittelemaan. Ja kun koneen äärellä kuitenkin paljon istuskelen, mutta ilmeisesti pääasiassa vain päämäärättömästi surffaillen. Olen hirmu iloinen, että haastetut innostuivat hommasta - tosi kivaa kuulla muiden arjesta! Sen lisäksi, että aikaa omaan kirjoitteluun ei tällä viikolla ollut odotetusti, olen myös ikäväkseni ehtinyt tutkailla muiden kuulumisia vain pikaisesti. Viikonloppuna aionkin tutustua muiden touhuihin oikein ajan kanssa. Kiitos vielä ihanille osallistujille : )

Puolivuotias

Oi miten aika voi kulua näin nopeasti!?! Meidän pikkuinen on jo puolivuotias!

Tänä aamuna poika nukahti viereeni, kun otin hänet pois sängystään pulisemasta, olipa ihanaa torkahtaa yhdessä ♥

Muuten torstai oli normipäivä, onneksi valoisa ja aurinkoinen sellainen.

Päivän kohokohta: Yhteiset aamutorkut.

Keskiviikko

Huh, kylläpä tämä haaste käykin ihan työstä - siis päivittäinen päivittäminen... ; )

Eilinen keskiviikkopäiväkin oli hauska! Meillä oli treffit parin läheisen ystävän ja vauvojensa kera. Nyt vauvatkin tietysti saavat jo noista tapaamisista paljon enemmän irti, kuin silloin alussa. Osaavat jo kinastella leluista, ja suunnistaa määrätietoisesti toisiaan kohti. Ja koko ajan saa olla huolehtimassa, ettei vähän isompien pikkuisten otteet käy liian rajuiksi : D Kaikenlaista huitomista ja korvasta vetoa eilenkin pääsi tapahtumaan. Suuri osa myös meidän juniorin toimesta, lisäksi yritti ahkerasti kiskoa tytöiltä hameita alas. Ihanaa oli, kyllä se vaan tekee aina niin hyvää jutskailla samassa elämäntilanteessa olevien kanssa - maailma tuli taas paljon paremmaksi.

Päivän kohokohta: Vauvatreffit! Äidillä lisäksi iltameno: aloitin uuden harrastuksen. Tärkeä juttu, josta olen pitkään haaveillut.

Tänään onkin suuri päivä, meidän prinssi täyttää jo puoli vuotta ♥

Yritän illalla kirjoittaa jotain puolivuotispäivän kunniaksi.
 

Tiistai

Palataanpa tiistaipostauksen aluksi vähän maanantaihin. Pojan poski nimittäin punotti eilen illalla sen verran, että pelkään sen paleltuneen vähän :( Ulkona oli muutama aste enemmän pakkasta kuin ennen, mutta pakkasin pojalle hurjan määrän vaatetta päälle, ja hän uinaili vaunuissa verhon takana, eipä olisi viiman pitänyt käydä sinne. Poski oli kuitenkin punainen koko illan. Rasvasimme Bepanthenilla, ja tänä aamuna ei enää punottanut, mutta vähän siinä vielä jotain näkyy. Toivottavasti poski ei paleltunut niin pahasti, että paleltuu sitten aina jatkossa helposti. Harmittaa :(

Aamuruokailun aluksi koettiin taas pienimuotoinen show. Syötämme pojan toistaiseksi sitterissä. (Syöttötuoli olisi hankintalistalla.) Mies tykkää syöttää poitsun niin, että sitteri on pöydällä. Itse taas istun mieluummin pojan kanssa lattialla. No, aamulla asetin pojan sitteriin - lattialle - ja tämä alkoi parkua. Ei huolinut mitään ruokaa, eikä edes maissinaksu kiinnostanut. Mies (teki päivän töitä kotoa käsin, joten oli lähistöllä) tuli katsomaan mitä keittiössä riehutaan, ja ehdotti, että kokeillaan siirtää sitteri pöydälle, "ihan jos vaikka vaan se siirtäminen vähän rauhoittaisi". Ja kas! Poika tyyntyi heti, ja söi kiltisti kaiken mitä suuhun kauhoin, ja joi nätisti maidot ja vedet päälle. Sillä lailla.

Muuten normipäivä. Poika ryömii niin vauhdikkaasti, että on vaikeuksia pysyä perässä ja sekunniksikaan ei voi jättää valvomatta. Eilen kiskoi kukkaruukusta mullat lattialle, kun silmäni hetkeksi vältti, ja tänään olisi kaatanut yhden ison kukkaruukun päälleen, jos en olisi ollut ihan vieressä ja tilanteen tasalla. Toisinaan poika ryömii vauhdilla ympyrää olohuoneesta keittiöön ja takaisin. Edelleen nousee välillä konttausasentoon, ja nytkyttelee itseään edestakaisin, mutta tuo ryömiminen on niin vauhdikasta, että epäilen konttauksen jäävän kokonaan, kun pääsee jo nyt etenemään niin kovaa kyytiä.

Illalla oltiin koko perhe yhdessä asioilla, ruokakauppaa, rautakauppaa, eläinruokakauppaa... Poitsu uinaili kaukalossa.

Päivän kohokohta: Kuunneltiin ja laulettiin poitsun kanssa lastenlauluja, ja jälleen kerran hän tunnisti uusia kappaleita, tänään toi ison hymyn huulille mm. Ihme ja kumma -kappale.