24.3.2012

16+4

Menossa rv 16+4. Reilun kolmen viikon päästä olemme puolivälissä! Reilun kolmen viikon päästä on myös kovasti odottamani rakenneultra.

Eilen kävimme neuvolassa. En koe saavani neuvolakäynneistä erityisen paljon irti, lähinnähän se on vain minun vointini seuraamista. Enemmän odotan sitten niitä valmennuksia, erityisesti synnytysvalmennusta ja perhevalmennuksen vauvanhoito-osuuksia. Niistä perhevalmennuksiin kuuluvista jutusteluista toisten tulevien vanhempien kanssa en niinkään ole innostunut. Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta keskustella näistä asioista toisten tietämättömien kanssa, saati esim. makuuhuonekuulumisistamme, niiden asioiden kanssa olen ihan sinut... Haluaisin käyttää kaiken ajan saadakseni mahdollisimman paljon tietoa noista oikeasti kiinnostavista jutuista. Neuvolassa Mies on mukana lähinnä koristeena, vaikka neuvolantätimme kyllä tuokin häntä mielestäni hienosti mukaan keskusteluun. Ja vakuuttavasti hän mukana nyökkäileekin. Eilisessä neuvolakäynnissä tietysti parasta oli sydänäänien kuuntelu ♥ Murunen myös liikkui siellä kovasti, oli ihanaa havaita miten eloisalta pikkuisemme kuulosti. Mitään ihmeellisiä asioita ei noussut esille, ainoastaan jo nyt alentunut hemoglobiini, mikä on täysin normaalia. Ensi kertaan asti saan olla vielä ilman rautalisää, mutta seuraavan kerran jälkeen se todennäköisesti astuu kuvioihin.

En vain voi lakata hämmästelemästä, kuinka ihanaa tämä odotusaika on. Olen juuri niin onnellinen kuin silloin yrityksen aikana kuvittelinkin olevani jos raskaus joskus alkaa. Tuntuu siltä, että kaikki elämässä on loksahtanut kohdalleen. Yrityksemme oli niin pitkä, ja hoitoja niin monta että onnistuminen alkoi tuntua koko ajan vaikeammalta, että nyt en edes pode sitä monelle tyypillistä huonoa omaatuntoa omasta onnistumisesta. Tuntuu siltä, että tämä onni kuuluu meille. Silti olen surullinen kaikkien niiden puolesta, jotka vielä odottavat onnistumistaan. Olen edelleen käynyt päivittäin katsomassa mitä tutuksi tulleille kanssasisarille kuuluu, ja jännitän heidän puolestaan. Olen ajatellut kuitenkin vähentää lapsettomuuspalstojen tutkailua, kun siitä tulee niin paha mieli. Haluan, että ne tunteet ja se vuoristorata tuntuvat ainakin toistaiseksi kaukaisilta. Haluan keskittyä imemään itseeni imeliä onnellisuuden tunteita vaaleanpunaisine ja -sinisine vauvaunelmineen. Sitä juuri eilen Miehen kanssa pohdiskelimme, miten onnellinen ja seesteinen olenkaan ollut nyt raskauden aikana. Tuntuu ihanalta olla taas oma iloinen itsensä. Koko sen haastavan yritysajan tuntui, että olen itselleni vieras, synkkyyteen taipuva ja iloton ihminen. Nyt tunnen saaneeni vanhan minäni takaisin.

Elämä tuntuu siis käsittämättömän ihanalta.
Äskettäin kokemani elämäni suurin menetys kuitenkin palauttaa jalkoja maanpinnalle. Ilman sitä olisin niin onnellinen ja tyytyväinen, etten edes uskoisi sitä todelliseksi. Nyt olen toisaalta onnellinen, mutta toisaalta hämmentynyt siitä, että elämä näyttää yhtäaikaa parhaat ja surullisimmat puolensa.

2 kommenttia:

  1. Ihana blogi. A) asumme keijutalossa ja B) juuri edesmennyt koirani oli Havina :) C) täällä odotetaan 1. lasta ja la. elokuussa.
    Käy kurkkaamssa molemmat blogini jos kiinnostaa. Ihanaa odotusta!

    VastaaPoista
  2. :O No ohhoh!!! Onpas hauskoja yhteensattumia :D Ehdottomasti tulen vilkaisemaan blogeja, kiitos kutsusta :)

    VastaaPoista