Eilisen sunnuntaipäivän tapahtumien kulun voisi tarkistaa suoraan tuolta juniorin normipäivän kuvauksesta. Ei tainnut tapahtua mitään sen kummempaa. Illalla poitsu sai jokailtaisen hysteriakohtauksen, kun vain nauraa räkättää ääneen kaikelle. Siihen riittää ihan vain äidin tai isin hymyilevän naaman näkeminen - hymyilevän pehmolelun näyttäminen saakin sitten jo galaksit räjähtämään. Lisäksi poika kiljahteli, ja sekös vasta olikin hauskaa, kun äiti matki kiljumalla samalla tavalla. Oi näitä aikoja, kun isi ja äiti ovat vielä maailman hauskimpia tyyppejä. Joka ilta poika myös painii pehmolelujen (useimmiten Myyrän) kanssa hullun lailla, se on aika hauskaa seurattavaa.
Päivän kohokohta: Pojan jokailtainen hysteriakohtaus, kun vain nauraa räkättää ääneen.
Radiosta sattui muuten eilen taas kuulumaan tämä Arttu Wiskarin Ikuisesti kahdestaan -biisi, joka kertoo lapsettomuushoidoissa käyvästä parista. Ensimmäisen kerran biisin kuultuani itkin vuolaasti. Ei sitä vain osaa sanoin kuvailla, miten kiitollinen olen siitä, että jaksoimme tarpoa hoidoissa ja uskoa. Tai jos ei aina edes uskoa, niin sentään toivoa, sillä niin kauan kuin jaksaa pitää yllä toivoa, on unelma myös mahdollista saavuttaa. Joka päivän jokaisen hetken olen kiitollinen siitä, mitä olemme saaneet, ja että saan elää juuri tätä elämäni onnellisinta aikaa ♥ Matka tähän ei unohdu koskaan. Kuitenkin, siitä pitkästä matkasta huolimatta, joka meillä jo on takanamme, tuntuu, että tarina on vasta alussa. Enkä usko elämässäni koskaan olleen aikaa, jolloin olisin tuntenut olevani enemmän elossa kuin juuri nyt. Pari iltaa sitten pojat saunoivat, ja sen jälkeen paistettiin takassa makkaraa. Sydän tuntui halkeavan onnesta, kun katselin isänsä sylissä istuvaa, punaposkista, takkatulta tuijottavaa pientä poikaa ♥
Hauska yhteensattuma muuten, että juuri kun kirjoitin tätä kohtaa, radiosta sattui kuulumaan Elämän nälkä (Suvi Teräsniskan Kuorosota -versio), joka antoi minulle hurjasti voimia hoitojen aikana. Se olikin jo toinen kappale tälle aamulle (ennen sitä kuullun Eläköön elämä -kappaleen lisäksi), jonka tahdissa lauloin ja tanssin yhdessä ääneen nauravan pojan kanssa. Siihen tiivistyy toistaiseksi tämän maanantaisen, aurinkoisen aamupäivän tunnelma. Seuraavan hoidon aloitus on melko lähellä, mutta kuten olin aiemmin ajatellutkin, siihen lähteminen tuntuu aivan erilaiselta, kuin aiempiin. Minullahan on jo valmiiksi kaikki, mitä olen toivonutkin. Rakkautta kuitenkin riittää jaettavaksi, ja sanoinkuvaamattoman paljon tuota pikkusisarusta toivotaan.
Päivän kohokohta: Pojan jokailtainen hysteriakohtaus, kun vain nauraa räkättää ääneen.
Radiosta sattui muuten eilen taas kuulumaan tämä Arttu Wiskarin Ikuisesti kahdestaan -biisi, joka kertoo lapsettomuushoidoissa käyvästä parista. Ensimmäisen kerran biisin kuultuani itkin vuolaasti. Ei sitä vain osaa sanoin kuvailla, miten kiitollinen olen siitä, että jaksoimme tarpoa hoidoissa ja uskoa. Tai jos ei aina edes uskoa, niin sentään toivoa, sillä niin kauan kuin jaksaa pitää yllä toivoa, on unelma myös mahdollista saavuttaa. Joka päivän jokaisen hetken olen kiitollinen siitä, mitä olemme saaneet, ja että saan elää juuri tätä elämäni onnellisinta aikaa ♥ Matka tähän ei unohdu koskaan. Kuitenkin, siitä pitkästä matkasta huolimatta, joka meillä jo on takanamme, tuntuu, että tarina on vasta alussa. Enkä usko elämässäni koskaan olleen aikaa, jolloin olisin tuntenut olevani enemmän elossa kuin juuri nyt. Pari iltaa sitten pojat saunoivat, ja sen jälkeen paistettiin takassa makkaraa. Sydän tuntui halkeavan onnesta, kun katselin isänsä sylissä istuvaa, punaposkista, takkatulta tuijottavaa pientä poikaa ♥
Hauska yhteensattuma muuten, että juuri kun kirjoitin tätä kohtaa, radiosta sattui kuulumaan Elämän nälkä (Suvi Teräsniskan Kuorosota -versio), joka antoi minulle hurjasti voimia hoitojen aikana. Se olikin jo toinen kappale tälle aamulle (ennen sitä kuullun Eläköön elämä -kappaleen lisäksi), jonka tahdissa lauloin ja tanssin yhdessä ääneen nauravan pojan kanssa. Siihen tiivistyy toistaiseksi tämän maanantaisen, aurinkoisen aamupäivän tunnelma. Seuraavan hoidon aloitus on melko lähellä, mutta kuten olin aiemmin ajatellutkin, siihen lähteminen tuntuu aivan erilaiselta, kuin aiempiin. Minullahan on jo valmiiksi kaikki, mitä olen toivonutkin. Rakkautta kuitenkin riittää jaettavaksi, ja sanoinkuvaamattoman paljon tuota pikkusisarusta toivotaan.
Oi, tuo kuvaus isän sylissä istuvasta punaposkisesta pikkupojasta <3
VastaaPoistaKuulin myös sattumalta tuon Wiskarin kappaleen, sydämestä otti täälläkin!